Myllärin tupa

Myllärin tupa on seissyt joentörmällä jo parinsadan vuoden ajan. Alussa se lienee ollut pieni, yhden huoneen savupirtti, mutta sittemmin laajennettu. Vuosikymmenien ja vuosisatojen vaihtuessa sitäkin on uudenaikaistettu. Hirsimiehet on sen seinähirteen kaivertaneet rakennusvuosia ja omia puustaveja, eli kirjainmerkkejä. Alkuperäinen rakennusvuosi voisi olla 1829, ja se on kuulemma myös kiveen hakattuna rantatörmän kalliossa.

 

Kivinen kolmiholvinen kaarisilta on hyvin säilynyt, kun päätietä on oikaistu ja uusi silta on rakennettu toisaalle. Näkymä on talon kulmalta. 

Tämä huone lienee jo uudisrakennuksen puolta savupirtin jälkeiseltä ajalta. Huoneen kulmassa on vanhan ulkonurkan hirrenpäiden katkoslinja. Lattioihin tuli nytkin kutterinpurutäyte, jota pidän jo oman työni tavaramerkkinä. Kutterinpurueristyksen tiivistän koko painollani päällä kävelemällä. Lattiarakenteista kerroin viime kirjoituksessani.

Takakulmassa vasemmalla seinässä on vanha räppänän paikka täytettynä hirrenpätkällä. Ehkä se on ollut savuräppänä. Sisäkatto on noesta musta ja seinät on aikanaan savirapattu. Lakea, eli yläpohjaa on korotettu, kun taloa on laajennettu. Sen näkee ylimmistä seinähirsistä, joita ei ole savettu, sekä kannatinhirren korotuksesta. Tämän ikäisissä taloissa on yläpohjan rakenteessa oma erikoisuutensa, mikä täytyy ymmärtää, kun myöhempiä remontteja tehdään. Tämä huone on tupa tai pirtti, miten sitten halutaankin. Tai ehkä vain keittiö. Kokoa sillä on kolmisenkymmentä neliötä ja keskikatossa kulkee kuuden metrin mittainen muotoon veistetty kannatinhirsi. Poikittaiset kattolaudat lepäävät sen varassa ja seinänvieriltä kattolistan päällä. Jos vanhoja kattolistoja lähdetään irroittamaan, tulee sieltä yläpohja eristeineen alas. Suuremman salin puolella on vielä pidempiä, eli kuuden ja puolen metrin mittaisia kannatinhirsiä kaksi kappaletta, ilman välituentoja. Niistä sähkömies on porannut sähköputkien läpivientejä huolimattomasti ja holtittomasti läpi, joskus pahimmalla peruspilaamisen aikakaudella. Reiät heikentävät kannatinhirsiä ja niiden alapintaa, johon kohdistuu yläpohjan kuorman vetovoimat. Kannatinhirret oli sitten jääneet kattoverhoilun alle piiloon. Avoimilla vinteillä, kuten kaikella tyhjällä tilalla on se ominaisuus, että ne täyttyvät tavarasta ihan huomaamatta. Usein vanhojen talojen vinteillä on luvattoman paljon painoa ja palokuormaa.




*****

Toivotan kaikille mukavaa ja rauhallista joulun aikaa, sekä kaikkea hyvää tulevalle vuodelle!

Hengittävyydestä ja homeongelmista

Ei ole tänäkään vuonna alkutalven pimeys ja vesisateet lannistaneet mieltä. Marraskuun aika on kulunut vanhaan taloon lattioita tehdessä.  Paljon ajatuksia ja ajattelun aiheita on ollut, mutta niistä kirjoittaminen on usein työläämpää työtä, kuin se lattioiden tekeminen.

Oma tekemiseni on pientä näpertelyä rakentamisen ja rakennusperinteen asiassa, mutta koitan miettiä ja tarkastella niiden periaatteita tässä tekemisteni lomassa. Tykkään myös kysellä ja kuunnella itseäni viisaammilta niitä ajatuksia, koska silloin voin jotain lisää oppia.

Rakenteiden hengittävyys on se teema, joista vanhojen talojen remonteissa useimmiten keskustellaan. Hengittävyydellä tarkoitetaan rakenteessa vesihöyryn ja kaasujen läpäisykykyä. Mutta myös kykyä sitoa, tai puskuroida kosteutta ja luovuttaa sitä. Muovitetuilla ilmansulkupapereilla ja höyrysuluilla hankaloitetaan ja estetään tuota kosteuden siirtymistä, esim. takaisin huoneilmaan. Kuin myös muovitetuilla maaleilla, liistereillä, tapeteilla, muovimatoilla, yms. Silloin se voi pisaroitua ja tiivistyä rakenteiden sisälle. Puhutaan siitä, että rakenteen sisäpuolisen pinnan höyrysulkutiiveyden pitäisi olla viisinkertainen ulkopuoliseen verrattuna, että lämmitetyssä rakennuksessa kosteus ei tiivistyisi eristeisiin. Ja se mikä kuitenkin sinne tiivistyy, voisi siirtyä siitä ulospäin. Lämmin ilma siirtyy sisältä ulospäin, ja vie rakenteesta kosteutta mennessään. Aiheesta on hyvä sivu myös Perinnemestarilla.  

Yhden rakennustarvikeliikkeen asiantuntijalta sain taannoin hyvän luennon aiheesta, ja hän kritisoi Hunton  -tuulensuojalevyn käyttöä vanhan talon ulkopinnassa, ja silloin lattiarakenteissa. Kuitenkin rakennesuunnittelijat käskevät tuulensuojalevyä käyttämään myös lattiarakenteissa alimmaisena, ja tuolla tuotemerkillä on nykyään parhaat edustukset rakennustarvikeliikkeissä.
Syynä tuolle kritiikille oli juuri se, että Huntonissa on vahva bitumikerros ulkopinnassa, eli vahva höyrynsulkutiiveys. Sisäpinta tarvitsisi kuulemma silloin jo höyrynsulkumuovin. Siispä luovun mieluusti vahvoista bitumikerroksista tuulensuojana.

Lämpimän ilman, ja sen mukana kosteuden siirtyminen sisältä ulospäin on aika helposti ymmärrettävissä oleva asia, kun puhutaan asuinkäytössä olevasta talosta, jossa on normaali huoneilman lämmitys. Mutta jos rakennuksessa ei ole jatkuvaa peruslämpöä, nuo kosteustekniset jutut vähän muuttuu lämmityskausien ja vuodenaikojen mukaan. Omasta mielestäni kyllä jatkuva peruslämpö jossain kesämökissä tai vapaa-ajan asunnossa edustaa ekoterrorismia, vaikka en tuota ilmastonmuutosvouhotusta itse allekirjoita. Mutta ei vielä lipsuta aiheesta, sillä tämänhetkinen työmaani on tuollaisten lattioiden parissa, jossa rakennus tulee olemaan osan vuodesta kylmillään.

Koska olen henkisesti maalainen ja tavallaan myös yksinkertainen ja suoraviivainen mies, niin vetelen mutkia vähän suoriksi omaan tutkimustyöhöni ja elämänkokemukseeni nojaten. Tykkään rakentaa aina lattioiden trossipohjan umpeen laudoitettuna, koska se jo antaa rakenteelle tuulensuojatiiveyttä. Sitten trossilaudoituksen päälle laitan tuulensuojaksi puukuitulevyn ilman tuulensuojapinnoituksia. Eli rakenteen sisäpuolisen puukuitulevyn ulkopuolelle. Talojen alapohjissa useimmiten tuuletuksen ilmavirtaukset on matalia, ja alimmaisena on jo tuo umpilaudoitus. Pelkkä puukuitulevy antaa ymmärtääkseni parhaimman mahdollisuuden kosteusvaihteluiden siirtymisille suuntaan ja toiseen. Tässä rakenteessa ei myöskään sääolosuhteet rasita tuota puukuitulevyä. Lattiaeristeeksi, eli täytteeksi kannamme talkoilla kutterinlastua, jota saamme lavallisen pihalle. Minulla tuo puruimuri/puhallin odottaa vielä rakentamistaan. Moottori ja ropelikko on ollut olemassa jo vuosia. Lattiaan päällimmäiseksi tulee lauta, joka maalataan ja sen alle ilmansulkukartonki ilman höyrynsulkukerrosta.

Tällaisen kumpaankin suuntaan höyrysuluttoman rakenteen uskoisin olevan aika hyvä takuu myös homeongelmattomaan asumiseen. Homeet ovat sieniä, ja sienillä on erittäin tärkeä tehtävä ekosysteemissä, jotta elämä voisi maapallolla jatkua. Kaikki lahopuukin on sienien lahottamaa, eikä kaikkea kuivalahoa vanhasta talosta tarvitse vaihtaa uuteen, sanoo Talotohtori. Homeiden esiintyminen voi joskus olla taloissa ongelma, mutta ihan joka kerta niiden kanssa ei kannata kovasti hermoilla. Itse ajattelen, että lahoja ja homehtuneita rakenteita pitää mahdollisimman paljon vaihtaa ja uusia. Olosuhteet, jotka homekasvustot on rakenteeseen mahdollistaneet, pitää poistaa. Tämä on se vanha syy ja seuraussuhteen periaate. Ongelmaan johtaneet syyt pitää korjata samalla kuin siihen johtaneet seurauksetkin. Eli lahoamiset ja homehtumiset. Puukuitulevyt ja ilmansulkupaperit toimivat myös suodattimina, esim. kuivalahojen ja eristeiden pölyhiukkasten huoneilmaan pääsemistä vastaan.

