maanantai 31. heinäkuuta 2017

Puukuitulevyä, pinkopahvia, paperitapettia



Nyt päivitän tarinaa alkukesällä valmistuneen projektin osalta, josta voit lukea viime talven kuulumisia täältä.  Työ siellä on jatkunut pitkin kesää putkitöillä ja ikkunoiden korjauksilla, mutta oma osani valmistui juhannuksen aikaan. Työtä jatketaan myöhemmin, eli toinen puoli talosta odottaa vielä samaa ennallistamista.





Rouvan mielestä jokaisessa kulttuurikodissa kuuluu olla näkyvillä osa vanhaa hirsiseinää, jos talo on sen ikäinen, koska Sibeliuksen Ainolassakin niin on. Tässä seinä on kyllä komeaa hirttä, mutta sammaleet niiden välissä on pölyävää sorttia. Poistin sammaleita puukolla ja saumaraudalla, ja tilkitsin pellavaa tilalle. Hirren välit oli tasoitettu kolmiorimalla ja halkeamat jollain kalkkilaastilla tai liituvellillä. Seinä on ollut varmasti paperoituna suoraan hirren päälle joskus uudempana.




Viimeiset vuosikymmenet kaksi huonetta oli yhdistettynä isommaksi saliksi. Nykyinen sukupolvi halusi taas palauttaa väliseinän sille paikalle, missä se on joskus muistikuvissa ollut. Talon vanha paripeiliovi on säästynyt ulkorakennuksen ylisillä jostain vanhasta remotista. Siitä oli kyllä kaikki helat, lasit ja listat riisuttu pois, mutta tein listat, korjasin ovet, ja tein niille uudet karmit.






Ovien yläpuoliset listat on säästetty toisesta puretusta talosta, ja ollut varastossa vuosia odottamassa uutta käyttöä. Jykevät ja koristeelliset listat antaa mielestäni hienon ja arvokkaan vaikutelman, kunhan nekin saa maalia pintaansa karmien, ovien ja muiden listojen kanssa.

Lattiat saanevat pintaansa kuurausta, maalia tai vahaa. Väliseinissä on umpinainen vaakalaudoitus, pinkopahvi ja suomalainen paperitapetti. Ulkoseinissä kevyenä lisäeristyksenä ja ilmatiivistyksenä ohut puukuitulevy. Seinien hillitty ilme on beesin sävyinen ja pienikuvioinen. Liisterin ainesosana oikea puukuituselluloosa ilman polymeerejä.






Kulku keittiöön oli vähän pitkän matkan takana, ja tällä vanhalla paikalla ollut ovi oli niinikään poistettu käytöstä jossain kahdeksankymmentä -luvun remontissa. Eli seinä oli laitettu umpeen. Seinäpintoja oli myös koteloitu, eli oikaistu aika reilulla mitalla. Tämäkin väliseinä taisi mennä liki parikymmentä senttiä lähemmäs vanhaa hirsiväliseinää.

Katto oli myös siinä remontissa laskettu noin viisitoista senttiä alemmas, mihin sen nyt taas palautin. Katossa, eli yläpohjassa oli tyhjä tila, johon ei oltu villoja laitettu. Yläpohjassa lisäeristys olisi kuitenkin kaikista tärkein energiatalouden kannalta. Kattolevyt oli muovipintaista "halteksia".

Nyt katossa on helmipaneli, ja keskimäärin viidentoistasentin lisäeristys pellavalla, ilman tyhjiä tiloja. Seinissä ja lattiassa oli runsaasti lasivillaa, ja talo on ollut aina hyvin lämmin. Mutta millä määrällä energiaa?
Tyhjät kotelot ja tilat rakenteissa on hyvää ja suojaisaa juoksurataa hiirille.

Seinistä poistin lasivillaisen lisäeristyksen ja lattiassa lasivilla korvattiin kutterinlastulla. Eli kompensoin seinäeristysten poistamista yläpohjan lisäeristyksellä.





Tässä remontissa oli sellaisia toivomuksia työnantajan osalta, että palautetaan paljolti talon alkuperäistä ja vanhaa ilmettä. Itse esitin, että sähköjohdot pinta-asennuksena on osa vanhanaikaista rakennustapaa viimeisen sadan vuoden ajalta. Tämä talo on 232 vuotta vanha, ja siirretty tälle paikalle jo 1800 -luvun loppupuolella.
Mutta kun sähkötöiden pinta-asennus on käsityötä, niin ei ole helppo löytää siihen sopivaa sähkömiestä. Täällä ei nyt tullut yhtään pätkää johtoa pintaan. Ymmärrän kyllä, että jotkin johdot on järkevää upottaa rakenteisiin, mutta omassa talossani olen ihan hyvin onnistunut laittamaan kaikki nykyaikaiset vaatimukset täyttävät sähköjohdot pintaan. Siitä juttua täällä.





Vanha kaakeliuuni on ollut talossa ainoa puulämmitteinen, joka on säilytetty sen historian ja tarinan tähden. Uunia ei ole käytetty, mutta se on käyttökuntoinen ja hyvin säilynyt.

Kansalaissodan päätyttä valkoisten voittoon, oli talon isäntä hakenut tutun nuoren kylänmiehen pois punavankileiriltä ja antanut tästä oman sanansa vakuudeksi. Joitakin aikoja myöhemmin, oli tämä nuorimies muurannut isännälle tämän kaakeliuunin, ja sanonut sen valmistuttua, että hän on palkkansa siitä jo saanut. Hän sai pitää elämänsä, eikä ottanut muuraamisesta muuta palkkaa.





Keittiöstä paljastui lattia- ja seinäpintojen takaa vanha muuratun uunin paikka. Nuohooja tarkasti ja avasi hormin, ja antoi sille hyväksymisensä. Savuhormi meni vaakasuunnassa läpi piipun perustuksen, ja on ollut viereisen huoneen toisenkin uunin käytössä. Muurasin tuon läpimenon umpeen.
Savuhormi on keittiöstä katsottuna ilmahormin takana. Sitä varten puhkaisin reiän ja muurasin savuputken vaakavetona tuon ilmahormin läpi. Hella on kolmekymmentäsenttiä kapea valurautainen ruotsalaismalli. Sen viereen muurasin mallin mukaan tilan polttopuille. Näiden ja sähköhellan päälle oli tilauksessa perinteinen peltihuuva.




Viimeisin, vaan ei haasteettomin osa työstäni oli Ikea -kaappien kokoaminen, jossa luovutin aika nopeasti ja suosiolla. Muutama pieni kaappi ja peräkärry oli täynnä paketteja ja pakkausmateriaalia. Nämä kaapistot on varmasti ihan käyttökelpoisia, mutta teettää kyllä päänvaivaa niiden tottumattomalle kasaajalle. Sitten kun sitä työtä teettää tuntityönä perinnetimpurilla, niin kaapeille tulee kyllä jo hintaa.
Näissäkin kaapeissa oli kolme kohtaa, joissa osat ei sopineet, niinkuin oli tarkoitus. Eli kolme reklamoinnin paikkaa. En halunnut lähteä poraamaan uusia reikiä, sahaamaan etulevyjä, tai takomaan alasaranaa kuivaustasoon sopivaksi.



maanantai 17. heinäkuuta 2017

Puutarhaan uutta aitaa





Puutarhan vanha aita sai uudet puitteet lahonneiden tilalle menneellä viikolla. Tai parin viikon työ siitä tuli yhdelle miehelle. Kivipaadet on vanhoja ja osa vähän kallistuneena, mutta niille sijoille uusi aita tehtiin. Kohtisuoraan edestä katsottuna laitoin kyllä pystypienat vatupassin kanssa pystysuoraan. Mutta kun alavaakapuut on enemmän kaarevia ja samalla vähän pidempiä monin paikoin, piti pystysuoruus tarkastaa muutaman pienan välein. Muutoin olisi välitulkilla voinut mennä pidempiäkin matkoja. 




Pystypienoja on noin yhdeksänsataa kappaletta, vähän yli sadan kolmenkymmenen metrin matkalla. Naulasin kaikki käsin, joten naputtelemista riitti muutamaksi päiväksi. Arvioin mielessäni, että naulapyssy ei olisi tuonut tuossa työssä suurempaa lisäarvoa tekemiseen, kuin vasara ja käsinaulat. Olisi ollut enemmän mukana kannettavaa työn edetessä. Vasara ja naulat kulki mukana kevyesti vyötäisillä. Varmasti myös laiska naulapyssymies häviää tässä työssä nopeudessa reippaalle perinnetimpurille. Myös galvanoitu käsinaula on laadullisesti parempi, kuin sähkösinkitty konenaula, näin sääolosuhteille alttiina, kuin se puutarha-aidassa on.





Vaakapuiden jatkokset tein vanhalla mallilla ns. lentokarvina. Eli päät vinosti sahattuna ja ruuveilla sekä nauloilla yhdistettynä. Kivipaasissa on koukut, joiden varassa vaakapuut makaavat. 
Aita saanee maalia pintaansa ensi vuoden kesällä. 







tiistai 4. heinäkuuta 2017

Projektit jatkuu

Viime vuoden keväällä aloitin vanhan hirsisaunan kunnostustyötä, ja ensimmäiseksi se piti nostaa maasta irti. Painumista oli tapahtunut aika tavalla vuosikymmenien saatossa. Sovimme, että tehdään tätä vähän kerrallaan ja sopivissa väleissä. Siitä kirjoitin täällä.






Nyt sauna sai kattorakenteet aluskatteeseen ja ruoteisiin asti. Lisäksi anturan korotus kevytsoraharkoilla savupiipun pohjalle ja kiukaalle sekä vesipadalle. Itse en tykkäisi käyttää isommassakaan rakennuksessa valmiita kattotuoleja, kun ne on bulkkitavaraa ja sillä tavalla hengettömiä. Itse tekemällä ja suunnittelemalla kattoristikoista saa vähintäänkin yhtä vahvoja ja huomattavasti kauniimpia. Vanhan rakennuksen henki on niissä mukana alusta asti, kun niissä on samaa näköä pihan muiden rakennusten kanssa. Tässäkin otin kattokulman päärakennuksesta, jolloin pihasauna sopii silmään siinä pihapiirissä, eikä dominoi tai riitele suhteessa muihin rakennuksiin.

Nyt sauna jäi odottamaan piippumuuraria ja peltiseppää. Luulisin, että ulkovuoraustimpuri siellä myös puuhastelee ennen syksyä.

Kesä jatkuu ja pientä kiirettä pitää. Alkuvuoden työmaasta laitan vielä kuvia ja juttua tuonnempana.

Mukavaa kesän jatkoa kaikille!



torstai 9. maaliskuuta 2017

Uretaania, lasivillaa, lastulevyä




Rakenteisiin piilotettuja sähkö- ja vesiputkia, ynnä muuta modernisointiin liittyviä saneeraustapoja viime vuosikymmeniltä. Kun talolla on ikää tänävuonna kaikkiaan 232 vuotta, on sinä aikana tehty remontteja tietenkin paljon. Pientä pintaremonttia ja vähän suurempaa perusparannusta. Ensimmäiset sata vuottaan talo oli toisaalla ja siirretty tälle paikalle 1800 -luvun loppupuolella. Jugendaikakaudella tämä talo on saanut nykyisenkaltaisen ilmeensä ja näihin mustavalkokuviin on talo asukkaineen silloin haluttu ikuistaa. 






Nyt taloon ollaan palauttamassa perinteisempää, ekologista rakennustapaa ja vanhanaikaisempaa, eli kauniimpaa ilmettä sisäpinnoille. Lastulevyjen alta paljastui muovia seinistä, lasivillan päältä. Muovipintaista paperia lattiasta. Muovipintaista puukuitulevyä katosta, jonka alla vielä vanhempi lastulevyinen kattopinta. Talossa olikin ollut aina asuminen, vähän kuin pullossa eläisi. Kuitenkaan mitään muoveista ja lasivillasta aiheutuneita vaurioita ei näkynyt vielä. Sen verran on "tuuletus pelannut eristekerroksissa". 








Lattia kannatinhirret on jo tuettu uudelleen, alalaudoitus tehty umpeen, jonka päällä puukuitulevy, sekä lattiajuoksut, eli koolingit. Seinä- ja kattopintojen purkaminen työn alla.









Lattioihin kuivaa uutta kutterinpurua edellisen lasivillan, turpeen, hiekan, yms tilalle. Purupuhallin olisi ollut tässä hyvä juttu, mutta tuntui helpommalta lapioida puru säkkeihin ja kantaa sisälle, kuin hakea imuria vuokraamosta. Sellainen imuri on ollut itsellä työn alla jo muutaman vuoden. Mutta alapohjan täyttäminen säkkityönä on vielä helppo homma, toisin kuin yläpohjan, johon se imuri olisi ehdoton työkalu. 





Myös hirsikorjaukset oli tehty saneerausremonteissa lasivillalla. Nyt sahatavarapiirulla.

*****

Sitten tämän kevään lehtikirjoitukseni paikalliseen aviisiin, eli Auranmaan Viikkolehteen 7. pv maaliskuuta. Sekä Loimaan Lehteen 11. pv maaliskuuta:



Vanhat talot kuntoon

Kevät tulee tänäkin vuonna ja me pohjoisen ihmiset heräilemme talvihorroksista. Uutisissa sanottiin, että asuntokauppa näyttää vilkastumisen merkkejä, joka on seurausta työllisyyden paranemisesta.

Asuntokauppaan liittyy myös se vähäisempi sivujuoni, että myös vanhoille, asumattomille ja autioille taloille olisi usein ostajia, jos omistajat niitä suostuisivat sopivasti myymään. Näitä Khronokselle pyhitettyjä taloja meidän kulmilla on paljon. Viittaan tässä IC-98 taiteilijaryhmän samannimiseen projektiin Pöytyällä, jota pidän ilveilynä.

Kun asumiseen rakennettu talo on kerran päässyt autioitumaan ja vuodet siihen jo jälkiään jättämään, miksi siitä ei voisi luopua sopuhintaan joillekin nuoremmille, tai muuten innokkaille idealisteille, joita rakennusperintömme henki vielä puhuttelee. Vanha talo edullisesti ja ränsistyneenäkin on usein ostajalle parempi investointi, kuin saneeraamalla peruspilattu vanha talo.

Itsetietoisen, ja itsestään ylpeän kansakunnan osana haluan edellyttää tässä tyhjien talojen omistajilta velvollisuutta ja kunniantuntoa menneiden sukupolviemme rakennustyön säilyttämiseksi.
Kartanot, pitsihuvilat, kansakoulut, asemarakennukset ja muut vallasväen pytingit keräävät eliitin kiinnostusta ja saavat näkyvyyttä. Mutta maaseudulla on paljon asutustiloja jälleenrakennuskaudelta, torpparivapautuksen ajalta, sekä vielä muonamiehen mökkejä ja mäkitupia, jotka edustaa tämän kansakunnan vähäosaisen enemmistömme asutushistoriaa.

Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlan kunniaksi voisimme laittaa paikat kuntoon myös näillä rannikkoasutuksen takamailla.

Jari Lehtonen
Kellonsoittajan vanhasta talosta

Pöytyä kk.