Vanhan kuistin säästävä korjaaminen

Vanhan kellonsoittajan talon korjaaminen jatkui seuraavan kevään koittaessa kuistin ryhdin palauttamisella. Kuisti oli hieman nuupallaan ja nenällään, jonka näkee noista vanhoista alkuvaiheen kuvista tuolta aikaisemmista kirjoituksistani.

Kuistin edessä oli sokkelin jatkeeksi valetut rappuaskelmat, jotka olivat painuneet savimaahan ja vieneet kuistia mukanaan. Alimmassa askelmassa oli valuun upotettu pätkä reen jalasrautaa, tai sitten viikatteen terä, johon suurimmat savet ja sonnat oli maamies saappaastaan sivaltanut ennen pirtin puolelle astumistaan. Savea ja sontaa oli saappaiden pohjissa kuitenkin sisällekin kulkeutunut ja kuivuneiden lattialautojen rakosiin lopulta hiertynyt. Vanhat lattialaudat näyttävät usein siitäkin syystä olevan tiiviisti yhdessä, koska niihin on saattanut vuosikymmenien saapaskurat kulkeutua. Myöhemmin ne on vielä päälle maalattu. Kellonsoittajan vanhojen lattialautojen pontteja puhdistaessani lannanhaju pisti tutulla tavalla nenään.

Kuistin tai umpiverannan vanha lattia piti purkaa, koska nostaminen oli paras tehdä kuistin sisältä ja lattian alta.
Talon sokkelin alle savimaan kovempaan pintakerrokseen on aikanaan kaivettu syvennys anturaperustukselle ja syvennys on täytetty suurilla lohkotuilla kivillä. Eli nämä lohkotut kivet toimittavat anturan tehtävää ja sokkeli on valettu siihen päälle. Kuistin alla tätä lohkokiviperustusta ei ole tehty ja siksikin se on liikkunut eri tahdissa. Muutoin näillä törmilla savimaan kova pintakerros on kohtuullisen tasalaatuinen ja vakaa.

Valoin kuistin lattian alle kaksi lisäanturaa 40x40x15cm, joihin lattia osaltaan tukeutuu. Lattiarungon tein uusiksi, mutta käytin talon vanhoja lattialautoja kuistin uuteen lattiaan. Mukavana yksityiskohtana täälläkin on umpiverannan sisärappuset, joiden askelmien reunalautoja jo useita vuosikymmeniä kellonsoittajan ja hänen vanhempiensa ja siskojensa, sekä harvojen kylän miesten ja naisten kiireiset tai verkkaiset askeleet oli pyöristäneet. Ulko-oven karmin alaosa, kuten rappusten alarakenteet oli osittain lahonneet, joita korjasin ja tein uusiksi. Käytin kuitenkin sisärappusten askelmien kuluneet reunalaudat uusissa askelmissa. Eli rappuset on uudet vanhalla mallilla ja paljolti vanhoilla osilla. 

Myös kylän posti oli tuotu yhteisesti tälle verannalle joskus sotien jälkeisillä vuosikymmenillä, josta omansa sitten sai kyläläiset noutaa.
Tilatuilla lehdillä, kuten eräänkin naapurin Suomen Kuvalehdellä oli tapana päätyä tilaajalleen vasta päivän myöhässä. Arvatenkin siitä syystä kellonsoittajan perheessä ei niinä vuosikymmeninä ollut syytä tehdä omia lehtitilauksia. Kellonsoittajan lukuharrastus oli kuitenkin kyläläisillä tiedossa.
Peremmälle tuvan puolelle ei yleensä kutsuttu ja harvoin kyläläisilla oli niin tärkeää asiaa hoidettavana. Jos sellaista asiaa kuitenkin tuli, niin se hoidettiin tuvan ovensuussa seisaaltaan ja hattu kourassa.

Ulkoparioven tein uudet ja levensin hieman oikeanpuoleista kulkuovea. Vanhassa pariovessa ne olivat yhtä leveät, eli kapeat. Ulko-oviin käytin vanhaa helmipaneelia, jonka purin eteisen komeron seinästä pesuhuoneen tieltä pois. Ulko-oven lukoksi löytyi vanha abloy-lukko. Sisärappusten reunoissa käytin pyöreäreunaista vanhaa purkupanelia. Ulkorappuset tein tavallisesta kyllästämättömästä höylälankusta, enkä käsitellyt niitä millään. Rappusissa ja terasseissa maalit ja lahonestoaineet tuppaavat lahottamaan hyvää puuta ennen aikojaan. Käsittelemättömänä puu kestää parhaiten näissä paikoissa.
Jos haluaa puulta parempaa kestävyyttä, niin kannattaa käyttää lehtikuusta. Siinä on luonnon omat parhaat kyllästysaineet.

Myös ulko-oven yläpuolisen ikkunan tein kokonaan uuden, sekä viimeiseksi kuistille irtonaisen tavaralaatikon, tai kalupakin yli jääneistä panelinpätkistä.

Kun vanha vaatimattoman oloinen umpiveranta oli uuden ryhtinsä saanut, kävi kirkonkylältä kellonsoittajan entinen työtoveri, silloinen seurakunnan apusuntio ihastelemassa sitä, etten sitten purkanut vanhaa kuistia. Olivat ehkä pitäneet varmana, että sen paikalle rakennetaan todennäköisimmin uusbrutalistinen elintasosiipi

Pesuhuone vanhaan taloon

Kellonsoittajan vanhaa taloa ei oltu aikaisemmin pilattu sellaisilla ylellisyyksillä, kuin vesi- ja viemärijärjestelmä. Voi hyvinkin olla, että ei olisi pilattu vieläkään, mutta tänäpäivänä vaimoväki haluaa kovasti esittää omia mukavuusvaatimuksiaan joihin joskus on taivuttava.

Pihalla oli vanha kaivo ja pihanperällä lantalan kulmalla huussi. Joskus sota-ajan jälkeisinä vuosina oli tällä kulmakunnalla huomionarvoista, että kellonsoittajan talon kaivolle oli hankittu käsipumppu. Oli siinä sitä ylellisyyttä, kun ei tarvinnut enää kepin kanssa ämpärillä kaivosta vettä kurkotella. Kellonsoittajan talo oli ensimmäinen, johon tällä kylällä kaivopumppu hankittiin.
Vesi kulki ämpärillä taloon ja talosta tunkiolle. Kun navetta oli pieni kolmen lehmän vaatimaton hirsinavetta, ei siinä myöskään ollut karjakeittiötä. Lämmin vesi karjanhoitoa varten lämmitettiin tuvassa hellalla.
Pihanperän savusaunassa lepäsi ja puhdistui sielu ja ruumis.

Vanhassa rakennustavassa oli varmasti muutamia perussääntöjä, jotka oli sukupolvien perintöä, ja kokemuksen kautta hankittua tietämystä. Luultavasti yksi perussääntö on ollut, että vettä ei saa päästää kulkeutumaan taloon sisälle, vaan vesi tulee ohjata talosta poispäin.
Rakennuspaikka on katsottu vakaalta perustalta ja hieman ympäristöään korkeammalta paikalta, jolloin sadevesikin juoksee talon perustuksista poispäin. Kattokallistukset, tippalistat ulkovuorauksessa, tippanokat ovi- ja ikkunapuitteissa juoksuttavat kaikki sadeveden talosta poispäin ja kumpareperusta talon alla viettää veden kauemmas talon rakenteista. Kivijalka rakennettiin riittävän korkeaksi, ettei maakosteus päässyt nousemaan puurakenteisiin.
Sitten myöhempinä aikoina ihminen keksi tuoda vettä putken kautta paineella sisälle ja alkoi roiskimaan sitä pitkin seiniä. Tämän keksinnön seurauksena tuli myös sisätiloihin home- ja kosteusongelmat.

Oma ajatukseni pesuhuoneen rakentamisesta vanhaan taloon on ollut sellainen, että vesieristeitä ja höyrysulkuja ei tarvita ainakaan seinissä. Suihkukaappi on yksi parhaista innovaatioista nykyrakentamisessa, mitä vanhan talon korjaajalle on keksitty. Suihkukaappi on vesieriste ja kun suihkuttelu tapahtuu kaapin sisällä, ei talon rakenteet voi kastua. Vesi juoksee suihkukaapin seiniltä alaspäin, ja sitä voi vauhdittaa peseytymisen jälkeen kumilastalla, ja vesi juoksee suoraan viemäriin.

Jos ja kun ilmankosteus hetkellisesti nousee suihkussakäymisen jälkeen, niin se myös poistuu nopeasti seinässä olevan poistoimurin kautta. Sen vähäisen määrän mitä hirsiseinä itseensä kosteutta imee, sen se myös luovuttaa, niinkuin kaikki luonnonmateriaalit rakenteissa.

Mielestäni hyvä kosteusmittari meillä pesuhuoneessa on se, että vanha kaksikerrosikkunan sisemmän lasin pinta kostuu vesihöyrystä suihkun jälkeen. Ilmankosteus kondensoituu kylmään pintaan ja ikkunalasi on kylmin pinta pesuhuoneessa. Ikkunan alla on irtopatteri joka lämmittää ja haihduttaa kosteutta. Tai paremminkin lämmin huoneilma sitoo itseensä suuremman määrän kosteutta kuin vähän viileämpi huonelämpötila.
Kuivattamisen kannalta mielestäni tärkeämpi kuitenkin on poistoilmaimuri joka on omalla katkaisijalla. Imurin laitoin seinään ikkunan viereen, josta se olisi mahdollisimman lähellä suihkukaappia, pakastavaa käymälää ja lattianrajasta nousevia poistoilmaputkia. Suihkukaapin ovet pidämme auki, jolloin kuivuminen on nopeampaa.  Myös ikkunaverhot vedetään sivuun kuivattamisen ajaksi.
Kun suihkun jälkeen kosteus on kuivunut ikkunaruuduista, sammutamme poistoimurin. Jos kosteus on haihtunut kylmimmästä pinnasta josta se on helppo nähdä, ei sitä voi olla liiaksi muuallakaan pesuhuoneen ilmassa.

Suihkukaappi on enemmänkin pienen tilan ratkaisu. Pesutilat "rakennuksena rakennuksen sisälle"-periaatteella on hyvä, jos tilaa on riittävästi käytettävissä. Silloin pesutilat itsessään on isomman puoleinen suihkukaappi.

Lattian rakensin pesuhuoneeseen kymmenen senttiä korkeammalle, kuin eteisen lattian. Pesuhuoneen lattiajuoksuihin porasin reikiä, jolloin ilmavirta pääsee kulkemaan sieltä lattian alta kauttaaltaan. Pesuhuone on rakennettu eteisen lattiajuoksujen ja harvalaudoituksen päälle. Jos joku joskus haluaa, niin se on siitä kohtuullisen helppo poiskin purkaa.
Laitoin pesuhuoneen lattiaan ulkoseinän viereen kolme pystyputkea noin 35mm halkaisijaltaan, jotka nousevat sieltä lattian välisestä tilasta. Kun pesuhuoneen poistoilmaimuri on käynnissä ja ovi eteiseen kiinni, olisi tarkoitukseni, että imuri imee korvausilmaa myös eteisen puolelta lattioiden välitilan kautta.  Pesuhuoneen eteisen puoleisen seinän lattianrajassa ja jalkalistassa on reikiä, joista ajattelin, että pesuhuoneen alipaineesta johtuen ilma virtaa eteisestä lattian alle ja pesuhuoneeseen ja sieltä ulos. Jos joskus kosteus pyrkisi kondensoitumaan pesuhuoneen lattian välitilaan ja alle, niin tällä ilmavirtauksella se mielestäni kuivaa.
Lattialämmityskin tällaisessa lattiassa on varmasti hyvä ratkaisu, mutta itse halusin toteuttaa sen mahdollisimman vähäisillä nykyteknisillä ratkaisuilla. Lattian tuulettuvassa välitilassa saa ilmavirtauksen aikaiseksi silläkin, että avaa pesuhuoneesta ikkunan, ainakin lämpimään vuodenaikaan.

Kun suihkuttelu tapahtuu kaapissa, ei periaatteessa lattiakaivojakaan tarvita, kun pesukoneen, suihkukaapin ja lavoaarin vedet johdetaan suoraan viemäriin. Kuitenkin rakensin pienen tilan lattiaan kallistukset kahdelle lattiakaivolle. Lattian tein 2 x 12mm havuvanerista ja muovimatolla vesieristyksen. Muovimatto on itsessään paras vesieriste näin lattiassa, kun sen voi tehdä saumattomana.
Vanhassa talossa on usein vuoden aikana perustuksien korkeuksissa vaihtelua routimisesta ja muustakin johtuen, joten puurakenteisena ja muovimatolla tehtynä pesuhuoneen lattiakin voi elää siinä mukana. Tästä syystä lattiakallistuksetkin kannattaa tehdä vähän suuremmat, ehkä 2-3cm metrille. Silloin vesi juoksee varmemmin lattiakaivoon kaikkina vuodenaikoina.

Pesuhuone on samalla talotekninen tila ja sinne on sovitettu suihkukaapin ja lavoaarin lisäksi pesukone, lämminvesivaraaja, vesipumppuautomaatti ja pakastava käymälä. Viimeksimainittu on yksi periaatteellisista valinnoista. Sähköä se toki vie, mutta sen voi siirtää vaikka kamarin nurkaan, jos sen sinne haluaa. Eli käymälä on yksinkertaisesti istuttava pakastin. Helppo ja yksinkertainen, joka pakastaa ihmiskunnan lopputuotteen. On jotenkin järjenvastaista käyttää sen lopputuotteen huuhtelemiseen puhdasta tai puhdistettua juomavettä. Tämä pakastava käymäläkin on vain mukavuusratkaisu ja ennemminkin toimii yöastiana. Pakastettu lopputuote ei periaatteessa haise ja se viedään astian täytyttyä käymäläkompostiin. Pesuhuoneen poistoimuri onkin heti pakastimen päällä, jos hajuhaittoja sattuisi tulemaan.
Pääasiallisena käymälänä meillä onkin vielä lantalan kulman ennen sotia rakennettu ulkohuussi. Ehkä ensi kesänä rakennan sinne vähän tuulenpitävämmän ulkohuoneen.

Koska vesivessan mustia jätevesiä ei tule, on harmaiden pesuvesien suodattaminen omalla tontilla paljon yksinkertaisempaa, sekä järjestelmä edullisempi rakentaa.

Muistelen myös uutista parin vuoden takaa, jossa sanottiin lannoitekäytössä elintärkeän fosforin loppuvan maapallolta muutamassa kymmenessä vuodessa, ellei sitä saada säilytettyä luonnollisessa kierrossa. Fosfori on maaperäaines, joka vessajätevesien mukana kulkeutuessaan jätevedenpuhdistamoille ja jätteenpolttoolaitoksiin lakkaa olemasta, eli häviää kierrosta. Virtsa sisältää fosforia ja käymäläjätteiden kompostoiminen säilyttää sen luonnon kiertokulussa.

Monet kuvat on remontin ja asumisen keskeltä, eikä tähän ihan viimeisimpiä kuvia löytynyt. Ikkunan tuohon eteisen ja pesuhuoneen väliseinään katonrajaan tein talon vanhoista ulkopokista, joista yhdistin kahden pokan ehjät yläosat.

Vanhojen lattioiden korjaaminen

Ensimmäisen remonttikesän elokuussa sain pidettyä palkkatöistä lomaa pari viikkoa, jolloin aloitin vanhan kellonsoittajan talon lattioiden purkutyön. Kesän aikaisemmat remontit sain askarreltua viikonloppujen aikana.

Lattiat olivat painuneet ja notkuivat kauttaaltaan joka huoneessa, joten arvasin siellä lattioiden alapuolella jonkun kannatinhirren lahonneen ja pettäneen. Tuuletusaukkoja, eli kissanreikiä ei sokkelissa ollut kuin kolme yhteensä. Siinä olikin yksi syy lattioiden alapuolisen ryömintätilan huonolle ilmanvaihdolle ja kannatinhirsien lahoamiselle. Nyt kissanreikiä on sokkelissa joka seinustalla ja yhteensä kymmenkunta.

 

Sydäntalvi ja vuodenvaihde olikin työrintamalla hiljaisempaa, jolloin oma lattiaremonttityö jatkui. Myös lattioiden kohdalla korjaustyön periaate oli säästävän korjausrakentamisen periaate ja materiaalivalinnat lähinnä alkuperäisiä. Jätän kuitenkin ammatillisiin syihin vedoten myös jotain seikkaperäisesti kertomatta ja salaperäisyyden verhon taakse.

Alimpien kannattajapalkkien, eli haltijahirsien korjaamisen ja lisätukemisen jälkeen rakensin uutta lattiarunkoa vanhalle perustalle. Vanhat lattiatäytteet, eli sammaleet ja turpeet kärräsin maanparannusaineeksi perunamaalle. Uudeksi lattiaeristeeksi käytin kuivaa kutterinpurua.

Vanhan talon korjaamisessa olisi ehdottoman tärkeää saada rakenteet kaikilta osin tuulensuojatiiviiksi. Eristepaksuuksilla ei ole ratkaisevaa merkitystä, jos tuuli pääsee puhaltamaan jostakin pienestäkin rakosesta eristeisiin. Lämpöeristeen tarkoitus on sulkea sisäänsä ilmaa mahdollisimman liikkumattomaan tilaan. Ilma on paras ja ainoa lämpöä eristävä väliaine rakenteessa. Purut ja villat vain sulkevat ilmaa sisäänsä ja stabiloivat sen liikettä.

Tuulensuojatiiveys tulee saada tehdyksi rakenteen ulkopinnassa ja ilmansulkutiiveys rakenteen sisäpinnassa. Ruskean ilmansulkupaperin tehtävä on oikeastaan suodatinpaperin tehtävä. Esimerkiksi puusuutarin talossa leivinuunin lämmittäminen saa aikaiseksi melkoisen alipaineen tupaan. Yleensä huonelämpötila laskee aluksi asteen verran, kun uuni imee korvausilmaa lähinnä ovenrakosista eteisen puolelta. Alipaineella ilmaa virtaa myös lattioiden, seinien, yms rakosista, jolloin vailla ilmansulkupaperia eristeistä vapautuisi hengitysilmaan hiukkasia. Vanhoilla sammal ja turve-eristeillä tämä olisi jo vähän isompikin ongelma, koska niissä eristeissä on mukana yleensä hienojakoista hiekkaa ja muuta maa-ainesta.

Kannattaa muistaa, että usein vedontunne nurkissa on kylmänhohkaa, eli heijastumaa. Ulkonurkat on talon kylmimpiä kohtia, joten muumipapan pyöreäseinäinen talo on samalla energiatehokas ja kaunis. Siinähän on suhteellisen vähän kerrosneliöitä, joten ala- ja yläpohjan lämpöhäviöt on suhteellisen vähäisiä. Seinien kautta tapahtuva lämpöhäviö on muutenkin vain noin kymmenesosa koko talon lämpöhäviöstä.

Kylpyhuoneen rakentaminen olikin seuraavaksi vuorossa, ja sitä varten oli rakennettava ja lämpöeristettävä rappukäytävä vintille uudestaan. Rakentamalla rappuset uudestaan, sain pesuhuoneeseen hieman lisää tilaa. Siellä kaikki kulmat onkin käytetty tarkasti hyödyksi.