Ruissalo muistoissani

Tekijän esittely: 

Puusuutari: Yli 20 vuotta rakennusperinteen asialla

*****

Minulta pyydettiin kirjoitusta ajastamme Ruissalossa, joka julkaistiin nyt yhdistyksen kesälehdessä. Jotain olen aiheeseen liittyen aikaisemminkin tänne kirjoittanut. 

Puusuutari: Turun vanhat työläisasunnot

Puusuutari: Paluu lähtöruutuun

Opiskeluaikani Marjaniemessä ja työmaani Villa Carlossa on taltioitu Portfolion muotoon vanhalla filmitekniikalla ja pahvikuvat albumissa. Mutta tässä kuvat internetissä niistä huviloista:

Ruissalo 1 / Marjaniemi – Ruissaloyhdistys

Ruissalo 41 / Villa Carlo – Ruissaloyhdistys

Kuva Villa Carlosta yhdistyksen sivulla on tekemämme remonttityön jälkeen. Villa Marjaniemi on kokous ja juhlatilakäytössä.

Juhlat | Häät | Kokoukset | Sauna | Turku | Ruissalo | Villa Marjaniemi

*****

Ruissalo Muistoissani

Varhaisimmat muistoni Ruissalosta on, kun muutimme sinne syksyllä 1967. Olin silloin vasta puolitoista vuotias ja nuorempi veljeni muutaman kuukauden ikäinen. Asunnot Ruissalossa oli silloin halpoja vuokra-asuntoja työläisperheille. Vaikka kuitenkin samoja rakennuksia, jotka sata vuotta aikaisemmin oli olleet porvarien kesähuviloita. Omat muistoni tuolta ajalta on vain yksittäisiä muistikuvia, jotka on piirtyneet mieleeni. 

Asuimme ensimmäisen talven pienessä punaisessa torpassa, joka on Villa Solhemin rakennuksia ja huvilasta ylöspäin. Äitini on elämästämme tuona aikana kertonut, ja elimme vain omissa oloissamme. Isäni kävi töissä telakalla ja matka Aurajokisuuhun oli aika pitkä, polkupyörällä tai kävellen. Villa Solhemissa oli toinenkin päärakennus, joka on myöhemmin tuhoutunut tulipalossa. Huvilat oli jaettu pieniin huoneen tai parin asuntoihin, joissa asui saman tuloluokan perheitä. Yhden perheen äitini muistaa, jossa mies oli ammatiltaan poliisi. 

Ensimmäinen talvemme Ruissalossa on ollut kylmä pakkastalvi ja pieni punainen torppa liian kylmä asuttavaksi. Lämpöä pidettiin puuhellaa lämmittämällä. Koska minä ja veljeni olimme pieniä, saimme paremman asunnon Wärkin torpasta lähempää meren rantaa. Wärkin torpan yläkerran ikkunasta äitini on kertonut katselleensa ja ihmetelleensä suurien Ruotsinlaivojen liikennettä. 

Muistan joitakin aamuisia kävelyretkiämme Rantapromenadilla. Oli vielä talvi ja pakkanen, ehkä kuitenkin toinen talvemme Ruissalossa. Yhden vesilätäkön pohjalla oli papukaijapihdit, mutta lätäkkö oli jäässä. Vielä toisenakin päivänä näimme samat pihdit, mutta emme niitä sieltä saaneet. Ne oli pudonneet työmatkalla joltain työmieheltä haalarin taskusta. 

Vapaa-aikana isäni rakensi pientä venettä puuvajassa Villa Solhemin pihapiirissä. Muistan, että olin kiinnostunut aiheesta ja kävin usein sitä tekemistä katsomassa. Vene oli vanerinen ja katettu, mutta siinä oli jonkinlainen sisäperämoottori. Mieleeni jäi myös kaksi merimatkaa sillä veneellä Ruissalon ja Hirvensalon välisellä merialueella. Ensimmäisellä kerralla bensa loppui kesken ajon ja ohikulkeva veneilijä veti meidät rantaan. Toinen merimatkamme oli aika tuulisella säällä. 

Kun asuimme Wärkin torpassa, seinän taakse yhden huoneen asuntoon muutti enoni meidän naapuriksi. Hänen oli joskus tarkoitus katsoa minun perääni, koska meri jostain syystä kiinnosti minua kovasti. Olisin usein halunnut kävellä yksin rantaan sitä katsomaan. Kerran olin päässyt salaa lähtemään Rantapromenadille, ja vanhempani hätääntyivät, koska olin hävinnyt. Mutta löysivät minut kuitenkin rantapenkalta katselemassa merelle. Tuosta kerrasta minulle varmaankin jäi muistikuva, joka on tullut uniini vielä vuosikymmeniä myöhemmin. Vähän pelottava musta vesi tuntui vetävän minua puoleensa. 

Muutimme Ruissalosta pois keväällä 1969 sisämaahan päin. Kävimme vielä joskus viettämässä rantapäivää Kansanpuiston uimarannalla. Vanhemmat joivat kahvit ja me lapset saimme jäätelöt Villa Promenaden kahvilassa. Mutterin mallinen vanha kioski jäi myös mieleeni, ja muistaisin sen olleen toiminnassa vielä silloin 1970 -luvun alussa. 

Yli kaksikymmentä vuotta myöhemmin muutin takaisin Turkuun, syntymäkaupunkiini oman perheeni kanssa. Tutustuin Ruissaloon ja kävelimme samoja polkuja, kuin itse silloin ennen. Opiskelin myös uuden ammatin vanhojen talojen korjausrakentajana 2000 -luvun alussa. Yhden vuoden siitä ajasta vietin Ruissalon Marjaniemessä, Rettigin huvilan remonttityömaalla. Sieltä siirryin palkkatyöhön seuraavaksi kahdeksi vuodeksi Ruissalon Villa Carlon kunnostus ja entisöinti työhön remonttikirvesmiehenä. Vielä lopulta yli viisikymmentä vuotta myöhemmin sain mahdollisuuden tutustua Villa Solhemin huvilaan ja pieneen punaiseen torppaan. Sekä Wärkin torppaan ja kunnostamaan niitä samoja huoneita, joissa itse kerran asuimme ja otin omia ensi askeleitani.

Herrain kamari

Tarina on jatkoa vanhemmalle artikkelille, jossa palautin vanhaa ja arvonsa mukaista ilmettä taloon, joka on toiminut aikanaan myös Herastuomarin kartanona. Talolla on ollut kunniansa läpi vuosikymmenien, eikä sitä kukaan ole siltä pois ottanut. Eri aikoina vain on muotivirtaukset vaihdelleet ja se materiaali, mitä remontteihin on kaupoista löytynyt, on ollut vähäisempää. Talon historian aikana on ollut sotia ja niukkuutta, eikä jokainen isäntä ole halunnut ulkoisella ilmeellä pröystäillä. Nyt kuitenkin aika on toinen ja niitä mahdollisuuksia halutaan tämän talon remontissa käyttää. 

Edellisessä postauksessani tästä talosta rakensimme Rouvien salia, koska rouvat oli yhteistuumin sen tapettikuosin ja värityksen valinneet. Tähän huoneeseen Herrat halusivat vähän voimakkaampaa ilmettä, jossa kaakeliuunin voimakkaat värit dominoivat. Tapetti on Pihlgren & Ritolan Herraskartano. Vanhojen tapettikerrosten alta löytyi vihreää havukuvioitua tapettia varmaankin sadan vuoden takaa. Havukuvio löytyy myös kakluunista, mutta sellaista ei tapettikirjat nyt tarjonneet. Myös katossa huokolevyjen alta paljastui vihertävä helmipanelikatto. Ovissa oli vihreää väriä alimmaisena ja vanhan lautalattian päällä oli jo perusteellisen loppuun kulutettu, joskus tumman vihreänä loistanut linoleum matto. Huone on siis ollut Herastuomarin vihreä kamari. 

Joskus vuosia sitten yksi isäntä kertoi minulle, että oli halunnut 1980 -luvulla ostaa omaan vanhan talon remonttiinsa helmipaneelia, mutta sellaista ei mistään silloin saanut. Hän oli höyläämöllä teettänyt terät sellaisen höyläämiseen ja maksanut terämaksun. Sitten seuraavana vuonna olisi halunnut tilata samalta höyläämöltä lisää samaa paneelia, mutta se maksettu teräkin oli jo muokattu uuteen käyttöön. Niin oli vähäistä tuohon aikaan helmipaneelin kysyntä ja tarjonta. Nykyään sitä löytyy joka rautakaupasta ja puutavaraliikkeestä hyllystä. 

Kun itse en ole ihan täysjärkinen ja olen hurahtanut tähän rakennusperinteen asiaan, niin törmään näillä työmailla vähän samalla tavalla ajatteleviin, eli fundeeraaviin ihmisiin. Tässäkin on nyt poistettu 1960 -luvun alussa tehtyjä sisätöitä ja palautettu sitä vanhempaa tyyliä. Tuon ajan remontit on vielä aika turvallisia ja pahempi muovin käyttö eri kohdissa on tullut remontteihin vasta sen jälkeen. Monille 1980 -luvun remontit tällaisissa taloissa on sitä pahinta kauhuremonttien aikaa. Mutta lempeästi on aika tätäkin taloa kohdellut ja hyvin hoidettuna se kestää vielä vuosikymmeniä, ellei jopa vuosisatoja. 

Monta mielenkiintoista huonetta talosta vielä löytyy, kunhan niiden aika joskus tulee...!