lauantai 17. syyskuuta 2016

Biedermeier keinutuoli

Nyt tekee mieleni esitellä vanhaa keinutuolia, jonka löysin pari vuotta sitten kirpputorilta Turussa lähes ilmaiseksi. Tuoli on tyyliltään Biedermeier, ja sen mukaan liki parisataa vuotta vanha. Tuolin runko on jykevää koivua ja hyvässä kunnossa. Alkuperäinen maali oli musta, mutta halusin sen vaihtaa vähän pirteämmäksi, mutta sopivan vanhanaikaiseksi. 



Tuolin istuin oli vielä alkuperäinen, mutta pohjakangas ja satulahihnat lahonneet, sekä täytteet painuneet. Päällimmäinen kangas oli kyllä hiljattain siihen laitettu. Nykyinen istuinkangas on myös kirpputorilta ostamani tilkku, ehkä parinkymmenen vuoden takaa. Nyt sillekin tuli käyttöä.
Keinutuolin jalkalaudassa oli kaksikin keinonahan tapaista pehmustetta päällekkäin, mutta myös puupinnassa sellaista kulumista, että ne keinonahat, tai kankaat on myöhemmin siihen tyyliteltyjä.

Keinutuolin vein entisöitäväksi nyt Katjalle Tmi Muraaliin. Lopputulos on mielestäni hieno.




Keinutuoli on ollut omassa, vähän talonpoikaisessa ja vähän nykyaikaisessa tuvassani, hellan vieressä ja lähellä oven suuta, kuin vierastuolin paikalla. Mutta nyt se on vähän turhankin hieno sille paikalle. Täytynee suojata keinutuolimatolla


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti