torstai 8. toukokuuta 2014

Tsasouna retriittinä

Tässä työssä olen tavannut monenlaisia hienoja ihmisiä, joista jokainen on jättänyt mieleeni omanlaisensa muistijäljen. Nämä ihmiset ovat viettäneet aikaansa samantapaisten ajatusten ja askareiden parissa kuin itsekin olen. Se on intohimoa ja kauneudenkaipuuta ja siksi tiemme ovat kohdanneetkin. Ajatukset ovat olleet rakennetussa kulttuuriympäristössä ja askareet siinä toiminnassa.

Itselleni käytännöllinen ja pelkistetty, mutta rakenteellisesti toimiva on kaunista. Mutta myös arkkitehtuurista voi löytyä paljon kaunista. Varsinkin vanhemmasta arkkitehtuurista.

Kansallisromanttinen rakennustaide ja karelianismi olivat tehneet syvän vaikutuksen mieheen, joka oli jo talvisodassa vapaaehtoisena ollut puolustamassa Suomen rajoja. Häneen tutustuin seitsemänkymmentä vuotta myöhemmin ja hän kertoili minulle jotain elämänvaiheistaan.
Jatkosodassa asemasotavaiheessa hänellä oli ollut aikaa perehtyä ja painaa mieleensä karjalaisen rakennusarkkitehtuurin muotokieltä.

Näitä ajatuksia hän oli kantanut mukanaan kolmisenkymmentä vuotta sotien päättymisen jälkeen ja jälleenrakentaessaan Suomea muiden aikalaistensa tavoin. Lopulta koitti sekin päivä, että hänelle tuli mahdollisuus aloittaa rakentamaan paikkaa itselleen ja omille ajatuksilleen. Seuraavien vuosikymmenien aikana omalle vapaa-ajan tontille nousi rakennus toisensa perään mukaillen karjalaista rakennusperinnettä.
Pihapiirin tsasouna lienee ollut paikka juuri sille hiljentymiselle. Siinä on myös kahdeksankulmainen hirsitorni jonka päällä on jyrkkäkattoinen terassi.




Tsasounan valmistumisen jälkeen muutama vuosikymmen myöhemmin tämä vanhempi herra tarjosi siitä minulle ulkonevan parvekkeen korjaustyötä. Parveke oli jo niin laho, että se oli käytössä vaarallinen.
Kävin keväällä kaatamassa ja kuorimassa hänen metsästään muutamia mäntyjä. Loppukesästä rakentelin uuden parvekkeen vanhan mallin mukaan. Lisäsin vinotuet, koska hirsiin tuli nyt jatkoliitoksia, vaikkakin läpipultatut. Työn valmistuttua ja kuvan ottamisen aikaan sadeilma muistutti, että taivasalla parveke on edelleen.



Pihapiirissä oli pyöröhirsiaitta ja savusauna, sekä paljon muita rakennuksia. Kun itse rakentelin parveketta, hääräili isäntä omissa puuhissaan. Hän rakenteli pientä sähkösaunaa varsinaiseen mökkirakennukseen. Näkö ja kuulo hänellä oli jo heikentynyt, koska ikää oli jo jokunen vuosi yli yhdeksänkymmenen, mutta mieli oli virkeä ja ajatukset tulevassa.

Kun sain parvekkeen rakennettua, tuumaili isäntä, että aloittaisimme tekemään toista savusaunaa järeistä haapahirsistä vielä syksymmällä. Lupasin selvittää, että mistä niitä hirsiä saisimme ja palasinkin myöhemmin syksyllä asiaan. Jätimme kuitenkin savusaunan rakentamisajatukset vähän myöhemmäksi, mutta hän ajatteli, että seuraavana keväänä voisin rakennella hänelle vaikka tynnyrisaunoja ja uimahuoneita, joita hän sitten myisi mökkiläisille. Lupasin olla käytettävissä ja kuulolla.

Kolmisen vuotta myöhemmin luin lehdestä hänen nukkuneen pois. Silloin kun häneen tutustuin, tuli mieleeni vanha ajatus, kuinka meitä ihmisiä on tässäkin asiassa kahdenlaisia. Toiset uskovat kuolemanjälkeiseen elämään. Mutta on myös ihmisiä, jotka uskovat elämään ennen kuolemaa.




Myös pihanperän käymälä ja pihapiirin lintujen ruokintalauta ovat samaa karjalaisen rakentamisperinteen mallin mukaan tehtyä.