sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Ajatushuttua

Radio on hieno keksintö! Siinä askareiden lomassa voi kuunnella radio-ohjelmia, ja jos työ ei vaadi ajatusten keskittämistä, voi seurata myös mielenkiintoa herättäviä keskustelunaiheita. Televisio vangitsee seuraajansa paljon kokonaisvaltaisemmin, mutta onneksi ne keksivät sen digitaalisuuden. Lakkasi meilläkin näkymästä. Ja koska minä kuuntelen radiota, maksan myös tulevan yle-veron napisematta.

Yleisradiossa ajantasan lauantaivieraana oli kasvitieteen dosentti Jussi Tammisola, jolla oli painavaa sanottavaa luomuruokatuotannosta ja luomuruuan syömisestä. Argumentaatiot tuntuvat vahvoilta ja vastaansanomattomilta siinäkin mielessä, että hän on oman alansa ammattimies ja asiantuntija.
Hänen mukaansa luomuruokatuotanto perustuu antroposofiseen huuhaauskontoon ja käyttäjäkokemukset käyttäjän omien uskomusten lumevaikutukseen. Hän siis puhuu kasvinjalostuksen puolesta.

Kuinkahan merkittäviä sitten käyttäjäkokemukset ovat? Itse ainakin tykkäsin vanhalla kananlannalla muokatussa, omassa pellossa kasvatetuista perunoista. Itselläni on jäänyt myös päällimmäisenä mieleen rippikoulussa aikanaan opitusta, että usko on luja luottamus siihen mitä toivotaan. Mielestäni jo tämä väittämä vie pohjaa omalta asialtaan.

Vien aina mielelläni ja omassa mielessäni tämän edistys- ja kehitysuskon vastakkainasettelun perinne- ja luomu-uskon kanssa tänne rakentamisen ja rakenteiden tasolle. Vai onko edistys tietoa ja perinne uskoa, vai perinne tietoa ja kehitys uskoa...? En tiedä, mutta uskon jotain luulevani...

Olen joskus kuullut väittämiä, että puhtaasta luonnonmateriaalista rakennettu talo olisi terveysvaikutteinen, eli edistäisi asujansa terveyttä. Tätä olisi mukava uskoa, mutta kerran radiohaastattelussa asumisterveysliiton henkilö luetteli useita puhtaasta puusta ilmaan liukenevia ihmiselle haitallisia kaasuja. Puu siis ei ole ihmiselle sellaisenaan terveysvaikutteinen, mutta varmasti vähemmän haitallinen kuin monet nykyaikana käytetyistä teollisista keinotekoisista rakennusaineista? Monet rakennusmateriaalithan ovat muun teollisuuden prosessien ylijäämätuotteita, jotka on jatkojalostettu rakentamisen tarpeisiin. Vai onko rakentaminen valjastettu teollisuuden ylijäämätuotannon loppusijoituskohteeksi?

Dosentti Jussi Tammisolalle tärkein tieto hänen työssään kasvinjalostuksen parissa oli oivallus siitä, että kasvi ei halua tulla syödyksi. Samaan kasvikuntaan kuuluu myös puu ja voisin uskoa, ettei puu välttämättä halua tulla rakennuspuuksi tai joutua hellanpesään. Tammisolan mukaan kasvit ovat nerokkaita myrkkyjen kehittäjiä itsensä suojelemiseksi. Luulen ymmärtäneeni, että niin kasvi- kuin eläinkunnankin olemisen korkein päämäärä on oman itsen ja lajin elämä sinänsä.

Koska elämä nyt kuitenkin on lajien ja yksilöiden välistä kilpailua ja riistoa, en koe kovin huonoa omaatuntoa käyttäessäni puuta rakennustarpeeksi, tai keittäessäni oman maan perunoita syötäväkseni. Seuraavassa vaiheessa kuitenkin tammet ja lehmukset ja muut kirkkomaan puut imevät kasvuvoimaansa meidän vainajalehdoistamme. Elämänkehän kiertokulkua.

Liittyykö rakennusperinteen ajatukseen sitten jotain huuhaata? Varmasti silläkin saralla rahastajia löytyy, mutta löytyy myös talkoohenkeä. Minusta olisi tosi hienoa jos taloja rakennettaisiin vieläkin vanhoilla rakennusmenetelmillä ja malleilla. Ehkä sata-, pari- tai kolmesataa vuotta vanhoilla. Tämä on kuitenkin rakennusalan suunnittelijoille, asiantuntijoille ja arkkitehdeille kauhistuttavaa puhetta.








Kuitenkin vanhoja taloja vielä on asuttuina ja autioina. Niissä puurakenteiden ja muunkin materiaalin hartsit, kaasut, yms. on vuosien ja vuosikymmenien aikana ilmaan liuenneina suurimmalta osin. Eli olisiko asumisterveydelle parhaimpia vaihtoehtoja kunnostaa itselleen vanha talo sen vanhoilla ja alkuperäisillä menetelmillä? Käyttäjäkokemukset kuitenkin kertovat ja omassa empiirisessä elämänpiirissäni olen nähnyt, että vanhoissa taloissa asuu onnellisia ihmisiä.



 

1 kommentti:

  1. ...ja onnelliset ihmisethän usein elävät muita pidempään (-:

    VastaaPoista