torstai 23. toukokuuta 2013

Vanhan katon korjaus vai uuden rakentaminen

Kattotöiden pitäisi olla tähän vuodenaikaan ajankohtaisia, vaikka niitä nähdään tehtävän nykyään pitkin vuotta. Myös syksyn sateilla.
Tähän on johtanut kattotöihin erikoistuneet kattokympit ja muut, joiden kokonaisurakkatarjous muutaman päivän työstä keskiverto rintamamiestalon kokoisessa talossa on tänä päivänä jotain viidentoista tuhannen euron luokkaa. Nykyaikainen muovitettu pelti ei paljon paperista poikkea ja niille annettu kymmenen vuoden takuu on vanhan talon katolle naurettavan lyhyt. Kuitenkin siellä katolla vanha ruosteinen poimupelti tai sammaloitunut betonitiili on pitänyt vettä useita vuosikymmeniä. Kunnostettuna ja/tai huoltomaalattuna se vanhakin katto kestää usein vielä sen kymmenen vuotta. Uuden peltikaton takuu koskee vain sitä pellin laatua, eikä katon rakentamista.
Itselläni betonitiilikaton pesu ja maalaus kustansi tuhannen euroa, jonka maalit ja hieman laadukkaampi painepesuri maksoi.



Vanha kestikievari oli rakennettu monessa osassa ja siinä oli lopulta yhdistetty päärakennus ulkorakennuksen kanssa. Rakennukset ei olleet toisiinsa nähden suorakulmaiset, vaan vinkkeli oli yli yhdeksänkymmentä astetta. Talo on ollut aikanaan komea ja on sitä ehkä tänäkin päivänä. Perimätiedon mukaan myös Ruotsin kuningas olisi siellä yöpynyt kulkiessaan valtakuntansa itäisiä läänityksiä tarkastamassa.
Talo oli ollut kuitenkin autiona ja pahuuden vallassa useita vuosikymmeniä, ennen kuin rohkeat uudisasukkaat ottivat sen kunnostamisesta itselleen elämäntehtävän.

Talossa oli useita haasteita ratkaistavaksi ja useillekin tekijöille. Kerron kuitenkin omista projekteistani ja kuvat esittävät vain omia tekemisiäni.
Yksi kiireellisimmistä oli kuitenkin katon korjaaminen ja se olikin vuotanut aumoistaan ja muualtakin enemmän kuin kymmenen vuotta.

Katolla oli viimeksi ollut betonitiili ehkä neljä- tai viisikymmentä -luvulta alkaen. Sen alla oli huopa ja alimmaisena pärekatto.
Katossa ei ollut kuitenkaan mitään niin huonoa, etteikö vanhoja rakenteita voinut jättää alimmaisiksi. Vanha kattotuolijako oli täälläkin harva joten rakensimme lisäkattotuoleja alapuolelta käsin ja saimme katolle lisätukea. Joitakin vuotokohtia korjasimme ja laudoitimme uudestaan.

Oma hankaluutensa tässä kattotyössä oli vinous ja kaarevuus. Kattolinja oli pitkällä osuudella kolmekymmentä metriä pitkä ja siinä matkalla harjalta linjattuna se oli notkolla ja kaarella kolmekymmentä senttiä keskeltä mitattuna. Tätä kaarevuutta ja notkoa ei voinut lähteä oikaisemaan, vaan se oli huomioitava ylimmissä tiiliruoteissa ja limitystä lisättävä tai vähennettävä eri paikoissa porrastamalla.

Räystään pituuslinjat on helpompi linjata suoraan lankalinjaa apuna käyttäen. Myös lappeen suoruus räystäältä harjalle on tärkeää, eli lapelinja ei saisi niiata, eli olla notkolla. Eri asia on mansardikattoihin tehdyt niiaavat räystäslinjat ja niihin se kuuluu.

Vanhat tiiliruoteet poistettiin, laitettiin vanhan huopakaton päälle uusi alushuopa ja uudet vankat tiiliruoteet. Auman pohjat pellitettiin. Lopulta katolle tuli uusi vahva betonitiili.









Toinen samantapainen kattotyö oli Turussa vanhalla puutaloalueella. Katolla oli niinikään neljäkymmentä -luvulta peräisin oleva betonitiili, jonka isäntäväki halusi säilyttää. Hekin olivat ottaneet tarjouksia kattotyöfirmoilta kokonaisurakkana, mutta päätyivät teettämään sen tavallisena timpurityönä tuntilaskutuksella, jolloin se oli monin kerroin edullisempi. Myös vanhan rakennuksen henkeen sopiva.

