lauantai 18. helmikuuta 2012

Pohjantuuli nurkissa ujeltaa

Tommy Taberman sanoi joskus, että todellinen taiteilija ja kirjoittaja ei odota inspiraation saapuvan, vaan hän istuu kirjoituspöytänsä ääreen ja kutsuu inspiraatiota luokseen. Siinä mielessä Kalle Päätalo oli todellinen kirjailija, koska olen kuullut, että hän istui kirjoituskoneensa ääreen aamulla, kun työpäivä alkoi muillakin. Piti varmaan muutaman tauon päivän aikana, mutta kirjoitti kuitenkin täyden työpäivän ja työviikon ja niin edespäin. Hän olikin nuorena miehenä metsätöissä ja rakennuksilla oppinut työmoraalinsa ja itsekurinsa. Se elämäntapa kantoi loppuun asti ja mittava tuotanto jäi jälkeen.

Olin ajatellut, että tässä blogissa voisin kirjoittaa jotain yleisluontoista niistä rakennusprojekteista joissa olen ollut mukana tai jotain omista rakentamisitani, mutta ajatus hakee vähän paikkaansa...! Mitään nettipäiväkirjaa en ole ajatellut pitää, sen enempää kuin rakennusprojektiblogiakaan. Joten laitan tänne sattumanvaraisesti mitä mielessä pyörii. Jos joku saa näistä tarinoista vinkkiä ja virikettä, niin se olisi kovin mukavaa. Vanhempiakin tarinoita kannattaa silmäillä.

Tänään näillä Aurajokisuiston lakeuksilla ainakin tuuli pyöritti lumipöpperöä kinoksiksi teiden varsille ja pihojen reunavalleille. Tuuli oli etelän suuntainen ja kun pakkasta oli vain pari astetta, oli viimakin vielä aika siedettävä. Kun asuttaa vanhaa taloa tuulisella peltoaukealla, huomaa hyvin, mikä merkitys on talon rakenteiden tuulensuojatiiveydellä. Tuuleton sää ja kolmenkymmenen asteen pakkanen ei jäähdytä taloa ollenkaan niin paljon, kuin vaikka kolmen asteen pakkanen ja tuuli pohjoisesta kymmenen metriä sekunnissa.

Täällä Aurajoen jokitörmällä on saanut huomata, minkälainen on pureva pakkastuuli. Jokiuoma laskee tälläkohtaa pohjoisesta  etelään, ja kun jokipenkereet on vuosisatojen ajan olleet paljaaksi raivattuina viljelyksiä varten, saa siinä paljaassa uomassa pohjoistuulen voima aika vapaasti kasvaa.

Tämä nykyinen puusuutarin mökki on rakennettu aikanaan siten, että veranta ja piha on talon pohjoisen puolella. Veranta on umpinainen, mutta ulko-ovia ei ole tiivistetty, samoin kuin ovia verannalta porstuaan. Myös porstua, eli eteinen on aikanaan ollut kylmä, eikä siellä ollut yläpohjan päällä eristepehkua. Vain tupakeittiö ja kamarit oli lämpimäksi rakennettuja.
Kahdenkymmenen asteen pakkasella ja pohjoistuulella saimme huomata ensimmäisenä asumistalvena, että täällähän oli eteisessä aika raikas ilmanvaihto. Purua olin kyllä yläpohjaan jo levittänyt ja lattiat, eli alapohjaeristykset oli uusittu edellisenä talvena. Seuraavaksi talveksi sitten laitoimme paksun ja painavan verhoilukankaan oviverhoksi eteisen puolelle ulko-oville. Kovemmassa pohjoispuhurissa sekin pullistui kuin raakapurje saaristolaispurressa. Vanhassa talossa ja asumistavassa onkin se väliovien merkitys aika oleellinen juttu. Eli huoneita voi lämmittää erikseen tarpeen mukaan.

