torstai 1. joulukuuta 2016

Terassityökauden päätös

Omilla työmaillani terassikausi alkoi tänä vuonna keväällä Turussa, kun talven viimeiset räntäsateet vielä hiutaloi niskaan. Nyt terassityökausi päättyi Kaarinassa, jossa tein kaksi samanlaista terassia talon eri puolille.






Esteettinen suunnittelutyö on työnantajien omaa käsialaa, mutta rakennesuunnittelu ja toteutus on omaani. Kun terassi on niinsanotusti katon päällä kelluva, tai makaava, täytyy siinä miettiä, että se on kaikilta osiltaan riittävän vahva ja turvallinen.





Pitkä etukaide on se, jonka tukevuus on erittäin tärkeä. Kun pystytolpat alkavat katon päältä, on tolppien yläpään jäykistäminen ilman vinotukia tms. vähän hankalaa. Mutta tuo kaidekäsipuu, eli ylävaakapuu pitää silloin olla yhtenäinen kulmatolppien välillä ja riittävän vahva ja tukeva. Näissäkin terasseissa kaidepuu menee keskitolppien läpi ehjänä.