maanantai 16. tammikuuta 2017

Matkakuvia

Tein pienen kulttuurimatkan vuodenvaihteessa itärajan tuolle puolen Petroskoihin. Se oli minulle ensimmäinen matka Venäjälle ja oli siinä pientä jännitystä ilmassa, kun tein matkan omalla autolla. Matka oli samalla kuin aikamatka, yksi tunti tulevaisuuteen ja samalla muutama vuosikymmen menneisyyteen. Tunti tulevaisuuteen siksi, että vuosi vaihtui siellä tuntia ennen, kuin meillä täällä Suomessa. Mutta kaupunkikulttuuri kadulta katseltuna oli kuin meillä joskus ennen. Pieniä erikoisputiikkeja, joita joskus sanottiin kai lyhyttavaraliikkeiksi. Kauppaliikkeitä, joissa oli vain liha- ja leipätiski. Hedelmäkioskeja kadunvarressa, tai kalakauppiaita ulkosalla. Sekatavaraliikkeitä, tai erikoisliikkeitä, joissa kaksi tai useampi myyjää omien pöytiensä takana, mutta ei yhtään asiakasta enää illansuussa. Mutta kauppa kannattaa kuitenkin. Se on pientä kapitalismia. 



Heti alussa kävelymatka suuntautui sattumalta rakennustyömaalle, johon olisin itsekin mieluusti jäänyt puuhastelemaan ja oppia ottamaan. Karjalan miehet siinä rakensivat Tsasounaa, jo toista samalle tontille. Karjalaista rakennuskulttuuria ja arkkitehtuuria parhaimmillaan.










Hirret on varattu ja kehikko pystytetty jo kertaalleen jossain muualla Ei kuitenkaan mitään bulkkitavaraa, vaan oikeaa käsityötä. Hetken mietin, että mikä osa on tuo alimman kuvan hirsi, mutta se on katon harjalle paanujen päälle.





Hotelli Pohjola ja katunäkymää siitä vastapäätä kauniissa valaistuksessa ja sopivan kirkkaana pakkasiltana.





Joulutori Kirovin torilla ja Musiikkiteatteri siinä laidalla iltavalaistuksessa ja päivänvalossa. Siellä kävimme kahtena peräkkäisenä päivänä nauttimassa korkeakulttuurisesta näyttämötaiteesta.







Ensimmäisenä iltana kävimme katsomassa Straussin Lepakko -operetin, ja heti seuraavana päivänä oli esityksenä jouluinen Tsaikovskin Pähkinänsärkijä. Musiikkitetteri rakennus on rakennettu vuonna 1955, vaikka mielestäni tuo arkkitehtuurinen tyyli muistuttaa enemmän jotain romantiikan aikaa, tai sinnepäin.








Asuinkerrostalojen Petroskoi onkin selkeästi Neuvostoliiton reaalisosialismin aikakautta, vaikka ei se niin kovasti poikkea meidän kotoisista kerrostalolähiöistä. Hitaasti sielläkin etenee korjausrakentaminen ja saneeraaminen, mutta harvassa on ne talot, jossa koko talo olisi kerralla kunnostettu. Jokainen asukas voi vaihtaa ja vaihdattaa ikkunoita ja ovia omiin asuntoihinsa. Jukisivut onkin kuvaannollisesti sanottuna aika värikkäitä, kun vierekkäisissä huoneustoissa on rinnakkain vanhaa haristunutta puupuite -ikkunaa ja uutta valkoista alumiinipokaa. Tai parvekkeiden kattamisessa ja lasituksissa on mielikuvitus ja vanhan kierrättäminen aika yksilöllistä ja persoonallista.








Petroskoi on Turkua suurempi kaupunki asukasluvultaan.  Myös vanhoja puutaloja on aika paljon, mutta niiden korjaamisessa meikäläinen rakennusperinteen henki ei näy. Kunnostettava talo saa usein pintaansa lasivillaa ja peltiverhoilun. Ikkunat vaihdetaan, jos kyseisen huoneiston asukas ne haluaa ja maksaa.    






Sitten on vielä vanhaa karjalaista rakennuskantaa, joista pakkasella nousi savu jostain piipusta. Eli talossa asutaan vielä. Kylkeen rakennettu uudempi kivitalo on sekin meidän rakennusperinteen mittapuulla jo vanha.

Joskus olen kuullut, että lähelle voi olla pitkä matka. Täytyy matkustaa kauas, että näkee paremmin lähelle. Tai se, että matkailu avartaa maailmankuvaa. Minulla matkailu ehkä supistaa omaa maailmankuvaa ja elämänpiiriä. Sitä huomaa paremmin ja muistaa, kuinka hyvä on olla kotona omassa mökissä.





Kirkonpolttajia on kuulemma myös Petroskoissa. Tämän pienen ortodoksikirkon paikalla oli ollut vanhempi kirkko, joka oli tuhopoltettu. Mutta uusi rakennettiin sielläkin talkoovoimin.
Vanhat valurautaiset ristit hautausmaalla on maalattu iloisen värisiksi.






Vanha juutalainen hautausmaa on jäänyt osittain rakennemuutoksen, eli kauppakeskuksen jalkoihin. Se on sittemmin, tai neuvostoajan jälkeen kunnostettu ja aidattu uudelleen.






Otto Wille Kuusisen muistomerkki katselee ÄänisellePetroskoin kaupunki oli jo jatkosodassa saanut suomalaisen nimen Äänislinna.






Uaz maasturit tuli itselle tutuiksi jo armeijassa kolmisenkymmentä vuotta sitten. Ne oli jo silloin vanhaa tekniikkaa, mutta huonoissa olosuhteissa varmoja kulkupelejä. Täällä niitä oli autokaupan pihalla uusia vanhan mallisia pitkät rivit. Myös samanmerkkinen kaupunkimaasturi uudella tekniikalla ja muotoilulla. 