Jotkut remontoijat modernisaatiovimmassaan kantavat väliovia talosta pois, mutta itse olen tuonut vanhojen väliovien lisäksi yhdeksäntoista kappaletta vanhoja peiliovia taloon. Osa on väliovia, osa komeron ovia ja siihen porstuan oviverhon tilalle tein lopulta itse tuplapariovet peiliovina vanhalla mallilla. Oikean kokoisia olisi ollut lähes mahdoton löytää vanhojen rakennusosien myyjiltä.

Toisena asumistalvena aloitin vanhan avoimen vintin rakentamista  ja silloin lisäeristin ja tiivistin vanhaa yläpohjaa, eli nykyistä välipohjaa. Ja nyt kolmantena asumistalvena varsinaisessa yläpohjassa on liki puoli metriä kutterinpurua, välipohjassa kolmisenkymmentä senttiä, kuten alapohjassakin. Kutterinpurun käyttö on puusuutarille periaatteellinen kysymys ja päähänpinttymä. Sen lisäksi olen hyväksynyt itselleni ainoastaan pellavaeristeen käytön, kun rakensin rappukäytävän yläkertaan.

Ensimmäistä asumistalvea edeltävänä kesänä korjasin ja rakensin ulkoseinärakenteet kuntoon. Olin edellisenä talvena rakentanut talon lattiat, eli alapohjat ja siinä samassa työvaiheessa vaihtanut ja korjannut hirsiä talon sisältä käsin vanhaa ulkovuorausta rikkomatta. Oli siinä pientä fundeeraamisen paikkaa joskus, kun vaikka ulkonurkkaliitoksen teki sisältä käsin ulkovuorilaudoituksen ollessa ulkopuolella. Kuitenkin vaihdoin taloon alahirsiä ja vähän ylempiäkin sisäpuolelta nelisenkymmentä metriä, ja vielä kymmenkunta metriä seuraavana kesänä ulkopuolelta.

Ulkovuorilaudoituksen irroitin seinä kerrallaan ja aina seuraavan nurkan yli, jonka alueen sitten korjasin, jos korjattavaa oli. Itä ja eteläseinustat on aina pahimmat, kun taas pohjois ja länsiseinustat yleensä parhaassa kunnossa. Näissä näkyy sääolosuhteiden vaikutus, mutta muut vesivahingot ja vauriot ei katso niinkään ilmansuuntaa.

Kun seinusta oli puuosavaurioiltaan korjattu, paperoin huolellisesti bitumivuorauspaperilla kaksi- ja kolminkerroin nurkat ja ikkunoiden alapuolisen-, eli alapohjakorkeuden. Suorille osille ajattelin, että yksi ehjä kerros riittää. Ulkovuorilaudan laitoin suoraan hirteen kiinni ilman tuuletusrakoa, niinkuin se oli ollut ennenkin. Talon ulkopintaan tuli se neljän öljyn takuumaali.

Vauriot, mitä seinähirsissä oli nähtävillä, oli joiltain osin selvästi perua siltä ajalta, kun talo oli ollut parikymmentä ensimmäistä vuottaan hirsipintaisena. Ei ollut edellinen puusuutari katsonut tarpeelliseksi korjata lahoja paikkoja, vaan kolot oli tiivistetty pellavatilkkeellä ja laudan ja hirren väliin oli laitettu tuulensuojapahvi. Vanhat vauriot oli siellä ulkovuorauksen alla säilyneet muuttumattomana, eikä mitenkään rakenteita tai eristystä heikentänyt ja asumista haitannut.