Loppujen lopuksi perinteinen rakennustapa on helpoimmin järkeenkäypää ja terveellistä, koska se on osa luonnonvalintaa. Ei menneet sukupolvet ja esi-isämme ole sen enempää hyvän rakennusmateriaalin päälle ymmärtäneet, kuin mekään tänä päivänä. Heillä vain oli onneksemme käytettävissä pelkät luonnonmateriaalit. Meidän aikoina teollisuuden ongelmajätteitä on haluttu loppusijoittaa asuntorakentamiseen, ja nykyään vielä kiertotalouden nimissä.

Ehkä asiat ovatkin lopulta vain abstraktioita, eikä mikään ole sitä miltä näyttää.

Rakennusperinnettä eri vuosikymmeniltä

Taas on yksi syksy aika pitkällä ja työmaat minulla hyvällä mallilla. Kesän lopulla lähetin eetteriin ajatukseni siitä, miten syksyn olisi hyvä edistyä, koska minulla oli vielä tilattuna kahden vanhan talon ulkovuoraustyön tekeminen. Aika hyvin tuo suuri tuntematon, sattumus tai sallimus ajatukseni noteerasi, koska työt saatiin tehtyä ja parina viimeisenä päivänä oli jo mukavan kuiva pikku pakkanen.

Vanhempi talo on jo satavuotta täyttänyt, ja siinä on joskus ollut hellahuoneita, eli asuntoja useammalle perheelle. Ulkovuorlaudoitus näytti olleen vain eteläseinältä ja sen alaosasta kertaalleen vaihdettu. Yläosan pystylaudoitus oli alkuperäistä, ja siinä näki sen rakentamisjärjestyksen, kun vanhoja lautoja irroitti. Vesikaton umpilaudoitus oli naulattu päittäin seinälautoihin kiinni yläpuolelta.
Vanha laudoitus oli ilman tuuletusvälejä suoraan hirressä kiinni, ja siinä välissä tervapaperi. Koska tässä korjattiin vanhaa, eikä haluttu mittasuhteita muuttaa, tai kustannuksia turhan tähden kasvattaa, tein uuden ulkovuoren vanhan mallin mukaan. Näin myös ulkovuorilauta on osa massavaraavaa hirsirunkoa, kun siinä välissä ei ole jäähdyttävää ilmankiertoa. Taloa maalatessa täytyy vain muistaa varmistaa maalin ns. hengittävyys.

Puutavaran tähän ja seuraavaankin taloon toimitti omilta kulmiltani tuttu yrittäjä:
Tuohiaron Sahaus ja Höyläys Oy

Kun edellisessä satavuotiaassa talossa harjakorkeus oli yhdeksässä metrissä, niin tässä seuraavassa riitti melkein pelkät a-tikkaat, joilla räystään korkeudelle ylettyi. Talo on liki kuusikymmentä vuotta vanha ja arkkitehdin aikanaan suunnittelema. Talo on ollut rakentamisaikaan moderni tyyppiesimerkki, ja siihen on tultu tutustumaan pääkaupunkiseudulta asti isompina ryhminä linja-autolla. 

Tämä talo on täällä kotikulmillani viljelymaisemien keskellä, mutta suojassa ohikulkijoiden katseilta ja keskellä villiä luontoa. Isäntä kertoi laskeneensa monasti useita kymmeniä peuroja yhdellä kertaa laiduntamassa talon lähettyvillä viljelyksillä. Pari kertaa sudet on saalistaneet samalta paikalta peuroja kuluneen vuoden aikana. Sekä talon kaksi lammasta on jääneet tänä vuonna ilvesten saaliiksi, vaikka laidun on takapihalla. 

Seuraavalla työmaallani olen sisätöissä, eli katon alla talven tuloa odottamassa. Talo on lähemmäs kaksisataa vuotias, ja harvinaisen kauniilla paikalla. Mutta siitä tuonnempana.

Verstaalla

Niin pitkältä ajalta kuin muistan, olen haaveillut omasta pienestä puusepänverstaasta. Varhaisimmat muistikuvani on kuitenkin sieltä puhumaan ja kävelemään oppimisen ajalta. Sen jo olen odottamisen suhteen oppinut, että kaikkea ei voi saada heti. Täytyy jaksaa odottaa haaveiden toteutumisia. Täytyy myös itse työskennellä oman päämääränsä saavuttamiseksi, vaikka se päämäärä ei kovin kummoinen edes olisi. Mutta jokaiselle tarpeensa mukaan. 

Mutta nyt tämän unelmani valmistuminen on jo aika pitkällä. Suunnittelen jatkavani ensi talven aikana verstaan rakentamista vanhaan pieneen navettaan, johon saisin enemmän korkeutta, ja myös tilaa parille uudelle puutyöhärvelille. 

On paljon mukavampi valmistaa vaikka ovia ja ikkunoita suorilla pinnoilla ja työtasoilla, kuin epätasaisella maalattialla irtopukkien päällä. Tai joskus niinsanotusti polven päällä.

Tässä rakensin yhdelle luottotyönantajalleni kellariin uudet pariovet vanhojen rispaantuneiden tilalle. Samalla tein ikkunoihin sisäpokat, että kellarissa voisi pysyä lämpö paremmin talvipakkasilla ja tarvittaessa. Siellä on kiva pieni hellahuoneen tapainen askartelutila.  

Ovissa on sisällä puukuitulevyä, niin pitää senkin puolesta vähän paremmin lämpimän sisällä, eikä kumise onttouttaan. On siis äänieristetty. 

Vanhoja ovia ja ikkunoita myös voi ja pitää korjata. Mutta joku raja on siinäkin, että kuinka huonokuntoisia kannataa korjata. Vanhoja paripeiliovia joskus korjasin useammatkin, vaikka jotkut oli jo toivottomana laitettu kaatopaikkakuormaan. Tein niihin puuosakorjauksia, poistin maalit ja tein uudet karmit. Niitä tultiin minulta hakemaan pitkänkin matkan takaa.

Ikkunanpokissa kun ei paljon puuta ole muutenkaan, niin sellaisten, lahojen ja haristuneiden korjaaminen voi olla aika turhanpäiväistä.   

Monta kertaa uuden tekeminen olisi helpompi juttu, kuin vanhan korjaaminen. Varmaankin olisin tehnyt kaksi uutta taloa samassa ajassa, kuin omaani remontoin. Tai kolme uutta verstasta samassa ajassa, kuin tätä nykyistä olen tähän mennessä korjaillut. 

Ovet ja ikkunat kävin asentamassa paikalleen.

Mukana kuvassa

Nyt halusin lainata tälle postaukselle nimen Jerzy Kosinskin samannimisestä romaanista vain siksi, että olen itse mukana parissa näistä kuvista. Vähän erikoisen hutera aasinsilta otsakkeen ja tekstin välillä, mutta kuitenkin. Tuon romaanin elokuvaversiossa Peter Sellers tekee varmasti syvähenkisimmän roolityönsä. Nykymenon hulluutta ja ilveilyä seuratessani tulee usein mieleeni tuon tarinan teema, jota voi kai kuvata myös Sokrateen luolavertauksen varjojen maailmalla.  

Mutta ei nyt niin syvällistä ja synkkää, vaan jotain paljon käytännöllisempää. Tämän kuluneen kesän päätyöni oli olla mukana projektissa, jossa vanhaa aittaparia kunnostettiin kestämään tulevien vuosisatojen ilmastonmuutokset ja säiden äärevöitymiset. Aitoista ainakin vanhempi on veistetty jo 1700 -luvun puolella, ja numeroinneista päätellen se on kahdesti purettu ja siirretty. Näillä paikoilla aitat on olleet reilun sata vuotta ovensuut vastakkain ja yhtenäisen katon alla. Myös väliosaa on yhdistänyt ulkoseinät. 

Itsekin olin tutustumassa aittoihin ja niiden isäntäväkeen jo vuosia sitten, jolloin niiden kunnostustyötä mielissä jo muhiteltiin. Aitat vaikuttivat kyllä lohduttoman kuntoisilta, mutta ryhdikkäiltä ja remontoimista odottavilta. Sukupolvia aikaisemmin, vuonna 1939 oli kohtalaisen valmis suunnitelma purkaa pois nämä huonokuntoiset aitat. Mutta kun tuli liikekannallepano ja syttyi talvisota, niin suunnitelma vähän lykkääntyi. Ylimääräinen työvoima oli isänmaan asialla, ja kotijoukoilla oli kädet täynnä tekemistä maatalon varsinaisissa töissä. 

Nyt kuitenkin vuosikymmeniä myöhemmin aittapari olikin vielä riittävän hyväkuntoinen siihen tarkoitukseen, että työtä pelkäämättömät miehet saattoivat tarttua niiden korjaamiseen. Ehjä katto niiden päällä oli aina ollut.    

Tänä vuonna olen miettinyt enemmänkin sitä, kuinka ajan kulun huomaa parhaiten lasten kasvamisesta. Minulla on useita työmaita, joissa olen vuosien aikana, ja muutaman vuoden välein käynyt jotain puuhailemassa. Siellä, missä oli vielä hetki sitten pieniä tyttöjä katsomassa piirrettyjä lastenohjelmia, kun minä asensin, listoitin ja kalustin jotain heidän perhe-elämänsä keskellä, onkin nyt talossa vain nuoria naisia.

Tai kun isäntäväen kintereillä ja helmoissa seurasi lapset keskusteluamme ja palaverimme aihetta, onkin jo seuraavaksi uusi sukupolvi varttunut, ja pian valmiina astumaan ohjaksiin. Kuinka nopea lopultakin on sukupolvien kierto ja jatkumo. 

Myös omista pikku tyttäristäni vanhempi täytti jo kolmekymmentä. Kuinka ihmeessä hän sen teki, kun en itsekään vielä ole niin vanha? Löysikö hän siihen jonkin aika-avaruuden madonreiän ja oikopolun?

Jos sitä aika-avaruuden oikopolkua käyttäen pääsisi selittämään sen aikaisille kirvesmiehille, jotka nämä aitat on aikanaan veistäneet, että miten niitä vielä vuosisatoja myöhemmin siirrellään, niin vähintään hulluna olisivat puhujaa pitäneet. Pienempi aitoista painoi jotain yhdeksäntuhatta kiloa, ja suurempi noin kaksitoista tuhatta. Hirsityöt ja korjaukset tein, kun aitat oli siirrettynä. Myös perustustyöt on helpompi tehdä hyvin, kun aitat on toisaalla.

Uudessa perustuksessa ei ole betonivaluja, vaan pintamaan kuorinta, sekä tiivistetty kerros sepeliä, eri karkeuksia. Näiden päälle ladottuna perustusten lohkokivet, jotka siellä oli ennenkin. Työmaan vaiheet ja menetelmät oli Museoviraston hyväksymät ja valvomat.

Vanhan hirsiseinän saumakohdassa oli lahoa, johon tein paikkapalat vanhoista harmaantuneista parruista. Nämä ovat näkyviin jäävää osaa.

Olen asian näin tuumannut, ja joskus sen joillekin myös sanonut, että suurin kunnia vanhojen talojen kunnostamisen ideasta ja rakennusperinteen asiasta kuuluu naisille. Jotta se pieni osa meidän rakennettua puutalokulttuuria on voinut säilyä näihin päiviin, on tarvittu sitä tunnepohjaista lähestymistapaa ja esteettistä silmää, joka on ominaisempaa naisille. Siitä kiitos ja kumarrus. Miehillä on lähestymistapa enemmän käytännönläheinen, suoraviivainen ja tehokas. Mutta se yhteispeli tässä on kaikkein tärkein, ja etuoikeutettuja ovat sellaiset naiset, joilla on ahkera ja taitava mies omasta takaa toteuttamassa yhteisissä unelmissa sitä, mihin tarvitaan lihaskuntoa ja voimaa. Minä itse miehenä haluan muistuttaa kaikkia myös siitä, että huomatkaa, kuinka paljon miehet ovat valmiit tekemään ja rakentamaan, kukin kykyjensä mukaan sen yhteisen onnen hyväksi.

Pidän paljon monenlaisista sanonnoista, kuten vaikka siitä, että "turha pikkutarkkuus on teknistä tietämättömyyttä". Sillä voin puolustella sitä, että kirvesmiehen mittatarkkuus olisi hyvä pysyä siellä sentin tai puolen sentin sisällä. Metallimiehellä mittatarkkuus on millipeliä. Mutta kun rappari rappaa, niin se on jämpti.

Tällä työmaalla isännällä itsellään oli kaikki langat käsissään ja rakentaminen perustustöistä vesikattoon hallinnassa. Kun kahden vanhan, eri aikoina rakennetun aitan yhteen sovittaminen suoralle kiviperustukselle oli millipeliä, voin sanoa, että homma oli jämpti.

Kun sateet on piiskanneet ja auringon säteet haristaneet hirsiseinän ulkopintaa kolmattakinsataa vuotta, oli niissä jo vähän paikkailtavaa. Alimpia hirsiä vaihdettiin kokonaan. Suurimmalle osalle ulkoseinistä tulee nyt lauta pintaan, niin hirsirunko säilyy vielä pitkälle tulevaisuuteen.

Viimeisten työvaiheiden kuvia en ehtinyt napsimaan, kun työmaalla ei ole hyvä lorvia silloin kun tekemistä riittää. Vesikatto ehdittiin vielä yhdessä tekemään aluskatteelle asti. Tiilikatto ja ulkolaudoitus sinne tulee varmasti vielä syksyn aikana.

*****

Kun minulta kysytään, että kuinka pitkälle eteenpäin olen varattuna eri työprojekteissa, sanon, että tavallisesti vuodeksi eteenpäin. Työmailla olen kyllä rauhallinen ja varovainen, ja yritän välttää turhaa riuhtomista ja rimpuilua. Työt valmistuu yleensä ajallaan, ja joskus jopa etuajassa.

Kotihommia

Vanha sanonta kuuluu, että suutarin lapsilla ei ole kenkiä. Puusuutarilta on myös puuttunut asiallinen kuivikekäymälä jo vuosien ajan. Nyt otin itselleni siihen tarvittavan ajan, ja vaikka joku voisi kuvitella, että tuollaisen nyt värkkää viikonlopun aikana, niin ei kuitenkaan ihan niin nopeasti.

Laitoin runkopuiden päälle alimmaiseksi tuulensuojalevyn ja siihen päälle ulkolaudan. Käymälän olisi oltava tuulensuojatiivis, että talvellakin siellä asiointi olisi siedettävää. Harjakaton alapuolelle paneloin suoran sisäkaton ja siihen päälle purua viitisentoista senttiä. Sillä voi tasata ilmankosteutta, eli sisäilma pysyy vähän kuivempana. Perustukseksi valoin betonilaatan, että käymälä ei niin paljon painuisi heti saveen. Maan kuorimisia ja sepelitäyttöjä en täällä jaksa harrastella.
Vesivessaa meille ei koskaan tule, eli tällä meidän pitäisi pärjätä yli ilmastonmuutosten, aina maailman loppuun asti. Tai ainakin oman aikamme loppuun asti. 

Myöhemmin vien vielä verstaan kautta sähköt käymälään. Sitten sinne voi viedä jonkin vanhan kasettiradiomankan ja pöytävalaisimen. Talvella siellä voi nostaa lämpöä nopeasti pienellä lämpöpuhaltimella. Oven kahdella puolella on pienet pöytähyllyt käsitavaroille ja muulle. Vaimotchka saa ommella ikkunoihin röyhelöverhot, jotka tein ihan oikeasti kolme- ja neliruutuisina, ja joissa myös alatippapuut.
Takaseinällä on lehti ja kirjahyllyt lukemistoa varten. Monia vuosia sitten jo meillä suunniteltiin, että kun joskus on kunnollinen ulkohuone, niin viemme sinne Grimbergin Kansojen historia -kirjasarjan, johon taitaa kuulua 22 osaa. Sitä sarjaa pidettiin silloin vähempiarvoisena, mutta sopivana vessalukemistona. Kirjasarja on minulla vielä, mutta ehkä vielä mietin sen sinne viemistä. Mutta lukemista ja ajankulua niissä olisi pieninä annoksina aina aikojemme loppuun asti.

Tarkoitus minulla oli värjätä käymälä saman tien punamaalilla, jota viime kesästä jäi isommasta ulkorakennuksen maalaushommasta. Mutta talvella se oli päässyt jäätymään, ja maalin rakenne oli nyt erikoista muoviryyniä. Joskus meinasin joutua kinaamaan aiheesta, että byggmaxien ja puuilojen punamaali ei ole oikeaa keittomaalia. Tai itse olin tullut siihen uskoon, että nämä punamaalit on jotain muovimaaleja. Nyt uskoni siinä asiassa sai vahvistusta.

Remonttikirvesmies rakennusperinteen asialla

Tuon otsakkeen sanomaa olen jo pyöritellyt muutamallakin tavalla. Mutta laitoin pitkästä aikaa omat lehti-ilmoitukseni kahteen paikallis -aviisiin. Edellisestä lehti -ilmoittelusta on jo vuosia aikaa, ja vieläkin olen kuullut, että niitä ilmoituksia on silloin leikattu talteen. Sitten tarvittaessa kaivettu esille piironginlaatikosta, tai jostain Talotohtori -kirjan välistä, kun on yhteydenotto tullut ajankohtaiseksi.  

Tässä talven aikana olen remontoinut kahta vanhaa taloa, ja nämä kuvat on satakuusikymmentä -vuotiaasta maalaistalosta. Täällä rakennusperinteen asia ja talonpoikaistyyli on säilytetty hienosti.

Vanha lattialauta nostettiin nyt pois ja suoristin lattian koolausta ja lisäsin eristettä. Uusi lattialauta on neljä senttiä paksua ja noin kaksikymmentäviisi senttiä leveää kuusilautaa. Jykevä lattia ja näyttävä näinkin pienessä kamarissa.

Tyylikäs rapattupintainen pystyuuni, joka näyttää olevan käytössä.

Talon ikä näkyy hyvin kynnyspuiden kulumisesta.

Talonpoikaiset huonekalut inspiroivat minua. Tämäkin tuoli näyttää säilyneen hyvin ja on kulunut kauniisti, eikä sitä ole lähdetty onneksi entisöimään, saati maalaamaan.

Viimeiset kuvat on vielä alle satavuotiaasta ja suuresta maalaistalosta. Talo on tyylikäs ja hyvin säilynyt. Vanhoja kakluuneita on melkein joka huoneessa. Nyt sinne rakennettiin vesikiertoinen lattialämmitys. Minulle tuo työ oli uutta, mutta isäntä teki itse putkitöitä ja muuta siihen liittyvää. Minulle jäi timpurin työt ja muutaman huoneen seinien pinkopahvitus.

