sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

Kello raksuttaa mennyttä aikaa

Vanhoissa esineissä on oma viehätyksensä ja niilläkin on omat tarinansa. Suvussa mukana seuranneiden esineiden, tavaroiden, kalusteiden, yms tarinat sisältävät juuri sen tunnearvon, jota ei rahalla mitata. Esine voi itsekin joskus kertoa omaa tarinaansa sille lukijalle, jonka mieli on herkästi vastaanottamaan virittynyt.
Kuitenkin jos vanhan esineen mukana saa sen tarinan valmiina, voi sen tunnearvoa varmaan verrata siihen kauan suvussa mukana kulkeneeseen.

Ihastelin vanhaa heiluriseinäkelloa naapurin vanhan isännän kesäsaunan saunakamarin seinällä muutama kesä sitten. Poistimme silloin naakanpesän jäänteitä saunan savuhormista. Kello oli vanha Junghansin heiluriseinäkello, mutta mustuneen ja pinttyneen näköinen.
Isäntä kertoi sen ostaneensa reilu viisikymmentä vuotta aikaisemmin käytettynä kauppiaalta, joka käytettyjä kelloja toi Turusta tänne takamaille. Kello oli ja on komea, ja on varmaan tuonut arvokkuutta pienviljelijän pirttiin viisi-kuusikymmenlukujen vaiheilla. Siinä se sitten oli näyttänyt aikaa aamulypsylle ja muille päivänkierron askareille noin kolmenkymmenen vuoden ajan, kunnes käynti oli alkanut pysähdellä. Isäntä kertoili, kuinka itsekin voi tällaista isompaa kellokoneistoa voidella varovasti öljyseoksella, jossa on osa ompelukoneöljyä ja osa polttoöljyä. Myös aseöljy olisi kuulemma sopivaa hienojen kelloratasakselien voitelemiseen.
Kuitenkin kello ei enää ollut niin varmakäyntinen, että isäntä oli päättänyt viedä kellon kellosepän huollettavaksi. Kelloseppä oli tiettävästi itseoppinut ammattimies, tai vanhemmalta mestarilta oppinsa saanut ja näitä kellosepän töitä lähinnä sivuammattinaan tehnyt. Täältäkatsottuna hän asui naapurikylällä. Kävikin kuitenkin niin, että kun seinäkello oli kellosepälle viety, niin kelloseppä kuoli ja kello jäi huoltamatta. Isäntä haki kellonsa pois ja vei sen saunakamarin seinälle roikkumaan. Osti sitten uuden, vähän pienemmän ja uudenaikaisemman kellon pirtin seinälle ajannäyttäjäksi.

Kun taas kerran jotain asiaa isännän kanssa toimitimme, sanoi hän vaatimattomaan tapaansa, että jos kerran kellosta pidin, niin saan sen, jos vaan huolin. Tietenkin huolin ja olisin siitä voinut vähän maksaakin, mutta maksu ei kuitenkaan sopinut.
Toin kellon kotiin ja puhdistin sitä pölystä ja noesta, joka lähtikin yllättävän helposti miedolla saippualiuoksella ja nihkeällä pyyhkeellä. Koneistolle en muuta tehnyt, kuin puhalsin varovasti pölyistä. Asensin sen sitten oman tuvan seinälle ja kiersin käyntijouseen vetoa. Annoin heilurille pienen tönäisyn ja kello jäi käymään...? Muutaman kerran se vielä seuraavan viikon aikana pysähtyi, mutta kävi kuitenkin vetonsa loppuun ja on nyt käynyt ja aikaa näyttänyt puusuutarin talon asukkaiden arkisille askareille pian pari vuotta. Alussa hain sen käyntiin tarkkuutta heilurin pituutta säätämällä sen päässä olevasta mutterista. Eli jos kello edistää, lasketaan heiluripunnusta, tai jos jätättää, niin nostetaan. Käyntijouseen kierrän vetoa joka lauantai aamu yhdeksän aikoihin aamukahvin ja sanomalehden jälkeen. Heilurikello tykkää elämänrytmin säännönmukaisuudesta, niinkuin puusuutarikin. Katson aina, että kello on puoli minuuttia radion aikamerkkiä edellä, kun kelloa vedän, ja tarkasti se siinä ajannäytössä on pysynyt.

Nyt kuitenkin toissaviikolla kello taas pysähtyi muutaman kerran, joten päätin kokeilla ratasakselien laakeripäiden voitelemista aseöljyllä. Kun nuorempana käytin enemmän vedettäviä mekaanisia rannekelloja ja herätyskelloja, ja niitä joskus vein kellosepälle huollettavaksi, niin haastattelin häntä samalla kellosepän ammatin hienouksista. Kelloseppä kertoi, kuinka hän kastaa pienen ruuvimeisselin metallikärjen kelloöljyyn ja koskettaa sillä kellon ratasakselin laakeripäätä, niin siinä on sille laakerille sopiva annostus voiteluöljyä. Isompi määrä kerää vain pölyä ja tukkii koneistoa. Rannekellon vedettävä koneisto on aika käsittämättömän tarkkaa työtä, mutta itsekin olen jumittuneen herätyskellon purkanut osiin ja kasannut onnistuneesti. Kello lähti jopa uudestaan käymään.

Otin vanhan Junghans seinäkellon koneiston pöydälle, ja annostelin pienen ruuvimeisselin kärjellä ratasakselien laakeripäille aseöljyä. Nyt kello on käynyt taas viikon, mutta pientä ajansäätämistä se tarvitsee vielä.

Aika moni vanhoista suosikkiesineistäni on kelloja ja varmaan kaikki suosikkiesineistäni on vanhoja. Yksi kelloista on suomalaisvalmisteinen puukuorinen pieni heiluriseinäkello, jossa yhdistyy käytännöllisyys, vaatimattomuus ja tarkoituksenmukaisuus.
Kello on kirpputorilöytö kymmenen vuoden takaa, ja se näytti heti siltä seinäkellolta, joka puuttui metsämökkimme vanhan kamarin seinältä. Metsämökkimme on alkujaan varmaan ollut muonamiehenmökki tai mäkitupa, jossa oli yksi kolmentoistaneliön hirsihuone. Sodan jälkeen mökki on toiminut evakkopariskunnan asutustilana, ja saanut pienen laajennusosan. Seinäkellossa ja metsämökissä on paljon samaa sodanjälkeisen jälleenrakennuskauden vaatimattomuutta, omavaraisuutta ja omatoimisuutta. Kello on valmistettu Vaasan Vaskiluodossa Hienopaja  Hehku Oy.n tehtaassa, ja saanut tarkastusleimansa 16.8.1948. Siitä on vuosikymmenien saatossa hukkunut minuuttiviisari, mutta se ajatusfilosofia sopii sähköttömään metsämökkiimme, jossa tuntiviisari näyttää ajankäyttöä riittävän tarkasti. Sama ajannäytön tarkkuus on ollut Turun Tuomiokirkon kellossa satojen vuosien ajan useille sukupolville. Kello on varmakäyntinen ja sen raksuttavasta käyntiäänestä tulee väistämättä mielikuva mummulan kamarista.



Mummulan kamarissa pienenä poikana ollessani soittorasiakellon helkkyvä sointi oli sellainen erikoisuus, jota ei muualla saanut kuulla. Kun osasi nätisti pyytää ja siivosti istua paikallaan, sai sen soittovedon kuunnella pari-kolmekin kertaa peräjälkeen. Kello on varmaan kuusikymmentäluvulta ja japanilaisvalmisteinen. Sillä oli oma tuttu paikkansa isoäidin peilipiirongin päällä. Peilipiirongin isoäiti oli saanut häälahjaksi isoisältä kolmekymmentäluvulla, kun olivat vihille menneet. Peilipiironki oli silloin käytettynä hankittu ja arvokas huonekalu, niinkuin on vieläkin. Sama soittorasiakello on saman peilipiirongin päällä nyt puusuutarin kamarissa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti