torstai 9. kesäkuuta 2016

Vanhassa vara parempi

Tuosta otsakkeen kuluneesta lauseesta huolimatta vanhat puuhöylät on oikein toimivia ja käyttökelpoisia työkaluja. Tässä kuvia vanhoista sellaisista, joita olen kirpputoreilta vuosien aikana keräillyt. 




Näissä kuvissa on kyntehöyliä ja viisi vasemmanpuoleista on samaa sarjaa. Niillä voi höylätä listaan, tai vaikka näkyviin jäävään kattokannatinhirteen helmireunan. Siis sen helmipanelista tutun helmen. Joka höylässä on eri kokoinen helmi. Itse olen joskus kaivannut vastaavaa terää yläjyrsimeen, mutta en ole kovin paljon nähnyt vaivaa sen etsimiseen. Helmireuna sopii mielestäni hyvin myös ovikarmin sisäpuolelle.
Oikeanpuoleisissa höylissä on suora terä, sekä terä ikkunapokalle.





Alemmissa kuvissa on tavallisia puuhöyliä. Pari vähemmän käytössä ollutta peruskoulumallia, mutta myös muutama vanhan puusepänliikkeen jäämistöstä. Sitten nuo kaksi erikoishöylää, jotka itse askartelin joskus parikymmentä vuotta sitten tavallisista puuhöylistä, kun vielä haaveilin puuveneenveistäjän ammatista. Erikoishöylät ylemmässä kuvassa vasemmalla, ja ne on keula- tai perärangan steevien höyläämiseen tehty.

Lisään tähän:

Nämä helmihöylät on stanssattu nimelle G.Davis, eli valmistajan mukaan. Tuon yhden linkin mukaan kommenteissa ne olisi noin 1820 - 1830 -lukujen paikkeilta Englannista.


4 kommenttia:

  1. Täällähän löytyy taas aarteita! Mitä noissa listahöylien perissä lukee? H Goode taitaa olla yksi?

    Reunaprofiilin tekoon varmaan löytyy helpommin yläjyrsinterä, kuin varsinaisen "helmen" tekoon. Niissä taidetaan mennä enemmän jyrsinpöydän puolelle. Joistain Clas ohlsoneista, myymälästä riippuen on löytynyt hieman monipuolisempi valikoima jyrsinteriä kuin normaali-rautakaupasta. Niiden yksittäispakatuissa terissä on ihan ok laatu "harrastuskäyttöön"

    https://www.youtube.com/watch?v=jAcQap0qJiA tällä syntyy profiilia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset tuosta linkistä. Siinäpä vaativa höyläharrastaja, jolla nätisti sihisi höylätessä. Jos tuollaisen höylän käyttäminen on jo vaativaa, niin niiden terien teroittaminen vasta vaativaa onkin. En ihan jokaiselle pikasuutarille veisi teroitukseen. Enkä kyllä antaisi tuollaisia höyliä joka timpurin käteen.

      Näissä minun helmihöylissäni on jollain stanssilla lyöty joka höylän päähän G.Davis. Sitten niissä on stanssattuna eri nimiä, jossain parikin, kuten tuo H.Goode.

      Poista
    2. Täältä löytyi G.Davis höylä
      http://www.oldtools.co.uk/hollow-and-round-planes/759-gdavis-half-round-plane.html

      Jännä ajatella miten ovat aikanaan suomeen kulkeutuneet, ja minkälaisissa käsissä ja töissä ovat olleet. Onhan (mahdollisesti) 1800-luvun Britanniasta kuitenkin melko pitkä matka tänne ja tähän päivään

      Poista
    3. Koitin myös googlata jotain historiikkia näistä höylistä, mutta en löytänyt. Mutta tuon linkin mukaan siis olisi 1820 – 1830 -lukujen paikkeilta. Näissä on tosiaan stanssattuna joissakin höylissä useampikin käyttäjän nimi. Eli on olleet puusepän henkilökohtaisessa käytössä ja luultavasti useamman sukupolven ajan.
      Löysin myös samalla G.Davis nimellä muutaman höylän myynnistä eBaysta kymmenen punnan hintaan. Itse sain nämä muutaman euron kappalehintaan. ;-)

      Poista