perjantai 10. syyskuuta 2021

Konservatorinen näkökulma

Tällä työmaalla tuli itselleni uusi näkökulma vanhan korjaamiseen. Vanha navetta on periaatteessa ollut elinkaarensa päässä jo jonkin aikaa, mutta omalla tavallaan uhmannut ajan kuluttavaa vaikutusta ja pysynyt pystyssä. Vanhan pärekaton päällä oli  mineriittilevyt, jotka nekin oli olleet paikallaan vuosikymmeniä. Vuosikausia oli myös vettä päässyt sisälle rakenteisiin. 

Oma tehtäväni on ollut aluksi tukea rakennusta, että se jaksaisi odottaa tulevia remontteja. Olen tukenut hirsikehikkoa pystypiiruilla, eli följäreillä, joita on samalla kohdalla aina sisä ja ulkopuolella seinän. Niiden läpi olen porannut reiät ja kiristänyt kierretangoilla ja suoristanut seiniä. Yllättävän suuria painumia ja hirsikehikon pullistumia olen saanut näillä oikaistua. 

Restaurointimielessä rakennus ei ole korjauskelpoinen, mutta nyt ollaan haluttu säästää se niiltä osin, kuin se on vielä säilytettävissä. Pitävä vesikatto on ensimmäiseksi tärkeä työ. Rakennus ei ole suojeltu, mutta Museovirasto oli mukana projektissa. Myöhempi käyttötarkoitus tulee olemaan työtilat kuvanveistäjälle, ja käytännössä se toteutetaan rakennus rakennuksen sisällä ajatuksella. 

Vanhassa kuluneessa rakennuksessa on paljon sille ominaista kauneutta, ja tämäkin entinen navetta on näköalapaikalla.   







 








Alkuvaiheen työ katon osalta oli korjata kattotuolin yläpaarre, joka oli lahoamisesta ja rakennuksen painumisesta katkennut kahdestakin kohtaa. Sitä oli myös tuettu. Kattotuolin korjaamisen ja alemman harvalaudoituksen korjasin vielä yksin. 

Olen työskennellyt nyt viisitoista vuotta yksin omilla työmaillani, ilman työparia. Yksin tehtynä työ on joutuisampaa ja kustannustehokkaampaa, kuin epäsopivan työparin kanssa. Hyvässä työtiimissä on tietenkin työ aina tehokkaampaa. Itse olen tekemisissäni päämääräkeskittynyt ja sisäistänyt protestanttisen työmoraalin ja tulosvastuun ajatuksen. Työ opettaa tekijäänsä ja työporukassa kokeneemmat nuorempiansa. Työ valmistuu tekemällä eikä höpöttämällä. Joskus apukädet olisi olleet tarpeen, mutta suunnittelemalla työjärjestystä ja pitämällä työprojektit sopivan kokoisina, olen selvinnyt omin neuvoin. 

Kuitenkin sain nyt avukseni työparin aikuisista rakennusrestauroinnin opiskelijoista, joiden kanssa työpäivät sujui mukavasti ja työ eteni joutuisasti. Heille tämä oli varmasti hyvä esimerkki siitä, mikä kaikki vanhassa rakennuskannassa voi olla korjaamisen ja säilyttämisen arvoista. 







Ymmärsin, että Museoviraston mukana ololle yhtenä ehtona oli, että mahdollisimman paljon vanhoja rakenneosia säästetään ja jätetään näkyviin.  Siksi vanhaa pärekattoa ja niiden aluista laudoitusta pyrittiin säästämään. Siinä on tietty ristiriita työntekijälle, kun työturvallisuudesta ja niistä määräyksistä ei saisi tinkiä, mutta kuitenkin vanhat päreet ja niiden hutera aluslaudoitus vaarantaa työturvallisuutta lisää. Myös putoamisvaljaiden käyttö on monin verroin hankalampaa tällaisen työn alkuvaiheessa siellä katolla. Se myös enemmänkin vaarantaa työturvallisuutta, kuin parantaa sitä, kun köysi pyörii siinä jaloissa. Uudella tasaisella kattolappeella tilanne on aivan toinen. 

Vanha pärekatto näyttää usein alhaaltapäin vielä säilyttämisen arvoiselta, koska se on ollut suojan puolella. Mutta yläpuoli on ollut sääolosuhteiden vaikutukselle alttiina, ja vanhat päreiden aluiset laudatkin on yläpuoleltaan lahonneet ja haristuneet kutakuinkin puolet paksuudestaan. Päreet myös on siellä suurelta osin irti alustastaan, koska vanhat naulat on ruostuneet olemattomiin. Irtonaiset päreet jalan alla ei ole hyvä juttu kaltevalla ja haperalla kattopinnalla. Eikä päreiden läpi voi nähdä aina sitä, missä on laudoitusta niiden alla, tai edes kattotuolin paikkaa, jonka päälle ehkä uskaltaisi painoaan varata. Putoamisvaljaiden tukipiste pitäisi tällaisessa työssä olla kohtisuoraan yläpuolella.  


*****

Tähän asti olin blogipäivitystä valmiiksi kirjoittanut, kunnes itse putosin tuolta katolta. Viimeisen kuvan kattolape on nyt valmis kolmiorima huopakatto. Myös rakennuksen toisen puolen kattolape on puoleen väliin asti suoristettu ja umpilaudoitettu. 

Yritin miettiä työjärjestystä, sen joutuisuutta ja opiskelijalle turvallista työskentelyä eri vaiheissa. Työturvallisuudesta ei saa missään vaiheessa tinkiä, mutta ammattilaiset sen parhaiten tietää, kuinka työturvallisuutta ei pelkillä määräyksillä ja niiden noudattamisella saavuteta. Tai sitten niin, että kun ei tehdä mitään, niin ei vahinkojakaan tapahdu. 

Oli aamu ja kattolape varjon puolella vielä aamukasteinen. Ei liukas, mutta hieman arvaamaton. Olin laudoittanut lappeen harjalle asti umpeen ja turvaköyden kiinnitys oli irrotettava. Suunnittelin köydelle uutta kiinnitystä, ja nosturin kori oli alapuolellani räystään korkeudessa. Räystäällä oli myös naulattuna vaakasuuntainen lauta, josta saisi jalan alle tukea. Sitten jossain kohdassa pito kengissä irtosi. Otteeni nosturin korista ei pitänyt ja mätkähdin maahan. Räystäältä matkaa on maahan ehkä kolme metriä. 

Tarkoitus olisi tehdä katto loppuun myöhemmin, kun tästä taas kuntoudun. Ranne on murtunut ja käsi kipsissä. Työtarjouksia otan vastaa vielä jatkossakin, mutta tällaiset kattotyöt ja suuremmat hirsikorjaukset jätän suosiolla nuoremmille ja innokkaammille. Jos olisin jonkin ammattioppilaitoksen palkkalistoilla, voisimme tällaisia kattotöitä puuhastella ilman aikatauluja. Nyt olin antanut siitä oman työaika-arvioni, joissa puitteissa yritän aina pysyä. 

*****

Vielä löytyi kuvia kamerastani, joita olin ottanut pari päivää ennen työn keskeytymistä:








keskiviikko 19. toukokuuta 2021

Paluu lähtöruutuun

Perimätieto kertoo, että otin ensimmäisiä askeleitani vanhan torpan permannolla joskus kuusikymmentä luvulla viime vuosituhannella. Nyt yli viisikymmentä vuotta myöhemmin olen hiomassa samoja lattioita. Torppa on tiettävästi 300 vuotta vanha ja niillä lattialankuilla on varmasti monet sukupolvet ottaneet ensiaskeleitaan. 






Muutakin tekemistä lattioiden jälkeen torpassa minulle on, mutta tästä oli hyvä nyt aloittaa. Hiomakoneet ostin itselleni omat. Toivottavasti niille tulee lisääkin käyttöä. 






Vanhojen lattialankkujen hiominen herättää tietenkin monenlaisia mielipiteitä. Tässä on kuitenkin jokin keräilyerä vanhoja lattialankkuja tästä torpasta. Yritin enemmänkin tasoitella ja pyöristellä paksuuseroja. Huonejako on ollut eri vuosikymmeninä ja vuosisatoina vähän erilainen. Asunnot on olleet yhden ja kahden huoneen vuokra-asuntoja silloin, kun omia askeleitani siellä sovittelin vähän pienemmillä kengillä. 




 
Yhteen lankkuun on hiiltynyt pyöreä kuoppa. Onko jollakin meinannut tapahtua ikävä vahinko?




Pieni vinous vanhassa katossa ei ole mikään haitta, vaan paremminkin kaunis yksityiskohta. Kalusteasennuksissa ja mitoituksissa se aiheuttaa pientä päänvaivaa, jos kalusteet on tilaustyönä teetettyjä. Joskus voi olla parempi ratkaisu rakentaa kalusteet paikalleen, jolloin voi vinoudet huomioida tehdessä. Aikaa vievää työtä sekin on. 

Rakensin myös vanhoille kierrätysoville karmeja, ja asensin paikalleen. Yhden kierrätysoven sovitin vanhoille paikallaan olleille karmeille. Listoituksissa ja smyygeissä vinous tulee vastaan haasteineen. Mutta ne haasteet on vain askartelua. 

Itse en halua lähteä vanhoja vinoja seiniä suoristelemaan. Jos ne koolaa suoriksi, pienenee huonetila, mutta myös tyhjä tila siellä pintaverhoilun ja vanhan seinäpinnan välissä olisi hyvä täyttää jollain luonnoneristeellä. Ulkoseinissä sillä on merkitys myös lämmöneristykseen, ja väliseinissä vaikuttaa akustiikkaan. 
Huokolevytys ja panelointi vinoille seinille on sellaista työtä, josta olen alkanut tykkäämään. Myös tapetoinissa vinouksien häivyttäminen kuvioissa pistää sopivasti ajattelemaan.  

Vanhassa talossa säilytetyt vinoudet näyttävät rehelliseltä. Kovasti vinojen vanhojen pintojen suoraksi koolaaminen saa rakenteen näyttämään pöhöttyneeltä ja vilpilliseltä. 




Torppa on pitkänmallinen ja siinä on kaksi sisäänkäyntiä. Tähän pienemmän päädyn sisäänkäyntiin tein uudet ulkoportaat vanhoista kierrätysosista. Askelmat ovat lattialankkujen pätkiä, joilla voi olla ikää jo lattialankkuinakin pari - kolmesataa vuotta. Kaiteenpätkä on jostain kohdasta terassia tai pääsisäänkäyntiä siltä ajalta, kun torppaakin on uudistettu huvilamaisemmaksi. Koristeleikkauksia vahvistelin ruuvaamalla ja tolpan hattuineen, sekä käsikaiteen tein paikanpäällä. 

Työtä tämän ikäisessä talossa riittää tulevillekin sukupolville. Omissa tekemisissäni mietin usein, että kuinka pitkään jokin kätteni jälki on nähtävillä, kun itse olen jo kuvasta poistunut. 



 

lauantai 17. huhtikuuta 2021

Sammaloitunut tiilikatto

Tälle vuodelle on melkein pelkästään pyydetty tekemään kattotöitä. Monena vuonna on mennyt eniten aikaa alahirsien korjaamisessa ja lattiatöissä. Ajat muuttuu ja suhdanteet vaihtelee. 


Vanha betonitiilikatto on ollut paikalaan viisikymmentä luvulta alkaen. Rakennus on vanha navetta ja myöhemmin autokorjaamo. Parista kohtaa vesi oli mennyt läpi ja lahottanut ruoteita ja kattotuolin päätä. Kattotuolin sain korjattua alakautta avoimelta vintiltä. Vanhojen ruoteiden päälle laitoin uusiksi ruoteiksi neljän tuuman laudat. Ne vahvistaa kattoa ja jakaa tiilien painoa tasaisesti ja vanhoja ruoteita paremmin koko katon alalle. 


Tiilien alle on aikanaan jätetty vanha huopakatto, josta ei nyt montaa palaa ollut jäljellä. Alimmaisena on alkuperäiset päreet. 

Jos olisin poistanut vanhat tiiliruoteet, olisi sieltä lähtenyt mukaan myös korotuslaudat,  ja päreineen kaikkineen harva ja epäkurantti aluslaudoitus. Sinne olisi jäänyt vain kattorakenteiden yläpaarteet, jotka nekin on liian harvassa nykymitalle. Vielä kun yläpaarteet on ranteen vahvuista rankapuuta. Ne myös olisi kannattanut uusia, jos uusimaan olisin lähtenyt. Eli koko rakennuksen yläosa olisi tullut purettua. Nyt rakennus on varastokäytössä ja siinä on tilava ja tuulettuva vintti. Näiden vanhojen rakenteiden päälle en lähtenyt temppuilemaan aluskatetta. 

Ajatus oli säästää työnantajan kustannuksia tärkeämpiin kohtiin. Katon uudet tiilet on vanhoja nekin, ja olleet varastoituna tätä hommaa varten. Työssä kului yhden miehen kahden työviikon tunnit. Katon vanhat tiilet otin myös ehjänä alas ja nämä uudet harjasin ja puhdistin käsin yksittäin. Noin sata neliötä ja 1700 tiiltä. 

*****

Minulta kysyttiin, että miten kuparinauha tai kuparinen harjapelti katolla toimii sammaleen poistajana. Minulla ei ole siitä kokemusta, enkä ole varsinaisesti asiasta kuullut. Mutta nopea googlettaminen vei Masinistien keskustelupalstalle, joka on parasta, mitä netistä voi löytää. 

Oman taloni tiilikaton pesin ja maalasin, mutta pesu vain puhtaalla vedellä. Maalaamisen vaikutus tuntuu olevan niin lyhytaikainen, ja lähinnä ulkonäkökysymys. Mielestäni pelkkä pesu riittää, jos pieniä määriä sammalta siellä on. Kevyesti ruiskutettavia sammalmyrkkyjä voi myös kokeilla, kunhan ei saastuta maaperää. 

Olen seurannut myös yhden tiilikaton elämää toistakymmentä vuotta, johon vanhat tiilet pestiin yksittäin alhaalla ja kyllästettiin jollain kaupallisella kirkkaalla betonitiilikyllästeellä. Nyt siellä kuitenkin kasvaa taas sammal, niin kuin ennen remonttia. 



 

tiistai 9. maaliskuuta 2021

Ilmalämpöpumppu vanhaan taloon

Kirjoitan kokemukseni aiheesta, kun talo on vanha hirsitalo keskusmuurilla. Rintamamiestalo tyyppinen, ja nyt 90 vuotta vanha. Seinissä ei ole lisälämpöeristeitä ja ulkona vuorilauta suoraan hirressä kiinni. Ala- ja yläpohjan olen kutterinpurueristänyt. Rakenteet on tuulensuoja- ja ilmasulkutiiviit. 

Kesä 2018 oli tukalan helteinen ja silloin päätin hankkia jonkin viilennyskoneen meille myös. Mutta samalla koneella kun voi lämmittää, niin tilasin paikalliselta asennusliikkeeltä "aidosti pohjoisiin oloihin suunnitellun huippu-uutuuden".  Tuona kesänä meillä lämpötila pysytteli yli 30 asteessa kolmisen viikkoa. Talo on peltojen keskellä, eikä varjostavaa puustoa ole, joten talon sisällä myös lämpötila nousi vähitellen samaan ulkolämpötilan kanssa. 

Talon alakerran kolmea huonetta olen lämmittänyt pönttöuuneilla ja hella-leivinuunilla. Periaatteessa kai eri lämmitysmuodot on kustannuksiltaan saman suuruiset, jos puu ostetaan valmiina klapina. Nyt ilmalämpöpumpun asentaja sanoi, että puulla lämmittämistä ei tarvita ja sitä ei kannata käyttää, koska uusi ihmelaite tuottaa kyllä tarvittavan lämmön. En muista ulkoa, enkä jaksa etsiä tietoa, mutta tämän laitteen pitäisi pystyä lämmittämään useamman sadan neliön tai kuution tilan, ja hyvällä hyötysuhteella vielä reilusti yli 20 asteen pakkasella. Neliöitä näissä huoneissa on ehkä 70. 

Tuon hellekesän jälkeen olemme tätä käyttäneet kaksi kesää ja muutamia päiviä jäähdytykseen. Siinä se on tehokas, ja kulutus tässä käytössä on minimaalinen. Keskimääräinen tarve jäähdyttämiselle on varmasti aika vähäinen. Mutta nyt kun maailmankirjat on sekaisin ja sille tarvetta tulee, on se ehdottoman hyvä. 

Talvia tässä on kulunut jo kolme, joista edellinen oli lämmin ja vesisateinen. Kun ulkona sataa ja tuulee siinä nollan asteen tuntumassa, jäähdyttää se taloa aika tavalla enemmän, kuin kuiva tuuleton pakkasilma. 

Suositteluja ilmalämpöpumpun hankinnasta olen saanut vuosien aikana monilta. Yksi henkilö kehui, kuinka tämä sopii juuri tällaiseen vanhaan taloon parhaiten. Hänellä ensimmäinen laatupumppu hajosi kolmen vuoden jälkeen, kun sulamisvedet jäätyi koneen alle ja rikkoi ulkoyksikön. Ammattimies senkin oli asentanut, mutta takuu ei enää ollut voimassa. Jos laitteen hankintakustannuksia ajattelee, niin ei kovin edullista lämmittämistä.

Toinen henkilö kertoi, kuinka edullinen oli tällaisella lämmittää taloa. Kuitenkin kymmenen vuoden aikana hänellä oli jo kolmas laite asennettuna samaan taloon. Sen jälkeen hän oli sitä mieltä, että ilmalämpöpumpun pelkät käyttökustannukset ei välttämättä säästä mitään, vaan vanhan öljykattilan käyttö tulee edullisemmaksi. 

Vertailu ei ole kovin helppoa eri lämmitysmuotojen välillä, koska muuttujia on niin paljon. Kahta samanlaista talvea ja vuotta ei ole. Lisäksi asumisessa on aina jotain muutosta. Jos samoissa huoneissa ilmalämpöpumpun lisäksi on sähköpattereita ja puulämmitystä tunnelman luojana, niin eri lämmönlähteiden hyöty ja taloudellisuus on mahdoton määritellä. 

Yksi asiantuntija minulle vielä kertoi, kuinka ilmalämpöpumppu poistaa kosteutta. Mutta ei se kyllä mitään poista, vaan lämmittää huoneissa olevaa ilmaa. Huoneesta poistuva ilma poistaa myös kosteutta. Toisaalta lämpimässä ilmassa on vesihöyryn pisarakoko pienempi, eli ilma tuntuu kuivemmalta. 

Tässä päästää siihen aiheeseen, eli kritiikkiin. Hyvä puoli oli tuo edullinen ja tehokas jäähdytysmahdollisuus. Mutta koska ilmalämpöpumppu ei poista kosteutta, niin se täytyy poistaa toisella tavalla. Minä laitan päivittäin hellaan tulet ja sen käyttämä korvausilma poistaa kosteutta samalla, kun tuottaa miellyttävää lisälämpöä. Kosteus poistuu piipun kautta ulos. 

Sisäyksikkö on suunnattu siten, että ilma kulkeutuisi myös perimmäiseen kamariin. Vaikka ovet pidetään auki, niin ei se ilmavirtaus sinne kulkeudu. Ehkä sitten kulkeutuisi, jos väliin jäävä eteinen olisi samaa lämmitettävää tilaa, eli ilma pääsisi kiertämään keskusmuuria. Mutta nyt ilmankiertoon tulee lukko jo välikamarin kohdalla, ja siihenkin se puhaltaa huonosti. Peräkamaria täytyy lämmittää pönttöuunilla. Eteinen meillä pidetään viileänä, 

Tällainen teollisuushallin kokoluokkaa lämmittämään suunniteltu ilmalämpöpumppu lämmittää meillä hyvin tupakeittiön ja kohtalaisesti seuraavan välikamarin. Mutta puhallus on monille liian kova, ja siitä tulee vedon tunne, vaikka ilma on lämmin. Jos lämmöt pitäisi täysillä, voisi peräkamarikin sillä lämmetä, mutta sitten ensimmäisessä huoneessa, jossa sisäyksikkö puhaltaa, ei voisi aikaa viettää, kun on liian lämmin ja kova puhallus.  

Kovina pakkastalvina olen lämmittänyt tuvan vanhaa leivinuunia, mutta nyt sitä haluan samalla säästää. Kuitenkin nyt kolmen talven käyttökokemuksella sanon, että talon vanhat pönttöuunit ja puuhella on huomattavasti parempia lämmönlähteitä, kuin ilmalämpöpumppu. Niistä tulee miellyttävä lämpösäteily ja ne poistavat kosteutta. Lämpö on myös tasaisempi, kun se säteilee kolmesta eri kohteesta. Ilmalämpöpumpun yksi ongelma on, että sisäyksikön puhallus katon rajassa voi vetää mukanaan vanhan talon vanhoja eristehiukkasia yläpohjasta, jos siellä paperointi kattolaudan ja eristeen välissä on hapertunut, tai sitä ei ole. 

Nyt tämän laitteen pitkä takuu umpeutuu syksymmällä. Sen kaikkien ominaisuuksien hallintaan tarvitsisin tietotekniikkainsinöörin koulutusta. Toisille riittää innostus ja kiinnostus kaikkeen uuteen ja hienoon. Itse kun olen vanhanaikainen vilttihattu, rohdinpaita, sarkahousu ja virsujalka, niin ärsyynnyn näistä leluista. 

Seuraavana talvena koitan korvata ilmalämpöpumpun yhdellä irtopatterilla tuvassa, ja muuten lämmitän samalla tavalla uuneja. Pidän omaa kulutuskirjaa sähköstä ja merkitsen muistiin muuttuvia tekijöitä. Jos sähkönkulutus on suunnilleen samaa luokkaa, niin kumpi kannattaa hankkia. Muutaman kympin sähköpatteri rautakaupasta, vai reilu parin tonnin ilmalämpöpumppu. Jäähdyttämiseen kesäpäivinä riittää teholtaan paljon pienemmän kokoluokan laite. 

Ehkä vielä joskus palaan tähän aiheeseen.