maanantai 28. marraskuuta 2011

Elämän leppoistaminen on pientä puuhastelua

Olin varannut itselleni viimekesälle enemmän ja vähemmän vähän pienempää ja isompaa puhdetta, eli omien nurkkien rapsuttelua. Pakollisissa palkkatöissäkin täytyi ehtiä käymään, kun kaikki remonttiin tarvittavat rahat on kerättävä pieninä murusina maailmalta. Remonttiin lainan ottaminen ei ole tuntunut kovin hyvältä ratkaisulta, vaikka on sekin yhtenä vaihtoehtona ollut. Sen verran vanhan liiton miestä on puusuutarissa.

Lähes jokainen meistä työelämässä olevista on oman alansa ammattilainen. Ja ammattilaisia kannattaa ammattitöissä suosia. Mutta ei kuitenkaan suinpäin ja kustannuksia säästämättä...! Ja niinkuin maamme eturivin rakennusperinteen arkkitehti on sanonut, ammattimies on, tai voi olla vaaraksi rakennushistoriallisissa kohteissa. Itse olen enemmänkin sitä mieltä, että uudisrakennustuotannon ammattityöntekijä rakennushistoriallisen kohteen työmaalla omine asenteineen ei voi olla ammattitaitoaan vastaavassa työssä. Eli ei ole silloin ammattilainen siinä työssä. Eihän ammattitutkinnon suorittanut maalarikaan ole ammattilainen muurarina? Tai päinvastoin?

Kattotyö on yksi niistä, johon ryhtyminen vaatii vankkaa kokemusta ja näkemystä. Kokemusta tarvitaan siihen katolla liikkumiseen ja käytännön remonttityöhön, mutta vanhan rakennuskannan osalta sitäkin enemmän näkemystä siitä, mitä siellä katolla olisi välttämätöntä ja tarpeellista tehdä. Tärkeänä minä pidän tässä taloudellisia, rakennushistoriallisia ja esteettisiä arvoja.

Ja tämä yksi korjausrakentajan käskyistä, ulkomuististani otettuna, on mielestäni erittäin painava kehoitus:
Älä uusi korjattavissa olevaa, äläkä korjaa kunnossa olevaa!

Olen nytkin menneenä kesänä, ja menneinä kesinä kauhulla seurannut vanhojen, vain huoltotyön tarpeessa olevien kattojen uusimisvimmaa. Kun talo ensin ostetaan, yleensä isolla pankkilainalla, niin siihen otetaan vielä varmuuden vuoksi vähän remonttilainaa päälle. Ja kun lainalle ei sitten muuta käyttöä keksitä, niin uusitaan katto?
Tähän työhön valitaan sitten kattotyönäytöksiä mainostava remonttiryhmä, joka ei montaa päivää hommaa tee. Kun vielä tämän saman firman edustaja antaa kuntoarvion vanhan katon uusimistarpeesta, niin paletti on selvä. Katolle tulee sitten muovipinnoitettu tiilijäljitelmäkuvioitu pelti, joka on uutuuttaan hohtava, ehkä vuoden tai pari, kunnes haalistuminen alkaa. Muovipinnoitteen hituloituminen alkaa siellä kymmenen ja kahdenkymmenen vuoden välillä, ja pellin paksuus on jotain puolet siitä mitä vielä pari vuosikymmentä sitten.

Yleensä vanhat katemateriaalit, jos ne on olleet tiiltä, heitetään surutta katolta suoraan jätelavalle, vaikka ehjille tiilille olisi ottajia ja ostajia. Vanhat savikattotiilet ovat kysyttyjä ja betonikattotiilillekin löytyy tarvitsijoita. Huoltokunnostettuna näillä tiilillä voisi olla elinkaarta vielä moninverroin uuteen muovipinnoitepeltiin verrattuna.
Vanha tiilikatto on tässä uusimisvaiheessa ollut varmasti sammaloitunut, mustunut piipusta vuosien aikana tuprunneesta noesta ja siellä on kasvanut myös pieniä määriä jäkälää. Kuitenkin tämä vanha tiilikatto ei olisi ollut uusimisen tarpeessa, kuin vain muutamien tiilien osalta, johon käyttöön kyllä löytyy vielä korvaustiiliä. Kiitos siitä meillä Suomessa lisääntyneen vanhojen rakennusvaraosien myyjien ja välittäjien.

Itse päädyin siihen ratkaisuun kellonsoittajan talossa, että pesen katon painepesurilla ja maalaan sen. Joidenkin mielestä tämä on taas väärä tapa, koska painepesuri irroittaa hiekkaa betonitiilen pinnasta, eli rikkoo sitä. Ajattelin kuitenkin, että kun tiili on katolla ollut tuollaiset kuusikymmentä vuotta, eikä sille ole mitään sinä aikana tehty, on sen pinta muutenkin kulunut. Ja tarvitaan painepesurinkin käytössä hienovaraisuutta, eli kuinka läheltä ja millaisella paineella vettä tiilelle piiskataan. Halusin saada katosta sammaleet ja epäpuhtaudet irti, ja tiilikattomaalilla pensselin kanssa levitettynä sitten hieron sen pinnan kylläiseksi ja vettä hylkiväksi. Käytin tässä pienen tutun maalitehtaan tiilikattomaalia, joka on muovimaali. Se on kuitenkin mielestäni perusteltua käyttää tässä kohden, koska tiilikatteenkin ensimmäinen funktio on olla vesitiivis, ja hylkiä ja juoksuttaa vesi alaspäin. Tiilikatteen alla on aluskatteena vanha pärekatto ja siellä tiiliruoteiden verran ilmarakoa, jossa ilma vaihtuu.
Itsesekoitettuna betonimaali olisi materiaaliltaan ollut tietysti oikeampi vanhan tiilen pintaan. Mutta varmasti myös työläämpi tehdä ja sivellä, ja mielestäni työtä oli näinkin riittävästi.

Katon pesussa en käyttänyt mitään myrkkyjä ja pesuaineita siitä yksinkertaisesta syystä, että meillä on pihalla oma ruokavesikaivo aika lähellä taloa. En oikein jaksa uskoa sellaisiin myrkkyihin, jotka tehokkaasti tappaa vaikka nyt sammaleen juuriston, mutta ei ole mitenkään haitaksi vaikka nyt ihmisille, tai luumupuille, jotka lähellä talon seinustaa kasvavat. Ympäristömyrkkyjä ja kemianteollisuuden huuruja on elinympäristössämme ihan riittävästi ilman minuakin.





Jos ja kun sieltä maalatusta betonitiilestä alkaa taas sammal kasvamaan, niin voinhan sen pestä uudestaankin ja maalata. Luulisin kuitenkin, että ei siihen tarvitse kymmeneen vuoteen ryhtyä, kun isompia puitakaan ei lähellä talon seinustaa ole.

Aloitin tuon kattotyön pesulla huhtikuussa kuluvaa vuotta suurena jytkyn päivänä. Ilma oli vielä viileä ja poutainen, ja olin katolla ehkä kuusi tuntia, ja painepesurin vesisumu viilensi oloa vielä ennestäänkin.
Seuraavana päivänä menin palkkatyömaalle ja kattotöihin...! Palkkatöissä rakensin kolmiorimahuopakattoa ja vapaa-ajalla tein pitkälle venähtänyttä määräaikaishuoltoa kellonsoittajan talon katolle.

Joskus elokuussa, kun homma oli sitten tehty, olin aika tyytyväinen. Kustannuksia omalle kattotyölle tuli noin tuhannen euroa, mukaanlukien painepesurin osto, joka on reilu kolmensadan euron Kärcher. Remonttiryhmän tekemänä kokonaisurakkana katolleni olisi tullut muovipinnoitetulla tiilijäljitelmäpellillä hintaa jotain viisitoistatuhatta euroa!!

Oma tarinansa on vielä se, että kun yksi kulmakuntamme naapuruston vanhempi isäntä katseli kattotyötäni alkukesästä, tuli hän tarjoamaan minulle muotteja, joilla näitä kattotiiliä on aikanaan tehty. Siinäkin mielessä täällä kyläyhteisössä ollaan oltu omavaraisia, ja lähes jokaisen vanhemman talon katolla, missä on betonitiilet, on ne tätä mallia. Ja kuinkahan monet näillä muoteilla tehty? Hän sanoi, että "tee samalla vaivalla uudet". No minulla oli jo työ käynnissä ja tarvikkeet hankittuna, mutta koska hän ne halusi muotit lahjoittaa, otin ne mieluusti vastaan. Sain myös ohjeita kattotiilien valmistuksesta, ja hän tuntui myös muistavan, miltä hiekkakuopalta oli haettu hiekka, kun kellonsoittajan taloon kattotiiliä silloin kuusikymmentä vuotta sitten tehtiin. Voihan olla, että teen vielä uudet kattotiilet tähän taloon, ennen vanhuudenpäiviäni? Joka tapauksessa johonkin piharakennukseen niitä teen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti