lauantai 27. syyskuuta 2014

Rakennusperinteen opinkappaleet

Vanhojen talojen omistajien ja rakennusperinteen asialla puuhastelijoiden kanssa on itselläni syntynyt paljon mielenkiintoisia keskusteluja, sekä omia ajatuksia niiden keskustelujen pohjalta. 
Usein asianharrastajilla, kuin myös ammatissa työskentelevillä menevät käsitteet hieman sekaisin. Niissä yhteyksissä, missä asioista pitäisi puhua ammatillisesti, eli täsmällisesti, perustelujen epätarkkuus kertaantuu asianharrastajien käsitteistöissä.



Usein rakentamisessa tehdään asioita totutun tavan mukaan, mikä pätee yhtälailla vanhan korjaajiin kuin uuden rakentajiin. Vaikka sanotaan, että totuus löytyy vanhasta rakenteesta, ei se tarkoita, että vanha rakenne olisi välttämättä aikanaan tehty oikein. Sen rakenteen toiminta vain kertoo sen, että onko kyseinen rakenne tehty aikanaan oikein.

Hirrenrakoja tai ikkunoita tilkitessä, niitä ei lämpöeristetä, vaan tilkitsemisellä estetään ilmavirtausten läpikulkeutuminen rakenteessa. Lämpöeristämisellä pyritään sulkemaan ilma liikkumattomaan tilaan erilaisia materiaaleja apuna käyttäen, kuten purua, pellavaa, tms. Ilma itsessään toimii lämpöeristeissä lämpöä eristävänä elementtinä, koska se on huono johtamaan lämpöä. Niinsanottu eriste vain sulkee ilmamassan liikkeen.

Hengittävät ja tuulettuvat rakenteet on niinikään toisistaan erotettavia asioita. Tuulettuvassa alapohjassa tai puruvintissä liikkuvat ilmavirtaukset pitävät rakenteet kuivina ja terveinä, kunhan kosteuden kulkeutuminen niihin on estetty. Hengittävässä rakenteessa, kuten hirsiseinässä, puu varastoi, läpäisee ja luovuttaa muunmuassa ilmankosteutta ilmanpainevaihteluiden mukaan.

Bitumihuovan tai tuohen käyttöä kosteudenkulkeutumisen katkona käsittelinkin jo kesän aikana tässä kirjoituksessa.




Perinteinen tapa korjata

Usein puhutaan myös vanhan talon korjaamisessa perinteisestä tavasta korjata taloa. Mielestäni kuitenkin nykyaikainen perinnekorjausrakentaminen on lähinnä perinteiseltä tavalta näyttävää korjaamista, jonkalaista itsekin suosin ja pidän hyvänä tapana korjata. Siinä korjataan vaikka juurikin hirsirunkoa vain pala palalta ja sen vaatiman korjaustarpeen mukaan.
Perinteisempi ja vuosisatainen tapa on ollut purkaa vanha rakennus hirsi hirreltä ja rakentaa uusi viereen tai toisaalle. Vanhan rakennuksen käyttökelpoiset hirret on sitten käytetty uudestaan sitä uutta taloa rakennettaessa. Tänä päivänä vanhan hirsitalon hirsistä osa voi olla jo toisessa, tai kolmannessa, tai ties kuinkakin monennessa talossa runkopuina.
Vanhaan aikaan hirsitalo oli sijoillaan vain joitakin vuosikymmeniä, ehkä vain vuosia, kun sen korjaus- ja siirtotarve on tullut eteen. Näin on ollut ainakin täällä Varsinais-Suomalaisen rannikkoasutuksen savisilla takamailla, jossa talojen riittävä perustustyö on ollut usein hankala toteuttaa.

Sattumanvalinta ja luonnonvalinta

Vanhanaikaisesta rakentamistavasta puhutaan myös silloin, kun halutaan korostaa vanhanaikaisen hyvän ja nykyaikaisen huonon rakennustavan eroavaisuuksia.
Mielestäni vanhanaikaisessa, eli vuosisataisessa rakentamistavassa hyvää on juuri se, että rakennusmateriaaleiksi on valikoitunut vain luonnonmateriaaleja, koska keinoaineita ei ole ollut tarjolla. Rakennushirsiksi on ollut helppo valikoida pitkiä, paksuja, hidaskasvuisia ja suoria puunrunkoja, koska niitä on ollut runsaasti ja pääasiassa tarjolla. Näistä juuri vallasväen pytingit ja paviljongit on päivätyövelvoitteisilla rakennutettu. Muonamiesten ja mäkitupalaisten vaatimattomammista rakennusaineista askartelemat mökit on aikapäiviä sitten palautuneet luonnon kiertokulkuun, jolloin suurin osa edesmenneitten arjen sankarien kansankerroksen rakennettua kulttuurihistoriaa on vaipunut unholaan.

Rakentamisen helppous edellä

Hirsirakentaminen ja luonnonmateriaaleilla rakentaminen on ollut hyvää rakentamista, koska se on osa luonnonvalintaa. Hirsistä rakentaminen on varmastikin aloitettu siitä syystä, että siten on saatu kohtuullisen helposti ja nopeasti rakennettua hyvää seinää asuinmökkiin ja tupaan. Hyvyys on ollut jonkinlainen peruste, mutta varmasti ensisijainen peruste on ollut sen rakentamisen helppous. Jos tämä ajatus hirsirakentamisen helppoudesta käsinveistona ei oikein tunnu hyväksyttävältä, niin mikä olisi ollut helpompi tapa tehdä pysyviä asumuksia ennen sahatavarateollisuuden aikaa?
Hirsirakentaminen ja sen kehittäminen on ollut mielestäni luonnonvalintaa ja sattumanvalintaa silloin, kun hyvää puutavaraa siihen tarkoitukseen on ollut runsaasti saatavilla.

