torstai 14. kesäkuuta 2012

Niitylle minä sinut veisin

Tarinat ovat talvisia, mutta kesää eletään kellonsoittajan entisessä talossakin. Kesän alku on ollut vaihtelevaa, mutta uuden kasvun ja kukintojen rehevyys näyttää taaskin elinvoimansa tässä ekologisessa elonkehässä. Alkukesän ohikiitävistä päivistä huomaamattomin on aika tuomenkukan puhkeamisesta syreeninkukan lakastumiseen, ja siihen väliin jäävä lyhyt hetki.

Ruohottunut on myös polku saunalle, jonka piti olla kovalla kulutuksella tämän suven alun päivinä ja mittumaarin ajan pitkinä valoisina iltoina. Työn touhusta sen oli tarkoitus pysyä paljaana, mutta työ ja touhu ei ole nyt ehtinyt viipymään täällä. Arkiset askareet on vieneet vähän vapaa-ajan arkisina iltoina ja viikonloppuina. Alkusuven päiviin ja tuomenkukkaankin sain kosketuspintaa, kun muistutin itseäni, ettei ne päivät tässä elämässä ole päällekkäin vaan peräkkäin. Se touhu mihin ei tänään ehdi tarttua, voi odottaa huomiseen, tai ensi viikkoon, tai ensi kesän kynnykselle. Työ ja touhu ei täältä mihinkään karkaa eikä tekemättä valmistu. 

Mukavaa on myös ilta-auringon laskiessa viivähtää hetki niittypellon pientareella, jossa suven tässä vaiheessa timotei heilimöi leppeässä kesätuulessa. Niitäkin niittypellon sarkoja on kellonsoittaja ja kiertokoulun opettaja ja monet sukupolvet vuosisatojen ajan ennen heitä hevospelillä kyntäneet ja kylväneet. Matalat avo-ojat ja kapeat peltosarat muistuttavat vieläkin täällä puusuutarin mökin pihanperän niittypellossa vuosisataisesta työn touhusta ja maamiehen askareista. .



Runoilijat ja sanoittajat monasti kirjoittavat tarinaksi mieleenpainuvalla tavalla sen luontokokemuksen, minkä meistä moni tuntee, näkee, kuulee ja aistii omassa elämänpiirissään. Todellisuudessa puusuutarinkin rujon ja karhean ulkokuoren sisällä asuu herkkä ja lämmin runopojan sielu. Siksi kai niittypellon pientareella tulee mieleeni sanoja sieltä täältä seuraavasta runosta, joka kuvastaa mielessäni tätä vuodenaikaa.

Niitylle minä sinut veisin,
se on vaivalloisten
taipaleiden takana
Niitylle minä sinut veisin,
me tulisimme perille
väsyneinä ja naarmuilla
Niitylle minä sinut veisin,
näyttäisin kukat ja ruohot,
muuta en sanoisi kuin
Kaunis, Kaunis
Niitylle minä sinut veisin,
näyttäisin mustan lähteen
Niitylle minä sinut veisin,
katselisin siellä sinua
kuin ruohoa tai kukkia
Niitylle minä sinut veisin,
en vaatisi sinulta mitään
enkä niityltäkään.

- Tommy Tabermann

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti