Vanhojen peiliovien kunnostamista

Työmaat on taas alkaneet ja työt vähän kasaantuneet, kun piti työtapaturman seurauksia parannella. Siitä tapahtumasta kerroin edellisessä postauksessa. Mutta asiat on kunnossa ja hommat jatkuu vielä. 

Tässä pieni aikamatka toistakymmentä vuotta taaksepäin, koska tämä blogi täytti myös kymmenen vuotta 15. päivä kuluvaa kuukautta. Mutta teen sen aikamatkan vanhojen ovien ja ikkunoiden parissa. 

Tässä on muutamia kuvia vanhoista peiliovista, joita olen joskus kunnostellut. Ensimmäisen kuvan pariovet kunnostin ja tein karmit edellisellä viikolla ja asensin paikalleen Ruissalossa. Ovien alareunat oli kuluneet ja haristuneet, kun ne on ulko-ovina olleet. Tein kulmarauta vahvistukset ja lisäsin viisi senttiä uutta puuta alaosaan. Reunat suoristan, jos niissä on liikaa kulumaa, tai usein vanhoja vinouksia. Olen tehnyt kyllä vanhaan vinoon oveen myös vinot karmit, oman talon yläkerrassa, kun se on sopinut siihen paikkaan. Tähän tein uudet peitelistat ovien keskisaumaan vanhan profiilimallin mukaan. Sopivia profiiliteriä perinnelistoihin minulla on, ja uusia voi vaikka itse hioa, jos tulee tarvetta näissä korjauksissa. 

Kun tuleva kevät lämpenee ja maalausilmat koittaa, menee Katja Muraalista ne puhdistamaan ja maalaamaan.

Kuvien ovet ja niiden korjaustyöt on oman vanhan taloni ovia, tai sitten työprojekteihini kunnostamiani ovia yms. 

Korkea sisäpariovi. 

Kahdet vanhat lasipariovet olen sovittanut samoihin karmeihin, joten niistä saatiin tuplapariovet vanhaan taloon ulko-oviksi. Näissä ovissa oli se lisätyö, että ne oli kymmenen senttiä liian korkeat. Lyhensin ovia, ja samalla oli lyhennettävä alimmaisia puupeilejä. 

Yksittäinen sisäovi tarvitsi vain vähän suoristamista ja lyhentämistä, sekä uudet karmit. 

Omaan taloon tein aikanaan vaatekomeroita vanhoista Åbo Akademin käytöstä poistetuista vessan ovista. Leveyttä niillä oli 50cm, joten ei ne vessat ole kovin esteettömiä olleet. Näissä ovissa suurin työ oli vanhan maalin poisto.

Sitten ajassa taaksepäin vähän lisää. Omaan taloon kuistilta eteiseen on vanha pariovi, johon tein tuplaovet peiliovina. Näitä töitä tein vielä reilu kymmenen vuotta sitten melkein polven päällä pihan perällä, vaikkakin katon alla. Työkaluina näissä ovissa oli käsikutteri, kääntöpöytäsirkkeli ja yläjyrsin peilin kehyksen reunaprofiilille. 

Vanhoja ovia olen joskus naapurustosta ostanut, kun aikanaan jutuille päästiin. Tässäkin isäntä oli aikanaan purkanut vanhan talonsa ja rakentanut uuden modernin ja matalan tiilitalon. Ainoa, mitä oli vanhasta talostaan vuosikymmenet säästänyt, oli ulko-ovina olleet paripeiliovet. Ne kaipasi vain puhdistamista ja karmeja. Kunnostamisen jälkeen ne oli muutaman vuoden minulla varastossa odottamassa uutta käyttöä. 

Työmaata ajalta ennen oman verstaan valmistumista. 

Vanha peiliovi oli liian kapea nykystandardien mukaan vessan ja kylpyhuoneen oveksi, kun vanhaan puutaloon Turussa tehtiin remonttia. Tein ovesta parioven, jossa oli kapea lisäovi vasemmalla. 

Omiin varastoihini kunnostin murjottuja ja rikottuja ovia, joita pelastin osittain kaatopaikkakuormasta. Niihin tein puukorjauksia ja karmeja.  

Näissä ovissa oli mielenkiintoinen yksityiskohta tuo vanha kirjepostiluukku, joka alimmassa kuvassa vasemmalla ja pystyasennossa. 

 

Joskus huonokuntoinen vanha ikkunapoka voi olla vielä kunnostamisen arvoinen. 

Tämäkin vanha peiliovi on käytössä vielä oman talon keittiön ovena, vaikka kuvassa näyttää, että se on vain kasa puun palasia. Siihen oli naulattuna paneeli pintaan, jonka halusin poistaa, koska ovi oli halkeillut. Naularivit ja paneli esti peilioven tavallisen elämisen. Perinteinen peiliovi on kasattu ilman liimoja ja nauloja, joten se sietää pientä liikettä ja elämistä kosteusvaihteluiden mukaan. 

*****

Loppuun sarja vanhoja ovia varmaankin 1800 -luvulta. Ovia kunnostin, poistin maalit ja tein puuttuvat karmit. Myös vanhoja karmeja kunnostin, mutta se voi olla työläämpi homma, kuin uusien tekeminen. 

Vanhoja lukkoja kunnostin, ja sovitin tai tein puuttuvia avaimia. 

Konservatorinen näkökulma

Tällä työmaalla tuli itselleni uusi näkökulma vanhan korjaamiseen. Vanha navetta on periaatteessa ollut elinkaarensa päässä jo jonkin aikaa, mutta omalla tavallaan uhmannut ajan kuluttavaa vaikutusta ja pysynyt pystyssä. Vanhan pärekaton päällä oli  mineriittilevyt, jotka nekin oli olleet paikallaan vuosikymmeniä. Vuosikausia oli myös vettä päässyt sisälle rakenteisiin. 

Oma tehtäväni on ollut aluksi tukea rakennusta, että se jaksaisi odottaa tulevia remontteja. Olen tukenut hirsikehikkoa pystypiiruilla, eli följäreillä, joita on samalla kohdalla aina sisä ja ulkopuolella seinän. Niiden läpi olen porannut reiät ja kiristänyt kierretangoilla ja suoristanut seiniä. Yllättävän suuria painumia ja hirsikehikon pullistumia olen saanut näillä oikaistua. 

Restaurointimielessä rakennus ei ole korjauskelpoinen, mutta nyt ollaan haluttu säästää se niiltä osin, kuin se on vielä säilytettävissä. Pitävä vesikatto on ensimmäiseksi tärkeä työ. Rakennus ei ole suojeltu, mutta Museovirasto oli mukana projektissa. Myöhempi käyttötarkoitus tulee olemaan työtilat kuvanveistäjälle, ja käytännössä se toteutetaan rakennus rakennuksen sisällä ajatuksella. 

Vanhassa kuluneessa rakennuksessa on paljon sille ominaista kauneutta, ja tämäkin entinen navetta on näköalapaikalla.   

 

Alkuvaiheen työ katon osalta oli korjata kattotuolin yläpaarre, joka oli lahoamisesta ja rakennuksen painumisesta katkennut kahdestakin kohtaa. Sitä oli myös tuettu. Kattotuolin korjaamisen ja alemman harvalaudoituksen korjasin vielä yksin. 

Olen työskennellyt nyt viisitoista vuotta yksin omilla työmaillani, ilman työparia. Yksin tehtynä työ on joutuisampaa ja kustannustehokkaampaa, kuin epäsopivan työparin kanssa. Hyvässä työtiimissä on tietenkin työ aina tehokkaampaa. Itse olen tekemisissäni päämääräkeskittynyt ja sisäistänyt protestanttisen työmoraalin ja tulosvastuun ajatuksen. Työ opettaa tekijäänsä ja työporukassa kokeneemmat nuorempiansa. Työ valmistuu tekemällä eikä höpöttämällä. Joskus apukädet olisi olleet tarpeen, mutta suunnittelemalla työjärjestystä ja pitämällä työprojektit sopivan kokoisina, olen selvinnyt omin neuvoin. 

Kuitenkin sain nyt avukseni työparin aikuisista rakennusrestauroinnin opiskelijoista, joiden kanssa työpäivät sujui mukavasti ja työ eteni joutuisasti. Heille tämä oli varmasti hyvä esimerkki siitä, mikä kaikki vanhassa rakennuskannassa voi olla korjaamisen ja säilyttämisen arvoista. 

Ymmärsin, että Museoviraston mukana ololle yhtenä ehtona oli, että mahdollisimman paljon vanhoja rakenneosia säästetään ja jätetään näkyviin.  Siksi vanhaa pärekattoa ja niiden aluista laudoitusta pyrittiin säästämään. Siinä on tietty ristiriita työntekijälle, kun työturvallisuudesta ja niistä määräyksistä ei saisi tinkiä, mutta kuitenkin vanhat päreet ja niiden hutera aluslaudoitus vaarantaa työturvallisuutta lisää. Myös putoamisvaljaiden käyttö on monin verroin hankalampaa tällaisen työn alkuvaiheessa siellä katolla. Se myös enemmänkin vaarantaa työturvallisuutta, kuin parantaa sitä, kun köysi pyörii siinä jaloissa. Uudella tasaisella kattolappeella tilanne on aivan toinen. 

Vanha pärekatto näyttää usein alhaaltapäin vielä säilyttämisen arvoiselta, koska se on ollut suojan puolella. Mutta yläpuoli on ollut sääolosuhteiden vaikutukselle alttiina, ja vanhat päreiden aluiset laudatkin on yläpuoleltaan lahonneet ja haristuneet kutakuinkin puolet paksuudestaan. Päreet myös on siellä suurelta osin irti alustastaan, koska vanhat naulat on ruostuneet olemattomiin. Irtonaiset päreet jalan alla ei ole hyvä juttu kaltevalla ja haperalla kattopinnalla. Eikä päreiden läpi voi nähdä aina sitä, missä on laudoitusta niiden alla, tai edes kattotuolin paikkaa, jonka päälle ehkä uskaltaisi painoaan varata. Putoamisvaljaiden tukipiste pitäisi tällaisessa työssä olla kohtisuoraan yläpuolella.  

*****

Tähän asti olin blogipäivitystä valmiiksi kirjoittanut, kunnes itse putosin tuolta katolta. Viimeisen kuvan kattolape on nyt valmis kolmiorima huopakatto. Myös rakennuksen toisen puolen kattolape on puoleen väliin asti suoristettu ja umpilaudoitettu. 

Yritin miettiä työjärjestystä, sen joutuisuutta ja opiskelijalle turvallista työskentelyä eri vaiheissa. Työturvallisuudesta ei saa missään vaiheessa tinkiä, mutta ammattilaiset sen parhaiten tietää, kuinka työturvallisuutta ei pelkillä määräyksillä ja niiden noudattamisella saavuteta. Tai sitten niin, että kun ei tehdä mitään, niin ei vahinkojakaan tapahdu. 

Oli aamu ja kattolape varjon puolella vielä aamukasteinen. Ei liukas, mutta hieman arvaamaton. Olin laudoittanut lappeen harjalle asti umpeen ja turvaköyden kiinnitys oli irrotettava. Suunnittelin köydelle uutta kiinnitystä, ja nosturin kori oli alapuolellani räystään korkeudessa. Räystäällä oli myös naulattuna vaakasuuntainen lauta, josta saisi jalan alle tukea. Sitten jossain kohdassa pito kengissä irtosi. Otteeni nosturin korista ei pitänyt ja mätkähdin maahan. Räystäältä matkaa on maahan ehkä kolme metriä. 

Tarkoitus olisi tehdä katto loppuun myöhemmin, kun tästä taas kuntoudun. Ranne on murtunut ja käsi kipsissä. Työtarjouksia otan vastaa vielä jatkossakin, mutta tällaiset kattotyöt ja suuremmat hirsikorjaukset jätän suosiolla nuoremmille ja innokkaammille. Jos olisin jonkin ammattioppilaitoksen palkkalistoilla, voisimme tällaisia kattotöitä puuhastella ilman aikatauluja. Nyt olin antanut siitä oman työaika-arvioni, joissa puitteissa yritän aina pysyä. 

*****

Vielä löytyi kuvia kamerastani, joita olin ottanut pari päivää ennen työn keskeytymistä:

Paluu lähtöruutuun

Perimätieto kertoo, että otin ensimmäisiä askeleitani vanhan torpan permannolla joskus kuusikymmentä luvulla viime vuosituhannella. Nyt yli viisikymmentä vuotta myöhemmin olen hiomassa samoja lattioita. Torppa on tiettävästi 300 vuotta vanha ja niillä lattialankuilla on varmasti monet sukupolvet ottaneet ensiaskeleitaan. 

Muutakin tekemistä lattioiden jälkeen torpassa minulle on, mutta tästä oli hyvä nyt aloittaa. Hiomakoneet ostin itselleni omat. Toivottavasti niille tulee lisääkin käyttöä. 

Puusuutari (webnode.fi)

Vanhojen lattialankkujen hiominen herättää tietenkin monenlaisia mielipiteitä. Tässä on kuitenkin jokin keräilyerä vanhoja lattialankkuja tästä torpasta. Yritin enemmänkin tasoitella ja pyöristellä paksuuseroja. Huonejako on ollut eri vuosikymmeninä ja vuosisatoina vähän erilainen. Asunnot on olleet yhden ja kahden huoneen vuokra-asuntoja silloin, kun omia askeleitani siellä sovittelin vähän pienemmillä kengillä. 

 

Yhteen lankkuun on hiiltynyt pyöreä kuoppa. Onko jollakin meinannut tapahtua ikävä vahinko?

Pieni vinous vanhassa katossa ei ole mikään haitta, vaan paremminkin kaunis yksityiskohta. Kalusteasennuksissa ja mitoituksissa se aiheuttaa pientä päänvaivaa, jos kalusteet on tilaustyönä teetettyjä. Joskus voi olla parempi ratkaisu rakentaa kalusteet paikalleen, jolloin voi vinoudet huomioida tehdessä. Aikaa vievää työtä sekin on. 

Rakensin myös vanhoille kierrätysoville karmeja, ja asensin paikalleen. Yhden kierrätysoven sovitin vanhoille paikallaan olleille karmeille. Listoituksissa ja smyygeissä vinous tulee vastaan haasteineen. Mutta ne haasteet on vain askartelua. 

Itse en halua lähteä vanhoja vinoja seiniä suoristelemaan. Jos ne koolaa suoriksi, pienenee huonetila, mutta myös tyhjä tila siellä pintaverhoilun ja vanhan seinäpinnan välissä olisi hyvä täyttää jollain luonnoneristeellä. Ulkoseinissä sillä on merkitys myös lämmöneristykseen, ja väliseinissä vaikuttaa akustiikkaan. 

Huokolevytys ja panelointi vinoille seinille on sellaista työtä, josta olen alkanut tykkäämään. Myös tapetoinissa vinouksien häivyttäminen kuvioissa pistää sopivasti ajattelemaan.  

Vanhassa talossa säilytetyt vinoudet näyttävät rehelliseltä. Kovasti vinojen vanhojen pintojen suoraksi koolaaminen saa rakenteen näyttämään pöhöttyneeltä ja vilpilliseltä. 

Torppa on pitkänmallinen ja siinä on kaksi sisäänkäyntiä. Tähän pienemmän päädyn sisäänkäyntiin tein uudet ulkoportaat vanhoista kierrätysosista. Askelmat ovat lattialankkujen pätkiä, joilla voi olla ikää jo lattialankkuinakin pari - kolmesataa vuotta. Kaiteenpätkä on jostain kohdasta terassia tai pääsisäänkäyntiä siltä ajalta, kun torppaakin on uudistettu huvilamaisemmaksi. Koristeleikkauksia vahvistelin ruuvaamalla ja tolpan hattuineen, sekä käsikaiteen tein paikanpäällä. 

Työtä tämän ikäisessä talossa riittää tulevillekin sukupolville. Omissa tekemisissäni mietin usein, että kuinka pitkään jokin kätteni jälki on nähtävillä, kun itse olen jo kuvasta poistunut. 

Lisäys maaliskuussa 2022, Kävin tekemässä yläkertaan vievän portaikon tähän samaan torppaan, jossa asuimme syksystä 1967 kevääseen 1969. Joku portaikko siinä silloinkin on ollut, koska yläkerrassa on pieni huone, jonka ikkunasta äitini silloin katseli S/S Boren ja muiden Ruotsin laivojen kulkua Ruissalon edustalla. 

 

Sammaloitunut tiilikatto

Tälle vuodelle on melkein pelkästään pyydetty tekemään kattotöitä. Monena vuonna on mennyt eniten aikaa alahirsien korjaamisessa ja lattiatöissä. Ajat muuttuu ja suhdanteet vaihtelee. 

Vanha betonitiilikatto on ollut paikalaan viisikymmentä luvulta alkaen. Rakennus on vanha navetta ja myöhemmin autokorjaamo. Parista kohtaa vesi oli mennyt läpi ja lahottanut ruoteita ja kattotuolin päätä. Kattotuolin sain korjattua alakautta avoimelta vintiltä. Vanhojen ruoteiden päälle laitoin uusiksi ruoteiksi neljän tuuman laudat. Ne vahvistaa kattoa ja jakaa tiilien painoa tasaisesti ja vanhoja ruoteita paremmin koko katon alalle. 

Tiilien alle on aikanaan jätetty vanha huopakatto, josta ei nyt montaa palaa ollut jäljellä. Alimmaisena on alkuperäiset päreet. 

Jos olisin poistanut vanhat tiiliruoteet, olisi sieltä lähtenyt mukaan myös korotuslaudat,  ja päreineen kaikkineen harva ja epäkurantti aluslaudoitus. Sinne olisi jäänyt vain kattorakenteiden yläpaarteet, jotka nekin on liian harvassa nykymitalle. Vielä kun yläpaarteet on ranteen vahvuista rankapuuta. Ne myös olisi kannattanut uusia, jos uusimaan olisin lähtenyt. Eli koko rakennuksen yläosa olisi tullut purettua. Nyt rakennus on varastokäytössä ja siinä on tilava ja tuulettuva vintti. Näiden vanhojen rakenteiden päälle en lähtenyt temppuilemaan aluskatetta. 

Ajatus oli säästää työnantajan kustannuksia tärkeämpiin kohtiin. Katon uudet tiilet on vanhoja nekin, ja olleet varastoituna tätä hommaa varten. Työssä kului yhden miehen kahden työviikon tunnit. Katon vanhat tiilet otin myös ehjänä alas ja nämä uudet harjasin ja puhdistin käsin yksittäin. Noin sata neliötä ja 1700 tiiltä. 

*****

Minulta kysyttiin, että miten kuparinauha tai kuparinen harjapelti katolla toimii sammaleen poistajana. Minulla ei ole siitä kokemusta, enkä ole varsinaisesti asiasta kuullut. Mutta nopea googlettaminen vei Masinistien keskustelupalstalle, joka on parasta, mitä netistä voi löytää. 

Oman taloni tiilikaton pesin ja maalasin, mutta pesu vain puhtaalla vedellä. Maalaamisen vaikutus tuntuu olevan niin lyhytaikainen, ja lähinnä ulkonäkökysymys. Mielestäni pelkkä pesu riittää, jos pieniä määriä sammalta siellä on. Kevyesti ruiskutettavia sammalmyrkkyjä voi myös kokeilla, kunhan ei saastuta maaperää. 

Olen seurannut myös yhden tiilikaton elämää toistakymmentä vuotta, johon vanhat tiilet pestiin yksittäin alhaalla ja kyllästettiin jollain kaupallisella kirkkaalla betonitiilikyllästeellä. Nyt siellä kuitenkin kasvaa taas sammal, niin kuin ennen remonttia. 

 

Ilmalämpöpumppu vanhaan taloon

Kirjoitan kokemukseni aiheesta, kun talo on vanha hirsitalo keskusmuurilla. Rintamamiestalo tyyppinen, ja nyt 90 vuotta vanha. Seinissä ei ole lisälämpöeristeitä ja ulkona vuorilauta suoraan hirressä kiinni. Ala- ja yläpohjan olen kutterinpurueristänyt. Rakenteet on tuulensuoja- ja ilmasulkutiiviit. 

Kesä 2018 oli tukalan helteinen ja silloin päätin hankkia jonkin viilennyskoneen meille myös. Mutta samalla koneella kun voi lämmittää, niin tilasin paikalliselta asennusliikkeeltä "aidosti pohjoisiin oloihin suunnitellun huippu-uutuuden".  Tuona kesänä meillä lämpötila pysytteli yli 30 asteessa kolmisen viikkoa. Talo on peltojen keskellä, eikä varjostavaa puustoa ole, joten talon sisällä myös lämpötila nousi vähitellen samaan ulkolämpötilan kanssa. 

Talon alakerran kolmea huonetta olen lämmittänyt pönttöuuneilla ja hella-leivinuunilla. Periaatteessa kai eri lämmitysmuodot on kustannuksiltaan saman suuruiset, jos puu ostetaan valmiina klapina. Nyt ilmalämpöpumpun asentaja sanoi, että puulla lämmittämistä ei tarvita ja sitä ei kannata käyttää, koska uusi ihmelaite tuottaa kyllä tarvittavan lämmön. En muista ulkoa, enkä jaksa etsiä tietoa, mutta tämän laitteen pitäisi pystyä lämmittämään useamman sadan neliön tai kuution tilan, ja hyvällä hyötysuhteella vielä reilusti yli 20 asteen pakkasella. Neliöitä näissä huoneissa on ehkä 70. 

Tuon hellekesän jälkeen olemme tätä käyttäneet kaksi kesää ja muutamia päiviä jäähdytykseen. Siinä se on tehokas, ja kulutus tässä käytössä on minimaalinen. Keskimääräinen tarve jäähdyttämiselle on varmasti aika vähäinen. Mutta nyt kun maailmankirjat on sekaisin ja sille tarvetta tulee, on se ehdottoman hyvä. 

Talvia tässä on kulunut jo kolme, joista edellinen oli lämmin ja vesisateinen. Kun ulkona sataa ja tuulee siinä nollan asteen tuntumassa, jäähdyttää se taloa aika tavalla enemmän, kuin kuiva tuuleton pakkasilma. 

Suositteluja ilmalämpöpumpun hankinnasta olen saanut vuosien aikana monilta. Yksi henkilö kehui, kuinka tämä sopii juuri tällaiseen vanhaan taloon parhaiten. Hänellä ensimmäinen laatupumppu hajosi kolmen vuoden jälkeen, kun sulamisvedet jäätyi koneen alle ja rikkoi ulkoyksikön. Ammattimies senkin oli asentanut, mutta takuu ei enää ollut voimassa. Jos laitteen hankintakustannuksia ajattelee, niin ei kovin edullista lämmittämistä.

Toinen henkilö kertoi, kuinka edullinen oli tällaisella lämmittää taloa. Kuitenkin kymmenen vuoden aikana hänellä oli jo kolmas laite asennettuna samaan taloon. Sen jälkeen hän oli sitä mieltä, että ilmalämpöpumpun pelkät käyttökustannukset ei välttämättä säästä mitään, vaan vanhan öljykattilan käyttö tulee edullisemmaksi. 

Vertailu ei ole kovin helppoa eri lämmitysmuotojen välillä, koska muuttujia on niin paljon. Kahta samanlaista talvea ja vuotta ei ole. Lisäksi asumisessa on aina jotain muutosta. Jos samoissa huoneissa ilmalämpöpumpun lisäksi on sähköpattereita ja puulämmitystä tunnelman luojana, niin eri lämmönlähteiden hyöty ja taloudellisuus on mahdoton määritellä. 

Yksi asiantuntija minulle vielä kertoi, kuinka ilmalämpöpumppu poistaa kosteutta. Mutta ei se kyllä mitään poista, vaan lämmittää huoneissa olevaa ilmaa. Huoneesta poistuva ilma poistaa myös kosteutta. Toisaalta lämpimässä ilmassa on vesihöyryn pisarakoko pienempi, eli ilma tuntuu kuivemmalta. 

Tässä päästää siihen aiheeseen, eli kritiikkiin. Hyvä puoli oli tuo edullinen ja tehokas jäähdytysmahdollisuus. Mutta koska ilmalämpöpumppu ei poista kosteutta, niin se täytyy poistaa toisella tavalla. Minä laitan päivittäin hellaan tulet ja sen käyttämä korvausilma poistaa kosteutta samalla, kun tuottaa miellyttävää lisälämpöä. Kosteus poistuu piipun kautta ulos. 

Sisäyksikkö on suunnattu siten, että ilma kulkeutuisi myös perimmäiseen kamariin. Vaikka ovet pidetään auki, niin ei se ilmavirtaus sinne kulkeudu. Ehkä sitten kulkeutuisi, jos väliin jäävä eteinen olisi samaa lämmitettävää tilaa, eli ilma pääsisi kiertämään keskusmuuria. Mutta nyt ilmankiertoon tulee lukko jo välikamarin kohdalla, ja siihenkin se puhaltaa huonosti. Peräkamaria täytyy lämmittää pönttöuunilla. Eteinen meillä pidetään viileänä, 

Tällainen teollisuushallin kokoluokkaa lämmittämään suunniteltu ilmalämpöpumppu lämmittää meillä hyvin tupakeittiön ja kohtalaisesti seuraavan välikamarin. Mutta puhallus on monille liian kova, ja siitä tulee vedon tunne, vaikka ilma on lämmin. Jos lämmöt pitäisi täysillä, voisi peräkamarikin sillä lämmetä, mutta sitten ensimmäisessä huoneessa, jossa sisäyksikkö puhaltaa, ei voisi aikaa viettää, kun on liian lämmin ja kova puhallus.  

Kovina pakkastalvina olen lämmittänyt tuvan vanhaa leivinuunia, mutta nyt sitä haluan samalla säästää. Kuitenkin nyt kolmen talven käyttökokemuksella sanon, että talon vanhat pönttöuunit ja puuhella on huomattavasti parempia lämmönlähteitä, kuin ilmalämpöpumppu. Niistä tulee miellyttävä lämpösäteily ja ne poistavat kosteutta. Lämpö on myös tasaisempi, kun se säteilee kolmesta eri kohteesta. Ilmalämpöpumpun yksi ongelma on, että sisäyksikön puhallus katon rajassa voi vetää mukanaan vanhan talon vanhoja eristehiukkasia yläpohjasta, jos siellä paperointi kattolaudan ja eristeen välissä on hapertunut, tai sitä ei ole. 

Nyt tämän laitteen pitkä takuu umpeutuu syksymmällä. Sen kaikkien ominaisuuksien hallintaan tarvitsisin tietotekniikkainsinöörin koulutusta. Toisille riittää innostus ja kiinnostus kaikkeen uuteen ja hienoon. Itse kun olen vanhanaikainen vilttihattu, rohdinpaita, sarkahousu ja virsujalka, niin ärsyynnyn näistä leluista. 

Seuraavana talvena koitan korvata ilmalämpöpumpun yhdellä irtopatterilla tuvassa, ja muuten lämmitän samalla tavalla uuneja. Pidän omaa kulutuskirjaa sähköstä ja merkitsen muistiin muuttuvia tekijöitä. Jos sähkönkulutus on suunnilleen samaa luokkaa, niin kumpi kannattaa hankkia. Muutaman kympin sähköpatteri rautakaupasta, vai reilu parin tonnin ilmalämpöpumppu. Jäähdyttämiseen kesäpäivinä riittää teholtaan paljon pienemmän kokoluokan laite. 

Ehkä vielä joskus palaan tähän aiheeseen. 

Korjaustarpeen arviointia

Tämä on sellainen aihe, josta minulta pyydetään usein kommentteja. Olen sanonut, että vanhan talon korjaamisen ja remontoinnin periaatteet on mielestäni yleispäteviä. Yksilöllisempää arviointia tarvitaan, jos on kysymys vaurioiden korjaamisesta. Saneeraaminen ja modernisointi on itselleni vierasta. En sellaisesta tykkää, enkä osaa paljon asioita kommentoida. Mutta työpaikalla teen mitä pyydetään ja käsketään, jos se on minulle mahdollista. 

 Olen monessa kohtaa elämässä vanhan liiton miehiä. Liittoutumaton ja oman tieni kulkija. Käytännön puolella perinteinen ja konservatiivinen, vaikka arvostuksissa usein moderni ja vapaamielinen. Mutta kun puhutaan vanhan talon korjaamisesta niin en lähde ampumaan tykillä kärpästä.  Siinä on ne vanhat korjausrakentajan kymmenen käskyä hyvät ja yleispätevät. Vanhassa talossa elämäntavan sopisi olla yksinkertaista ja maanläheistä. 

"Älä korjaa kunnossa olevaa, äläkä uudista korjattavissa olevaa. "

Jos tuntuu, että vanhassa talossa on paljon rakennustapoja ja rakenneratkaisuja, jotka haluaisi korjata, sekä materiaaleja, jotka haluaisi vaihtaa, kannattaa hiljentyä miettimään, onko vika talossa vai asukkaassa. Vai onko vikaa kummassakaan. Ehkä paras olisi etsiä talolle toisenlaiset asukkaat. Vanhoja taloja on meillä harvassa ja niistä tykkääviä ihmisiä paljon enemmän. 

Hiljattain oli juttu iltapäivälehdessä vanhasta talosta täällä meidän nurkilla, joka oli tullut myyntiin jollekin kiinteistövälitystoimistolle. Talo on muistaakseni 1800 -luvun alkupuolella rakennettu, ellei joiltain osin sitäkin vanhempi. Mutta sisäkuvista näki, että aika siellä oli pysähtynyt saman vuosisadan lopulle. Kaikki pinnat oli sen ikäisiä, samoin kuin huonekalut ja tarvekalut. Osa kommentoijista huokaili, että kunpa se saisi säilyä tuollaisena myös uusilla omistajilla. Toisten mielestä purkaminen ja polttaminen taitaisi olla paras vaihtoehto. Näitä jälkimmäisiä järjen jättiläisiä tulee joskus väläyttelemään mielipiteitään minullekin. Vaikka talossa olisi vain pätkä alahirren vaihtoa ja tippapuiden uusimista. Mutta eniten kuitenkin tapaan vanhojen talojen halaajia. 

Kuitenkin tuollainen vanha talo on ongelmallinen asuttavaksi nykyihmiselle sellaisenaan. Nykyaikaiset perinnerakennusmateriaalit on parempia, kuin ne satavuotta sitten käytetyt rakennusmenetelmät. Samoista syistä johtuu osittain sekin, että nykyihminen on pitkäikäisempi ja terveempi, kuin esivanhempansa sata vuotta sitten. 

Satavuotiaista sellaisenaan säilyneistä rakenteista puuttuu ilmansulku- ja tuulensuojatiiveydet. Eli ne paperoinnit tai levytykset. Eristetilojen pitäisi olla vakaassa ja liikkumattomassa tilassa ilmankierron suhteen, jotta lämpöeristys toimittaa omaa tehtäväänsä. 

Ilmansulkutiiveys paperit tai levyt suodattaa sisäilmaa, että vanhoista esim. alapohja- tai yläpohjaeristeistä, tai hirsiseinien riveväleistä ei pääsisi hengitysilmaan hienojakoista epäpuhtautta, kuten turve-, sammal-, olki-, puru-, pehku tai hiekkapölyä. Kun pistetään vaikka tulta hellaan, tarvitsee palaminen korvausilmaa ja siitä tulee alipainetta huoneeseen. Tällaisessa hengittävässä rakenteessa korvausilma tulee ovien ja ikkunoiden rakosista, mutta myös rakenteiden ja eristekerrosten läpi. Samasta aiheesta kirjoitus ja linkkejä viime vuoden joulukuulta.

Yli satavuotiaassa talossa, jossa ei ole muuta uutta, kuin ruma peltikatto viime vuosituhannen lopulta, on sekin onni onnettomuudessa. Rumakin peltikatto on suojannut taloa mittavilta vaurioilta. Siihen voi vaihtaa savitiilikaton, tai konesaumatun peltikaton, kun ei ole enää muuta rahanmenoa remontteihin tulossa. 

Ulkovuorilaudoitus vanhan hirsikehikon päällä olisi ehdottoman tärkeä, ainakin tuulisten ja aurinkoisten peltoaukeiden laitamilla. Auringonvalon vaikutus vaurioittaa pitkällä aikavälillä ulkopintaa enemmän kuin sateet. Tässä linkki vanhaan tekstiini aiheesta.

Vanhan talon korjaamiseen ei tarvita rakennuslupia. Eli korjaaminen ilman lupia on luvallista. Mutta vanhan talon uudistaminen, saneeraaminen ja modernisointi on uuden rakentamista, ja silloin rakennuslupa täytyy hakea. Rakennuslupa edellyttää myös lupakuvia ja rakennesuunnittelua. Yleensä myös rakennusvalvojaa, eli vastuuhenkilöä. 

*****

Nyt on menossa monien vanhojen talojen remonteissa harkinta ja suunnitteluvaihe. Tulevalle vuodelle korjausavustuksista päätöksiä odotellaan. Ollaan perimmäisten kysymysten äärellä ja odotellaan valoa ja iloa, sekä toimeliaisuuden palautumisia, kun pitkän ja pimeän vaiheen yli päästään. Nyt jo yli yhdeksän vuotta olen tätä blogia kirjoittanut vaihtelevalla inspiraatiolla. Mutta parhaimmin juuri tällä kanavalla olen tavoittanut työn tarjoajat. Sekä saanut myös jaettua omaa osaamistani neuvojen ja mielipiteiden muodossa sinne, missä vanhojen talojen omistajat on omatoimisia ja toimeliaita remonttinaisia ja -miehiä. 

Toivotan mukavaa loppuvuotta kaikille! Pysytään terveinä!

tv, Puusuutari