Kattotöitä

Muutaman viimeisen vuoden aikana on minullekin joidenkin kattotyö- ja julkisivusaneerausfirmojen puhelinmyyjät sinnikkäästi soitelleet ja tarjonneet ilmaista konsultointia ja arviota taloni korjaustarpeesta. Välillä puhelin on soinut viikottain, kun eri firmojen asiantuntijat on liikkeellä. 

Kun siinä puhelimessa kysytään taloni ikää, ikkunoiden ja kattomateriaalin ikää, niin puhelinmyyjällä taitaa ensimmäisenä pyöriä euronkuvat mielessä. Mutta ilman jännityksen pitkittämistä kerron pian, että olen itse vanhojen talojen ja rakennusten ikkunoiden, ovien, julkisivujen ja kattotöiden erityisasiantuntija ja tekijä. Tuntuu, että moinen röyhkeys ja suorasukaisuus aiheuttaa puhelinmyyjässä hämmennystä. Joku rohkeammista myös kerran tarjosi siitä huolimatta mahdollisuutta ulkoistaa joitakin remontteja heille. 

Totuushan on tietenkin, että lainanotto, vaikka remontteihin ja kotitalouksien velkaantuminen pyörittää kansantaloutta ja pitää yhteiskunnan pyörät pyörimässä. Itse olen varmasti kulutusyhteiskunnan vihollinen, kun tykkään korjata itselleni kaikkea vanhaa, enkä paljon uutta tarvitse. 

Se on mielenkiintoinen ilmiö nyky-yhteiskunnassa, että tavallinen asiansa osaava ammatti-ihminen on tituleerattu alansa asiantuntijaksi. Jos soitan vakuutusyhtiöön, niin siellä saan asioida vakuutusasiantuntijan kanssa, joka vain räätälöi minulle haluamani vakuutuksen. Saattaa vielä kysyä esimiehiltään lisää valtuuksia, jos kysyn liian vanhaan ajoneuvoon laajempaa vakuutusturvaa. 

Tai sitten entisajan pankkineiti on nykyään rahoitusalan asiantuntija. 

Siksikin tuntuu hassulta, että joku rakennusliikkeen keikkaduunari on kattotyön, tai muun korjaustarpeen asiantuntija. 

Joskus aikaisemminkin kirjoitin, että asiantuntijuus on sisäänkirjoitettuna ammatti-ihmisen työnsä osaamiseen. Itse olisin paljon mieluimmin ammattimies, kuin asiantuntija. 

Työ tekijäänsä opettaa ja kouluttaa asiantuntijoita. Vanha pärekatto oli aikansa elänyt ja palvellut aitan suojana. Oli mukava tehdä sillä mallilla uusi katto ja oikaista jotain vanhaa vinoutta siinä samalla. Oli se vanhakin katto aikanaan kuitenkin suoraksi tehty.

Lokakuun alkupuolen yöpakkaset laittoi tekemiseen vähän lisähankaluutta Vihreän kamarin väentuvan huopakattotyössä. Mutta hyvin siitä selvittiin kuitenkin. Jääriite ja huurre suli katolta joinakin aamuina vasta yhteentoista mennessä, eli oli käytettävä tarkaan hyödyksi ne auringon lämmittävät säteet, eli suunniteltava työpäivä sen mukaan. Liukkaalle katolle ei tehnyt mieli kiivetä. 

Tällaisella katolla, jossa neliöitä on vähän yli sata ja huopa on kaksinkertainen, joka vielä naulataan reunoiltaan kiinni, kului huopanauloja liki kymmenetuhatta. Yksin ne vasaralla naputtelin ja taisin vielä pysyä lupaamassani aikataulussa. Hankalinta huopakaton yksin tekemisessä on huovan levittäminen, jos vähänkin tuulee. Jos tuulee jo vähän enemmän, niinkuin näillä lakeuksilla melkein aina, niin se onkin jo niinsanotusti haasteellista. 

Mutta yksi iso helpotus kattotyössä on, niinkuin tässäkin, että kattokaltevuus on yhden suhde kolmeen. Eli kolmen metrin matkalla metrin lasku. Katolla liikkumien on näin paljon mukavampaa. Joskus taas jyrkempi kattokulma voi miellyttää enemmän silmää. 

Vaikka haluaisikin noudattaa säästävän korjausrakentamisen periaatteita, niin aina vanhassa rakenteessa ei ole paljoa säästämisen arvoista. Tai edes mahdollisuutta säästää. 

Vanhaa kattoa kun lähtee purkamaan kerros kerrokselta, niin joskus voi joutua uusimaan myös kattotuoleja, vaikka vain huopa piti vaihtaa. 

Reunapellit kolmiorima huopakatossa ei ole niin perinteiset, mutta on ihan hyvät ja helpottaa tekemistä. Antaa myös huolellisen vaikutelman

Kyllähän vanhan korjaamisessa purkamisvaihe on hankalinta, mutta kun siitä pääsee eteenpäin ja homma hahmottuu, niin uuden tekeminen palkitsee.

Syksyn kuulumisia

Olenpa ollut harvinaisen saamaton tämän blogin suhteen, mutta mukava kuitenkin, että lukijoita täällä käy tasaisena virtana. Työtä, puuhaa ja askaretta on ollut sopivasti, joka on vienyt aikaa pois oman blogin nurkilta. 

Vihreän kamarin väentupaa olen ollut minäkin osaltani rakentamassa ja siitä paremmat kuulumiset voi lukea Villen ja Tuovin -blogista.

Toivotan kaikille lukijoilleni mukavaa, puuhakasta, tulevaisuuteen kurkottavaa ja ajassa viivähtävää syksyn jatkoa! Palaan hieman tuonnenpana, kun saan keräiltyä ajatusteni rippeitä ja jäsenneltyä sanomiseni tarvetta. 

Yhden projektin kuvatarinaa

Vanha sievä talo on ollut noin yhdeksänkymmentä vuotta keskeisellä paikalla vanhan kyläraitin varrella. Kaikkien mielessä tuntuu olleen se ajatus, että talo on ollut hyväkuntoinen ja vain maalaamista vailla. Kun itse tutustuin taloon, jouduin antamaan sen remontintarpeelle aika kylmäävän tuomion.  

Taloa oli aina hirsitalona pidetty, mutta kuitenkin siihen oli jo rakennusvaiheessa tehty kolmasosaltaa tolpparunkoinen ja purueristeinen pääty.

Huoltamisen puute vuosikymmenien aikana oli lahottanut myös purueristeisen seinän ulkoa sisälle asti.

Purin koko päädyn vähän kerrallaan, jotta kattorakenne pysyy kuitenkin ylhäällä. Vaihdoin alahirret, runkotolpat ja vielä sisäpuolisen laudoituksen ulkoa käsin. Siinä vaiheessa vielä sisäpuolinen puukuitulevy jäi roikkumaan kattolistojen varaan. Ajatuksenani on se, että koitan saada päivän aikana umpeen sen, mikä puran. Eli puran vain sen, mikä on välttämätöntä.

Purueristys vaihdettiin pellavaan. Narua ja nitojaa apuna käyttäen pellavan saa pysymään paikoillaan, kunnes siihen saa tuulensuoja-puukuitulevyn kiinnitettyä päälle.

Tuulensuojalevyn päälle vielä naulauslaudat ulkovuorilautaa varten. Kuvassa telinepuut vähän edessä.

Vähän seinä pullistui vanhasta mallista, mutta yläreunaan tein lisäksi tippapuulinjan oikeaoppisesti. Eli niin, että vesi juoksee aina poispäin ja alas seinärakenteista, eikä saumojen väleihin.

Talon toinen pääty, joka oli hirsirunkoinen, oli ollut myös vähän huonossa hapessa. Vai paremminkin hyvässä hapen ja ilman suhteellisen kosteuden yhteisvaikutuksessa?
Lahoa sai poistaa ihan käsipelillä ilman purkurautoja niin, että pääsi sisälle asti. Myös sisäpuolinen jalkalista oli lahonnut.

Kosteusrasitusta oli tullut tässä päädyssä taloa sekä sisä-, että ulkopuolelta. Hirsikorjaukset tehty sahatavaralla ja pellavanauha on välissä.

Ylempänä seinissä hirsi oli ulkopuolelta kovaa, mutta sisäpuolelta lahonnutta pintaa. Osittain lahovauriot sain korjattua asiallisesti pintapaikkaamalla.

Kuitenkin yhdessä kohdassa laho ulottui kahden huoneen puolelle ja oli lahonnut paksuudeltaan noin puolet hirrestä. Hirren pinnassa oli näkyvissä savilaastijälkeä, eli siinä on ollut vanha leivinuunin paikka, joka on ollut muurattuna seinään kiinni, niinkuin ennen on ollut tapana. Koska leivinuuni on ollut vasten ulkoseinää, niin sinne on kosteus tiivistynyt muurin ja seinän väliin ja lahottanut sisäpintaa.
Tämä vaurio on tullut vastaan remonttimiehillä jo -40 ja -50 -lukujen taitteessa, muurin vanhoista sanomalehtipaperoinneista päätellen. Mutta sen ajan remonttitavan mukaan vaurio oli peitetty vain kovalevyllä. Myöhemmin vielä sen päälle puukuitulevyllä.

Uudempi savupiippu on muurattuna keskemmälle lattiaa ja vanhasta muurista piipun on täytynyt jatkua uunin päältä ylös. Muuriin on kuulunut keskikamarin pieni pystyuuni ja varmaankin tuvan puolen leivinuuni.

Maalaamista vailla.

Vanhan tavan mukaan kivijalan päällinen tippapuu on mielestäni laitettu liian ylös. Siitä pääsee vielä vesi alahirren ja kiven väliin.

                                             

Itse laitan tippapuun niin leveänä, että se ulottuu kivijalan yli ja lasken tippapuun kivijalan päälle. Silloin ei sadeveden pitäisi enää suuremmin sinne valua.

Tämän talon remontin piti olla ensimmäiseksi vain kylpyhuoneremontti. Mutta kylpyhuoneentekijä joutuikin vähän odottamaan, että saadaan ensin sillekin perusta kuntoon.

Vahvalta perustalta on hyvä ponnistaa, niinkuin elämässä yleensäkin.

Olohuone lienee vanha tupa? Siellä talon sisäpuolista kosteusrasitusta viimeiset viisikymmentä vuotta on lisännyt se, että huonetta ei ole lämmitetty. Mutta myös lattian alta löytynyt vanha kivikellari.

Kellari oli peitetty aika huolimattomasti ja hutiloiden jo muutama vuosikymmen sitten. Vanhat lattiaeristeet oli pudonneet, tai pudotettu kellarin pohjalle. Sitten sinne oli ladottu lasivillaa vanhojen lahonneiden aluslautojen päälle, jotka nekin nyt oli kellarin pohjalla.

Harvalaudan päällä oli vaneri ja muovimatto.

Kellarin ilmanvaihdon poistoputki menee savupiipun ylimääräiseen hormiin, mikä tuntuu hyvältä ratkaisulta. Vanhassa leivinuuni - savupiippurakenteessa kellarin seinästä on lähtenyt kiviperustaan muurattu ilmahormi, joka on vienyt kellarin kosteutta savupiipun kautta ulos.

Kellarissa on valettu lattiaan tasoitus, ehkä kallion päälle? Kuitenkin sinne juoksee sateella vettä, koska kellarin lattia on maanpinnan alapuolella. Itse ajattelisin, että lattiaan voi piikata pienen syvennyksen ja siihen asentaa veneen pilssipumpun rajakatkaisijalla. Myös savupiipun päälle voisi asentaa hormi-imurin, joilla keinoilla kosteutta kellarissa lattian alla voi vähentää.

Kosteus kellarissa on varmasti hyvä juureksille ja muulle kellarijutulle. Mutta puiselle lattiarakenteelle ei niin hyvä.

Itse tekisin hillohyllyt kellariin ruuvaamalla hyllyt kattoon kiinni. Eli lattian alapintaan.

Löylyn laki ja sen vaatimus

Ilmassa on kevättalven tuntua ja monilla on pihasaunan rakentaminen tai korjaaminen nyt ajatuksissa ja tulevan kesän ohjelmassa. Olen itse viimeksi lukenut Sakari Pälsin kirjan Sauna, eli Kotoisen kylyn seikkoja, joka on kansanperinteen merkkiteos aiheesta. Lainaan tässä kirjoituksessani hänen ajatuksiaan, koska ne tuntuvat viisaasti ajatelluilta. Hän uskoo, että nykyään saunaa innokkaasti uudistettaessa, tarvitaan sitä opetusta ja ohjausta, jota löydetään edesmenneitten saunanrakentajien töistä.

Minulta on kysytty usein saunan puulattiaan liittyvistä asioista, vaikka olen niistä pyrkinyt tyhjentävästi kirjoittamaan tässä blogissa jo aikaisemminkin. Mutta kertaus on opintojen äiti ja uskonvahvistusta varmasti siinäkin tarvitaan.
Olen saanut useita viestejä, joissa minulle on kerrottu, että saunan puulattia on kestänyt kaksikymmentä, tai kolmekymmentä vuotta. Sehän on pidempi käyttöikä, kuin nykyrakentamisen elinkaariajattelu tänäpäivänä.
Pesuvesien hallinta saunassa kourulattialla on paras tapa silloin, kun halutaan ohjata vedet yhteen paikkaan ja saunasta poispäin. Rakolattia on myös hyvä ratkaisu, kunhan maapohja saunan alla on hyvin vettä läpäisevää ja suodattavaa hiekkamaata. Lupa veden imeyttämiselle maaperään kannattaa kysyä paikalliselta rakennustarkastajalta.

Olen kuullut kysyttävän, että mitenkä pihasaunan puulattiaa voisi eristää? Laittamalla lattian alapintaa uretaanilevyä, tai sitten rakentamalla täytepohja? Minä kysyisin, että miksi ihmeessä puulattiaa pitäisi eristää? Eristetty lattia pysyisi kosteana ja lahoaisi varmasti parissa vuodessa. Tärkeää on lattian tuulensuojatiiveys ja läpihengittävyys, ja että se saunomisen jälkeen tuulettuu ja kuivaa, sekä ylä-, että alapuolelta. Löylyn laki ei tunne tarvetta lattian lämpöeristämiselle.

Myös perinteinen sauna on helppo turmella ymmärtämättömällä saunan "parantamisella", jota jatkuva kehittämisen ja edistyksen tarve ja välttämättömyys palvelee.

Oman pihanperän saunani edustaa länsisuomalaista parvisaunatyyppiä, joka Pälsin mielestä jo itsessään on rappeutumisilmiö. Siinä on yhdistetty pellavienkuivatus alkujaan kylpemishuoneeksi tarkoitettuun saunarakennukseen. Parvi on vaatinut tilaa reilu kolmanneksen saunan pinta-alasta ja vaatinut liiallisia sivutehtäviä pois itse sauna-asiasta. Omasta saunastani poistin parvirakennelman ja vanhat kuivatetut pellavavarastot jätin saunan yläpohjan päälle lisäeristyksen asiaa toimittamaan.
Eristys yläpohjassa ei ole sekään niin merkittävä, koska perinteinen pihasauna on käyttämättömän ajan kylmillään. Eristeen tehtävä on siten enemmänkin puskuroida kosteustasapainoa.

Höyrysulkumuoveja ja foliopapereita perinteinen sauna ei tarvitse ja se toimii kosteusteknisesti paremmin ilman niitä. Oma saunani on sähkötön, rakenteet hengittäviä ja kylpemisen jälkeen tuulettuvia, kun jätän ovia rakoselleen. Yläpohjassa sisäkattolaudoitus on naulattu kattopalkkeihin ja sen päällä on turvetta, sammalta, pehkua, olkea, yms. luonnonmateriaalia. Nyt myös päällimmäisinä pellavanippuja muistona saunan menneestä sivutehtävästä. Kattolaudan ja eristeen välissä on sanomalehteä ilmansulkupaperina.
Saunan seinät ovat sisäpinnaltaan hirrellä ja mustuneet savusauna-ajalta. Seinän ulkopinnassa on lauta suoraan hirressä kiinni ilman tuulensuojapaperointeja. Kiukaan ja lauteiden oikeat korkeussuhteet tuovat saunojalle löylyn ja lämmön. Rakenteet eivät tarvitse lämpöeristyksiä, vaan tuulensuojatiiveyttä. Eri asia on tietenkin silloin, jos saunassa halutaan pitää jatkuvampaa peruslämpöä.

Kun kylpijä istuu lauteilla, tulisi katon olla vajaasti vihdan ulottuvilla ja löylykivien varpaiden tasalla. Tämän löylyn lain ja vaatimuksen vanhat saunantekijät tunsivat kokemuksesta.

Nykyrakentajalle ohjeelliset mittasuhteet lauteille ovat: 110cm katon alapuolella istumalaude, joka on 60cm leveä. Siitä 40cm alempana jalkalaude, joka on 40cm leveä. Jalkalauteen ja lattian välille sopivalle korkeudelle penkki, josta on helppo nousta lauteille. Hyvä on myös tehdä kaide osalle jalkalauteista istumalauteen korkeuteen.
Näin saunan huonekorkeus määrää jalkalauteen korkeuden ja kiukaan kivitason tulisi olla korkeimmillaan jalkalauteen korkeudella, vanhan kansan saunantekijöiden kokemuksen perusteella. Tätä löylyn lakia on kuitenkin rikottu jo vuosikymmeniä ymmärtämättömän oppitiedon opettamana. Paljon on meidän mielestä jo vanhoiksi luokitelluissa saunoissa pönttökiukaita, jossa kiviluukku on rinnan tasalla ja antaa saunojalle vain "napalöylyjä".  Jalkoja varten on täytynyt rakentaa orsia ja sääritelineitä jalkalaudetta ylemmäs, joissa löylyä saisi myös jaloille.

Raitis ilma saunojalle otetaan perinteisesti lakeisesta, tai toiselta nimeltään lykkyluukusta, joka on lauteiden takana seinässä pään tasalla. Löyly laskeutuessaan imaisee mukaansa raitista ulkoilmaa lakeisesta ja löyly on hapekasta ja helppoa hengittää. Jatkuvalämmitteinen kiuas tarvitsee omaa korvausilmaansa palamiseen, mutta sitä omassa saunassani tulee lähimmillään lattiakourun ulosmenoaukosta. Eikä perinteinen sauna niin tiivis ole, etteikö korvausilmaa riitä palamiseen tai hengittämiseen.

Hengitys ja korvausilmaa saunassa tarvitaan vain saunoessa. Poistoilmaa, eli tuuletusta vasta saunomisen jälkeen.
Monasti yleisissä saunoiksi luokitelluissa kylpemislaitoksissa koneellinen poistoilma imetään saunoessa katonrajasta ja samanaikainen korvausilma tuodaan lattianrajasta sisään. Tähän käytäntöön on varmasti lvi-insinöörillä oma selvityksensä, mutta löylyn lakia hän tuskin tuntee. Kylmä korvausilma tuodaan jaloille ja poistoilma vie löylyä mukanaan. Jos koneellinen ilmastointi suljetaan, niin hengittäminen käy vaikeaksi.

Rakentamistani saunoista on juttua tässä blogissa myös aikaisemmilta vuosilta. Toivotan mukavia saunanrakennus- ja korjauspuuhia kaikille lukijoilleni ja asiasta kiinnostuneille, tulevalle vuodelle ja vuosille!

Kuntoarvioita korjaustarpeesta

Olen tässä kuluneen talven aikana harrastellut vanhojen talojen kuntoarviointeja niiden omistajille tai ostajaehdokkaille. Vanhan talon arvioiminen on kuitenkin todella tärkeä asia, kun ajattelee, että asuntokauppa on meille tavallisille ihmisille usein elämän suurin yksittäinen hankinta ja sijoitus. Silloin on hyvä tilanne, jos vanhan talon kunnon arvioimiseen on talon katsojalla itsellään osaamista ja edellytyksiä. Mutta kun useinkaan ei kuitenkaan ole, niin siksikin olen tässä blogissa halunnut jakaa omaa innostumistani ja kiinnostumistani, jossa keskiössä on vanha talo ja rakennusperinteen asia maanläheisellä tavalla mukana. Tämän blogin kantava ajatus olisi olla vertaistukena ja uskonvahvistajana kanssaveljilleni ja -siskoilleni. Usein kuitenkin myyjäkin hyvässä uskossa kuvittelee myyvänsä hyvää vanhaa taloa, josta edellinen asukas on siirtynyt hiljattain pitkän ja hyvän elämänsä ajasta ja ehtoosta ijäisyyteen ja elonkiertoon.

Rintamamiestalo

Syksyllä kävin tutustumassa ryhdikkääseen ja suurehkoon rintamamiestaloon, jonka omistaja kertoi työkavereiden ja tuttujen alkaneen huomautella hänelle, että hänen vaatteensa haiskahtaa homeelle. Useinkaan omassa talossa homekasvustojen ilmestyessä sitä ei asukas itse haista ja huomaa, jos ei siihen liity muuta isompaa oireilua. Homeongelma voi hiipiä salakavalasti ja tuttujen kommentit tässä tapauksessa on syytä ottaa huomioon. Itselläni ei ole kovinkaan herkkä homenokka, koska kaikki vanhojen talojen pölyt ja epäpuhtaudet hengitysilmassa on tullut jo hengitettyä moneen kertaan. Siinä on herkkyys vähän kärsinyt. Mutta kuitenkin tässä rintamamiestalossa huomasin sillä alueella, missä taloon tulevat vesipisteet ja viemärilinjat sijaitsevat, makeahkon tuoksun ja kielenkärkeä pisteli jotenkin jännästi. Samassa kerroksessa talon toisessa päässä, vaikka tilat olivat avoimia, en samaa tuoksua tai pistelyä huomannut.
Talo on rakennettu aikanaan kallioiselle penkereelle ja maata on kuorittu kallioon asti, johon perustus on valettu. Kuitenkin talo on kallion rinteessä, eikä myöhemmin kaivettu salaoja poista kaikkea maakosteutta, vaan vettä valuu myös talon kellariin, josta sitä nyt poistetaan "pilssipumpulla".
Suosittelen näissä tapauksissa kellarin siivoamista ja tuuletusluukkujen lisäämistä kylmiin kellareihin ja alapohjiin, jos niitä ei ennestään ole riittävästi. Mielestäni ei kuitenkaan kellarin ilmankosteus voi olla syynä asuinkerroksen homeilmaan, jos siellä sitä on, lähinnä siitäkin syystä, että talo on ollut ilmeisen homeeton reilusti kuusikymmentä vuotta. Itseäni ensiksi epäilyttää näissä tapauksissa hiljattain tehdyt kylpyhuone ja apukeittlötilat, joissa vesiputket ja viemärit on rakenteitten alla piilossa. Tai kuinkahan siellä on vesieristykset tehty? Ihan heti en suositellut avaamaan rakenteita, vaan jonkinlainen home ja kosteusmittaus rakenteiden päältä siinä olisi varmaan hyvä tehdä. Kuinkahan luotettavan tuloksen tällaisessa tapauksessa saisi homekoiran avulla? Jos jollakin lukijalla on kokemuksia homekoiran käynnistä, niin olisi mukava saada suosituksia kommenttiosioon.
Talossa on ns. holvilattia, eli valettu välipohja kellarin ja asuikerroksen välissä, jonka päällä eristekerros ja lautalattia. Valulaatan päällä on vanhastaan bitumisively, jonka päällä on puru, eli rakenteet on varmasti hyvin ja toimivaksi tehty ja ajateltu. Varmasti myöskin kellarissa oleva suhteellisen korkea ilman kosteus voi puskuroitua tässäkin tapauksessa, bitumisivelystä huolimatta, välipohjan valulaatan läpi ja purueristykseen. Ensimmäiset vuosikymmenet talossa oli ollut päällimmäisenä vain lautalattia, joten ilmankosteus on haihtunut huoneilman kautta painovoimaisesti ulos, niinkuin hyvä onkin. Myöhemmin taloon oli lisätty näihin tiloihin lautalattian päälle muovimatot, eikä kosteus ole enää päässyt haihtumaan huoneilmaan. Nyt uusien asukkaiden ajatus on ollut ottaa vanhat ja hienot lautalattiat näkyviin ja taas välipohjarakenne voi hengittää. Voisi se kai olla niinkin, että välipohjaeristeisiin olisi kehittynyt pieniä määriä homekasvustoja siellä muovimaton alla, joka nyt nousee selvemmin huoneilmaan.
Tässäkin talossa kävi myöhemmin virallinen kuntotarkastaja, mutta lopputulos oli melkein se ja sama, eli rakenteita avaamatta mitään tarkempaa ei voida sanoa. Saman voisi sanoa melkein kuka tahansa asianharrastaja, eikä loppulasku ole varmaan samaa luokkaa.

Kyläkauppa

Toinen arvioitava talo, jossa talven kuluessa olen käynyt, on vanha hirsirunkoinen ja varmaankin sen satavuotta vanha. Taloon on myöhemmin rakennettu jatkoksi lisärakennus, jossa on toiminut kauppa. Yhteiskunnan rakennemuutoksesta ja tässäkin tapauksessa euroruplaan siirtymisestä johtuen, on kyläkauppiaan ollut parempi suorittaa elämäntyönsä loppuunmyynti. Kauppa oli jäänyt tyhjilleen ja kylmilleen, mutta vanhassa osassa rakennusta asuminen ja elämä jatkuu.
Kun kauppa oli vanhan talon jatkeeksi rakennettu, oli siihen alapohjarakenteeksi tehty valulaatta. Vanhassa osassa taloa oli ollut tähän asti varmasti tuulettuva ryömintätila ja täytepohja, mutta sekin oli uusittu ja modernisoitu umpinaiseksi betonilaataksi. Tämä valulaattarakenne toimii vielä asutussa vanhassa osassa rakennusta, koska rakennusta lämmitetään. Myös kauppaosassa rakenne oli toiminut siihen asti, kunnes tilan lämmittäminen oli lopetettu. Nyt siellä nousee valulaatan ja seinän välistä paikka paikoin lattiasienen kukintoa, joka on tutkittu ja varmistettu lattiasieneksi.
Laatan alapuolella on varmasti savi aika lähellä maanpintaa, niinkuin näillä lakeuksilla usein on ja se nostaa maakosteutta laatan alapintaan. Eli hiekkaa kosteudennousun katkona ei ole varmaan paljon käytetty. Kuitenkin rakennuksen lämmittäminen on pitänyt laatan alapuolisen maan kuivana, eikä lattiasienelle ole ollut elinolosuhteita. Mutta nyt lämmittämättömässä rakennuksessa laatan alla on kostea ja seisova kasvihuoneilmasto, joka on lattiasienelle otollinen maaperä kasvaa.
Tässä tapauksessa suosittelen piikkaamaan valulaatan pois vanhan kaupan lattiasta, jonka jälkeen savimaata voisi vielä vähän kuoria ja tehdä sinne vaikka sepelitasoitus. Tämän jälkeen vaurioituneita seinärakenteita voi korjata tarpeen mukaan ja säilyttää vanhan kaupparakennuksen vaikka varastotilana. Siinä tarkoituksessa myös sepelilattia on ihan kelvollinen, eikä lattiasienelle ole elinkelpoisia olosuhteita. Tämä olisi ensimmäinen pelastava toimenpide, ilman sen suurempia remontteja. Vaikka vanhan valulaatan poispurkaminen onkin fyysistä ja raakaa työtä.

Kartano pääkaupunkiseudulla

Vuodenvaihteen jälkeen ostajaehdokas pyysi minulta remonttikirvesmiehen kuntoarviota vanhasta kauniista kartanosta, josta heillä on ollut kaupantekoneuvottelut käynnissä kuluneen talven ajan. Kartano on myös pian satavuotias ja rakennettu aikanaan Suomen itsenäistymistä seuraavana vuonna, eli kansalaissodan aikaan. Kartanossa on reilu parikymmentä huonetta ja liki viisisataa neliötä asuinpinta-alaa, ja siitä on olemassa viime vuosilta parikin kuntotarkastusraporttia ammattimaisen insinööritoimiston tekemänä. Tällaisissa tarkastusraporteissa on yleensä lueteltu kaikki mahdolliset ja mahdottomatkin tarkastus- ja remonttikohteet ja ne on luettuna vähän niinkuin lakitekstiä ja tekijälleen oikeustoimikelpoisia. Usein tarkastusraportit on rehellisiä ja perusteellisia, ilman eturistiriitoja, mutta joskus voi saman firman rakennusmestari tehdä virallisia kuntotarkastuksia, joka toisaalta urakoi remontti ja saneerauspalveluita. Silloin on hyvä miettiä, että kenen intressejä tarkastusraportti palvelee.
Kartanossa oli paljon enemmän hyvää kuin huonoa, eikä sen kunto omasta mielestäni ole itsessään kaupanteon este. Kävimme ostajien kanssa yhdessä läpi kartanon rakenteita kohta kohdalta ja kertoilin omia ajatuksiani siitä, että miten ja missä järjestyksessä kartanoa kunnostaisin, jos olisin sitä itselleni remontoimassa. Jokainen tällainen kohde on myös minulle elinikäistä itseopiskelua ja on mukava, jos voin olla innostamassa ja voimaannuttamassa myös muita vanhojen talojen ostajia ja kunnostajia omilla ajatuksillani. Itselläni ei ole kaupallisia intressejä näihin kuntotarkastuksiin, vaan teen näitä käyntejä tarkastellakseni työllistymismahdollisuuksiani, kuin myös harrastus- ja itseopiskelumielessä.

Mummonmökki

Viimeksi kävin arvioimassa remontin laajuutta pienessä talossa, jonka uusi omistaja oli vain vähän aikaisemmin ostanut perikunnalta. Talon uusi omistaja oli ostanut itselleen hyvässä uskossa kodin, johon oli tarkoitus tehdä vain perusteellisempi kylpyhuoneremontti, mutta muilta osin vain uutta pintaa tulevina vuosina sisälle ja ulos. Myös myyjä on varmasti toiminut hyvässä uskossa ja pahaa aavistamatta ja ollut myymässä idylliä ja rakennusperinnettä kirkonkylän ja taajaman keskustasta. Vanhalle talon iälle hyvä yleistys on se satavuotias ja se ikä pitää varmasti paikkansa tämänkin talon kohdalla. Talolle ei oltu tehty kuntotarkastuksia myyjän eikä ostajan toimesta, eikä sitä kiinteistövälittäjäkään liene esittänyt.
Kun kävin tutustumassa remontintarpeeseen, oli rakenteita avattu omistajan toimesta sen verran, että sain talosta mielestäni aika hyvän kokonaiskuvan. Talo oli myyty hirsitalona, mutta kuitenkin siinä oli noin kolmasosa tolpparunkoista rakennetta, vaikkakin varmasti alkuperäistä sekin. Kuitenkaan tolpparunkoista osaa talosta ei voida pitää hirsirunkoisena. Talossa oli myös lahoa hirsissä ja runkotolpissa kauttaaltaan niin paljon, että se pitäisi korjata pala palalta perusteellisesti ainakin ikkunoiden alapuolisilta osilta taloa.
Kivijalka talossa on lohkottua luonnonkiveä, eli se ei nosta maakosteutta kapillaarisesti runkoon ja alahirsiin. Myöskään trossipohjan ryömintätilassa ei ole ollut ylimääräistä orgaanista materiaalia nostamassa maakosteutta, joka olisi voinut lahoamista sitä kautta jouduttaa. Muutoinkin kellari ja ryömintätilat olivat kohtuullisen kuivia muuhun ulkoilman kosteuteen verrattuna. Kaikki kosteusrasitus seiniin on tullut vuosikymmenien aikana ulkoapäin ja sääolosuhteista johtuen. Talon ulkovuorilaudoitus on vanhaa ja varmasti alkuperäistä, eli sen liian pitkäksi venähtänyt huoltoväli on kostautunut talon runkotolpparakenteessa ja hirsirungon osassa. Laho hirsirungossa ulottui jossakin paikassa myös seinän läpi ja sisällä huoneessa vielä jalkalistassakin oli lahoa. Vanha wc ja kylpyhuone oli talon ulkonurkassa ja siinä kosteusrasitusta rakenteille oli tullut sekä sisältä, että ulkoa.
Arvioin remontin laajuuden talon kokoon nähden suureksi ja pidin myös kohtuullisena ostajan kannalta hakea kaupan purkua. Mielestäni myyjän, ja miksei myös kiinteistövälittäjän tulisi olla hieman tarkempia siinä, että minkäkuntoisia taloja myydään kohtuukuntoisina, vaikkakin vanhoina taloina. Tässä tapauksessa pidin taloa huonona ja lähinnä purkukuntoisena ja annoin vielä oman lausuntoni ja avioni osasta remonttikustannuksia kirjallisena. Myyjä oli suhtautunut lausuntooni kaikella vakavuudella ja oli ollut valmis palauttamaan kauppahinnasta sen osan, jonka olin arvioinut remonttikustannuksikseni. Sen palautuksen myötä kauppahinta laskisi neljäkymmentä prosenttia.

Ulkovuorilaudoitus vanhassa talossa

Tämä asia täytyykin kirjoittaa oikeastaan oman otsakkeensa alle. Kahdessa näistä vanhoista rakennuksista epäilimme, että talon vanha ulkovuorilauta on maalattu jollain hengittämättömällä muovimaalilla, vaikka ulkolauta on vanha ja lyöty suoraan hirteen kiinni ilman tuuletusväliä. Kosteusteknisesti tällainen rakenne toimii hyvin, kunhan rakenne säilytetään hengittävänä. Omassa talossanikin olen laittanut uuden ulkovuorilaudan myös suoraan hirteen kiinni ja niiden välissä tuulensuojana bitumivuorauspaperi. En ole minkään tuoteryhmän mannekiini, enkä mainosta tässä blogissani varsinaisesti ketään. Mutta jos olen jonkin asian huomannut toimivan omalla kohdallani, niin sen haluan kertoa eteenpäinkin. Olen oman taloni maalannut Virtasen maalilla ja sitä suosittelen työmaillani, mutta varmasti muitakin hyviä maaleja on olemassa.
Uutta ulkovuorilaudoitusta laitettaessa voisi olla hyvä jättää nykyään niin muodikas ja varmaan tarpeellinenkin tuuletusväli sinne laudan ja hirren väliin, jos joku jossain vaiheessa tulee maalanneeksi talon hengittämättömällä maalilla. Ilmavirtaus siellä laudan ja hirren välissä pitää laudan kuivana, mutta samalla myös ja periaatteessa jäähdyttää seinärakenteen ulkopintaa, eli nopeuttaa rakenteen lämmönläpäisyä. Ehkä kuitenkin vain enemmänkin periaatteessa. Tuuletusrakojen jättäminenkin vähän myös pullistaa talon ulkonäköä. Mutta vaikka vanhan talon tuuletusraoton ulkovuorilaudoitus olisikin maalattu hengittämättömällä maalilla, niin mihinkään paniikkiratkaisuihin ei kannata ryhtyä, vaan seurata ja tarkastella ulkolaudoituksen ja maalin ilmettä ja käyttäytymistä tulevina vuosina.