Toinen seikka naulasta kirjoittamiselle on se, että edesmennyt suuri suomalainen rauhan aatteen mies, sosialista, osuustoimintamies ja teosofi, Yrjö Kallinen on tarinan mukaan pitänyt aikanaan parituntisen puheen valmistelematta ja improvisoiden juuri rautanaulasta. Hän oli palkittu puhuja.
Yrjö Kallisen elämäntyö ja tuotanto on itsessään tutustumisen arvoinen. Hän oli kävelevä paradoksi, joka sai neljä kuolemantuomiota kansalaissodan kenttäoikeuksilta, koska oli aseistakieltäytyjä ja puolueeton rauhanvälittäjä. Hän selvisi myös punavankileireiltä, jossa piti vielä kiinni kasvissyönnin periaatteestaan. Näistä huolimatta hän toimi myöhemmin vielä salkuttomana puolustusministerinä.
Jos Yrjö Kallinen alkoi kiinnostamaan, niin tästä on hyvä aloittaa, ajan ja ajatuksen kanssa!!
Luulen, ettei tuosta puheesta rautanaulan puolesta ole olemassa muistiinpanoja, mutta rautanaula on puolustuksensa ansainnut.
Paineilmanaulaimen, eli naulapyssyn liimakampanaula ei ole koskaan sama asia, kuin käsin lyöty galvanoitu rautanaula. Liimakampanaula on karhennuksestaan huolimatta liukkaampi, eli helpompi vetää puusta ulos. Paineilmanaulaimen käyttö on useissa paikoissa perusteltua ja puolustaa kyllä paikaansa. Pääasiassa uudisrakentamisessa sillä saa työhön tarvittavaa joutuisuutta.
Kun vanhan hirsikehikon ulkopintaan naulataan laudoitusta tai tuuletusrimoja, on naulain täysin tunnoton sille, että uppooko naula kovaan puuhun vai juuri siihen halkeamaan. Käsin naulattaessa timpuri tuntee puun kovuuden ja naulan pitävyyden. Näin jokainen naula tulee tarpeeseen ja täyttää tehtävänsä. Myös puu säilyttää paremmin lujuutensa, kun sitä ei ole murjottu naulapyssyn sarjatulella.
Vanhoja lattioita purettaessa yleensä huomaa, kuinka arvokkaita rakennustarvikkeita rautanaulat on ennen olleet. Useimmin pontatuissa kapeammissa laudoissa huomaa, että vierekkäisiä lautoja ei ole lyöty kiinni samalle juoksulle. Usein voi myös useampiakin lautoja olla vailla ensimmäistäkään naulaa, eikä tätä ole huomannut lattioiden narisemisesta tai muustakaan. Siinä on timpuri tiennyt, mihin on naulansa lyönyt.
Kun hirsikehikkoon uusitaan lattiarunko kannattajineen kokonaan, lyödään sinne reunalankut kiertämään huonetta lattiakannattajapalkkien korkeuteen suoraan hirteen kiinni. Tässä kuvassa 50x200 sahatavaraa, joiden päälle tulee lattiajuoksut ristikkäin kannattajapalkkien kanssa. Tämä on siis yksi tapa tehdä, ja muitakin tapoja varmasti on.
Reunalankun ja hirsiseinän väliin laitan pellavanauhan, joka antaa tuulensuojatiiveyttä. Naulaan reunalankut kiinni hirteen viiden- tai kuuden tuuman (125 tai 150mm) galvanoiduilla rautanauloilla tarpeen mukaan. Reunalankkujen korkeuden hakemiseen ja passaamiseen kannattaa käyttää pienempiä nauloja tai sitten niitä koneruuveja.
Isompi naula vaatii vähän isomman vasaran ja itselläni on 16 unssinen normaalikäytössä ja 20 unssinen näissä runkotöissä. Kun reunalankun naulat on lyöty timpurinvasaralla pohjaan, voi nauloja vielä saatella perille pitkävartisella viiden kilon lekalla. Siinä huomaa hyvin, kuinka naula lopulta imaisee kovaan puuhun kiinni. Samaan ei koneruuvi pysty, mutta ehkä isompi täkkipultti juuri ja juuri.
Olen kuullut sanottavan, että neljän tuuman (100mm) naula, joka on neljä milliä paksu, kestää leikkauslujuutta 400kg. Tästä päättelen, että kuusi milliä paksu kuuden tuuman naula kestää sen 600kg poikittaista painoa. Siitä on jo aika helppo päätellä, että montako naulaa tarvitaan kannattamaan lattiaa.
Käsin lyötävän naulan ja timpurin vasaran yksi yhteispelin ehdoton vahvuus on siinä, että vasaran iskupinta on huomattavasti suurempi, kuin naulan kanta. Tällä iskupintansa alalla vasara saattelee myös sitä vanhaa narisevaa lattialautaa kiinni siihen lattiajuoksuun. Naula pitää laudan juuri siinä syvyydessä, mihin vasaran isku sen saattoi.
Lattialautojen rakosista on voinut myös vuosien aikana joutua hiekkaa laudan ja juoksun väliin, eli lattialauta tarvitsee oman iskunsa, eikä pelkkä naula. Neljän tuuman naula on keskimäärin sopivan mittainen vanhan lattian kiristämiseen.
Koneruuvit on kovasti yleistyneet ja nekin on hyviä oikeassa paikassa. Galvanoitu, eli kuumasinkitty rautanaula on kuitenkin kustannuksiltaan huomattavasti halvempi ja näissä kohdissa käytettynä huomattavasti parempi.
Koneruuvi painaa vanhaa lattialautaa juoksua vasten juuri sillä voimalla, minkä sen kannan uppokartion pinta-ala myötään antaa. Toisin sanoen, ruuvi uppoaa lautaan kuin veitsi sulaan voihin ja jättää helposti narisevan laudan vielä irti juoksusta. Myös ruuvin etenemä puussa on iskettyä naulaa paljon hitaampi, eli tehottomampi.
Kun ruuvi on kerran lattialautaan upotettu ja lattia maalattu tai lakattu, niin ruuvin kannat on maalilla ja lakalla täytetty. Näistä ruuveista voi vielä joka toinen tarvittaessa lähteä pois ruuvaamalla, mutta loput täytyy murjoa sorkkaraudan kanssa ja lattialautoja rikkoen. Rautanaulalla lyöty lattialauta on paljon helpompi saada ehjänä purettua.
Kahta uutta puuta kiinnitettäessä täytyy koneruuvissa olla kierteetöntä kaulaa kiinnitettävän puun paksuuden verran. Muutoin puiden keskinäinen kiristyminen on heikompaa.
Myös konenaulaimen, ts. naulapyssyn antama isku kohdistuu vain naulan kantaan. Eli naulapyssy ei kiristä lautaa koolausta vasten, vaan kiristymisestä on varmistuttava muutoin.
Sähkösinkitty, eli kirkas rautanaula on hyvä apurakennelmatöissä silloin, kun rakennelma täytyy kohtapuoliin purkaa. Kirkas rautanaula pureutuu galvanoitua huonommin puuhun, eli on helpompi vetää puusta ulos. Kirkas rautanaula on myös galvanoitua halvempi ja paras naula juurikin telinetöissä.