Tämäkin pariovi on myös oma harrastetyö, eikä se ole tilaustyö. Kuitenkin haluan siitä oman jutun kirjoittaa. Sen annan asennettavaksi, tai olen itse mukana asentamassa tyttäreni perheen Haakan torppaan.
Siinä torpassa ulko-ovi on kuistin ulkoseinässä toisella reunalla. Oven sinne haluavat keskelle seinää ja paripeiliovena. Oveen käytin nyt omaa parasta mäntyä, mikä on ollut tallin ylisillä kuivumassa muutaman vuoden.
Näissä puuovissa on se hankaluus nykyään, kun talvet on kosteita ja vesisateisia, että ne ottavat kosteutta sisäänsä ja turpoavat. Vanhassa puussa ja vanhoissa ovissa, missä puusta on jo luonnon omat kyllästeet haihtuneet, on enemmän tyhjää solukkoa, joka kerää kosteutta itseensä. Silloin puu turpoaa ja ovi alkaa talviaikaan ahdistamaan. Toisaalta auringon valon vaikutus haristaa puuta enemmän kuin kastuminen ja kuivuminen.
Tässä parioven kapeampi puoli on ns. vasikka. Mutta kuitenkin niiden yhteisleveys on 125cm. Peiliovien kehyksiä näissä on neljä pystypuuta, yhteensä noin 40cm ja karmien pystypuut lisäksi jotka turpoavat paksuussuunnassa. Pituussuunnassa puu ei turpoa tai kutistu.
Nyt mielessäni päättelin näin, että puu on mahdollisimman kuivaa, joten jätin ovien väliin 8-9mm rakoa turpoamisvaraksi. Molemmin puolin peitelistat peittää raon.
Jos talvella turvonnutta ovea alkaa höyläämään, voi käydä sitten kesällä niin, että ovi kutistuu ja ehkä edes lukkokieli ei ylety sinne vastarautaan, ts. telkipesään. Meillä viimeaikaiset kesät on olleet kuumia ja kuivia ja talvet vesisateisia. Eli perinteisen paripeilioven kannalta aika ääri-ilmiöitä.
Vanhoja taloja korjatessa on itselläni se ajatus, mikä hivelee mieltä, että kun itsestäni joskus aika jättää, jää jälkeeni jotain kätteni työtä. Jos Haakan torpan tulevat sukupolvet ja asukkaat kuluttaa tämänkin ulko-oven kynnyspuuta seuraavat sata vuotta, niin on ainakin yksi työ taas täytetty.
Edellisessä kirjoituksessani oleva lasipariovi odottaa vielä tarvitsijaa.
