Saunan puinen lattia

Vanha saunamme on niinsanottu kesäsauna, jota voi kuitenkin yhtä hyvin lämmittää talvella. Saunalla ei pidetä peruslämpöä, joten talvella vesisaavit ja pata on hyvä tyhjentää saunapäivän päätteeksi, että jäätyvä vesi ei halkasisi astioita. Sähköäkään ei saunalle laiteta, vaan tunnelmoidaan kynttilänvalossa sitten talven pimeässä.

Lattian rakensin puusta menneenä viikonloppuna samaan tapaan kuin vanhakin oli rakennettu. Anturalaattoina lattianiskojen alla käytin tavallisia pihalaattoja, joita laitoin kaksi päällekkäin. Savipohja oli nyt kova, mutta jätin sillä tavalla enemmän painumavaraa, joten puu ei ole savimaahan kosketuksissa lähivuosina. Maa oli noussut vanhaan lattiaan kiinni, mutta lahoaminen oli ollut hyvin pientä siitä huolimatta. Vanhan lautalattian luulisin olleen kuutisenkymmentä vuotta vanha.
Vesikouru vanhassa lattiassa oli puinen, mutta nyt laitoin siihen uuden sinkityn räystäskourun. Kourusta veden voi johtaa lain vaatimaan saunavesien suodattimeen.

Puisessa lattiassa parasta on, että se on talvellakin lämmin paljaalle jalalle ja miellyttää silmää. Tietenkin betonilattiallekin voi laittaa saunapäiväksi puiset ritilät. Lattian tein tavallisesta sahapintaisesta laudasta, koska sitä nyt sattuu itsellä olemaan. Laudoituksen tein kaksinkertaisena vanhalla mallilla ja siten, että lautojen saumat päällimmäisessä ja alimmaisessa kerroksessa ei ole samalla kohdalla, joka antaa tuulensuojatiiveyttä. Lattian alla on tärkeää olla hyvä tuuletus, jolloin lattia pääsee kuivumaan ylä- ja alapuolelta.

Kokemusta samanlaisesta lattiasta on itsellä nyt kymmenen vuoden ajalta, jonka tein metsämökkimme kesäsaunaan. Sen tein höylätystä lattiaponttilaudasta, ja mitään merkkiä lahoamisesta ei vielä ole.
Tämän puusuutarin mökin saunan lattialautojen reunakulmat höyläsin viistäen pienellä käsihöylällä, ja aikomus on vielä hivaista pintaa nauhahiomakoneella, ettei kukaan saisi tikkuja jalkapohjiinsa. Myös lattialautojen päät lattiakourun reunassa pyöristän.

Silloin kun metsämökkimme saunan lattian tein, niin kävi mielessä, että pitäisikö sitä käsitellä jollakin aineella tummumiselta ja muulta. Rakennustarvikekauppias suositteli kyllästämään lattian pinnan niinsanotulla saunasuojalla, jolla on olemassa oma kaupallinen nimi. Mitään haittaa siitä ei hänen mukaansa olisi, vain pelkkää hyötyä. Sitä käytetään yleisimmin lauteiden ja seinien suojaamiseen. Soitin kuitenkin valmistajalle ja kysyin vielä varmistuakseni asiasta. Valmistajan vastaus oli, että ei missään tapauksessa saunasuojaa saunan puiseen lattiaan. Saunasuoja tekee niinikään muovisen vesihöyryä läpäisemättömän kalvon puun pintaan. Saunan puolelta lattian saa kuivaksi, kun laittaa jatkuvalämmitteiseen kiukaaseen pari puuta vielä viimeisten löylyjen jälkeen. Alapuolella hyvä tuuletus kuivattaa lattiaa, mutta sieltä kuitenkin maakosteutta nousee vesihöyrynä, joka puskuroituu lattiaan ja pysähtyy sitten lattiapinnan saunasuojan muovikalvoon. Tässä kohtaa tapahtuisi lahoamista. Kun puulattia on läpihengittävä, on sen lahoaminen oikein käytettynä lähes olematonta. Eli ne pari puuta saunan pesään viimeisten löylyjen jälkeen.

Kauppiaat ja muut kaupalliset toimijat ovat vähän huonoja rakennustapaneuvojia vanhan korjaajalle juuri siksi, että heidän ensisijainen tarkoituksensa on myydä materiaalia ja palvelua. Myös lainsäädäntö on valjastettu liiaksi kaupallisten toimijoiden palvelukseen. Uutta rakennustapaa ja vanhan korjaamista ei osata erottaa toisistaan.

Itsekin tässä puusuutarin saunan vesipadan pohjamuuria korjatessani olin jo aikeissa käyttää niinsanottua lattiaprimeriä, eli valutyön pohjustetta. Ajattelin, että saisin ehkä uuden valun tarttumaan vanhaan vähän paremmin, mutta tuoteselostetta lukiessani huomasin taas hyvin pian, että pohjustehan on muovia. Vanha pohjalaatta on valettu aikanaan suoraan savimaan ja irtokivien päälle. Silloinhan sieltäkin nousee maakosteutta betonia pitkin, joka sitten haihtuu saunan huoneilmaan. Primerillä olisin katkaissut maakosteuden nousun sinne betonin sisälle, joten rapautumiselle olisi ollut paremmat olosuhteet. Tähän muoviasiaan törmää jatkuvasti, ja saa olla tarkkana, jos haluaa pysyä muoveista erossa omassa korjausrakentamisessaan. Monet betonikivijalat ja ulkoportaat on viime vuosikymmeninä maalattu muovisokkelimaaleilla, ja niissä näkee paljon betonipinnan rapautumista.

Joskus vanhaan taloon lisätyllä muovisella kokolattiamatolla on saatu aikaan sama tilanne. Alapohjan kostea ilma on puskuroitunut hengittävämateriaalisiin lattiarakenteisiin, joka ei ole päässyt nousemaan ja haihtumaan muovimaton läpi huoneilmaan, vaan tiivistynyt sinne muovimaton alapintaan ja pitänyt lattiarakenteiden suhteellisen kosteuden koholla. Kuiva maapohja ja alapohjan hyvä tuuletus on tietenkin tässä tärkeintä, mutta huonommallakin tuuletuksella ja kosteahkolla maapohjalla rakenne voi vielä toimia, kun se säilytetään hengittävänä. Huoneilmasta kosteus on perinteisessä elämäntavassa poistunut alipaineella tulisijojen savu- ja ilmahormien kautta.
Kallioperustallekin rakennettu vanha talo voi olla alapohjan ilmanalaltaan hyvin kostea, jos sadevedet ohjautuvat sinne. Muovikokolattiamatolla katkaistu kosteuden läpikulkeutuminen on useissa vanhoissa taloissa salakavalasti lahottanut lattiarakenteita.

Nykyrakentamisessa maakosteuden nousu katkaistaan perustusten maa-ainesten vaihdolla, eli sepelitäytöllä.

Muurattu vesipata

Oman saunan remonttityö liikahti viime viikonvaihteessa taas vähän eteenpäin, kun sain muuratuksi vesipadan vanhan muurin tilalle. Valurautainen varsinainen pata oli ehjä, joten ei ollut ajatustakaan vaihtaa vesipataa mihinkään kevyempään. Muuratussa vesikin pysyy varmasti pidempään lämpimänä.

Vanha muuraustyö oli tehty kalkkilaastilla joka on hieman joustavampaa rakenteeltaan kuin nykyaikainen sementtipohjainen muurauslaasti. Toinen vaihtoehto tulisijan ulkokuoren muuraamiseen olisi ollut saviuunilaasti, joka olisi myös joustavampaa. Muurauslaasti on kuitenkin saviuunilaastia halvempaa, joten se oli riittävä syy päätyä muurauslaastiin.  