Isäntäväki otti itse tiilet alas katolta ehjänä ja pesi ne pihalla yksi kerrallaan. Tiiliä on kuitenkin useita tuhansia.
Lopulta he nostivat ne takaisin katolle ja latoivat paikalleen.
Alimmaisena oli pärekatto ja sen päällä useampi vanha huopa. Katto oli ehjä ja kohtuullisen suora. Tähänkin laitoimme päälle uuden alushuopakatteen ja vankat uudet tiiliruoteet.

Uusille tiiliruoteille laitan korotuslaudat ainakin kattotuolien kohdille ja suuntaisesti. Kattotuoleihin ne lyön pitkillä, ehkä viisi- tai kuusituumaisilla nauloilla kiinni. Galvanoitu eli kuumasinkitty naula on talon ulkopuolisessa rakenteessa paljon parempi kuin sähkösinkitty ruuvi.
Varsinaiset tiiliruoteet on näin hyvä kiilaamalla korottaa oikeaan linjaan korotuslautaa vasten. Kaikki kiilat pitää lopulta naulata kiinni.

Tiilien ladonta lähtee aina suorakulmaisesti räystäslinjaan nähden, joten sitä varten on hyvä olla lähdölle apuviivat. Päätyräystäät vanhoissa rakennuksissa on harvemmin suorakulmaisesti räystäslinjaan nähden. Tämä tulee vastaan tuulilautojen tai peltien askartelussa.






Viimeinen tämän tarinan kattotöistä oli huopakatto kolmiorimoilla tehtynä.
Talo on vanha ja enemmän kuin sen sata vuotta. Talossa on myös alkuperäinen leivinuuni ja vielä ahkerassa ja osaavassa käytössä.

Katto oli myös kerroksittain kasvanut, jossa alimmaisena päre, sitten muutama huopakerros ja viimeisenä onduline poimuhuopalevy ja niiden välissä ruodelaudoitus.
Vanhoissa katemateriaaleissa oli kerrospaksuutta aika tavalla, mutta lähtöajatuksena oli, että säästetään mikäli mahdollista, vanhoja katemateriaaleja alimmaisena. Kuitenkin kun räystäillä oli lahoa, oli niiden osalta purettava kaikki vanha pois ja uusittava myös kattotuolien ja kukkopuiden päitä.

Työn edetessä ymmärsin, etten voinut säästää vanhoja kattorakenteita oikeastaan ollenkaan. Huopakatto tarvitsee alustakseen kohtuullisen tasaisen ja kovan, tai ainakin tasalaatuisen pohjan. Pärekatto on hieman joustava mutta tasalaatuinen alusta, mutta täällä ei ollut tarkoitus uusia alimmaisia päreitä puuttuvilta paikoilta.
Kattotuolijako oli tosi harva ja paikoin jopa yli kolme metriä. Vanha kattolaudoitus oli vaihtelevaa, järeistä halkaistuista puun rungoista aina ohueseen pintakuorilautaan. Myös lautojen jatkopaikat oli monissa kohdin tehty lentokarvina tyhjän päälle, joten työskentely tällaisella kattotyömaalla oli vaarallista. Kattotyövaljaat tietenkin täytyy olla käytössä ja räystäiden alla telineet, mutta kattotyö vanhalla katolla on aina vaarallisimmasta päästä rakentamista. Myös vanhan katon miljoonat pärenaulat rispaa katolla liikuttaessa turvavaljaiden turvaköyttä.










Rakensin katon uudestaan kattotuoleista ylöspäin ja myös kattotuolien väliin lisäsin kannattajia siinä samalla. Mielestäni kolmiorima huopakaton lappeen on oltava suoralinjainen harjalta räystäälle. Sitä on vaikea oikaista vanhojen vinojen ja notkojen rakenteiden päälle järkevästi. Myöskään kerroksittainen rakentaminen ei ole järkevää ja tarkoituksenmukaista. Katon osalta räystäskoteloiden paksuus ja otsalautojen korkeus kasvaa suhteettoman paljon, jos rakenteita vain kasvatetaan vanhan päälle. Jotain vanhaa voi olla mukava jättää alimmaiseksi, mutta kaikkea ei aina kannata pyrkiä säilyttämään. Vanhan rakennuksen sirot muotolinjat voidaan saada myös herkästi pilattua.

perjantai 17. toukokuuta 2013

Puutavaraa erikoisempaan käyttöön

Ajattelin tässä kohtaa kesän edistymistä kertoa puualan yhdistyksestä, joka on voittoa tavoittelematon ja yleishyödyllinen. Yhdistys on Puufoorumi ja sijaitsee täällä Pöytyällä. Nimellä googlaamalla löytyy heidän kotisivunsa.

Vanhojen rakennusten korjaustyössä tulee usein vastaan tilanteita, jolloin tarvitaan senlaatuista puutavaraa, mitä ei sahoilta suoraan löydy. Viimeksi kun tarvitsin leveää ja oksatonta tuppeensahattua mäntylautaa, löytyi sitäkin Puufoorumin varastosta. Heillä ei ole suuria varastoja, mutta aina jotakin talteenottamisen arvoista varastosta näyttää löytyvän.
Itse tarvitsin tätä mäntylautaa nikkarityylisten ikkunoiden yläkoristeiden tekemiseen, joita tein Vihreään Kamariin. Lauta oli kyllä vähän sinistynyttä tai harmaantunutta, eli lienee ollut vielä kuuluisan Tapaninpäivän myrskyn tuulenkaatamia mäntyjä. Puut oli metsässä olleet varmasti kevään kynnykselle. Ikkunakoristeleikkaukset tulevat kuitenkin ulkoseinälle, eli sinistymistä ja harmaantumista laudassa tapahtuu ulkoseinällä tavallisestikin ja maalaamalla harmaantuminen peitetään. Nämä koristeleikkaukset on täälläpäin tavallisia vanhoissa suuremmissa päärakennuksissa ja ne lienee yleistyneet rautatien tulemisen myötä. Asemarakennuksissa näkee samoja puuleikkauksia.


Puuleikkauksen pituus on 155cm ja korkeus 43cm. Minulla on tästä nyt vanerinen sabloona, eli kevyeen sarjatuotantoon on mahdollisuus sillä varauksella, että sopivaa puuta siihen tarvittaessa löytyy.

Pari vuotta aikaisemmin tarjoutui minulle tilaisuus päästä tekemään pärekattoa vanhaan aittarakennukseen Turussa. Kun lähdin tiedustelemaan päreiden saatavuutta ja yhteystietoja aina Museovirastoa myöden, ei tuntunut kukaan tietävän niille tekijää. Puolikuntoisia vanhoja pärehöyliä tuntuu siellä täällä olevan ja joku toimivakin museokeskuksen omassa käytössä oleva. Sitten löysin Puufoorumin yhteystiedot ja heidän kauttaan sain päreitä nopeasti ja edullisesti.

Puufoorumin puheenjohtaja Mäkinen on asiastaan innostunut ja halukas opastamaan joka kohdassa. Päreitä hän sai toimitettua nopeasti ja lasku päreistä oli vain niihin käytetyn puutavaran pinohinta. Työtä siinä höyläämisessä oli kahdelle henkilölle, mutta työstä Puufoorumi ei laskuttanut. Sinne on mahdollista mennä myös itse mukaan päretalkoisiin, kuka niitä tarvitsee ja haluaa elvyttää kansanperinnettä tältä osin.
Mäkinen oli halukas tulemaan myös paikanpäälle näyttämään aloitustyön ja päreiden latomisen katolla, mutta itselleni riitti kylmäharjoittelu höyläplaanilla.





Viimeksi kun Puufoorumilla kävin, sain henkilökohtaista opasatusta puutavaran tulevasta CE-merkintävaatimuksesta rakentamisessa. Useillakaan kenttä- eli rahtisahureilla ei liene vielä selvyyttä siitä, mitä CE-merkintävaatimus tulee heiltä edellyttämään. Suoraan sahalta ja rakennustarvikeliikkeestä ostetussa puutavarassa on varmasti tarvittavat merkinnät, mutta perinteinen rahtisahuri sahaa rakennuspuuta asiakkaan omista tukeista. Kun tästä sahatavarasta rakennetaan lupien ja asetusten mukaisia rakennuksia tulevasta heinäkuusta alkaen, edellyttää rakennustarkastus siitä myös nämä CE-merkinnät.

Puufoorumin puheenjohtaja Mäkisellä on nämä CE-merkintäoikeudet ja leimasimet. Riittää kun rahtisahuri tekee hyvää sahatavaraa, niin tilattuna Mäkinenkin ne voi käydä tarkastamassa ja leimaamassa.
Kirvesmies voi käyttää leimaamatonta laatuluokitukset täyttävää sahatavaraa rakentamiseen, mutta runkovaiheessa ennen levytyksiä ja laudoituksia nämä CE-merkinnät pitäisi jonkun käydä leimaamassa puutavaraan.


perjantai 10. toukokuuta 2013

Rakennusten korjausneuvontaa radiossa

Kuuntelin tänään aamupäivällä työn ja touhun lomassa Ylen Turun Radiosta perinteeksi tullutta "jutellaan ja soitellaan korjausrakentamisesta" -ohjelmaa. Asiantuntijoina ohjelmassa kuuntelijoiden kysymyksiin vastaamassa oli korjausrakennusneuvoja ja maalarimestari. En kuitenkaan tässä kirjoita nimillä, koska asia ei sitä vaadi.

Korjausrakennusneuvojan tunnen vuosien takaa joltisenkin ja hän on mukava ja luonikas seuramies ja tarinankertoja. Hänen ajatuksissaan ja neuvoissaan on paljon hyvää, mutta en lähde niitä tässä erittelemään.
Kuitenkin yhden soittajan kysymykseen haluan itsekin tässä kirjoituksessa hieman paneutua, joka koski vanhan pihasaunan puulattiaa. Tämä asia on itsellekin aika läheinen siksikin, että tässä blogissa olen kertonut oman pihasaunan puulattian tekemisestä. Siitä olen saanut jonkinverran kysymyksiä ja huomattavasti eniten hakukoneen osumia näyttää blogiini tulevan siitä kirjoituksesta.

Soittaja ohjelmassa kertoi, että hän on tekemässä vanhaan 1920-luvulla rakennettuun pihasaunaan puulattiaa ja lattian alle jää tuulettuvaa tilaa noin kolmekymmentä senttiä lautalattian ja maan väliin. Soittaja myös kysyi, että pitäisikö lattian alle lisätä soraa, sepeliä tai kevytsoraa. Hän kysyi myös, että pitäisikö kivijalan sisäpintaan sekä lautalattian alapintaan laittaa uretaanilevyä.

Korjausneuvoja vastaili, että niin näitä lattioita ei ole yleensä tehty, mutta kyllä sen niinkin voi tehdä. Tässä vaiheessa lipsahdettiin pahemman kerran perinnekorjausrakentamisen hengestä 1970-luvun saneerausrakentamiseen, jonka jo lähes kaikki tänäpäivänä tietävät hyväksi esimerkiksi huonosta rakentamistavasta noin yleistyksenä. Korjausrakennusneuvoja esiintyy kuitenkin perinnerakentamisen asialla.

Sora ja sepeli lattian alla toimii hyvänä kapillaarisen kosteudennousun katkona jos sitä tarvitaan. Sekään tuskin on välttämätön, koska sauna on rakennuksena pieni ja alapohjan tuuletus pitää olla riittävä. Hyvin tuulettuvassa alapohjassa maakosteus ei juurikaan nouse puurakenteisiin. Betonianturoiden ja lattian puukannattajien väliin laitetaan bitumihuopaa kosteuskatkoksi. Soittaja oli kuitenkin ohjaamassa pesuvedet kourua pitkin ulos, niinkuin itsekin olen saunani vanhalla mallilla remontoinut. Eli vesiä ei johdeta saunan alle, vaan vedet johdetaan saunasta poispäin, niinkuin rakennuksissa yleensä.

Sitten tämä kysymys uretaanilevyn käytöstä herätti itsessäni kysymyksen, että miksi pitäisi käyttää? Onko tarkoitus pitää saunassa peruslämpöä päällä talvella? Sitä ei kukaan huomannut soittajalta kysyä.
Jos tarkoitus olisi pitää peruslämpöä, niin itse en tekisi silloin puulattiaa saunaan. Silloin varmasti paras olisi betonilattia, niinkuin soittajan saunassa tähän asti oli ollutkin. Betonivalun alle ne uretaanilevyt sopii, mutta ei missään tapauksessa puulattian kanssa mihinkään kohtaan.

Puulattia saunassa voi olla vain riittävillä kallistuksilla tehty yksin- tai kaksinkertaisena umpipuulattiana. Alapuolen pitää olla hyvin tuulettuva ja omassa saunassakin jätän oven saunomisen jälkeen reilusti rakoselleen ja takaseinässä olevan ilmanottoaukon avoimeksi. Näin lattia tuulettuu kahdelta puolen.
Mitään lämpöeristettyä tai täytepohjalattiaa puisena saunaan ei pidä suunnitella. Myös peruslämpö vanhassa pihasaunassa niinkuin kesämökissäkin on täydellisen turhanpäiväinen ja edustaa ekoterrorismia.

Uretaanilevyllä puulattian alapinnassa varmistetaan nopea lahoaminen ja home- sekä sienikasvustojen esiintyminen. Näistä ja muista hurjista korjausrakentamiskokeiluista kannattaa lukea Panu Kailan Talotohtori -kirjasta ja siellä "puun lahovauriot" osasta. Tämä kirjahan löytyy jokaisen kulttuurikodin kirjahyllystä Sinuhe egyptiläisen ja Tuntemattoman sotilaan vierestä.
Myös kivijalan sisäpinnassa uretaanilevystä on varmasti enemmän haittaa kuin hyötyä. Pihasaunassa alapohjan tuuletuksen täytyy toimia ympäri vuoden, eli "kissanluukkuja" ei talveksi suljeta.









Itsellämme on kokemusta saunan vastaavasta puulattiasta jo yli kymmenen vuoden ajalta, koska sellaisen tein metsämökkimme pieneen saunaan. Lattiassa ei vielä ole merkkiäkään lahoamisen alkamisesta, vaikka maaperä on kosteaa ja rakennuspaikka vanhan suon reunakaistaa.
Sitä lattiaa rakentaessani olin jo aikeissa "kyllästää" lattiaa saunan seiniin ja lauteisiin tarkoitetulla "saunasuojalla". Soitin kuitenkin aineen valmistajalle ja kysyin sen sopivuutta puulattiaan. Vastaus oli, että ehdottomasti ei lattiaan, koska puulattian saunassa pitää voida imeä ja luovuttaa kosteutta kummaltakin puolelta. Myös tämä saunasuoja on enemmän ja vähemmän vettä läpäisemätön muovikalvo.

Pihasaunan lämpöeristämisellä ei ole oikeastaan mitään merkitystä. Tärkeää on tuulensuojatiiveys ja lämmön saunaan tuottaa kiuas. Myös telttasaunassa saa hyvät löylyt, vaikka siinä on maalattia ja katto ja seinät on kangasta.

Ymmärrän hyvin tässäkin radio-ohjelmassa soittajan esittämien kysymysten perusteet, koska keskenään ristiriitaista rakennustapaneuvontaa tulee joka tuutista yhtenään. Suurin ongelma tässä on nämä rakennusmateriaalivalmistajien mannekiinit ja heidän kaupalliset intressit.
Ymmärrän myös hyvin radiossa asiantuntijana esiintyvien korjausneuvojien tehtävän hankaluuden. Kysymyksiin ei voi edeltäkäsin valmistautua ja rakentaminen yleensäkin on aihealueena erittäin laaja yhden henkilön hallittavaksi. Myös esiintyminen itsessään tuo varmasti paljon lisäjännitettä, joten huolimattomuutta ja epätarkkuutta vastauksiin tulee helposti. Itse en suostuisi missään tapauksessa tämänlaiseen tehtävään, eikä osaamiseni siihen riittäisikään.


torstai 9. toukokuuta 2013

Hirsikehikon siirto

Humppilaan menevä kesäsauna on nyt puusuutarin pihanperällä siirtämistä varten valmis.
Työ sovittiin tehtäväksi ja oli tarkoituksenmukaista tehdä niin, että hirsirunko puretaan vielä ja siirretään lopulliselle paikalleen osina. Kokonaisena rungon siirtäminen olisi sillätavalla työläämpää, että kuljetusauton pitäisi olla aika suuri ja savimaa täällä kantaa aika huonosti suuria painoja ja pistekuormia. Pihalle olisi jäänyt pitkän aikaa näkyvät arvet ja painaumat. Lopullisella rakennuspaikalla taas tontti on sen verran pieni ettei perille isolla autolla olisi päässyt.

Hirsirunkoon tulee vielä ylös kaksi kerrosta hirsiä, joita en kuitenkaan täällä alkanut sovittamaan huonojen pukkien varassa. Rakennuspaikalla sitten paremmilta telineiltä työ on turvallisempaa ja helpompaa. Pääasia täällä omalla tontilla työn tekemisessä oli, että hirret sai levitettyä isommalle alalle ja selvitettyä niistä vanhaa numerointia. Nyt kun hirret on tähän asti mitattu, valikoitu ja sovitettu toisiinsa, on työ rakennuspaikalla huomattavasti selkeämpää. Myös ylimmän kahden kerroksen hirret on mitattu ja numeroitu, eikä vanhan työläisasunnon hirsistä jäänyt oikeastaa yhtään ylimääräistä. Ikkuna- ja oviaukoissa on vielä sahausvaraa reilusti.