torstai 4. syyskuuta 2014

Kohtaamisia

Kulunut kesä on ollut sopivalla tavalla työntäyteistä ja erikoisien kohtaamisien aikaa. Työskentely vanhojen talojen parissa antaa hyvän mahdollisuuden keskustelujen avauksille laajasti elämään liittyen ja ihmisyyteen yleensäkin. Usein työhön itseensä on tullut panostettua omaa osaamistaan ja jaksamistaan sen verran paljon, että projektin valmistuttua sitä jää kellumaan tyhjän olon tunteeseen.  Joskus myös käydyt keskustelut voivat olla hyvinkin mieltä virkistäviä, mutta samalla tyhjentäviä

Kuitenkin yhden miehen tekemiset on aika häviävän pieni panostus koko vanhan rakennuskannan pelastamisen ja säilyttämisen asiassa. Oma asiani, jota haluan aina alleviivata on myös työnantajan kustannuksia säästävä korjausrakentaminen. Usein puhuttaessa säästävästä korjausrakentamisesta tarkoitetaan tilannetta, jossa halutaan painottaa vanhojen rakenteiden ja materiaalien tärkeyttä, sekä jokaisen vanhan rakennepalasen säilyttämistä mahdollisuuksien mukaan. Tällaisella säästämisellä saadaan kuitenkin nostettua hyvinkin siihen käytettäviä kustannuksia. Jokainen voi tietenkin käyttää omansa, tai lainaamansa rahat mihin haluaa laillisuuden puitteissa ja puleerata niinkuin parhaakseen näkee.  


Olen kuluneen kesän aikana työmaiden ja kohtaamisten välillä pyrkinyt kohtaamaan myös itseäni. Joidenkin ihmisten täytyy lähteä kauas, maailman toiselle laidalle löytääkseen lähelle. Joskus on myös katsottava kauas, että näkisi itseensä, kääntöpuolen taakse.

Vuosia sitten hankittu metsämökki on ollut sellainen paikka ennen kellonsoittajan taloa, jossa olen voinut pyrkiä kohtaamaan itseäni. Sen korpikuusen juurella nököttävä pieni sauna on tarjonnut monet leppoisat löylyt, ennen puusuutarin mökin pihanperän saunaa.

Mökki on riittävän kaukana kaikesta, naapureista ja muista, että siellä voisi sopivalla tavalla irtautua hälinästä ja melskeestä, kun sellainen käy liiaksi päälle. Mökki on sähkötön ja parhailla mahdollisilla mukavuuksilla varustettu. Eli pihasaunan lisäksi pihanperän huussi, puulämmitys ja kaasuhella, sekä kaasujääkaappi.  


Mökkitie kasvaa helposti umpeen käyttämättä ja luonto valtaa sille kuuluvaa alaa. Silloin tie vie suoraan pusikkoon. Asuttu maisema on kulttuurimaisemaa vähäisimmilläänkin ja sen säilyttäminen vaatii jatkuvaa perkaamista. 

Samalla mökkipihalla kävelin päättäväisiä askeleitani jo kaksivuotiaana, kun olimme siellä kylässä. Kuitenkin mökki pihapiireineen oli vaipunut unholaan, kunnes vuosikymmeniä myöhemmin päädyimme sen pihaan taas takatalvisen kevätpäivän iltana. Se kutsui luokseen ja vaati katsomistaan, kunnes vasta myöhemmin ymmärsin olleeni siellä ennenkin ja mittailleeni askelillani mökin seinäpieliä. Pienen ja vaatimattoman mökin köyhä historia ulottuu sekin yli sadan vuoden taakse ja on siksikin juuri niin merkityksellinen. 



Lisäys 5.9.2014

Kannattaa myös tutustua: pientilanukko.blogspot.fi


8 kommenttia:

  1. Aivan!
    Sain tätini mökin haltuuni, mökin ollessa ylin20 v. tyhjillään. Fiilis oli mieletön :-)
    Muistin missä laatoitetut kujat ja polut kulkivat, kaivoin ne esiin 20 cm turpeen alta!
    Huikeaa! Kunhan pääsisi pelastamaan unohduksissa olleita mökkejä useammin:-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä olisi myös hyvä ajatus, että valtio pakkolunastaisi käyttämättä jääneet talot ja mökit ja myisi ne edelleen edullisesti innokkaille uudisasukkaille ja korvenraivaajille. :-)

      Poista
    2. Itsekin aikoinaan yritin vuosia ostaa erästä vanhaa pientilaa. Harmaa paritupa... Eivät myyneet, eikä sitä ole vieläkään kellekään myyty. Saa kuulemma lahota paikoilleen!! Kyllä ihmiset ovat useinkin aika idiootteja. Hukata nyt vuosisatainen perintö ja lahottaa menneiden sukupolvien töiden tulokset.

      En ymmärrä sellaista. En.

      Hmm... Mielenkiintoinen ajatus tuo pakkolunastaminen!

      Ja vaatimaton kiitokseni pienestä mainospalastasi, Puusuutari! :D

      Poista
    3. Kyllä tämä maa ja kansa tässäkin ajassa tarvitsisi kansallisen ajattelun perspektiiviä ja näkökulmaa. Sellaista kansallista sosialismia, jossa yhteinen historia ja sen jäljelle näkyviin jääneet rippeet palautettaisiin kertomaan tulevaisuudenkin sukupolville maamme kunniakkaasta asutushistoriasta, vuosisatojen ja -tuhansien takaa. Palavasieluisille työn sankareille pitäisi antaa siihen mahdollisuus ja heille kuuluva arvo.

      Pieni mainospalani oli vähintä, mitä tässä asiassa saatoin tehdä. ;-)

      Poista
    4. Kuinkas tuo juttu muuten menee noiden vanhojen rakennusten suojelun suhteen: Eikös jokin laki kerta kaikkiaan "vaadi" ylläpitämään vanhaa rakennuskantaa? Muistelen, että jokin laki, tai asetus vaatii, että esim. maaseudulla tulee "vaalia maaseudun perinteistä rakennustapaa". Noin muistan jossain asiayhteydessä lukeneeni. En siis tarkoita varsinaisia suojeltuja kohteita.

      Tätä maaseudun perinteistä rakennustapaa ei kuitenkaan missään enää juurikaan noudateta, vaan kyhätään se harmaansininen legopalikoista koottu valmis"talo" suoraan savipellollon keskelle. Siinä on perinteisyys kaukana, joka ei heinäseipäistä tehdyllä aidalla muuksi muutu. Nih! :D

      Noo, näkyy minunkin tiedoissani, että olen blogisi lukija, joten ehkä kauttani saat jokusen lukijan itsekin!

      Poista
    5. En osaa sanoa tuosta vanhan rakennustavan suojelusta maaseudulla, mutta laki on usein vähän niinkuin se luetaan. Eli suosittaako vai edellyttääkö se vaalimaan vanhaa rakennustapaa, ja mikä sitä vanhaa rakennustapaa sitten lopulta on. Kunnissa rakennustarkastajilla on sitä lakia mahdollisuus tulkita aika laveasti ja maaseudulla kun on muuttotappiota muutenkin, niin jokainen kunnallisveronmaksaja on tervetullut. Sitten vielä rakennusmääräykset, markkinaehtoisuus ja monenlainen hypetys menee vanhan rakentamistavan ohi.

      Kiitokset myös! ;-)

      Poista
  2. Olen ihan samaa mieltä siitä, että kulttuurimaisemaa on ylläpidettävä. Itsestään se ei juurikaan kunnossa pysy. No, ehkä hakamaita ja laitumia lukuunottamatta... Edellyttäen, että siellä yhä laidunnetaan. Itsekin olen monta hikipisaraa vuodattanut raivatessani umpeenkasvanutta rantahakaa, tai ängetessäni entiseltä, jo metsittyneeltä pellolta raiviokantoja. Ja ne kaikki pisarat olen ilolla vuodattanut!

    Hauskaa huomata, että meitä "hulluja" on muitakin! :D Onnea töissäsi!

    pientilanukko.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin ja onnea ja innostusta itsellesikin myös jatkossa. :-) Puulla myös energiantuotannossa on sikälikin hyvä lämpöarvo, että siinä tulee lämmin monta kertaa, ennekuin sen on saanut kuivana hellanpesään.

      Poista