Vanhan vesipadan muuri oli murtunut routimisen seurauksena, samoin kuin pohjalaatta jonka päälle savupiippu ja tulisijat on tehty. Koputtelin irti ja nostelin pois kaikki irtoavat palat vanhasta pohjalaatasta. Sitten raudoitin huolella ristiin ja valoin pohjalaatan jonka päälle muurasin tämän uuden vesipatamuurin. Vesipata on periaatteeltaan suuluukuton, mutta taivutin ja muurasin tulipesän suuaukon yläreunaan harjateräksestä poikkiraudan, johon askartelen rautalevystä roikkuvamallisen suuluukun. Luukun voi sitten nostaa kokonaan pois.
Savukanava lähtee tulipesästä kuten vanhassakin mallissa tulipesän takaa oikealta ylös. Kiertää sitten koko kierroksen valurautapataa ja liittyy savupiippuun. Padan korkeutta suhteessa tiilijakoon oli vähän hankala miettiä etukäteen, kun ajattelin tehdä muuraustyön niinsanotusti puhdasmuurauksena. Viimeiseksi päätinkin sitten laittaa ohuet tulitiililaatat jotka piilotin muurin pintaan muurauslaastilla.
Koepoltossa paperin kanssa veto oli tosi hyvä.

Käytin vanhoja tiiliä palomuurien muuraamiseen hirsiseinän suojaksi, joita olin purkanut vanhasta vesipadasta ja joita olen löytänyt pihamaan kaivuutöidenkin yhteydessä. Vanhat poltetut savitiilet ovat säilyneet vuosia ja vuosikymmeniä kosteassa maassa murentumatta. Niissä laatu, väri ja muoto vaihtelee mukavasti ja antaa elävyyttä ja patianaa muuratulle pinnalle. Sitä saman patinan halpahenkistä jäljitelmää monet hakevat kaupasta sisustamiseensa.

Tiilissä on jälkiä niiden valmistamistavasta ja ajasta eri vuosikymmeniltä menneisyydestä. Joissakin tiilissä on merkkejä sarjatuotannon menetelmästä, puumuoteista ja pinnan leikkausjäljistä. Vanhimmissa tiilissä koko- ja laatuerot ovat suurempia, eli ne on ehkä vielä enemmän yksilöllisenä käsityönä tehtyjä. Niissä on myös jälkiä heinillä kuivattamisesta ja muutama pienen käpälän jälki. Olisiko kissa juossut tiililetkan yli niiden kuivumisvaiheessa. Olen myös nähnyt lapsen pienet varpaanjäljet vanhassa tiilenkulmassa, jonka tiilen uunimuurari muurasi tuvassa uunin kulmalle näkyviin emännän toivomuksesta. Minkälainen elämäntaival lapsella sitten lienee ollutkin, niin varpaanjäljet on ja pysyy ajassa vielä pitkälle tulevaisuuteen.

Vanhempi sukulaismies muisteli tässä kerran, kuinka hän pikkupoikana oli tiilien valmistustyömaalla mukana ohjastamassa hevosta, jonka tehtävänä oli pyörittää savipruukia. Hevonen oli valjastettuna kiinni aisaan, joka taas oli akseloitu keskitolppaan, eli hevonen kulki ympyrää. Savipruuki lienee ollut kaivettu kuoppa siinä keskitolpan ympärillä, johon vettä, savea ja ehkä hienoa hiekkaa lapioitiin. Hevonen sitten siellä aisan toisessa päässä ja aisan välissä jonkinlaiset pruukia sekoittavat aurat.

Savupiippu saunassa on muurattu varmasti -80 -luvulla ja ollut vain muutamia kertoja käytössä, ennenkuin kellonsoittajan oli muutettava kunnan vanhuspalvelujen hoidettavaksi.
Vesipata oli selvästi vanhempi ja piippu olikin muurattu vesipadan kylkeen, eli päinvastoin kuin yleensä. Kuvia saunasta ennen remontin alkua löytyy edellisistä teksteistä.