*****

Kevät tulee tänä vuonna vähän keikkuen, mutta toivotan lukijoilleni vielä mukavaa kevättalven jatkoa!

tv, Puusuutari

Pieteetillä remontoitu

Yritän välttää turhanpäiväisiä vierasperäisiä sivistyssanoja, koska minun mielestä niiden käyttäminen kertoo useimmin käyttäjänsä sivistymättömyydestä. Tai ainakin sivistyneisyyden kapea-alaisuudesta. Mutta nyt kuitenkin halusin tässä otsakkeessa käyttää tuota nokkelaa ilmaisua, jonka synonyymejä olisi olleet arvostus tai kunnioitus. Niitä kuitenkin on rakennusperinteen asiasta puhuttaessa viljelty jo riittävästi. Lisäksi remontti sanalle rakentamisessa on jossain yhteyksissä annettu vähän samansuuntainen painolasti, kuin saneeraamiselle. Kuitenkin itse käsitän saneeraamisella rakennuksen modernisointia, jossa materiaaleiksi tuodaan usein kaikkea ongelmajätteistä kierrätettyä rakennusmateriaalia. Ehkä myös kiertotalouden nimissä. Mutta remontti sana on kielessämme lainasana venäjän kielen sanasta remont, joka tarkoittaa korjaamista. 

Olin loppuvuoden remonttihommissa vanhassa ja isossa maalaistalossa, joka nyt satakuusikymmentä vuotiaana seisoo vielä komeasti paikallaan, ja monisatavuotisella rakennuspaikalla. Varmaan monenlaista modernisointia ja huolimattomuutta on tämänkin talon historiaan kuulunut, mutta nykyinen isäntäväki on sitä jo useiden vuosien ajan taitavasti ja perinteisesti talon historiaa arvostaen kunnostanut. Tekijöinä on ollut talkooväkeä ja myös joku alan firma.

Kuitenkin nyt joitakin vuosia myöhemmin, oli tehtyihin remontteihin jäänyt isäntäväelle vähän tyytymättömyyttä, ja salin lattia ei ollut riittävän tukeva tai jäykkä. Pinta-alaa salilla on liki kuusikymmentä neliötä, ja sen lattian alla ja rakenteissa on aikanaan kasvanut lattiasieni. Tämä haitallinen vieras tunkeutuja on kuitenkin sieltä onnistuttu silloin häätämään.

Kun lattiarakenteita nyt avasin, pistin merkille seuraavia seikkoja sen rakenteesta. Pituutta huoneella on liki kahdeksan metriä. Keskilattialla alimmaisena kulkee pituussuuntaan noin kolmekymmentä senttiä paksu kannatinhirsi, eli palkki. Se on keskivaiheiltaan tuettu maaperään kiviperustalla. Ulkoseinän päädystä tämäkin palkki oli lahonnut, ja se oli hyvin korjattu.

Tämän palkin päällä kulki huoneen poikittaissuunnassa noin kaksikymmentä senttiä paksut lattiakannatinhirret, eli palkit. Niillä pituutta noin seitsemän metriä, ja ne on siis tuettuna kesikohdaltaan alimman kannatinhirren päällä. Näillä palkeilla on kuitenkin noin metrin verran väliä toisiinsa, eli aika harva jako, niinkuin vanhoissa taloissa on tavallista.

Nämä poikittaiset palkit on myös olleet päistään lahonneet, koska seinien alahirret on olleet lahot, ja niitä on uusittu. Tässä ensimmäisessä kuvassa on niiden korjaustapa vahvan kulmaraudan kanssa, joka ei ole mielestäni kovin hyvä. Eli lattiankannatinhirsi ei ole enää lovettuna alimman seinähirren päälle, vaan kannatinhirsi on poikki tuosta kohdasta. Tuenta on nyt näiden kannatinhirsien kyljessä täkkipulttien kanssa. Tuki pitäisi olla kannatinhirren alla, ei kyljessä.

Vielä kun ylempien kannatinhirsien jako on sen metrin, ja jänneväliä jää vielä kolme ja puoli metriä keskilattiasta ulkoseinään, olisi ollut paras tapa jakaa näitä painoja tekemällä huoneen pituussuuntaiset anturat maapohjalle ulkoseinälinjan viereen, ehkä vajaa metrin sisemmäs.
Sitten ylempien kannatinhirsien tuenta anturan päältä hirsipalkin alapintaan. 

Ylempien kannatinhirsien päällä on ollut vanhalla tavalla umpilaudoitus, ja se tähän oli tehty nytkin. Kuitenkin vanha laudoitus on usein ollut vähän paksumpaa, eli kantavampaa sahatavaraa, kuin nykyinen.

Tämän laudoituksen päälle oli tehty lattiakorkeuteen koolaus, eli lattiajuoksut, ja ne oli tuettu pystypalikoilla tuon laudoituksen päälle.
Lattiajuoksut ja ylemmät lattiakannatinhirret ovat samansuuntaiset, mutta eivät osu missään kohdassa samalle kohdalle. Eli lattiajuoksujen tuenta oli lautojen päällä. Tuenta pitäisi olla aina kova kovan päällä.  Tässä olikin lueteltu jo aika monta seikkaa, että miksi lattia oli jäänyt vähän notkuvaksi.

Jos olisin ollut alusta asti tekemässä tuota lattiaa, olisin suositellut tekemään ne alemmat anturat ylempien lattiakannatinhirsien tueksi. Lisäksi naulaamaan tuon trossilaudoituksen samojen kannatinhirsien alapintaan, jolloin oltaisiin saatu lattiaan täytettä noin neljäkymmentä senttiä. Nyt täytettä on noin kaksikymmentä senttiä, mikä sekin on kohtuullinen, kunhan rakenne on tuulensuojatiivis.

Toisessa kuvassa on ristiinkoolaus, eli lattiatäytteet poistettiin vähäksi aikaa, ja nostin lattiajuoksut pois. Sitten tein huoneen pituussuuntaan koolauksen, nyt vain trossilaudoituksen ja paperoinnin päälle. Mutta naulasin niitä kiinni kannatinhirsiin laudoituksen läpi. Sen jälkeen lattiajuoksut samoille paikoilleen, missä jo olivat. Ristiinkoolauksella toivoin lattian jäykistyvän jo riittävästi, koska sen enempään purkamiseen ja remonttiin ei nyt ollut mahdollisuutta.

Tässä lattiassa oli käytetty täytteenä uutta turvetta ja selluvillaa. Nyt turve laitettiin vielä takaisin ja selluvillapurun tilalle laitoin selluvillaa levynä. Levynä selluvilla on mukavampi laittaa ja sen menekki on paljon helpompi laskea tarkasti. Turve myös on ihan miellyttävän tuntuinen materiaali lattiatäytteenä, mutta vain pölyäväisempi, kuin eniten käyttämäni kutterinlastupuru.

Lattialauta on tuli tähän taloon tilattuna Virosta. Se on kuusilautaa, paksuutta neljä senttiä ja leveyttä kaksikymmentäviisi senttiä. Lattiaan on tulossa vaalea maitomaali, eli kaseiinimaali.

Koska lattialauta on näin järeää, se myös antaa lisää jäykkyyttä lattialle. Edellisessä lattiassa oli käytetty kokoelmaerä vanhoja, vähän liian lyhyitä lattialautoja, ja siinä oli vielä jakolinja keskilattialla. Eli laudat oli samalta kohdalta poikki, ja siinä oli koko matkalla yksi poikittainen lauta välissä. Tuollaiset jakolinjat on kauniita yksityiskohtia, mutta tässä vähensivät vielä osaltaan lattian tukevuutta.

Seinissä oli vanha pinkopahvi ja niiden alla varmaankin alkuperäinen savirappaus. Pinkopahvin otin pois, ja savirappauksen päälle laitoin ohuen puukuitulevyn. Lattian ja katon rajaan, ja seinien kulmiin laitoin puulistoista kehykset pinkopahvien naulaamiselle. Ikkunoissa oli jo smyygit niiden kehykseksi. Eli kehykset on puukuitulevyn paksuiset ja samalla tasalla niiden kanssa. Näin lyhyempikin nupinaula tai niitti ottaa kovaan kiinni.

Seinät pinkopahvitin itse, ja olen kerran yhden pienemmän katonkin pinkopahvittanut yksin. Nyt kuitenkin katon tuli pinkopahvittamaan Kirsi Vesanen, nuori hippi, ammatillinen opettaja ja monialaosaaja Old School Life Style Oy stä. Itse toimin sen päivän apupoikana.

Viimeisinä töinäni ennen joululomaa vielä puolipaneloin ja tapetoin seinät. Kattoon tulee myös liitumaali, ja kattolistat, sekä seinän yläosa tulee samalla värillä. Sen jälkeen boordinauha tapetin yläreunaan, sekä simssilista puolipanelin yläreunaan. Katossakin käytin keräilyerän vanhoja holkkalistoja, sekä osan uutta. Pinkopahvitus ja tapetointi sopii minulle, mutta maalaamisen haluan jättää sen alan osaajille.

Nytkin ymmärsin, että tekemisiini oltiin tyytyväisiä, ja hommia jatketaan toisiin huoneisiin, kunhan muilta työmailtani ehdin. Yritän sovitella omaa ehtimistäni työnantajien tarpeiden ja kiireiden mukaan. Sillä tavalla pidän itseäni etuoikeutetussa asemassa tässä kohtaa elämässä, että työmaani ovat mielenkiintoisia. Toista se oli joskus nuoruuteni savotoilla.