sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Korjaustyö saunalla alkaa

Kyllä tämä oman vanhan saunan käyttökuntoon korjaaminenkin pääsee vähä vähältä käyntiin. Kuluneena viikonloppuna vaihdoin lahonneen alahirren uuteen, ja korvasin ikkunan alahirsissä olleet lahovauriot laudasta ja pattingista tehdyllä kotelorakenteella. Kaikkea vähäistä lahovikaa ei ole tarkoituksenmukaista vaihtaa vanhassa paikallaanolevassa hirsisaunassa, koska ulkopintaan tulee uusi ulkovuorilauta suojaamaan sääolosuhteilta vanhaa hirttä.
Nytkin hirsissä on nähtävissä alkaneita lahovauriopaikkoja, jotka ovat tulleet silloin kun hirsipinta on ollut paljaana. Kuitenkin ne ovat säilyneet lähes muuttumattomina ulkovuorilaudoituksen alla sen viisi-kuusikymmentä vuotta, jonka edellinen ulkovuoraus siinä oli. Ulkovuoraus on vanhalle hirsikehikolle hyvä suoja sääolosuhteita vastaan. Vanha jäkäläkin hirrenpinnassa oli säilynyt laudoituksen alla.

Hyvänä sääntönä on pidettävä, että kun hirsirungon lahovaurioita korjataan, tulisi uuden puun syysuunnan olla sama, kuin hirsirungossa. Eli vaakahirsirakenteessa vaidettavan rakenneosan syysuunta myös vaakaan. Tämä taas johtuu siitä, että puu niinsanotusti elää säteensä suuntaisesti. Puu ei turpoa tai kutistu pituussuuntaisesti.

Sitten taas kun itsellensä värkkää, saa tehdä miten tykkää. Hyvä on kuitenkin tietää mitä on tekemässä. Varmaan joku alan vakavamielinen harrastaja sanoisi, että ikkunan alapuolisten parin hirren korvaaminen kotelorakenteella on väärin korjattu. Syy siihen onkin se, ettei nyt sattunut vanhaa vaihtohirttä olemaan, ja en sitä viitsinyt lähteä mistään hakemaan. Eikä näin pienen rakenneosan korvaaminen kotelorakenteella vaikuta hirsien laskeutumiseen juuri mitenkään hirsirungossa, joka on samalla paikalla laskeutunut varmaan toistasataa vuotta.




Kotelorakenteessa on käytetty saunasta muualta purettua vanhaa puuta. Sisäpintaan tuli nokeentunutta vanhaa lautaa nokisten hirsien rinnalle. Lauta on perua jostain vanhan savuisen pirtin tai saunan seinästä, ja on ollut viimeiset kahdeksankymmentä vuotta päätalon trossipohjalaudoituksessa. Sinne se on päätynyt aikanaan vanhasta puretusta rakennuksesta. Joitakin lahopaikkoja tämän saunan sisäseinissä on, joita meinaan korjata tällä nokeentuneella laudalla tekemällä siitä pintapaikkoja. Hirsiseinät olisi tarkoitus jättää sisällä näkyviin.

Kotelorakenteen ulkopuolella on saunan vanhaa ulkovuorilautaa ja pellavaa eristeenä. Saunan hirsiseinien ja ulkovuorilautojen väliin tulee tuulensuojaksi bitumivuorauspaperointi ilman mitään tuuletusrakoja.  Uusi ikkuna on puhdetyö jo parin vuoden takaa ja tätä saunaa varten tehty.
Saunasta ei ole tarkoitus entisöidä museorakennusta, vaan korjata se vanhan rakentamisperinteen hengessä omaan käyttöön.










torstai 14. kesäkuuta 2012

Niitylle minä sinut veisin

Tarinat ovat talvisia, mutta kesää eletään kellonsoittajan entisessä talossakin. Kesän alku on ollut vaihtelevaa, mutta uuden kasvun ja kukintojen rehevyys näyttää taaskin elinvoimansa tässä ekologisessa elonkehässä. Alkukesän ohikiitävistä päivistä huomaamattomin on aika tuomenkukan puhkeamisesta syreeninkukan lakastumiseen, ja siihen väliin jäävä lyhyt hetki.

Ruohottunut on myös polku saunalle, jonka piti olla kovalla kulutuksella tämän suven alun päivinä ja mittumaarin ajan pitkinä valoisina iltoina. Työn touhusta sen oli tarkoitus pysyä paljaana, mutta työ ja touhu ei ole nyt ehtinyt viipymään täällä. Arkiset askareet on vieneet vähän vapaa-ajan arkisina iltoina ja viikonloppuina. Alkusuven päiviin ja tuomenkukkaankin sain kosketuspintaa, kun muistutin itseäni, ettei ne päivät tässä elämässä ole päällekkäin vaan peräkkäin. Se touhu mihin ei tänään ehdi tarttua, voi odottaa huomiseen, tai ensi viikkoon, tai ensi kesän kynnykselle. Työ ja touhu ei täältä mihinkään karkaa eikä tekemättä valmistu. 

Mukavaa on myös ilta-auringon laskiessa viivähtää hetki niittypellon pientareella, jossa suven tässä vaiheessa timotei heilimöi leppeässä kesätuulessa. Niitäkin niittypellon sarkoja on kellonsoittaja ja kiertokoulun opettaja ja monet sukupolvet vuosisatojen ajan ennen heitä hevospelillä kyntäneet ja kylväneet. Matalat avo-ojat ja kapeat peltosarat muistuttavat vieläkin täällä puusuutarin mökin pihanperän niittypellossa vuosisataisesta työn touhusta ja maamiehen askareista. .



Runoilijat ja sanoittajat monasti kirjoittavat tarinaksi mieleenpainuvalla tavalla sen luontokokemuksen, minkä meistä moni tuntee, näkee, kuulee ja aistii omassa elämänpiirissään. Todellisuudessa puusuutarinkin rujon ja karhean ulkokuoren sisällä asuu herkkä ja lämmin runopojan sielu. Siksi kai niittypellon pientareella tulee mieleeni sanoja sieltä täältä seuraavasta runosta, joka kuvastaa mielessäni tätä vuodenaikaa.

Niitylle minä sinut veisin,
se on vaivalloisten
taipaleiden takana
Niitylle minä sinut veisin,
me tulisimme perille
väsyneinä ja naarmuilla
Niitylle minä sinut veisin,
näyttäisin kukat ja ruohot,
muuta en sanoisi kuin
Kaunis, Kaunis
Niitylle minä sinut veisin,
näyttäisin mustan lähteen
Niitylle minä sinut veisin,
katselisin siellä sinua
kuin ruohoa tai kukkia
Niitylle minä sinut veisin,
en vaatisi sinulta mitään
enkä niityltäkään.

- Tommy Tabermann