Rakenteisiin piilotettuja sähkö- ja vesiputkia, ynnä muuta modernisointiin liittyviä saneeraustapoja viime vuosikymmeniltä. Kun talolla on ikää tänävuonna kaikkiaan 232 vuotta, on sinä aikana tehty remontteja tietenkin paljon. Pientä pintaremonttia ja vähän suurempaa perusparannusta. Ensimmäiset sata vuottaan talo oli toisaalla ja siirretty tälle paikalle 1800 -luvun loppupuolella. Jugendaikakaudella tämä talo on saanut nykyisenkaltaisen ilmeensä ja näihin mustavalkokuviin on talo asukkaineen silloin haluttu ikuistaa.
Nyt taloon ollaan palauttamassa perinteisempää, ekologista rakennustapaa ja vanhanaikaisempaa, eli kauniimpaa ilmettä sisäpinnoille. Lastulevyjen alta paljastui muovia seinistä, lasivillan päältä. Muovipintaista paperia lattiasta. Muovipintaista puukuitulevyä katosta, jonka alla vielä vanhempi lastulevyinen kattopinta. Talossa olikin ollut aina asuminen, vähän kuin pullossa eläisi. Kuitenkaan mitään muoveista ja lasivillasta aiheutuneita vaurioita ei näkynyt vielä. Sen verran on "tuuletus pelannut eristekerroksissa".
Lattia kannatinhirret on jo tuettu uudelleen, alalaudoitus tehty umpeen, jonka päällä puukuitulevy, sekä lattiajuoksut, eli koolingit. Seinä- ja kattopintojen purkaminen työn alla.
Lattioihin kuivaa uutta kutterinpurua edellisen lasivillan, turpeen, hiekan, yms tilalle. Purupuhallin olisi ollut tässä hyvä juttu, mutta tuntui helpommalta lapioida puru säkkeihin ja kantaa sisälle, kuin hakea imuria vuokraamosta. Sellainen imuri on ollut itsellä työn alla jo muutaman vuoden. Mutta alapohjan täyttäminen säkkityönä on vielä helppo homma, toisin kuin yläpohjan, johon se imuri olisi ehdoton työkalu.
Myös hirsikorjaukset oli tehty saneerausremonteissa lasivillalla. Nyt sahatavarapiirulla.
*****
Sitten tämän kevään lehtikirjoitukseni paikalliseen aviisiin, eli Auranmaan Viikkolehteen 7. pv maaliskuuta. Sekä Loimaan Lehteen 11. pv maaliskuuta:
Vanhat talot kuntoon
Kevät tulee tänäkin
vuonna ja me pohjoisen ihmiset heräilemme talvihorroksista.
Uutisissa sanottiin, että asuntokauppa näyttää vilkastumisen
merkkejä, joka on seurausta työllisyyden paranemisesta.
Asuntokauppaan
liittyy myös se vähäisempi sivujuoni, että myös vanhoille,
asumattomille ja autioille taloille olisi usein ostajia, jos
omistajat niitä suostuisivat sopivasti myymään. Näitä
Khronokselle pyhitettyjä taloja meidän kulmilla on paljon. Viittaan
tässä IC-98 taiteilijaryhmän samannimiseen projektiin Pöytyällä,
jota pidän ilveilynä.
Kun asumiseen
rakennettu talo on kerran päässyt autioitumaan ja vuodet siihen jo
jälkiään jättämään, miksi siitä ei voisi luopua sopuhintaan
joillekin nuoremmille, tai muuten innokkaille idealisteille, joita
rakennusperintömme henki vielä puhuttelee. Vanha talo edullisesti
ja ränsistyneenäkin on usein ostajalle parempi investointi, kuin
saneeraamalla peruspilattu vanha talo.
Itsetietoisen, ja
itsestään ylpeän kansakunnan osana haluan edellyttää tässä
tyhjien talojen omistajilta velvollisuutta ja kunniantuntoa menneiden
sukupolviemme rakennustyön säilyttämiseksi.
Kartanot,
pitsihuvilat, kansakoulut, asemarakennukset ja muut vallasväen
pytingit keräävät eliitin kiinnostusta ja saavat näkyvyyttä.
Mutta maaseudulla on paljon asutustiloja jälleenrakennuskaudelta,
torpparivapautuksen ajalta, sekä vielä muonamiehen mökkejä ja
mäkitupia, jotka edustaa tämän kansakunnan vähäosaisen
enemmistömme asutushistoriaa.
Suomen itsenäisyyden
satavuotisjuhlan kunniaksi voisimme laittaa paikat kuntoon myös
näillä rannikkoasutuksen takamailla.
Jari Lehtonen
Kellonsoittajan
vanhasta talosta
Pöytyä kk.