lauantai 31. joulukuuta 2011

Hyvien ihmisten kylä

Joulunpyhät päättyivät sitten meilläkin kohtuulliseen myteriin ja myräkkään. Yöllä tuulenpuuskat ujelsivat ja ravistelivat niin, että nukkuminen oli vaikeaa. Unensekaisissa ajatuksissa kävi, että seuraava puuska on sitten joku trombi tai syöksyvirtaus. Tietenkään talosta ei voi mitään irrota vielä näillä tuulilla, mutta jotenkin sitä yön pimeinä tunteina vain pelkää pahinta ja odottelee parasta.

Pihalla seisoo kaksi komeaa vanhaa pihakuusta, eikä paljon muista puista voi puhuakaan. Nämä kuuset on varmaan myös satavuotiaita ja vapaasti tuuheutta ja leveyttä kasvaneet. Siis purjepintaa on paljon tuulen riepoteltavaksi. Vielä ne kestivät tämän myllerryksen, mutta muualla lähimetsissä ja pihoilla puuta kaatui kuin heinää. Kymmenet ja sadat kaatuneet puut tukkivat metsäauto- ja pikiteitä.
Vanhasta pajusta pihalla repesi kuivumaan alkanut haara.

Sähköt katkesivat aamu seitsemältä tapaninpäivänä. Pari kertaa aikaisempinakin vuosina on ollut sähkökatkos, mutta pisimmillään vain pari tuntia kerrallaan. Jäimme siinä odottelemaan, että koskahan tulisi takaisin? Piti myös mennä tapaninpäivälounaalle tätini luo Lietoon, mutta puhelimetkaan ei toimineet. Ei lanka- eikä langaton verkko. Ja kun aamupäivä oli aika pitkällä, aloin toteuttamaan varasähkösuunnitelmaa, jonka olin jo ajatuksissani valmistanut tällaisten tilanteiden varalle.

Porasin hirsiseinän läpi reiän sisältä rappukäytävästä ulkopuolella olevan sähkökaapin yläpuolelle.  Asensin tästä kulkemaan sähköjohdon ja sisäpuolelle liitin pistorasian ja ulkopuolelle vielä pelkän pistokkeen, toistaiseksi. Haen siihen vielä jonkun asiallisemman vastakappaleen roikanpäälle sähköliikkeestä, kun seuraavaksi tulee kaupunkiin asiaa. Asennus on pysyvä läpivienti aggregaatin varavirralle.

Aggregaatti on pieni, kevyt ja hiljainen, ja tuottaa sähköä reilu kaksi kilovattia. Sillä sain pidettyä jääkaapin ja pakastimen kylmänä, lämminvesivaraajan kuumana, sekä vesipumppuautomaatin toiminnassa. Nämä oli ensisijalla, ja muita sähkölaitteita voisi tarpeen mukaan käyttää. Ja myös harmaiden pesuvesien, eli jätevesien poistopumppu sakokaivosta suodatuskenttään piti kytkeä aggregaattiin.
Talo lämpiää pelkästään puuta polttamalla ja kynttilänvalossa on tunnelmaa. Paras kulkuvalo nykyään on otsalamppu.

Kun iltapäivä alkoi hämärtyä, tein kierroksen naapuritaloissa kertomassa, että meiltä saa ainakin vettä, jos kunnan vesi alkaa loppumaan. Meillä on oma kaivo ja veden tuotto runsasta. Ja kun teimme vielä alkuillasta matkan Lietoon, kun puhelin ei toiminut, oli matkan varrella sähkö pois joka paikasta.

Seuraavana päivänä olin aikonut käydä katsomassa pientä metsäpalstaamme, kuinka puuskat olivat sitä tuivertaneet, mutta metsäautotie oli kaatuneiden puiden saartama. Raivasin tietä puolisen kilometriä, mutta kun loppua ei näkynyt, jätin auton tien varteen ja kävelin viimeiset kilometrit.  Pelkona oli se, että vain viisi päivää aikaisemmin sieltä oli naapurimetsänomistajan hakkuumiehet lähteneet koneineen pois, kun saivat päätehakkuun tehtyä. Meidän metsäpalstamme jäi sitten aukon reunaan...! Ja kymmeniä isoja puita oli nyt nurin, myös syvemmällä metsässä ja pari pihan perän rakennusten päällekin kaatuneina.
Olin ajatellut ottaa metsämökiltä varakaasulämmittimen mukaan, mutta en sitä vielä tälle reissulle saanut, kun en viitsinyt kaasulämmitintä ja -pulloja kantaa kilometrejä kaatuneiden puiden seassa.

