lauantai 28. joulukuuta 2013

Ensimmäinen karhuveistos

Naapurin vanhaisäntä toi minulle jo toissatalvena ison kuusen tyvipöllin, josta hän sanoi, että siinä olisi minulle karhupuu. Sanoin, etten ole sellaisia koskaan veistänyt, mutta hän uskoi, että siitä sellainen kuitenkin tulisi, jos vaan yrittäisin. Eikä kuulemma haittaisi, vaikka tekisin tyvipöllistä itselleni pelkkiä polttopuita.

Pölkky tuolla saunankulmalla muistutteli minua jo parina kesänä tekemättömyydestään, mutta kesäaikaan ei näin toisarvoisiin töihin millään pysty keskittymään. Nyt talven tullen kuitenkin vein pöllin katon alle pystyyn ja fundeerasin muutaman viikon sen tekemiseen tarttumista.
Mallina minulla oli valokuvia puukarhusta toisen naapurin pihalta, jonka vanha metsänkävijä on vuosia sitten saanut syntymäpäivälahjaksi. Myös netistä löytyi videoita ja kuvia puuveistosten tekemisestä.

Nyt joulunaikaan luova inspiraatio tuli tykö, joten sahaan oli helppo tarttua ja vapauttaa vanhan kuusen tyvipöllin sisältä Nalle Puh, joka sinne näytti olleen piilotettuna. Jotain luonnollisempaa karhua yritin, mutta parempi siitä kuitenkin tuli, kuin olin uskonut.



Silmiksi jos löytyisi pyöreät kivet, niin niitä ajattelin sovittaa. Ainakin kuononpää ja korvat, ehkä muitakin kohtia pitää vielä tohottaa kaasupolttimella mustaksi ja teräsharjata. Muutenkin puukarhu pitää tervata, niin siihen saa säänkestävyyttä ja väriä.


Naapurin isäntä, joka tyvipöllin minulle toi, sanoi seuranneensa kuusen kasvua vuosikymmeniä ja miettineensä sitä jo pitkään, että tästä kuusesta tulisi vielä karhu. Laskin kuusen tyvestä vuosirenkaat ja niitä oli aika tasan kahdeksankymmentä. Kuusi oli siis pari vuotta naapurin isäntää nuorempi, eli he ovat saman maailmanajan kasvatteja ja aikalaisia. Siinä rinnatusten omaa elämäänsä eläneet ja omaa asiaansa omalla tavallaan toimittaneet.


Kutsuin näitä naapureita nyt karhua katsomaan, kun he sen tekemistä olivat ehkä odottaneet. Vanha metsänkävijä muisteli usein istuneensa tämän kuusen juurella passissa ollessaan. Jänismetsällä tai muussa jahdissa. Kohteliaisuuttaan kehuivat karhua kovasti.


Vanha isäntä siinä jo ajatteli, että jos sitä myymässä olisin, niin kyllä siitä useampia satasia voisin saada. Sanoin, etten ollut sitä ajatellut myydä, mutta voisin sen ensi keväänä viedä hänen ovenpieleensä vahdiksi.
Tätä ajatusta nyt kypsyttelen ja otan vielä puheeksi.


Tämä karhuveistos oli nyt ensimmäinen, enkä muutenkaan ole puu-ukkoja aikaisemmin veistellyt. Ehkä sahailen näitä myöhemmin lisää, kunhan riittävän paksuja tyvipöllejä jostain löytyisi. Mallia täytyy hakea vielä luontokuvaajien valokuvista.




LISÄYS 29.3.2014


Karhuveistos heräsi talviunilta ja lähti vahdiksi naapurin isännän rapunpieleen. Tervasin karhun ensiksi, jotta siihen saisi oikeaa väriä ja säänkestävyyttä. Oikeaa hautatervaa löytyi netin kautta ja mielestäni sopivaan hintaan. Toimittavat alkaen kolmen litran astiassa ja kahdeksan euron litrahintaan. Terva on paksua, eli ei mitään tärpätillä jatkettua marketista saatavaa ns. tervaa.

Sekoitin neljään litraan tervaa yhden litran vernissaa, jolla tervan saa notkeammaksi ja paremmin puuhun imeytyväksi. Vernissa on keitettyä pellavaöljyä, joka on tervan ohella parasta puukyllästettä. Tärpättejä ei kannata tervaan ja vernissaan sekoittaa, koska se on vain turha lisä, joka haihtuu puusta pian pois.
Pellavaöljy kylmäpuristettuna on imeytymiskyvyltään parasta puukyllästettä. Nyt käytin vernissaa tervan lisänä vain siksi, koska sitä sattui olemaan.

Kun esim. puuvene halutaan läpikyllästää, niin pellavaöljy kylmäpuristettuna on juuri siihen parasta tavaraa. Pellavaöljyyn voi sekoittaa mukaan lahosuojaa, mutta silloinkin kannattaa varmistua, että lahosuoja itsessään on täyttä tavaraa, eikä sisällä sitä tärpättiä. Kylmäpuristettu pellavaöljy vie mukanaan muut aineet, kuten lahosuojan tai tervan sinne puun viimeiseenkin solukkoon perille asti. Kylmäpuristettu pellavaöljy myös kovettuu puussa auringon lämpösäteilyn ja ultraviolettisäteilyn ansiosta, eikä siten liukene kastuessaan mm. meriveteen.

maanantai 23. joulukuuta 2013

Puusuutarin jouluevankeliumi





Talvimyrskyt ovat taas täällä ja ovat muistuttaneet tulemisellaan, ettei mikään ole niin varmaa kuin epävarma. Sähkön varassa elävälle ja sivistyneelle ihmiselle näyttää kerta toisensa jälkeen tulevan yllätyksenä, miten maailma pysähtyy, kun tuuli katkoo sähkölinjat.

Meilläkin elettiin puoli vuorokautta ilman ydinsähköä, mutta puusuutarin mökissä on näitä asioita huomioitu ennakolta. Ulkoseinässä sähkökaapin vieressä on asuntovaunun pistorasia ja sisäpuolella johdon toisessa päässä tavallinen sisäpistorasia. Kun valtakunnan verkko pimenee, laitan jossain vaiheessa aggregaatin käymään ja kytken sen tuohon ulkopistorasiaan. Sisällä vedän erillisillä jatkojohdoilla sähköt jääkaapille ja pakastimelle. Riittää, kun pari- kolme kertaa päivässä jäähdyttää nämä ja välttää turhaa aukomista.

Myös lämminvesivaraajalle ja vesipumppuautomaatille, joka nostaa omasta kaivosta vettä, voin tarpeen tullen vetää oman jatkojohdon ja sähkön. Myös viemärin sakokaivosta seuraavan pumppukaivon harmaat pilssivedet käyn tarpeen tullen tyhjentämässä aggregaatin avulla, jotta viemäri vetää.
Sisällä olevan pakastavan käymälän säiliön tyhjennän sähköjen katkettua käymäläkompostiin ja ulkohuussi on käytössä sähköstä riippumaton ratkaisu.

Puusuutarin talo on puulämmitteinen, eli sähkökatko ei haittaa lämmittämistä vähääkään. Paitsi, että talvimyrskyjen kovat tuulet tekevät polttopuumarkkinoille tarjontaa yli kohtuullisen tarpeen ja hinnat laskevat. Leivinuuni, muurihella ja pönttöuunit tuottavat pehmeää ja lempeää lämpöään läpi kylmemmän vuodenajan.

On kuitenkin hyvä varautua jo naapureidenkin puolesta sähköstä riippumattomaan ja liikuteltavaan lämmityslaitteeseen. Meillä sellainen on kaasulla toimiva pieni kamiina, jonka lämmöntuotto riittää hyvin pieneen omakotitaloon. Lämmitin on ollut nyt syksyn jälkeen käytössä pihanperän saunakamarissa, mutta kun myrsky katkoi valtakunnan sähkönjakelun, niin vein sen taas naapurin vanhemmalle pariskunnalle, joiden lämmitys on ilmalämpöpumpun ja sähkön varassa. Viimeksi sitä heille lainasin pari vuotta sitten Tapaninpäivän myrskyn jälkeen, jolloin olimme kolmatta vuorokautta sähköä vailla.

Kaasulämmittimessä on kolme kennoa jotka hehkuvat punaisena, mutta jo yksi, eli ensimmäinen asento riittää pieneen huoneeseen. Näitä saa marketeista alle satasella. Samaa nestekaasupulloa voi käyttää kesällä pihagrillissä ja meillä pulloja on kaksi.

Myös pieni led-otsalamppu on uskomattoman hyvä valontuoja pimeään vuodenaikaan ja ulkona liikuttaessa. Ei välttämättä tarvitse valaista koko tonttia tuhansien wattien halogeeneilla, kun otsalampulla kädet on vapaana ja valo näyttää sinne mihin katsoo. Varmasti myös aika ekologinen vaihtoehto.
Keittiöradioon kannattaa hankkia paristot, jotka kestävät pelkkää radion kuuntelua useampia vuosia, ainakin meillä. Radioita on useampia, vanhoja matkaradioita eli aitoja retroja -60 ja -70 -luvuilta. Myrskyn jälkeen sähkökatkoksen alettua ainakin itseäni kiinnostaa kuunnella paikallisuutisia. Eikä ole myös iso investointi hankkia kännykkäpuhelimelle autolaturi, jos puhelimen tai auton muuten omistaa.




Ilmaston ilmiöt ovat muuttuvaisia, ihmisestä johtuen tai ihmisestä riippumatta. Vanhemmillekin kyläläisille meilläpäin nämä kasvaneet tuulet on tulleet uutena asiana. Kuitenkin yksi ihmiselämä on kovin lyhyt ajanjakso tarkastella jotain ilmastosyklejä. Tai jokin nykyisen ilmastontutkimuksen parin- kolmenkymmenen vuoden ajanjaksot.

Maailmassa ja ajassa liikkuu paljon hypeä ja koohotusta, mutta ylhäältä annettujen reunaehtojen puitteissa tässä kunkin on elettävä. Kuinka ylhäältä ne sitten on annettu onkin jo henkilökohtainen kysymys. Niinkuin sekin, että uskooko sitten kuolemanjälkeiseen elämään vai elämään ennen kuolemaa.

Yhteiskunnassa eri toimijat tekevät varmasti parhaansa, että järjestelmät ja huoltovarmuus toimivat eri osa-alueilla myös kriisitilanteissa. Kuitenkin omaa huoltovarmuutta on hyvä kasvattaa ja omaa reserviä kartuttaa. Itseään kannattaa auttaa ja itsestään pitää huolta myös siltä varalta, että apu muualta voi joskus viivästyä. Kun itsellä on asiat kunnossa, on helpompi tarjota auttavaa kättään myös lähimmäisilleen. Omalle perheelle, ystäville, tuttaville, sukulaisille ja naapureille. Myös katastrofiapu toisten mantereiden ja maanosien ihmisille on tärkeää, mutta me täällä omassa elämänpiirissämme toinen toisillemme olemme ensisijaisen tärkeitä.

Vaikka monet asiat tulevat meille valmiina ja ylhäältä annettuina, täytyy myös jokaisen itse itseään ja toinen toistaan parhaan kykynsä ja ymmärryksensä mukaan auttaa. Tästä tulee mieleeni elämänohje, jonka tuttava useiden vuosien taakse jääneenä, herkkä ja uskonnollinen nuorimies minulle keroi isältään saaneen. "Kun itse muistaa soutaa, niin kyllä jumala pitää perää ja ohjaa". Lauloimme samassa kuorossa ja hänellä tämä herkkyys näkyi vahvana musiikillisena lahjakkuutena.
Sama elämänohje sopii mielestäni kaikille, millaiseksi jumalansa sitten ajatteleekin. Olkoon tämä ajatus vaikka puusuutarin evankeliumi tähän jouluun.
 

perjantai 15. marraskuuta 2013

Aamutuimasta iltahämärään

Vuoden vähentyessä ja päivien pimentyessä huomaan, että on vierähtänyt tovi jos toinenkin siitä, kun olen viimeksi tänne jotain ajatuksistani kirjoitellut.
Puusuutarin mökissä aika kuluu verkkaiseen tahtiin. Toisina iltoina voi kuulla sateen ropinaa, kun vesi jatkaa valumistaan räystäskourusta syöksytorveen. Toisina iltoina tuuli pitää pientä puhuriaan savupiipun hatussa, talon räystäissä ja ulkonurkissa. Onneksi ei kuitenkaan sisänurkissa.
Sisällä mökissä tunnelmaa riittää. Vanha Junghans raksuttaa kuluvaa aikaa tuvan seinällä saksalaisella tarkkuudella. Muurihella antaa nopeaa lämpöään aamutuimaan tai työpäivän päätteeksi. Perjantai-illan kunniaksi lämmitin leivinuunin, josta saa hyvää peruslämpöä näin leutona talviaikana koko viikoksi. Puut leivinuuniin latasin edellisenä iltana, vähän vielä kuivumaan mutta pääasiassa lämpiämään. Näin niiden syttyminen on helpompaa ja palamisesta vapautuva energia tulee parhaiten käytettyä muurin lämmittämiseen. 

Tämän vuoden viimeisimpänä työmaana olen korjannut vanhassa talossa lattioita. Vastaan tulee kokemusmielessä aina jotain vanhaa ja jotain uutta. 
Talo on ollut alkujaan vaatimaton paritupa ja vanhimmalta osaltaa varmasti 1800 -luvun loppupuolelta. Kukoistavimman kautensa se lienee kokenut sotien jälkeen, mutta viimeiset vuosikymmenet ollut asumatta. Tai ollut ilman ihmisasukkaita, sillä talon alla on asustellut mäyrä tai useampi.
Tämä eläin oli itselleni uusi tuttavuus ja tutustuinkin siihen vain netissä. Mäyrää ei enää näkynyt ja sen lähtöön on saattanut olla syynä lähimetsän brutaali päätehakkuu.

Lueskelin jostain metsästäjien keskustelupalstalta, että mäyrä saattaa asustaa metsänreunan autioituneen mökin lattioiden alla useita vuosikymmeniä ja useiden sukupolvien ajan. Mäyrän kaivama luolasto talon alla voi olla useita kymmeniä, jopa yli satametriä pitkä. Luolaston sisäänkäynti voi olla etäällä talon seinustoilta metsän suojassa.
Mäyrä on mestari kaivamaan ja sen pesäkolo voi olla savupiipun ja leivinuunin perusmuurin, eli kivikasan alla. Näitä perustuskivien alta kaivettuja tunneleita seurailin ja täytin lapiolla maata niihin heitellen ja kengällä piukkaan tallaten.

Mäyrä nukkuu pesäkolossaan jonkinlaista talviunta ja kevään koittaessa siivoaa vanhat kuivikkeet sieltä pois. Syksyllä se taas vie pesäänsä uutta kuiviketta. Tätä kuiviketta, eli pellonpientareen ruohoa oli talon lattioiden alla yhtä paljon, kuin lattioissa oli sammalta ja turvetta täytteenä.    



Purkutyötä tehdessäni juteltiin radiossa työpaikan sisäilmaongelmista. Joskus se on vain ammatinvalintakysymys.


               
Turpeet, sammaleet, purut, pehkut ja pesäkuivikkeet vain lumilapiolla kottikärryihin ja pihanperälle, mistä ne lienee aikanaan haettukin.


                                   
Talon alla ei ollut tuuletusta enää ollenkaan, koska koko ryömintätila oli lattiatäytettä ja mäyrän pesäkolojen kuiviketta täynnä. Kosteutta oli hyvin vähän paikka paikoin ja sillä kosteudella tämä lattiasienien lajiin kuuluva veijari on elänyt.



Kiviharkot on olleet pois paikaltaan hirsiseinän alta jo viime remontin aikaan heti sotien jälkeen. Silloin siihenkin oli valettu betonisokkeli, joka oli nyt pahasti rapistunut. Poistin murentuvan betonin ja tein tilalle uuden sokkelivalun. 