Hyvyys ja kauneus

Vanhanaikainen rakennustapa on ollut siinäkin mielessä hyvää, että se on ollut helppoa ja yksinkertaista. Jokainen työhön kykenevä mies on voinut tehdä itse perheelleen vaatimattomat tuvat ulkorakennuksineen. Hirrenveistoon on ollut työhön erikoistuneita ja taitavia veistäjiä tarjolla, mutta nämä ammattiosaajat on varmasti työllistetty lähinnä varakkaammilla työmailla. Jokainen tekijä on varmasti rakentanut ja veistänyt parhaan kykynsä ja ymmärryksensä mukaan, mutta kädentaidoissa on ollut eroja. Hutiloida on voinut myös taitava tekijä ja mestari kirkkotyömaalla yhtälailla, kuin mökinukko oman pirttinsä työmaalla. Näitä hutiloituja hirsiliitoksia näkee vielä paljon vanhoissa hirsirungoissa, mutta yhtälailla toimivia liitoksia ne on kunnolla tilkittyinä, kuin puusepäntarkkuudella kauniiksi tehdyt liitokset. Hyvyys ja kauneuskin olisi tässä mielestäni keskenään erotettavat asiat.

Vaikka keskustelu myös rakennusperinteen asiassa onkin periaatteellista ja joskus ehkä perusteiltaan hataraa ja tietynlaisten opinkappaleiden toistamista, on siinä kuitenkin hyvä, että yhteisesti hymistellään ja hyräillään samaa virttä asianharrastajien kesken.  

torstai 4. syyskuuta 2014

Kohtaamisia

Kulunut kesä on ollut sopivalla tavalla työntäyteistä ja erikoisien kohtaamisien aikaa. Työskentely vanhojen talojen parissa antaa hyvän mahdollisuuden keskustelujen avauksille laajasti elämään liittyen ja ihmisyyteen yleensäkin. Usein työhön itseensä on tullut panostettua omaa osaamistaan ja jaksamistaan sen verran paljon, että projektin valmistuttua sitä jää kellumaan tyhjän olon tunteeseen.  Joskus myös käydyt keskustelut voivat olla hyvinkin mieltä virkistäviä, mutta samalla tyhjentäviä

Kuitenkin yhden miehen tekemiset on aika häviävän pieni panostus koko vanhan rakennuskannan pelastamisen ja säilyttämisen asiassa. Oma asiani, jota haluan aina alleviivata on myös työnantajan kustannuksia säästävä korjausrakentaminen. Usein puhuttaessa säästävästä korjausrakentamisesta tarkoitetaan tilannetta, jossa halutaan painottaa vanhojen rakenteiden ja materiaalien tärkeyttä, sekä jokaisen vanhan rakennepalasen säilyttämistä mahdollisuuksien mukaan. Tällaisella säästämisellä saadaan kuitenkin nostettua hyvinkin siihen käytettäviä kustannuksia. Jokainen voi tietenkin käyttää omansa, tai lainaamansa rahat mihin haluaa laillisuuden puitteissa ja puleerata niinkuin parhaakseen näkee.  


Olen kuluneen kesän aikana työmaiden ja kohtaamisten välillä pyrkinyt kohtaamaan myös itseäni. Joidenkin ihmisten täytyy lähteä kauas, maailman toiselle laidalle löytääkseen lähelle. Joskus on myös katsottava kauas, että näkisi itseensä, kääntöpuolen taakse.

Vuosia sitten hankittu metsämökki on ollut sellainen paikka ennen kellonsoittajan taloa, jossa olen voinut pyrkiä kohtaamaan itseäni. Sen korpikuusen juurella nököttävä pieni sauna on tarjonnut monet leppoisat löylyt, ennen puusuutarin mökin pihanperän saunaa.

Mökki on riittävän kaukana kaikesta, naapureista ja muista, että siellä voisi sopivalla tavalla irtautua hälinästä ja melskeestä, kun sellainen käy liiaksi päälle. Mökki on sähkötön ja parhailla mahdollisilla mukavuuksilla varustettu. Eli pihasaunan lisäksi pihanperän huussi, puulämmitys ja kaasuhella, sekä kaasujääkaappi.  


Mökkitie kasvaa helposti umpeen käyttämättä ja luonto valtaa sille kuuluvaa alaa. Silloin tie vie suoraan pusikkoon. Asuttu maisema on kulttuurimaisemaa vähäisimmilläänkin ja sen säilyttäminen vaatii jatkuvaa perkaamista. 

Samalla mökkipihalla kävelin päättäväisiä askeleitani jo kaksivuotiaana, kun olimme siellä kylässä. Kuitenkin mökki pihapiireineen oli vaipunut unholaan, kunnes vuosikymmeniä myöhemmin päädyimme sen pihaan taas takatalvisen kevätpäivän iltana. Se kutsui luokseen ja vaati katsomistaan, kunnes vasta myöhemmin ymmärsin olleeni siellä ennenkin ja mittailleeni askelillani mökin seinäpieliä. Pienen ja vaatimattoman mökin köyhä historia ulottuu sekin yli sadan vuoden taakse ja on siksikin juuri niin merkityksellinen. 



Lisäys 5.9.2014

Kannattaa myös tutustua: pientilanukko.blogspot.fi