Illalla kävin vielä katsomassa, että naapuruston vanhemmilla ihmisillä on asiat kunnossa. Siellä missä kaikki talotekniikka on rakennettu sähkön varaan alkoi lämpötila nopeasti laskea ulkolämpötilan kanssa samaan. Ja näissä vanhemmissa kyläläisissä on kaikissa sitä samaa itsellistä jääräpäisyyttä. Apua ei pyydetä eikä tarjota.
Mutta kuka apua pyytää, sille sitä annetaan.
Onneksi tuo ulkolämpötila oli noinkin paljon plussan puolella.

Seuraavana päivänä lähdin aamuhämärässä metsämökillemme pidempää kautta ja sain haetuksi kaasulämmittimen. Vein lämmittimen naapurin vanhalle pariskunnalle, joilla sisälämpötila oli laskenut jo yhdeksään plusasteeseen. Rouva oli väsynyt ja flunssassa. Isäntä ihmetteli, että "olet sinä sitten erinomainen naapuri, kun meille lämmittimen tuot". Kävin vaihtamassa vielä toisen kaasupullon täydeksi ja kävin kotomökissäni keittämässä pumpputermoksen täyteen kuumaa vettä, sekä toisen termosen kuumaa mustaherukkamehua. Vein sitten alkuiltapäivästä tuliaiset vanhuksille, kun heillä ei tullut enää vettä, eikä ollut sähköä millä keittää.

Nämä ihmiset ovat eläneet maailmassa ja ajassa, jossa yhteiskunta on kehittynyt ja kehitys on tarkoittanut yksittäisten ihmistenkin kannalta asioiden parempaan suuntaan menemistä. Sähkö ei ole kuulemma ollut koskaan katkennut paria tuntia pidemmäksi ajaksi siitä lähtien, kun se näihin mökkeihin on heti sotien jälkeen saatu. Ja elämänpiiri on rakentunut yhteiskunnan huoltovarmuuden ja sen luottamuksen varaan. Mutta uudempi sukupolvi on huomannut yhteiskunnan suunnanmuutoksen ja markkinafundamentalismin hyvinvointia rapauttavan vaikutuksen...?

Kolmannen sähköttömän päivän iltahämärässä sitten sähköt palautuivat. Puusuutarin mökissä olisi elämä voinut hyvinkin jatkua leppoisasti ilman sähköä pidempäänkin. Elämä ilman sähköverkkoliittymää olisi hyvinkin mahdollinen yhden tai useamman aikuisen ihmisen kotitaloudessa. Jos tätä olisin pelkästään itselleni rakentanut, niin ehkä sähköliittymää ei nyt olisikaan? Ei olisi ehkä blogiakaan?

Seuraavana päivänä hain kaasulämmittimen pois, nyt kun sitä ei enää tarvittu. Ilmalämpöpumppu kuljetti taas lämmintä ilmaa vanhusten modernissa mökissä. Rouva ihmetteli, että "olet sinä kyllä hyvä ihminen, kun meitä autoit"! Se lämmitti mieltä, eikä kai toista ihmistä voi paljoa enempää kehua? En kuitenkaan kertonut, että kotonani oli jo hernesoppa keitettynä siltä varalta ja osaksi heitä varten, että neljäskin päivä olisi alkanut ilman sähköä. Katkos kesti 58 tuntia, ja ne tunnit on pitkiä ja lamauttavia silloin kun talotekniikka pettää...!



Aapeli kirjoitti kirjastaan "siunattu hulluus", että se on kertomus ihmisistä, joista hyviä on vähän, pahoja vielä vähemmän mutta meitä siunatusti hulluja lukematon määrä. Omasta mielestäni kuitenkin meidän kylällä hyvien ihmisten määrä on kaikista suurin...!

perjantai 23. joulukuuta 2011

Joulu on mielentila

Toivotan lukijoilleni rauhallista joulunaikaa kaiken kaupallisen hälyn ja melskeen keskellä!

Toivotan matalan talouskasvun tai nollakasvun ja kestävän kehityksen tulevaa vuotta!

Toivotan jokaiselle aikaa ja rauhoittumista omille tärkeille ja merkityksellisille ajatuksille!

- Puusuutari -

tiistai 13. joulukuuta 2011

Kiertokoulun opettaja ja kellonsoittaja




Aika oli pysähtynyt kellonsoittajan talossa. Ei niinkään siihen aikaan jolloin viimeinen sen asukkaista oli täältä lähtenyt, vaan johonkin vielä varhaisempaan aikaan.

Tässä toisena kesänä asuessani kävi naapurikylältä vanhempi rouva kyselemässä, että kerkiäisinkö kiireiltäni vähän hänellekin timprailemaan. Siinä hän istui tuvan oven pielessä halkolaatikon päällä ja muisteli, kuinka oli istunut saman halkolaatikon päällä vuosikymmeniä aikaisemmin joskus viisikymmentäluvulla. Silloin nuorena ihmisenä hän oli ihmetellyt, kuinka vanhanaikaista elämää täällä vietettiin. Olen sitä itse miettinyt, että kuinka vanhanaikaista elämä on voinut olla, jos se on ollut vanhanaikaista jo viisikymmentäluvulla.

No silloin kun tämä rouva oli täällä kylässä käynyt, oli hän luultavasti ollut toimittamassa jotain tärkeämpääkin asiaa. Kylän posti oli joskus niinä vuosikymmeninä tuotu tämän opettajan talon ikkunattomalle umpiverannalle, josta lähitalojen asukkaat omansa nouti. Sisälle ei sellaisesta syystä vielä kuitenkaan asiaa tehty. Jos kylän miehillä tai naisilla oli jotain tärkeämpää asiaa, hoidettiin asia porstuan puolella tai enintään tuvan oviaukossa ja yleensä seisten. Pidemmälle ei pyydetty. Mutta kuitenkin tämä nuori rouva oli saanut kehoituksen istua ovenpielen halkolaatikon päälle...?

Kellonsoittajan isä oli kiertokoulun opettaja, ja arvatenkin ankara kurin ja järjestyksen mies. Myös aktiivinen kirkollisissa asioissa ja erään kansalliskirjailijamme sukunimikaima, ja näiden kumpaisenkin sukunimi sitten suomalaistettiin. Ehkä myös oppivelvollisuuden tinkimätön esitaistelija, jollaista juuri tämä kansalliskirjailijakin kuvaa. Kuitenkin kyläläisten keskuudessa maineeltaan ylpeä ja itsellinen, joka ominaisuus vahvimmin on myös pojastaan kellonsoittajasta mainittu.

Lukuharrastus on ollut arvokkainta ajanhukkaa tämän talon kammareissa eri vuosikymmeninä. Ensin varmaankin öljytuikun valossa ja sodan jälkeen tännekin on saatu sähkö. Mutta lukuharrastuksen kautta saavutettu salaviisaus on ollut kellonsoittajankin maineen mitta. Kaikesta olen päätellyt, ettei asukkaat tässä talossa ole käsityöläisiä olleet.

Maanviljelys on ollut ensisijainen tulonlähde tuonne kuusikymmentäluvulle asti talossa, joka on Pappilan vanha torppa. Viljeltäviä peltohehtaareita on ollut muutama ja ne on hoidettu hevospelillä. Kuusikymmentäluvun lopulle tultaessa kellonsoittaja ei vielä varmaan ollut kellonsoittaja, vaan pääasiallisesti ainakin pienviljelijä. Kuitenkin ankara lukuharrastus oli tuottanut tulosta, ja jossain vaiheessa oli tälle pienviljelijälle ja kirkkovaltuuston jäsenelle annettu hoidettavaksi kunnankirjaston kirjastonhoitajan tehtävät. Ja varmaan siitä syystä joskus näinä vuosina lienee hänellä tullut mieleen lopettaa koko viljelytoiminta, kun jo muutakin tulonlähdettä oli. Ehkä myös hevonen on ollut elämänsä ehtoopuolella? Tuleva kellonsoittaja riisui ja pudotti maamiehen haalarinsa heinäladon lattialle...! Samaan kekoon alkoi kerääntyä sanomalehteä, maitopussia, muovikassia, sun muuta kotitalousroskaa. Ensimmäinen sanomalehti kasan alimmaisena oli vuodelta -67 ja päällimmäisten roskien seassa lehti vuodelta -87.