             

Kuvat ei ole lavastettuja, vaan siisteys työmaalla tuo selkeyttä ajatteluun ja joutuisuutta tekemiseen. Muurauspalju kulkee helposti mukana ja siihen voi heittää jokaisen sahaamisen jälkeen ylimääräisen puupalikan.




sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Syysaamuna saunakamarilla

Puusuutarin pihanperän vanha sauna sai nyt pukuhuoneen eli saunakamarin. Vähän yli vuoden on tämä sauna meillä nyt ollut viikottaisessa käytössä. Haluaa sitten vaalia perinnettä tai ei, mutta lauantai tuntuu olevan ainoa oikea saunapäivä. Eikä tässä vuoden aikana ole jäänyt kuin kaksi lauantaita väliin ja nekin viime kevättalvella. Silloin tuulen kinostama lumi saartoi saunan ja kovetti kinoksen, jolloin sinne ei saanut vietyä pesuvettä maitokärryillä. Jäimme suosiolla odottamaan auringon lämmittävän ja sulattavan kinokset.
On saunaa kuitenkin lämmitetty muinakin viikonpäivinä, kun saunavieraita on käynyt.





Saunakamari on hieman vajaa neljä neliötä lattiapinnaltaa ja korkeutta 235cm. Ikkunan tein vanhan mallin mukaisesti kuusiruutuisena ja yhtenä pokana. Saunakamaria tässä ei aikaisemmin ollut, eikä myöskään ikkunaa. Oli vain iso eteinen, jossa maanvarainen lautalattia.



Sopivan kokoinen, pieni ja nätti peiliovi saunakamariin löyti Wanhan Wallankumouksesta. Karmi siitäkin puuttui, mutta niitä on kohtuullisen helppo tehdä. Saunaeteinen on vielä riittävän iso, eli noin kolme neliötä lattiapinnaltaan ja avoin vesikattoon asti.





Saunakamarin seiniin käytin vanhaa harmaantunutta lautaa, joka on saunarakennuksen vanhaa ulkovuorilautaa. Käänsin laudat nyt vain nurin päin ja näidenkin lautojen elinkaari rakentamisessa sai lisäaikaa. Sopii väriltään nyt hirsiseinän kanssa yhteen.




Saunakamarin eristyksenä käytin sahanpurua, jota kenttäsahauksesta tulee runsaasti. Lattiassa purua on parikymmentä senttiä, seinissä noin viisitoista ja yläpohjassa loput mitä jäi, eli reilusti kolmekymmentä senttiä. Tämän lämpimänä pitäminen pienellä sähköpatterilla olisi kohtuullisen edullista, mutta kaiketi turhaa. Saunapäivänä sitä voisi talvella vähän aikaa lämmittää ennen saunomista. Saunalla ei nyt ole sähköä, mutta jatkojohdolla sitä saa kauempakin.



Yhtenä ajatuksena olisi vielä kaivaa saunalle oma rengaskaivo ja siitä vesiputki saunaan sisälle. Saunassa voisi olla seinällä käsikäyttöinen pumppu, josta pumppaamalla vesi imetään suoraan kaivosta saaviin tai ämpäriin. Kaivinkonetta en haluaisi enää ottaa tontille möyryämään, vaan kaivon voisi kaivaa lapiolla perinteisesti. Lapiolla kaivettaessa kaivaja on renkaiden sisäpuolella ja kaivaa maata pois kaivon pohjalta. Renkaat laskeutuvat sitä mukaa kun kaivo syvenee ja renkaita lisätään samaan tahtiin. Näin ainakin maan tiiveys kaivon ulkopuolella säilyy.
Vesipumpun imuputkesta voisi jättää pohjaventtiilin pois, jolloin vesiputki tyhjenee aina vedestä käytön jälkeen, eikä siten jäädy talvella pakkasella. Tai sitten vesiputkeen voi laittaa lämmityskaapelin pakkasvahdiksi.

Rengaskaivon kaivaminen lapiolla voisi sopia rakennusperinteen teemapäivän ja talkoiden aiheeksikin?

maanantai 23. syyskuuta 2013

Itsetutkiskelua

Kesä on ollut pitkä ja lämmin. Sen vielä jatkuessa lempeänä syksynä, voi jo hieman huokaista helpottuneena, että tämänkin vuoden työmaat on tullut hoidettua. Ainakin ne mihin olen lupautunut ja enempäänkin minua pyydettiin, kuin mihin ehdin mukaan lähtemään. Mutta työtä riittää vielä.

Töiden aikatauluttaminen on sikäli hankalaa, että siinä voi vain arvailla ja toivoa lähitulevaisuuden olevan lähimenneisyyden kaltainen. Työ on vain tekemistä, eikä siinä tule enää suurempia muuttuvia tekijöitä mihinkään aikaisemmin tehtyyn. Kunhan vain saa elää ja olla terveenä, niin aikataulut töiden puolesta pitävät. Mutta ennustaminenhan on aina vähän hankalaa. Varsinkin tulevaisuuden ennustaminen. Mutta tuleeko se pysähtyminen tai lähtö täältä sitten huomenna tai kolmenkymmenen vuoden päästä, niin kesken nämä yhden ihmisen tekemiset jäävät kuitenkin. Eikä mikään ole niin katoavaa kuin jälkimaine. Tulevaisuudessa ei tarvita edes kirjarovioita, koska sähköinen tiedonsiirto huolehtii kirjoitetun sanan häviämisestä ihan itse keskipitkällä aikavälillä ja varmasti.

Itse kuitenkin luomme merkityksen omille tekemisillemme ja se kantaa lopulta lisäarvoa yhteiseksi hyväksi.

Näitäkin ajatuksia tuli mieleeni kuluneena viikonloppuna kun luin yhden antiikin filosofian klassikon, Marcus Aureliuksen kirjan "Itselleni", josta mm. sain hyvän lukuvinkin loppukesän työmaallani. M.A. oli Rooman keisari vuosina 161-180 ja hänen itselleen kirjoittamiensa päiväkirjamerkintöjen aikaisempi suomennos on nimeltään "Itsetutukiskelua". M.A. oli stoalaisen siveysopin omaksunut lempeä ja velvollisuudentuntoinen hallitsija.

Stoalaisen filosofian ajatukset ovat itselleni tuttuja muualtakin kirjallisuudesta laajalti, ja nostaisin niistä päällimmäiseksi Mika Waltarin koko historiallisten romaanien suurtuotannon. Hänen romaaniensa päähenkilöissä on varmasti paljon mukana kirjoittajaa itseään ja heidän vilpitön pyrkimyksensä hyvään sekä totuudellisuuden leppymätön tavoittelu. Tarinoiden päähenkilöillä elämäntaival polveilee maailmanhistorian ristiaallokon, vetten ääretönten vieremällä.

Marcus Aureliuksen kirjallisia merkintöjä lukiessani tuli mieleeni myös runomalliin kirjoitettu elämänohje Desiderata, jonka vuosia sitten kirjoitin jälkikasvuilleni korttiin Prometheus- leiriltä valmistumisen muistoksi. Runon on kirjoittanut amerikkalainen kirjailija Max Ehrmann tiettävästi 1920- luvulla.



 



Desiderata

Kulje tyynenä melun ja kiireen keskellä
ja muista mikä rauha onkaan hiljaisuudessa.
Pysyttele hyvissä väleissä kaikkien kanssa
niin pitkään kuin se alistumatta on mahdollista.
Puhu totuudesta hiljaa ja selkeästi
ja kuuntele toisia, sillä kaikilla on tarinansa.

Karta äänekkäitä ja riidanhaluisia,
sillä he ovat kiusana hengellesi.
Jos vertaat itseäsi muihin,
niin älä tule turhamaiseksi tai katkeraksi,
sillä aina on ja tulee olemaan suurempia,
ja pienempiä persoonallisuuksia kuin sinä.

Iloitse suorituksistasi
samoin kuin suunnitelmistasi.
Ole kiinnostunut omasta urastasi,
vaikka se olisi vähäpätöinenkin.
Se on kuitenkin vankka kiinnekohta
ajan vaihtelevissa kohtaloissa.

Ole varovainen liikeasioissa,
sillä maailma on kieroutta täynnä.
Älä silti sulje silmiäsi hyveiltä.
Monet ponnistelevat korkeisiin päämääriin
ja elämä on täynnä sankaruutta.

Ole oma itsesi, äläkä pelkää olla hellä.
Älä suhtaudu kyynisesti rakkauteen,
sillä kaikkien arkipäiväisen roudan keskeltä
se nousee kuin ruoho - tuoreena joka kevät.

Ota opiksesi vuosien neuvot
ja luovu sopuisasti nuoruuden leikeistä.
Paljon turhaa pelkoa syntyy väsymyksessä
ja yksinäisyydessä.

Ole sovussa luojasi kanssa,
millaiseksi hänet sitten kuvitteletkin.
Ole sovussa sielusi kanssa,
olkoot ponnistelusi ja toiveesi mitkä tahansa.

Maailmassa on paljon petosta, riistoa
ja särkyneitä unelmia,
mutta se on sittenkin Kaunis Maailma.

- Max Ehrmann -


keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Vuoden paras vintageblogi äänestys

Äänioikeuttaan kannattaa käyttää ja äänestäminen kannattaa aina. Nyt voi äänestämällä vaikuttaa siihen, kenen blogi valitaan vuoden paras vintageblogi äänestyksessä voittajaksi.

Oma valintani on  Vihreä Kamari

Varmasti muutkin kilpailun vaihtoehdot on hyviä, mutta itse olen sen verran tutustunut vihreän kamarin puuhakkaisiin asukkaisiin, että haluan nostaa heille hattua.

Vaikka vihreä kamari on heille vapaa-ajanviettopaikka ja pääasiassa harrastus, niin työ jota he ovat siellä jo nyt tehneet, on kulttuuriteko rakennusperinteen asiassa ja sen säilyttämisessä. Seikat, joita heidän tekemisessään haluan korostaa, on perusteellisuus, periaatteellisuus, asioihin perehtyminen sekä käden taidot.
Äänestämään ehtii 18.10 asti kuluvaa vuotta.

http://www.gloria.fi/artikkeli/osallistu/gloria_blog_awards/paras_vintageblogi 







maanantai 26. elokuuta 2013

Ylähirren vaihtoa, pinkopahvitusta ja tapetointia

Kuluneelle elokuulle olin varannut pari viikkoa aikaa viehettävään vanhaan maalaistaloon, joka ulkoapäin näyttää enemmän Peppi Pitkätossun Huvikummulta kuin maatilan päärakennukselta. Talo on siis ympäristöönsä hieman epätyypillinen ja näyttäisi kuuluvan enemmänkin johonkin vanhan kaupungin vanhalle puutaloalueelle.
Aikataulua työlle aloimme sovittamaan reilu puoli vuotta aikaisemmin, eli viime vuoden lopulla.

Talo on valmistunut 1920- luvun alussa ja siihen on tehty arvattavasti perusteellisempaa remonttia ja perusparannusta jo sotien jälkeen 1940- luvun loppupuolella suuren jälleenrakennuskauden aikaan. Viimeisintä remonttia 1980-1990 lukujen taitteessa voisi kutsua enemmänkin ajan hengen mukaan peruspilaamiseksi. Itse annan mielelläni sanoille saneeraus ja peruspilaaminen saman arvolatauksen ja merkityssisällön.

Talo on ollut kuitenkin onnekas, koska se on löytänyt arvoisensa asukkaat. Talossa ja sen asukkaissa asuu saman aikakauden henki ja mieli. Vaatimattomuuteen tyytyvä mutta juuri siitä syystä rikas.

Taloon oli viimeisessä saneerausremontissa laitettu lastulevyt seinille ja vanhat listoitukset oli hävitetty. Asukkaat olivat levyjä poistaessaan löytäneet kauniisti patinoituneet hirsiseinät, jotka nyt toistaiseksi jää näkyviin. Myös kiinteä lastulevykomero oli rakennettu keittiöön hieman epäkäytännölliseen paikkaan.
Tätä lastulevykomeroa poistettaessa ja sen takaa oli tullut esiin lahoa hirttä katon rajassa, jossa pinnassaan sientä ja ehkä hometta.

Tässä kohtaa sain kutsun tulla paikanpäälle katsomaan, mitä olisi tehtävä ja kuinka kiireesti. Ensiksi laitoin valokuvan vauriokohdasta sähköpostilla Turun Yliopistoon sienitutkijalle, jolta sain vastaukseksi, että kyseessä on sieni, mutta ei hometta. Sienen osalta mekaaninen poisto riittäisi.
Koska en päässyt tekemään työtä heti, niin ehdotin ongelmakohdan peittämistä puukuitulevyllä ja kolojen tilkitsemistä pellavala. Levy toimisi suodattimena, eikä päästäisi itiöitä huoneilmaan ainakaan samassa määrin.

Komeron kohdalla yläkerrassa on vaatehuone, josta aloin arvailemaan, että viimeisessä saneerausremontissa olisi lastulevyn alle laitettu höyrynsulkumuoveja. Vaatehuoneen kohdalla jostain syystä muovin pintaan tiivistynyt vesi olisi valunut ja lahottanut komeron takana ylähirsiä.
Lopulta vastaus oli yksinkertaisempi, eli vanha kattovuoto oli joskus kastellut ja lahottanut seinähirsiä. Syy oli kyllä korjattu, eli kattovuoto, mutta seurausta ei oltu viitsitty korjata, eli lahovauriota. Sen päälle oli laitettu ilmansulkupaperointi, jossa muovipinnoite ja lastulevykomero. Hirsiseinä oli ollut varmasti vielä märkä kun se oli levytetty, koska sieni oli kasvanut siellä jonkin aikaa ennenkuin seinä oli riittävän kuiva sienen kasvun pysähtymiselle.

Vaihdoin kolme kerrosta ylähirsiä reilu kahden metrin matkalta, joista osa jäi näkyviin sisäseinään. Viimeiset Toijalan vanhan paritalon hirsistä jatkavat elinkaartaan vanhan talon hirsiseinässä nyt Ypäjällä. Lahonneet hirret sain sahattua seinästä pois sisäpuolelta rikkomatta ulkovuorilaudoitusta. Turhaa olisi rikkoa enemmän kuin on pakko.


 

Viimeiset päivät työmaalla kuluivat nautiskellen siisteistä sisätöistä. Vuorossa oli pinkopahvin asennusta ja tapetointia vinttikamarissa.

Huonetta oli edellisten asukkaiden toimesta aloitettu saneeraamaan sillä ajatuksella, että seiniin tulee sisäpuolinen lisälämpöeristys. Tästä rakennustavasta luovuttiin heti. Yläkerran seinät ovat purueristeiset ja niinkuin arvata saattaa, niin puru oli joiltain osin painunut. Ikkunan alla oli tyhjää jonka täytin pellavalla ja seinien yläosassa on tyhjää, jotka voi täyttää vintiltä käsin. Tässäkin kohtaa vintin purueristyksen parantaminen lisäämällä purua tai selluvillaa on huomattavasti parempi ratkaisu, kuin seinien lisäeristäminen.



Pinkopahvia, nupirihmaa ja nupinauloja kannattaa varata aina vähän reilusti. Itselläni on tapana naulata pinkopahvin lattian- ja katonrajat, sekä nurkat. Eli tässä kuvassa pinkopahvialueen pysty- ja vaakareunat. Keskisaumat liimaan "erikeeperillä" vahvennetulla vinyylitapettiliisterillä ja kymmenen senttiä päällekkäin. Liimasauma ei vaikuta seinän hengittävyyteen. 

Tässä seinässä korkeutta on 2,4m ja leveyttä 4,3m. Nupirihmaa siihen kuluu 13,4m. Nupinauloja lyön noin 2cm välein, eli 50 naulaa metrille. Joten nupinauloja kuluu 13,4m matkalle 50x13,4 = 670 nupinaulaa.
Ovi- ja ikkuna-aukkojen pieliin pinkopahvi naulataan myös, joten ne on laskettava mukaan. 

Nupinauloina käytän Challenge- merkkisiä, joissa naulojen kappalemääriä ei paketeissa ole mainittu. Yleisohjeet naulojen menekille on liian suurpiirteisiä yleensä. 
Challenge- nupinaulapaketti painaa 500g, mutta naulojen pituuksissakin on eroja. Olen laskenut kappalemäärät, joten 20mm pitkiä nauloja paketissa on noin 850kpl ja 25mm pitkiä nauloja noin 750kpl.

Näillä tiedoilla menekin laskeminen on jo aika tarkkaa. Myös kattohuopanauloja voi pinkopahvituksessa käyttää ja niitä löytyy tavallisista rautakaupoista helpommin, mutta oikea nupinaula on mukavampi käytössä.

tiistai 20. elokuuta 2013

Tarjolla Timo- uuni

Tämänhetkisellä työmaallani olisi tarjolla Timo- pystyuuni poiskuljetusta vastaan. Uuni on sisuksiltaan ehjä ja nuohoojan tarkastama. Se on 135cm korkea ja pinnaltaan ehjä ja siisti.

Poiskuljetuksesta tekee hieman hankalaa se, että tällaiset uunit painaa ihan tuhottomasti. Poiskuljettamiseen tarvittaisiin pari- kolme riskiä miestä. Painoa sillä on ehkä sata kiloa tai yli? Uuni on lisäksi yläkerrassa ja paikka on Ypäjällä.

Sen voisi varmaan sitoa kuormansidontaliinoilla tukeviin nokkakärryihin, joilla sen kuljettaminen olisi helpompi hallita.

Porin Matti- uuneissa ulkopinta on peltiä, mutta tässä Timo- uunissa jonkinlaista sementti-kivilevyä. Luulisin sen olevan -40 tai -50 -luvulta ja aikakaudelleen tyypillisesti tuo pinta ehkä sisältää asbestia. Se ei omasta mielestäni ole iso ongelma, koska kun pinnan maalaa, niin asbestikuidutkin kyllä sitoutuvat pintaan?

Jos joku tämän uunin haluaisi noutaa, niin minulle voisi laittaa yhteystietoja tuohon sähköpostiin, joka tämän blogin alussa on. Laitan sitten tiedot eteenpäin työnantajalleni.

*****

Varattuna marraskuussa 2015



torstai 8. elokuuta 2013

Syvällä maaseudulla


 Joskus aikapäiviä sitten vanhan Fordsonin vetopyörästö tai vaihteisto irtisanoi työsopimuksensa kesken maamiehen peltokiireiden. Juuri tuohon pellon reunakaistalle sen maamies sai ajettua ja siinä se on isäntien kiireitä ja kiireettömyyttä sen jälkeen seurannut.



 Uusi päärakennus on liki satavuotias ja hyvässä kunnossa kestänyt ajan kulun ja kulutuksen. Vanhassa koossaan päärakennus on ollut puolet suurempi, mutta suuri on vielä uusikin päärakennus. Rakennus oli menneenä suvena hyvässä ryhdissä ja vain maalaamista vailla. Nyt ei enää edes maalaamista vailla. 



 Kuistin katon auma oli vuotanut sadevettä sisäpuolelle pidemmän aikaa pääsisäänkäynnissä. Kuisti oli kynnyspuultaan painunut ja sisäkattopanelointi sekä sisäportaat lahonneet. Kuisti on nyt ryhdistetty osaltaan vatupassia ja enemmän silmää miellyttämään. 
Vanhat ikkunat on työn alla ja uudet ulko-ovet vanhalla mallilla tilauksessa. 



 Sisäportaisiin kaupan höyläpintainen lattialankku olisi ollut liian fiiniä. Maaseudulla jokaisen riihen ja tallin ylisiltä löytyy hyvin kuivanutta puutavaraa pienempii ja isompiinkin korjauksiin. Sahapintainen puutavara hiottiin vain nauhahiomakoneella, niin se tuntui sopivammalta vanhan lattian rinnalle. Rappuaukon reunapanelointi on kierrätystavaraa, eli vanhaa helmipanelia. Olisiko ollut vanhasta ruokakomerosta?




Viimeksi katto sai uuden helmipaneloinnin. 


Tarinaa talon pihapiiristä ja sen asukkaiden kesänvietosta voi lukea Arkiporinaa- blogista.








perjantai 26. heinäkuuta 2013

Pihasauna Humppilaan valmistui

Kuluneen kesän työmailla yksi iso merkkipaalu tuli saavutettua. Humppilan kesäsauna tuli valmiiksi. Tekemistä siihen vielä jäi, mutta loppu työ on talon omalle väelle sopivaa puuhastelua mökkeilyn ohessa. Hirsien tilkitsemistä pellavalla ja punamultamaalin keittämistä ennen seuraavaa juhannusta.

Hirsien tilkitseminen on aikaavievää hommaa ja huolelliselle ihmiselle sopivaa. Vanhoissa valmiiksi varatuissa hirsissä, joissa vanhaa numerointia ei voinut paljoa hyödyntää, tilkevaraa jäi paikka paikoin reilummin. Koska hirsien nousuakin piti pyrkiä tarkoin hyödyntämään, niin varaamisessakin oli huomioitava, että hirret riittävät. Tarkalle lopulta hirsien kanssa meni, mutta ne riittivät. Kokonaista hirsikerrosta ei lopuista enää olisi saanut, mutta loput hirret menevätkin puusuutarin seuraavalle työmaalle vanhan talon ulkoseinän korjaamiseen.

Omana ajatuksenani esitin, että saunan ulkoseinien tilkitsemisen jälkeen pellavan tilkevälin voisi tervata. Tämä voisi siksi olla hyvä tehdä, että talitintit  eivät kävisi nokkimassa pellavaa talvipesiinsä. Ainakin aikaisemmin olen huomannut, että puhdas pellavaeriste kelpaa talitinteille talven tullen. Myös hiiret tykkäävät käydä hakemassa pellavaeristettä suoraan säkistä pesiinsä lämmikkeeksi. Jos nämä pikku eläimet pitävät pellavasta pesiensä eristeenä, täytyy sen silloin olla hyvä materiaali rakentamisessa myös meille ihmisille. Voiko samaa sanoa booratusta selluvillasta?
Jos sitten tilkepellavan tervaamisen jälkeen tulee huono omatunto talitinttien puoleasta, niin voisihan sitä jättää vähän puhdasta pellavaa johonkin pihakatokseen sateelta suojaan pikkulinnuille noukittavaksi.

Jonkin aikaa sitten kuulin radiosta kerrottavan projektista, jossa suomalaisille opetetaan hirsikehikon käsinveistoa ja opettaja oli Ruotsista. Ohjelmassa kerrottiin, kuinka varauksissa ei saisi olla millinkään rakoja, koska tuuli puhaltaisi niistä sisään. Itselläni tuli tästä mieleen sanonta, että "turha pikkutarkkuus on teknistä tietämättömyyttä". Millin rako hirressä tänään voi olla huomenna kaksi milliä. Hirsiin täytyy jättää tilkevara ja tilkkeellä varaukset saadaan tiiviiksi. Hirsien käsinveistossa tarkalle työnjäljelle ja kädentaidolle nostan hattua. Omilla korjaustyömaillani en usko, että kenelläkään työnantajalla on halukkuutta maksaa siihen käytetystä ajasta. Työ edellyttää tietynlaista joutuisuutta ja suoraviivaisuutta, mitä näkee myös vanhoissa rakenteissa ja menneiden tekijöidensä työnjäljessä.

Humppilan rakennustarkastaja kävi kesäkuussa viimeisinä töinään ennen eläkkeelle siirtymistään tarkastamassa saunan kantavat rakenteet. Hän sanoi kattorakenteidenkin olleen tuplavahvoja. Lopputarkastuksen teki nuorempi rakennustarkastaja. Hän oli aika innostunut rakennuspaikan historiasta ja siitä, että vanhoista hirsistä tehtynä näinkin näkyvä rakennus sopii hyvin siihen ympäristöön. Hänellä oli myös omat muistot siitä, kuinka oli aikoinaan ollut isän apuna tekemässä samantapaista pihasaunaa vanhoista hirsistä, johon tuli  samanlainen puulattia ulos viettävällä kourulla. Rakennuksessa ei ollut huomautettavaa ja ulkoportaatkin oli kuulemma jykevät. Itse ajattelen, että muidenkin rakenneosien pitää olla samassa suhteessa jykevät vanhoista hirsistä tehdyn rungon kanssa.

















Saunan rakennuspaikan ympäristöllä ja sen historialla on oma ajattelemaan pysähdyttävä menneisyytensä kansalaissodan ajoilta. Tämäkin tölli on töyräällänsä seissyt sen toista sataa vuotta, mutta saunaa sen pienellä tontilla ei ole koskaan ollut. Töllissä on asukkaat vuosikymmenien aikana vaihtuneet ja vesikin on kannettu yhteisestä kaivosta. Naapurissa, rautatien puominlaskijan mökissä  muistellaan, että Vesalan mamma haettiin aikanaan heille saunaan lauantaisin. Nyt on kuitenkin Vesalan nykyisellä emännällä oma sauna, johon saattavat naapureistakin jotkut saada kutsun tulla kylpemään?

Kun tätä projektia aloimme ensi kertaa suunnittelemaan, on tuosta ajankohdasta kulunut nyt reilu vuosi. Aika oli ennen juhannusta viime vuonna. Tässä on ollut yhdelle tekijälle aika monta työvaihetta, eikä se ole ollut tekijälleen leipätyö siinä rahvaanomaisessa tarkoituksessa. Syksyn tehdessä tuloaan sovimme työn pelisäännöt ja sain siihen tarvittavat nuotit. Syksyn ja pitkäksi venyneen talven aikana tein saunarakennusta monet kerrat ajatuksissani. Hidas kevään eteneminen jo hieman tuskastutti. Lopulta talvi vaihtui kuin suoraan alkukesän päiviin ja pääsin työn touhuun kiinni. Vaikka tällaista työtä tekee ajatuksissaan useastikin, niin lopulta monet ratkaisut tulee siinä hetkessä ja rakennus valmistuu siinä tehtäessä.
Kun sitten viimeistä kertaa kerää työkaluja ja pakkaa niitä autoon, jää hieman tyhjä olo. Mutta ajatukset on suunnattava seuraaviin askareisiin ja seuraavalle työmaalle.