torstai 4. heinäkuuta 2019

Retki Jäämeren rantaan

Joskus, tai aika usein kun omat lyriikat loppuu, lainailen niitä joustavasti Edu Kettuselta. Meillä pyörii mielissä samat teemat ja tuntemukset, mutta hänellä vain on paljon parempi taito niitä sanoittaa. Retki meren rantaan on yksi hänen hienoista lauluistaan, jossa isä oli väsynyt mies. Me teimme nyt retken Jäämeren rantaan, joka on itselläni ollut suunnitelmissa ja unelmissa jostain poikavuosilta lähtien. Silloin vielä nuoruuden väkevän voiman tunnossa ajattelin tekeväni sen matkan polkupyörällä. Mutta kun ikä tuo mukanaan mukavuudenhalua, nyt sai telttamajoituskin vaihtua omaan pikku Poksi matkailuvaunuun. Tässä vähän kuvia ja tarinaa sukulaisille, tutuille, puolitutuille ja blogini lukijoille.  

Kuvia klikkaamalla niitä saa suuremmaksi, ainakin omalla kompuutterillani. 


 






Saavuimme Norjaan Näätämön rajanylityspaikan kautta, ja heti sen ylitettyämme maisema vaihtui siihen pohjoisen karuun kauneuteen, jota odotin. Ajoimme Tana Bruhun ja siellä Tenojokea ylöspäin Jäämeren suuntaan. Ensimmäisen yön Norjan puolella vietimme lähellä Tenojoen suuta, jossa se laskee Jäämereen. Tien vieressä oli leveä alue jokitörmän reunalla ja joki syvällä uomassaan. Heti tien toisella puolella nousi jyrkkärinteinen vuori. Halusin peruuttaa auton ja vaunun ihan siihen penkereen päälle, että voisin katsella vaunun ikkunasta joelle, ennen kuin uni tulee. Ilta oli vähän pilvinen, mutta aurinko niiden lomasta paistoi vielä ilta kymmenen jälkeen jostain luoteen suunnasta. Tarkoituksella halusin lähteä Juhannuksen aikaan matkaan, kun päivä on pisimmillään. Mutta pohjoisessa uni tuli aina nopeasti, ja oli hyvä ja rentouttava. 

Ylemmissä kuvissa Tenojokea Jäämerelle päin illalla, kun paikalle pysähdyimme.  








Heräsin, kun aurinko paistoi kirkkaasti korkealta taivaalta. Ajattelin, että kello on varmaan jo kuusi aamulla ja olisi sopiva aika nousta. Yritin kuitenkin ihan hiljaisesti rymistellä vaimokullan vierestä ylös, keräsin vaatteeni kainaloon ja astuin ulos pukeutumaan. Kun olin pukenut, katsoin kelloani, ja sehän näytti vasta kolmea. Mutta paikallista aikaa kello oli kaksi yöllä. 

Kävelin penkereellä polkua pitkin ja katselin jokisuun suuntaan. Jokiuoma kulkee pohjoisen ja etelän suunnassa, niinkuin meidän kotoinen Aurajokemmekin. Tenojoella aurinko paistoi nyt pohjoisesta, ja siinä valossa näin yksinäisen kalastajan veneellä auringon kultaaman veden päällä. Joen virtaus näytti kulkevan etelästä pohjoiseen, ja siinä hetken mietin, että olenko kuitenkin unessa vielä. Tunnelma oli erikoinen ja ihan hiljainen. 
Mutta hetken mietittyäni ymmärsin tietenkin, että joki virtaa sisämaasta merelle päin, niinkuin luonnonlaki sitä edellyttää. Meidän kotoinen kuravesiojamme, tuo Aurajoki virtaa saman lainalaisuuden mukaan, mutta pohjoisesta etelään. 
Tenojoella valot ja värit muuttuivat joka hetki. Myös hiekkadyynit näyttivät, kuin olisi vaihtaneet paikkaa pariinkin kertaan, illasta aamuun niitä katsellessani. Siinä pari tuntia käveltyäni hiiviskelin vielä takaisin vaunun suojaan untuvatäkin alle. 

Ylemmät kuvat otin silloin yöllä. 








Aika on niin ohikiitävää ja hektistä, enkä ole pysynyt perässä tässä valokuvaamisen muutoksessa. Toisin sanoen digikuvaamisessa kiinnostaa vain se ihan välttämättömin. Kamerani on pieni ja halpa kompakti, ja puhelimet saisi kameroiden puolesta heittää jokeen. Näiden kuvien valotusta ja sävyjä piti korjata ja väärentää kotikoneella.
Varastossa minulla on vielä vanhoja kinofilmi järjestelmäkameroita, pitkillä putkilla, laajakulmilla ja zoomeilla. Telejatkeilla ja paljeloitoilla. Varsisalamoilla ja muilla härveleillä, mutta niitä ei enää tule kannettua mukana, kun kaikki pitää olla reaaliaikaista ja interaktiivista verkossa.

Valokuvalla ei kuitenkaan koskaan saa tallennettua sitä tunnelmaa ja näkymää mikä silmiemme eteen avautuu näillä pohjoisilla ulottuvuuksilla ja syvyyksillä. Nuo etäisyydet päihdyttävät, joita ei voi ymmärtää, mutta yrittää vain voi.





Ajoimme Jäämeren rantatietä Tana Brusta Ifjordin kautta Lemmijoelle. Sieltä vielä pohjoisen suuntaan ja mutkan kautta kohti Altaa. Muutama kymmenen kilometriä ennen Altaa oli korkeiden vuorien välissä laakson pohjalla suuri hiekkakenttä, johon pääsimme mukavasti majoittumaan vaunun kanssa. Tuossa laaksossa oli muitakin matkamiehiä vaunuineen ja autoineen yötä pitämässä, mutta kenttä oli suuri ja jokainen oli hakeutunut erilleen muista pensaiden suojaan ja kentän reunamille. Taisivat muut matkalaiset olla enemmänkin kalastusmatkalla.
Myös hyvin maastoutettu teltta oli ison lammen, vai oliko pienen järven rannalla, joka näytti olleen sinne ihmisten tekemä, eli kaivama. Vesi oli kirkasta näissä järvissä ja joissa, ja tämä järvi oli suorakaiteen muotoinen. Rannoilla kasvoi vaivaiskoivuja.


Me halusimme kerätä kaikki omat roskamme pussiin ja veimme ne roskiksiin, kun niitä vastaan tuli. Keräsimme myös muiden jättämiä roskia, joita kuitenkin levähdyspaikoilla jonkin verran oli. Jossain Pohjois-Norjan puolella oli Alkon muovikassi rantavedessä, sekä muuta muoviroskaa. Omat muoviroskat erottelimme myös matkalla ja viemme täällä kotipuolessa niiden kierrätyspisteisiin.



Altasta matka jatkui Kautokeinon suuntaan ja kotimaan puolelle. Tie kiemurtelee alkumatkan vuorten välissä, ja jokaisen mutkan takaa kohoaa uusi korkea vuorenseinä peittämään ison osan taivasta. Levennyksiä tiellä kyllä oli pysähtymiseen, mutta kun halusin saada hyvän kuvan, niin oma peltilehmä siinä pilasi kauniin maiseman. Oikeasti monessakin maisemassa ja vanhassa pihapiirissä autot pilaavat näkymää.

Seuraavana päivänä söimme ja lepäsimme Muoniossa, ja jatkoimme ajamaan Torniojoen rantatietä Ruotsin puolelle. Tie ei ollut erityisen hyvä, mutta liikenne rauhallinen. Pajalassa meitä tuijotti iso puinen pöllö tolpan nokassa. Ruotsin puolella talot ovat kauniita ja pihapiirit hyvin hoidettuja. Myös Norjassa on kauniita ja värikkäitä taloja ja puutalokaupunkeja, mutta pohjoisin Norja on vain karun kaunista katseltavaa myös rakennusten puolesta. Viime vuosituhannella tutustuin vähän eteläisempään Norjaa ollessani siellä telakkatöissä, Stavangerissa ja siitä Bergeniin päin.








Torniojoen Ruotsin puolella on Kukkolan kohdalla camping -alue, jossa pysähdyimme aamuyöllä kolmen jälkeen paikallista aikaa. Itse tykkään ajaa halki ja katsella öistä keskikesän maisemaa.
Aurinko paistoi taas kirkkaasti ja koski kohisi ja kuohui. Rannalla oli miehiä pitkien haavien kanssa lippoamassa siikaa. Miehet keskustelivat, mutta puheen sorina hävisi kosken kuohuun. Miehet vetivät haavejaan virtauksen suuntaan ja ymmärsin, että siika ui vastavirtaan ja joskus suoraan haaviin. Vastarannalla Suomen puolella näkyi myös olevan miehet pitkine haaveineen aamuyön puuhassa. Nämä aamuyön kalastajat Torniojoella ja yöllinen kalastaja Tenojoella jätti minulle mieleenpainuvimmat ja unenomaiset muistokuvat matkastamme pohjoisen yöttömässä yössä.






Kukkolan camping -alueen vieressä on myös kalastusmuseo. Haaparanta ja Tornio olikin jo pian vastassa ja olimme taas kotimaan puolella. Levättyämme jatkoimme iltapäivän puolella matkaa kotia kohti. Torniossa kotiinpäin lähdettyämme kasitien suuntaan, mietin vielä niitä rajakaupungin likkoja, joilla on kiirettä aina. Iloa ja huolta kahta puolta jokivartta. Ja niitä kolleja, joilla on katurakin sielu. Yhdeksän elämää ja kädet diilejä täynnä.

*****

Kotona vielä useana yönä olin unissani Pohjois-Norjassa, tai Ruotsin puolella. Jos yöllä heräsin, luulin nukkuvani vaunussa, ja vasta aamulla muistin, että se matka on nyt tehty, vaikka ajatukset sillä matkalla ja niissä tunnelmissa vielä on.


2 kommenttia:

  1. Mahtavia kuvia, upea reissu on teillä ollut. Me kävimme Inarissa juhannuksen jälkeen, Norjan puolelle emme ehtineet. Kiitos, kun kirjoitat blogia��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Ole hyvä blogista, ja mukava juttu, jos nämä tekstit kiinnostaa! :-)

      Poista