Kellonsoittaja asutti talossa perimmäistä kamaria ja äitinsä kuoltua siskot viereistä kamaria. Tupa pidettiin juuri sen verran lämpimänä, että pysyi talvella plussan puolella. Puhdistaessani ja korjatessani ikkunoita, löysin siskojen kamarin ikkunan välistä sanomalehden vuodelta -56. Silloin se on edellisen kerran avattu ja sitten -08 seuraavan kerran? Sanomalehti on ollut kosteutta tasaamassa. Myös katossa ollut sähkölamppu oli ehjä ja ollut käytössä viimeksi joskus vuonna -70? Kellonsoittajan talossa ei yhden ihmisen asumiseen tarvittu kuin enintään yksi huone. Ja kun kellonsoittajasta aikanaan aika ajoi ohi, sammui yksi sukuhaara suomalaista talonpoikaishistoriaa. Vuosikymmenien aikana hankittu salaviisaus pysyi salaisuutena lopultakin.

Kun koitti kevät jolloin puusuutari kääri hihansa, tervehtivät omenapuut kävijöitä ja viipyjiä runsailla kukinnoillaan. Myös tuomi kukki runsaasti. Vanhoja omenapuita tontilla on neljä ja ne ovat ainakin saman ikäisiä tämän ”uuden” päärakennuksen kanssa. Voivat olla jo vanhan Pappilan torpan pihapiirin puutarhaa. Niillä ainakin on juuret syvällä tämän maaperän savessa.
Naapurin vanhaisäntä kertoi, että kansakuntaa koetelleena kovana pakkastalvena -39 oli heilläkin omenapuut paleltuneet kuoliaaksi, niinkuin monessa muussakin paikassa. Kuitenkin nämä silloin kiertokoulun opettajan tilan omenapuut siitä talvesta selvisivät. Näitä omenoita sitten naapureillekin myytiin, kun oli omenoilla kysyntää. Omenat eivät tietenkään ole jalostettuja, mehukkaita lajikkeita, vaan enemmänkin happamia. Ne ovat sitkeäkasvuisia ja happamia, kuin metsän puut, joihin ei jäniksetkään koske, sanoi eräskin vanhempi sitkeä isäntä, joka itse on evakkona rajan takaa näille kulmille aikanaan tullut. Ihmiset ja omenapuut samanlaisia. Toiset vain juuriltaan revittyjä.

Sille pienimmälle ja vinoon kasvaneelle omenapuulle tein rungolle tuen, että kestäisi vielä hetken taittumatta, ja omenapuu antoi vastauksena lupauksen tulevasta. Se kasvatti useamman lupaavan juuriverson, eli sen elämä alkaa alusta? Mukava vaalia tällaista vanhaa elämää, ja koittaa niitä jalostettuja lajikkeita kasvattaa vähän muualle tällä tontilla. Ja näistä vanhojen puiden omenista voi kuitenkin tehdä piirakkaa.

On jotenkin mukavaa ja antoisaa yrittää vaalia sitä lyhyttä historiallista ajanjaksoa, jonka vielä pystyy näkemään, kokemaan ja kuulemaan kertomuksina vanhemmilta ihmisiltä. Rakennukset ja pihapiirit kertovat omaa tarinaansa, mutta tarinan juonne on sama. Ihminen on historiallinen olento ja tässä historiattomassa nykyajassa enää harva asia antaa samaa tunnetta meitä aikaisemmin eläneistä ihmisistä, kuin vaikka istuminen siihen halkolaatikon päälle siinä paikassa, missä joku oppivelvollisuuttaan suorittanut kiertokoulun kävijäkin on useita vuosikymmeniä sitten istunut.


LISÄYS 24.9.2013

Sain hiljattain eräältä sukututkimusta harrastavalta herralta mielenkiintoista sähköpostia, jossa hän kysyi tarkempia tietoja kellonsoittajan talon edesmenneistä asukkaista. En ole näissä kirjoituksissa käyttänyt heistä nimiä, koska haluan tässä kertoa enemmänkin vanhasta talosta ja vanhanaikaisesta ja maanläheisestä elämäntavasta. Kyseinen herra oli kuitenkin yhdistänyt näiden kirjoitusten perusteella yhden sukuhaaransa tähän taloon ja kellonsoittajan perheeseen. 
Sain myös korjattua tietoa, eli kellonsoittajan isä oli torppari, mutta hänen isän isänsä kiertokoulun opettaja, tai toiselta titteliltään lasten opettaja. Pientä epätarkkuutta voi olla perimätiedossa ja halusin tämän tänne korjata. 

torstai 1. joulukuuta 2011

Juhannukseksi saunaan

Tällä hetkellä olisi sellainen tavoite, että ehtisi kevään ja alkukesän aikana laittamaan tuon pihan perällä olevan vanhan savusaunan kuntoon ensi kesän juhannukseksi. Mukavahan se olisi joulusaunaankin päästä, mutta ei vielä tulevaksi jouluksi millään pääse.

Tärkeysjärjestys on ollut sellainen, että ensin tämä talo kuntoon ja seuraavaksi sauna työn alle. Olen siihen tehnytkin jo ikkunan pokineen uudet, jotka on vielä lasittamista vaille. Ja saunahaltijan sinne veistelin joulunpyhinä pari vuotta sitten, kun oli joulusaunaan pääsy silloinkin mielessä...!

Kiuas sieltä puuttuu, mutta savupiippu on kuin uusi. Ja onkin, kun kellonsoittaja on sen muurauttanut vain parisen vuotta ennen lähtöään. Vesipata on vanha suuluukuton muuripata. Siinä on vielä ehjä valurautapata sisässä, mutta routa on muuria rikkonut niin, että savukanavat on murtuneet. Ajettelin muurata sen uusiksi?
Kiukaaksi olen jo varannut pomminkestävän jatkuvalämmitteisen kiukaan, joita Turun telakalla kurssioppilaat on iät ja ajat hitsailleet. Tai sitten toinen vaihtoehto olisi tehdä kertalämmitteinen kiuas vanhasta öljytynnyristä. Tein sellaisen viime kesänä naapurin vanhalle isännälle, kun häneltä oli palanut puhki edellinen jo kuusikymmentä vuotta palvellut vastaava kiuas. Siinä on tulipesä tiilistä muurattu ja suuluukuton sekin. Tynnyri on kivitilana. Tämän saunan tilavuus on 3,5x3,5x2,4m, eli lähes kolmekymmentä kuutiota. Ei sinne löylyjä saa ihan pienellä kiukaalla.

Lattia on puuta jossa vesikouru keskilattiassa viettää pesuvedet ulos. Sinne kourun päähän ulos voi kaivaa ja laittaa sellaisen saunapallon. Nostan tuon lattian ylös vaikka se ehjä onkin. Poistan pehmeää maata lattian alta ja seinustoilta sisä- ja ulkopuolelta, että pääsee ilma vaihtumaan. Teen uuden lattian samanlaisen puusta, ja siihen vain vesikouruksi galvanoitu peltisadevesikouru. Sellaisen tein joskus sysimökkimme saunaan, ja hyvin näyttää puulattia saunassa kestävän.
Tässä saunassa on myös sellainen kuivatuslava ja siellä on kuivattu ainakin pellavia. Sen joudun ehkä poistamaan, kun se jää lauteiden tielle. Eli siihen lyö päätään.

Saunaeteinen on niin iso, että osasta siitä teen puolilämpimän saunakamarin. Ja sähkövalo tulee varmasti saunakamariin, mutta ei saunan puolelle. Myöskään vesijohtoa en vedä saunaan, vaan vesi kannetaan sinne. Näin ei tarvitse tuhlata energiaa peruslämmön pitämisessä siellä.
Saunan mustuneet seinähirret ja katto saavat jäädä tuollaiseksi, ja sitten kun kynttilänvalossa siellä kylvetään, niin onhan se aika tunnelmallista??

Vesikatto saunassa on kunnossa, mutta ulkovuoraus kaipaa uusimista. Puran sen ja laitan bitumivuorauspaperin tai tuulensuoja- puukuitulevyn. Riippuu miltä hirsien ulkopinta näyttää. Olen varautunut jotain hirsiä myös vaihtamaan tai paikkaamaan.

Olen mielessäni korjaillut saunan jo useampaan kertaan, eli se on enää vain tekemistä vailla valmis.







Minulle opetti yksi vanhempi kirvesmies, että kannattaa aina vähän fundeerata ensin, ennenkuin tekee mitään. Hän sanoi myös, että rakentaminen on tavallisten ja yksinkertaisten miesten ja naisten helppoa ja yksinkertaista hommaa. Ja ettei niin viisasta ja kokenutta ammattilaista olekaan, etteikö voisi välillä kysyä toisilta neuvoa.