Mukava juttu, kun voi laittaa postauksen alkuun kuvan työmaalta, vuosiluvusta vanhan torpan hirsiseinästä. Siinä on hirsimies kaivertanut puukonkärjellä hirsikehikon valmistumisvuoden, nyt jo 110 vuotta sitten. Numerot tuossa on vain pari senttiä korkeat, ja tummuneiden hirsien pinnassa, mutta sattumalta osuivat silmiini otsalampun valossa. Ehkä hirsimies on ollut kanssani samanmittainen mies, kun ne numerot oli sille korkeudelle kaivertanut. Ehkä myös sanansa mittainen, jota toivoisin ja haluaisin itsekin olla.
Voi myös olla, että silloinen hirsimies ei ole halunnut tehdä omista töistään niin suurta numeroa, ja siksikin tässä numerot on niin pieniä.
Siinä savimaalla ja viljelymaiden pientareella tämäkin torppa on ajan kuluttavaa vaikutusta, ja eri aikojen rakentamisen muotioikkuja omalla vaatimattomalla ylpeydellään uhmannut. Lasivillaa ja muoviakin oli ajan kuluessa eristyksiin lisätty, mutta hirret on kauttaaltaan vielä oikein hyvässä kunnossa. Yhtään hirttä ei tarvinnut vieläkään vaihtaa. Vain alimpia hirsiä ulkoapäin pintapaikata. Sitä seikkaa katsellessa tekee mieli ottaa hattu nöyrästi käteen ja pyytää sen nykyisiltä asukkailta kauniisti, että älkää nyt hyvät ihmiset pilatko sitä uretaaneilla ja muilla ongelmajätteillä, mitä ei viimeisten vuosikymmenien sukupolvetkaan ole onnistuneet pilaamaan.
Mutta siitä ei tässä kafkamaisessa maailmassa joudu vankilaan, vaikka uretaanilevyjä hirsiseinän sisäpintaan lisäisikin. Ehkä jopa päinvastoin. Me hipsterit ja heinähatut, jotka sitä emme tahdo tehdä, kaiken kohtuullisuuden ja kunniantunnon nimissä, maksamme vielä kiinteistöverojamme korotettuna kymmenkertaiseksi. Ehkä jopa satakertaiseksi, ja ilmastonmuutoksen torjumisen nimissä.
*****
Kaikenlaista tässä on tullut hääräiltyä sen jälkeen, kun viimeksi olen ahkerammin niistä blogipäivityksiä tehnyt. Nyt tekeekin mieli siinä asiassa oikaista, ja niputtaa yhteen työmaita viime syksystä alkaen. Eikä niinkään aikajärjestyksessä.
Vanhojen talojen lattioista on tullut syystä ja toisesta itselleni yksi pääasiallinen leipätyö. Eikä näissä töissä ole mitään glamouria, vaan ihan jotain muuta. Likaista ja raskasta, mutta se tekemisen vapaus, ja itsekuri. Tästä työstä annoin kerran haastattelun:
TM Rakennusmaailma haastattelee
*****
Ylemmissä kuvissa olin viime kevättalven aikaan vanhassa komeassa maalaistalossa isännän kaverina, ja lähinnä henkisenä tukena, kun rakennettiin vanhaan kamariin kylpyhuoneratkaisua perinneajatuksen hengessä. Kamarissa oli jo muutaman vuosikymmenen ajan ollut kylpyhuone ja sauna. Mutta vaikka sitä ja sen ajan rakentamistyyliä helposti sanotaan peruspilaamiseksi, ei ne rakenteet olleet täälläkään tehneet mitään tuhoa. Ainoat pintalahopaikat hirsiseinissä oli kulmassa, jossa kulmauunin savupiippu on jo paljon aikaisemmin sijainnut. Siellä on joku kastepiste tapahtunut uunin ja pohjamuurin tasossa.
Yläpohja rakennettiin uudestaan, ja alapohjakin uusiksi vanhojen kannatinhirsien päälle. Sitten kylpyhuone sillä ajatuksella, että se on oma huoneensa huoneen sisällä. Sinne jätettiin tuuletusväli lattian, katon ja seinien väliin. Katolle meni vanha ilmastointiputki, josta saatiin alipaine imurin kanssa näihin tuuletusväleihin. Korvausilmareiät tulivat huoneen puolelle, eli kamariin, joka on nykyinen kodinhoitohuone.
*****
Lattioihin suosittelen eristeeksi oikeaa perinnemateriaalia, eli kutterinpurua. Siihen voi sekoittaa sopivissa suhteissa mukaan myös vannesahanpurua, tai muuta vastaavaa, jonka on oltava ehdottomasti kuivaa. Raekokonsa puolesta kenttäsirkkelin puru olisi sopivaa. Eli sitä samaa, mitä yleisimmin on rintamamiestaloissa, ja sen aikakauden rakentamisessa käytetty. Mutta saatavilla oleva kenttäsirkkelin puru on yleensä liian kosteaa lattiaan laitettavaksi. Kutterinpuru on itsessään oikein mainio eriste, eikä se vaadi mitään lisää. Kunnollinen tiivistäminen on tärkeää.
Kutterinpurulla olen eristänyt suurimman osan kaikista rakentamistani lattioista, ja siihen ollaan oltu tyytyväisiä.
Eri lattioissa on omanlaisensa haasteet, enkä aina saa valmiista lattioista tai rakenteista yhtä siivottuja ja huoliteltuja kuvia, koska työmaajärjestys ei aina ole itsestä kiinni. Tässäkin satavuotiaassa uudisrakennuksessa vanhan kartanon mailla oli mukavaa ja aikaavievää askartelemista lattioiden parissa. Osa suuremmasta aulatilasta oli entistä kylmää kuistia, tai verantaa. Siinä on sisäportaat, jotka tein uusiksi, sekä lattiaa kiertävä reunalankku kulmajiireineen.
*****
Sitten olikin hirsityömaata, tämän kuluvan heinäkuun helteissä. Tämän kirjoituksen alussa kerroin vanhasta pienestä torpasta, jossa ei lahoa ollut juuri edes mainittavasti. Mutta kolmisenkymmentä vuotta uudemmassa komeassa maalaistalossa sitä sitten olikin jo korjattavaksi asti.
Kivijalka oli korkea ja tuo työskentelykorkeus oli minulle rinnan tasalla. Alahirren ja sokkelin välissä ei ole ollut kosteuskatkoa, joka on jo puute itsessään. Mutta suurempi syy alahirsien lahoamiselle on mielestäni tippapuun asennuksessa. Tippapuun ensisijainen tehtävä olisi suojata alahirttä kastumiselta. Vasta toissijainen tehtävä on esteettinen. Tässäkin tippapuu oli kuusi tuumaa kivijalan yläpuolella ja sen alapuolella oli vaakalauta. Oman aikansa muotioikku. Tasaista sokkelipintaa on jäänyt silloin vielä pari senttiä taivasalle, josta sadevesi on valunut alahirren alle.
Itse teen hirsikorjaukset yleensä 6x6 tuumaisesta sahatavara -piirusta. Koska yksin näitä töitä vain suostun tekemään, niin sillä tavaralla tekeminen on vielä jotenkin inhimillistä. Mutta tälläkin työmaalla näissä olosuhteissa sahasin ja asensin talon lahoon helmaan aika tarkkaan 70 metriä pelkkahirttä, eli sahatavara -piirua. Hirsikorjauksiin ja paikkaamisiin kului tässä työssä yhdeksän päivää.
Kolmisenkymmentä vuotta sitten tähän taloon oli vaihdettu ikkunat, jolloin eteläseinällä jo oli ollut ikkunan alla läpilahoa. Mutta tavalliseen timpurityöhön ei näytä koskaan kuuluneen vastaatulevien vaurioiden perusteellinen korjaaminen. Lasivilla ja styroksi oli silloin riittänyt. Nyt tuon vaurion korjaaminen koko seinän paksuudelta olisi vaatinut sisäpintojen rikkomista. Mutta kun ikkunan takana on siistit pinkopahvit ja tapetit, sekä sali vanhoine tyylihuonekaluineen, niin ehdotin korjaamista nyt puolikkaan seinäpaksuuden osalta. Sitten kun seuraavaksi tulee salin puolella seinäpintoihin remontin tarvetta, niin tämän voi korjata loppuun siltä puolelta.
Vaikka nuorempana sanoin usein, että "vanha ei ole enää mikään vauhtikone", niin kyllä vielä on aika positiivinen draivi päällä.