Ulkovuorilauta oli ja on pystylauta saumariman kanssa, joka tietenkin oli alapäästään pari-kolmekymmentä senttiä lahonnutta. Tuntui vähän haaskaamiselta vaihtaa koko pitkä lauta tästä syystä, joten mietin muita vaihtoehtoja.
Vuorilaudan alapäässä kivijalan päällä kulki tippapuu, samoin kuin yläpäässä hirsivarvin tasakerran korkeudella. Päätykolmiot on helmiponttipaneloitu ja vielä talon alkuperäiset.
Päätin katkaista vuorilaudat siten, että tein kolmannen tippapuulinjan ikkunoiden alareunan korkeudelle. Tämä sama tapa on myöhemmin kelvannut myös asiakaskohteissakin, ja näytti museovirastokin sen hyväksyvän.  Näin vanha hyvä vuorilauta tuli suurelta osin säästettyä ja uudelleen käytettyä, eikä jatkoliitos ole ihan amatöörimäisen näköinen.

Hirsiseinä on paksuudeltaan sen kuusi tuumaa eli viisitoista senttiä, mikä on yleisin hirrenpaksuus vanhoissa taloissa. Sisäpuolella seinässä on vain pinkopahvi, eli ei mitään lisälämpöeristyksiä kummallakaan puolella. Lämpöhävikki on suurinta yläpohjan kautta ja seinän kautta sitä tapahtuu vain reilu kymmenen prosenttia. Seinä-, kuten muutkin rakenteet olen halunnut säilyttää niinsanotusti hengittävärakenteisina. Tässä saa olla toisinaan aika tarkkana varsinkin, jos kysyy neuvoja tavallisesta rakennustarvikekaupasta. Vaikka tapetti olisi paperia, voi sen kuviovärissä olla muovia. Tai jos tapetti on oikeanlaista paperitapettia, niin hyvin helposti kauppias myy liisteriä, joka sisältää muoviainesosia, kuten metyleeniselluloosaa. Oikeaa selluloosaliisteriäkin on tarjolla.
Hengittävä rakenne on kuitenkin tuulensuojatiivis, mutta ei höyrytiivis. Ilman osakaasut, kuten vesihöyry on hyvin hallittavissa niinsanotulla hengittävällä rakenteella, kuten hirsirungolla.

Nyt tuulisina päivinä ja öinä kun kuuntelee tuulen ujellusta ulkona, voi olla tyytyväinen siihen, että tuli oltua huolellinen tiiveyden ja rakenteiden kanssa. Jos vanhan talon vanha lattia on säilynyt hyvin alkuperäisessä kunnossa, ei sitä kovin mielellään halua rakentaa kokonaan uudestaan. En ainakaan itse sellaista suosittele. Kuitenkin vanhan lattian tiivistäminen on aika hankalaa, vaikka sieltä lattialaudat nostaa ylös ja täyttää painuneet eristeet. Ongelma on yleensä siellä harvassa ja hatarassa trossipermannossa, josta tuuli puhaltaa lattiaeristeisiin. Omaksi onneksi kellonsoittajan vanha talon lattiat oli riittävän huonossa kunnossa, eli mitään säästämistä ei ollut. Uudesta sahatavarasta tehtynä tiiveys oli helppo rakentaa.

Vanhojen ikkunoiden korjaus olikin ihan ensimmäinen työni ennen vanhojen lattioiden purkua. Tilasin silloin omaa työtä jouduttaakseni muutaman uuden ulkopokan ikkunapuusepältä, ja karmit korjasin itse. Vanhoista kolmiruutuisista ulkopokista yhdistin kahden pokan ehjät yläpäät, jolloin sain yhden neljäruutuisen  vaakaikkunan pesuhuoneemme väliseinään katon rajaan. Pesuhuoneen rakensin pieneen tilaan yläkerran rappusten alle eteiseen, jolloin eteisen ulkoseinäikkuna jäi pesuhuoneen puolelle. Tästä väliseinän yläikkunasta valo kulkee mukavasti molempiin suuntiin, ja se toimii tilanjakajana. Vielä kun oma äitimuori on käsistään kätevä ja innostunut käsitöistä, niin oli mukava tilata sopivan mittaisia pitsiverhoja viimeistelemään sisustamista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti