sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Talo Khronokselle

Perjantaina 4pv kuluvaa kuuta oli Auranmaan Viikkolehdessä artikkeli siitä, kuinka Pöytyälle tulee niinsanottu taideprojekti, nimeltään Khronoksen talo. 

Tässä pari linkkiä aiheeseen:

http://www.museot.fi/nayttelykalenteri/index.php?nayttely_id=13877

http://www.hs.fi/kulttuuri/a1449719428450

Tuohon aitaamiseen on pojat saaneet sadantuhannen euron apurahan. Voi elämän kevät! Uskooko joku tosissaan tämänlaiseen tuhatvuotiseen projektiin. Edes tuhatvuotisiksi ajatellut valtakunnat ei ole kestäneet, kuin joitakin vuosikymmeniä. Kulttuureillakin on taipumus ajaa itsensä perikatoon muutamissa vuosisadoissa. 
Tässä puhutaan samassa asiayhteydessä vielä taiteesta. Lisäksi se tulee näille nurkille. Kaikenlaista ite -taiteilijuutta ja muka -taiteilijuutta se leipä elättää. 

Nuorena miehenä luin innolla Pahkasika -lehteä, joka oli mielestäni mustan huumorin parhautta. Vakavan oloisella tavalla kirjoitettua absurdihuumoria. Kun päätoimittaja Paretskoi sen lehden julkaisemisen lakkautti joskus vuosituhannen vaihteessa, perusteli hän sitä sillä, että todellisuus alkoi näyttämään liiaksi Pahkasialta, joten sille lehdelle ei ollut enää yhteiskunnallista tilausta. Kun juttuja tämänlaisista taideprojekteista lukee, niin tulee aina elävästi mieleen Pahkasian maailma. 

Kirjoitin siis pidätellyn mielipiteeni Auranmaan Viikkolehteen.  

*****

Taidetta apurahan takia

Aina joskus täytyy aamukahvipöydässä lehdestä juttua lukiessa hieraista silmiä toisenkin kerran. Sitten tarkistaa etulehdeltä, että eihän nyt ollut aprillipäivä. Vai että Khronoksen talo Pöytyälle. Meille oma Guggenheim.

Itse vanhoja taloja paljon työkseni korjaan ja matkatessani katselen näitä takamaiden tienvarsien autioita mökkejä ja painuneita piharakennuksia. Niitä on täällä liian paljon ja kohtuullisen koskemattomana. Ajattelen, että kyllä ne ajanoloon häviävät luonnon kiertokulkuun ihan ilman taiteilija-apurahojakin. Tuhannen vuoden päästä täällä ei ole jäljellä mitään edes siitä, mitä nyt perinteellä vaalitaan.

Tuolla summalla, joka hankkeeseen on nyt luvattu, kunnostaisi useammankin vanhan talon maaseudulla maisemaa rumentamasta. Tai siivoaisi kokonaan pois. Mutta nyt rahaa käytetään muka-taiteelliseen näpertelyyn. Talo itsessään on ihmisen tekemää käyttötaidetta ja asumiseen tarkoitettu. Jakaisin tuon taiteilija-apurahan heille, joka vanhan talon haluaa kunnostaa omaan asumiseensa.

Jari Lehtonen
Kellonsoittajan vanhasta talosta
Pöytyän kk  



"Lapsuuteni kesät, sumuun vajonneet. Palasiksi muistojeni läjään hajonneet. Palapelin kokosin, paksuin rukkasin. Ihmetellen, minne kaikki palat hukkasin... "

Eppu Normaali

2 kommenttia:

  1. Luin tuon jutun ... oliko se Ylen netti sivuilta vai mistä. Ja ajattelin aika lailla samoin kuin sinä. IHAN ÄLYTÖNTÄ !! Vai on tuo taidetta. Heti jutun luettuani ajattelin, että kuinka kauna tuo aita pysyy koskemattomana... Veikkaan ei kauakaan. Siis vandalismi iskee nopeammin kuin olisi tehnyt ilman aitaa. Kyllä siihen aitaan joku aukon tekee ja sen jälkeen tuhoaa taideteoksen ensimmäisen kerran.

    Harmillista, että yhä niukkenevia taide yms apurahoja jaetaan tuommoiseen. Vaan minkäs teet .. Vaan tuosta sulle kannustusta kun mielipiteesi paikalliseen aviisiin pistit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset kommentista ja kannustuksesta! :-) Samaa ajattelin minäkin, että nyt se talo vasta kävijöitä saa, kun se aidataan ja lehdessä juttuja kirjoitetaan. Ja on muutenkin aidattuna lähinnä esteettistä saastaa maaseutumaisemassa.

      Mutta kun ei taiteilijalla oma lahjakkuus riitä tuottamaan taidetta, niin tällaisella erikoisuudentavoittelulla koitetaan saada julkisuutta ja matrikkelikuuluisuutta.

      Sitten vielä huvitti täällä paikallisen aviisin jutussa kohta kunnanjohtajan puheesta, jossa hän esiintyi jonkinlaisena taiteentuntijana. Tuli siitä mieleeni tarina keisarin uusista vaatteista. Tarvittiin siinä vilpitön lapsi sanomaan, että keisarihan on ihan alasti.
      Olen itse mieluummin rehellisesti rahvaanomainen, kuin tekotaiteellinen snobi.

      Poista