Myös oikean karhun mallinen puukarhu patsastelee kaupungilla lähellä Pohjola hotellia. Tämän tekijä onkin jo ammattilainen ja kuvanveistäjä. Ei mikään sunnuntaisahuri.

Paljon nähtävää ja koettavaa jäi seuraavallekin matkalle. Varmasti kesä näyttäisi paremmat kasvonsa myös Petroskoista.


8 kommenttia:

  1. Kiitokset mielenkiintoisesta kuvakavalkadista!

    Leikillisenä nihilistinä saattaisin eppäillä, että onko se "matkailun avartava vaikutus" vain matkatoimiston markkinamiesten keksintöä. Varsinkin nykyisinä aikoina..

    Aikaisempina vuosisatoina asian tila on toki ollut toinen. On mahtanut olla esi-isälle melkoinen matka Suomenselän vieriltä Viaporin linnoitustyökomennukselle 1700-luvulla.

    Minkälaisen kokemuksen synnytti Lepakko? Kävin sitä toissavuonna tuossa paikallisessa "kotitalossa"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Minullekin sopii parhaiten ajatus- ja aikamatkat kotona keinutuolissa istuen. Ajattelen, että lomamatkailu kaukomaille on ekoterrorismia ja ekofasismia pahimmillaan. Sekä pahasti ristiriidassa sen ajatuksen kanssa, että meidän pitäisi koittaa estää ns. ilmastonmuutosta. Mutta tässä lähialuematkailussa oli vähän mukana lomaa ja vähän bisnestä.

      Minulle ei ole kovin tuttua baletti tai operetti, mutta teatteri kylläkin. Tässä Straussin Lepakossa, jonka suora suomennos taisi olla ”lentävä hiiri”, oli vahvoja solisteja, ja taitavaa fraseeraamista. Naispääosan, eli Lepakon esittäjä karismaattisin kaikista. Oli ehdottoman hieno kokemus ja kulttuurikokemuksena erikoinen kontrasti siihen Petroskoilaiseen katumaisemaan vuodenvaihteen loskakelissä.

      Poista
    2. Kyllähän nuo kulttuuririennot ovat pääsääntöisesti piristäviä kokemuksia.

      Myöskään minulle operetti ei ole kovin tuttua. Ooppera sen sijaan on hyvinkin tuttua. Eräänäkin iltana on tullut siellä istuttua :)
      Vaikka olenkin seesteinen ja lehmänhermoinen, niin jotenkin tuolla tulee sellaista tunteiden pyöritystä jota muistaa hyvällä vuosienkin jälkeen.

      Poista
    3. Harrastatko klassisempaa laulukulttuuria muutenkin, kuin vain katsomosta käsin kuuntelijana? Itse joskus kuoroissa mukana lauleskelin, mutta näiltä takamailta on niihin harrastuksiin vähän pitkä matka, joten ovat jääneet.

      Poista
    4. Hienoja kuvia ! Mukava pikku kaupunki, vaikka asukasluku onkin melkoinen. Keskustahan on sellainen kompakti, helposti opittava. Olin tuolla kesäkuussa 2008 viikon kielikurssilla. Keskustan ja rannan siisteys yllättivät. Rannassa iltamyöhällä nuoriso istui ja kaljoitteli - roskasikin aika lailla. Mutta aamulla oli jo varhain kaikki roskat siivottu ja juhlijoista ei mitään jälkiä. Asustelin tuossa Kirovin teatterin vieressä Hotelli Maskissa. Ihan mukava ja rauhallinen paikka. Sivummalla näky olikin jo sitten aikalailla toinen, kuten kirjoittelitkin. Osa taloista oli ihan purkukuntoisia, mutta siellä vain asuivat.

      Kaupunki on kaunis kesällä - koivuja on paljon. Keskustassa kukkaistutuksia runsaasti. Ja ihmiset ystävällisiä. Ilmat ovat kuin missä tahansa Itä-Suomessa -- voi olla kaunista ja lämmintä. Tai viileää ja Äänisen rannalla jopa kylmää jos pohjoisesta tuulee.

      Mukava huomata, että nuo Pohjolaa vastapäätä olevat vanhat puutalot on kunnostettu. 2008 pelkäsin, että jospa ne puretaan...

      Poista
    5. Ne Pohjolaa vastapäätä olevat talot oli kuulemma tuohon aikaan purkamisuhan alla. Mutta kaupunkilaiset Petroskoissa olivat aktiivisia niiden säilyttämisessä, ja talot kunnostettiin. Siellä oli yhden kadun varrella myös vanha puutalo, varmaan Tsaarin ajalta, jossa grynderi oli aloittanut aamuhämärässä purkamistyön, ilman lopullisia lupia. Mutta aktiiviset kaupunkilaiset olivat menneet pysäyttämään purkamisen, ja nyt talo on siellä osittain purettuna. Toivottavasti sekin vielä kunnostetaan.

      Minulla vierähti Petroskoissa kaksi viikkoa vuodenvaihteessa, ja jatkoa seuraa tulevana kesänä, jos työkiireiltäni vain ehdin.

      Poista
  2. Ei ole kuorotaustaa. Lapsuuden maisemissa ei sellaisia oikein ollut, ja vanhempana ei ole vain tullut lähdettyä, vaikka vähän välillä ajatus kutkuttaisi. Muuten laulelen vain omiin tarpeisiin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se ei ole joka duunarin harrastus käydä oopperassa! ;-) Jos ajatus kuoroharrastuksesta kutkuttaa, kannattaa sitäkin käydä koittamassa!!

      Poista