maanantai 9. helmikuuta 2015

Kuntoarvioita korjaustarpeesta

Olen tässä kuluneen talven aikana harrastellut vanhojen talojen kuntoarviointeja niiden omistajille tai ostajaehdokkaille. Vanhan talon arvioiminen on kuitenkin todella tärkeä asia, kun ajattelee, että asuntokauppa on meille tavallisille ihmisille usein elämän suurin yksittäinen hankinta ja sijoitus. Silloin on hyvä tilanne, jos vanhan talon kunnon arvioimiseen on talon katsojalla itsellään osaamista ja edellytyksiä. Mutta kun useinkaan ei kuitenkaan ole, niin siksikin olen tässä blogissa halunnut jakaa omaa innostumistani ja kiinnostumistani, jossa keskiössä on vanha talo ja rakennusperinteen asia maanläheisellä tavalla mukana. Tämän blogin kantava ajatus olisi olla vertaistukena ja uskonvahvistajana kanssaveljilleni ja -siskoilleni. Usein kuitenkin myyjäkin hyvässä uskossa kuvittelee myyvänsä hyvää vanhaa taloa, josta edellinen asukas on siirtynyt hiljattain pitkän ja hyvän elämänsä ajasta ja ehtoosta ijäisyyteen ja elonkiertoon.

Rintamamiestalo

Syksyllä kävin tutustumassa ryhdikkääseen ja suurehkoon rintamamiestaloon, jonka omistaja kertoi työkavereiden ja tuttujen alkaneen huomautella hänelle, että hänen vaatteensa haiskahtaa homeelle. Useinkaan omassa talossa homekasvustojen ilmestyessä sitä ei asukas itse haista ja huomaa, jos ei siihen liity muuta isompaa oireilua. Homeongelma voi hiipiä salakavalasti ja tuttujen kommentit tässä tapauksessa on syytä ottaa huomioon. Itselläni ei ole kovinkaan herkkä homenokka, koska kaikki vanhojen talojen pölyt ja epäpuhtaudet hengitysilmassa on tullut jo hengitettyä moneen kertaan. Siinä on herkkyys vähän kärsinyt. Mutta kuitenkin tässä rintamamiestalossa huomasin sillä alueella, missä taloon tulevat vesipisteet ja viemärilinjat sijaitsevat, makeahkon tuoksun ja kielenkärkeä pisteli jotenkin jännästi. Samassa kerroksessa talon toisessa päässä, vaikka tilat olivat avoimia, en samaa tuoksua tai pistelyä huomannut.
Talo on rakennettu aikanaan kallioiselle penkereelle ja maata on kuorittu kallioon asti, johon perustus on valettu. Kuitenkin talo on kallion rinteessä, eikä myöhemmin kaivettu salaoja poista kaikkea maakosteutta, vaan vettä valuu myös talon kellariin, josta sitä nyt poistetaan "pilssipumpulla".
Suosittelen näissä tapauksissa kellarin siivoamista ja tuuletusluukkujen lisäämistä kylmiin kellareihin ja alapohjiin, jos niitä ei ennestään ole riittävästi. Mielestäni ei kuitenkaan kellarin ilmankosteus voi olla syynä asuinkerroksen homeilmaan, jos siellä sitä on, lähinnä siitäkin syystä, että talo on ollut ilmeisen homeeton reilusti kuusikymmentä vuotta. Itseäni ensiksi epäilyttää näissä tapauksissa hiljattain tehdyt kylpyhuone ja apukeittlötilat, joissa vesiputket ja viemärit on rakenteitten alla piilossa. Tai kuinkahan siellä on vesieristykset tehty? Ihan heti en suositellut avaamaan rakenteita, vaan jonkinlainen home ja kosteusmittaus rakenteiden päältä siinä olisi varmaan hyvä tehdä. Kuinkahan luotettavan tuloksen tällaisessa tapauksessa saisi homekoiran avulla? Jos jollakin lukijalla on kokemuksia homekoiran käynnistä, niin olisi mukava saada suosituksia kommenttiosioon.
Talossa on ns. holvilattia, eli valettu välipohja kellarin ja asuikerroksen välissä, jonka päällä eristekerros ja lautalattia. Valulaatan päällä on vanhastaan bitumisively, jonka päällä on puru, eli rakenteet on varmasti hyvin ja toimivaksi tehty ja ajateltu. Varmasti myöskin kellarissa oleva suhteellisen korkea ilman kosteus voi puskuroitua tässäkin tapauksessa, bitumisivelystä huolimatta, välipohjan valulaatan läpi ja purueristykseen. Ensimmäiset vuosikymmenet talossa oli ollut päällimmäisenä vain lautalattia, joten ilmankosteus on haihtunut huoneilman kautta painovoimaisesti ulos, niinkuin hyvä onkin. Myöhemmin taloon oli lisätty näihin tiloihin lautalattian päälle muovimatot, eikä kosteus ole enää päässyt haihtumaan huoneilmaan. Nyt uusien asukkaiden ajatus on ollut ottaa vanhat ja hienot lautalattiat näkyviin ja taas välipohjarakenne voi hengittää. Voisi se kai olla niinkin, että välipohjaeristeisiin olisi kehittynyt pieniä määriä homekasvustoja siellä muovimaton alla, joka nyt nousee selvemmin huoneilmaan.
Tässäkin talossa kävi myöhemmin virallinen kuntotarkastaja, mutta lopputulos oli melkein se ja sama, eli rakenteita avaamatta mitään tarkempaa ei voida sanoa. Saman voisi sanoa melkein kuka tahansa asianharrastaja, eikä loppulasku ole varmaan samaa luokkaa.

Kyläkauppa

Toinen arvioitava talo, jossa talven kuluessa olen käynyt, on vanha hirsirunkoinen ja varmaankin sen satavuotta vanha. Taloon on myöhemmin rakennettu jatkoksi lisärakennus, jossa on toiminut kauppa. Yhteiskunnan rakennemuutoksesta ja tässäkin tapauksessa euroruplaan siirtymisestä johtuen, on kyläkauppiaan ollut parempi suorittaa elämäntyönsä loppuunmyynti. Kauppa oli jäänyt tyhjilleen ja kylmilleen, mutta vanhassa osassa rakennusta asuminen ja elämä jatkuu.
Kun kauppa oli vanhan talon jatkeeksi rakennettu, oli siihen alapohjarakenteeksi tehty valulaatta. Vanhassa osassa taloa oli ollut tähän asti varmasti tuulettuva ryömintätila ja täytepohja, mutta sekin oli uusittu ja modernisoitu umpinaiseksi betonilaataksi. Tämä valulaattarakenne toimii vielä asutussa vanhassa osassa rakennusta, koska rakennusta lämmitetään. Myös kauppaosassa rakenne oli toiminut siihen asti, kunnes tilan lämmittäminen oli lopetettu. Nyt siellä nousee valulaatan ja seinän välistä paikka paikoin lattiasienen kukintoa, joka on tutkittu ja varmistettu lattiasieneksi.
Laatan alapuolella on varmasti savi aika lähellä maanpintaa, niinkuin näillä lakeuksilla usein on ja se nostaa maakosteutta laatan alapintaan. Eli hiekkaa kosteudennousun katkona ei ole varmaan paljon käytetty. Kuitenkin rakennuksen lämmittäminen on pitänyt laatan alapuolisen maan kuivana, eikä lattiasienelle ole ollut elinolosuhteita. Mutta nyt lämmittämättömässä rakennuksessa laatan alla on kostea ja seisova kasvihuoneilmasto, joka on lattiasienelle otollinen maaperä kasvaa.
Tässä tapauksessa suosittelen piikkaamaan valulaatan pois vanhan kaupan lattiasta, jonka jälkeen savimaata voisi vielä vähän kuoria ja tehdä sinne vaikka sepelitasoitus. Tämän jälkeen vaurioituneita seinärakenteita voi korjata tarpeen mukaan ja säilyttää vanhan kaupparakennuksen vaikka varastotilana. Siinä tarkoituksessa myös sepelilattia on ihan kelvollinen, eikä lattiasienelle ole elinkelpoisia olosuhteita. Tämä olisi ensimmäinen pelastava toimenpide, ilman sen suurempia remontteja. Vaikka vanhan valulaatan poispurkaminen onkin fyysistä ja raakaa työtä.

Kartano pääkaupunkiseudulla

Vuodenvaihteen jälkeen ostajaehdokas pyysi minulta remonttikirvesmiehen kuntoarviota vanhasta kauniista kartanosta, josta heillä on ollut kaupantekoneuvottelut käynnissä kuluneen talven ajan. Kartano on myös pian satavuotias ja rakennettu aikanaan Suomen itsenäistymistä seuraavana vuonna, eli kansalaissodan aikaan. Kartanossa on reilu parikymmentä huonetta ja liki viisisataa neliötä asuinpinta-alaa, ja siitä on olemassa viime vuosilta parikin kuntotarkastusraporttia ammattimaisen insinööritoimiston tekemänä. Tällaisissa tarkastusraporteissa on yleensä lueteltu kaikki mahdolliset ja mahdottomatkin tarkastus- ja remonttikohteet ja ne on luettuna vähän niinkuin lakitekstiä ja tekijälleen oikeustoimikelpoisia. Usein tarkastusraportit on rehellisiä ja perusteellisia, ilman eturistiriitoja, mutta joskus voi saman firman rakennusmestari tehdä virallisia kuntotarkastuksia, joka toisaalta urakoi remontti ja saneerauspalveluita. Silloin on hyvä miettiä, että kenen intressejä tarkastusraportti palvelee.
Kartanossa oli paljon enemmän hyvää kuin huonoa, eikä sen kunto omasta mielestäni ole itsessään kaupanteon este. Kävimme ostajien kanssa yhdessä läpi kartanon rakenteita kohta kohdalta ja kertoilin omia ajatuksiani siitä, että miten ja missä järjestyksessä kartanoa kunnostaisin, jos olisin sitä itselleni remontoimassa. Jokainen tällainen kohde on myös minulle elinikäistä itseopiskelua ja on mukava, jos voin olla innostamassa ja voimaannuttamassa myös muita vanhojen talojen ostajia ja kunnostajia omilla ajatuksillani. Itselläni ei ole kaupallisia intressejä näihin kuntotarkastuksiin, vaan teen näitä käyntejä tarkastellakseni työllistymismahdollisuuksiani, kuin myös harrastus- ja itseopiskelumielessä.

Mummonmökki

Viimeksi kävin arvioimassa remontin laajuutta pienessä talossa, jonka uusi omistaja oli vain vähän aikaisemmin ostanut perikunnalta. Talon uusi omistaja oli ostanut itselleen hyvässä uskossa kodin, johon oli tarkoitus tehdä vain perusteellisempi kylpyhuoneremontti, mutta muilta osin vain uutta pintaa tulevina vuosina sisälle ja ulos. Myös myyjä on varmasti toiminut hyvässä uskossa ja pahaa aavistamatta ja ollut myymässä idylliä ja rakennusperinnettä kirkonkylän ja taajaman keskustasta. Vanhalle talon iälle hyvä yleistys on se satavuotias ja se ikä pitää varmasti paikkansa tämänkin talon kohdalla. Talolle ei oltu tehty kuntotarkastuksia myyjän eikä ostajan toimesta, eikä sitä kiinteistövälittäjäkään liene esittänyt.
Kun kävin tutustumassa remontintarpeeseen, oli rakenteita avattu omistajan toimesta sen verran, että sain talosta mielestäni aika hyvän kokonaiskuvan. Talo oli myyty hirsitalona, mutta kuitenkin siinä oli noin kolmasosa tolpparunkoista rakennetta, vaikkakin varmasti alkuperäistä sekin. Kuitenkaan tolpparunkoista osaa talosta ei voida pitää hirsirunkoisena. Talossa oli myös lahoa hirsissä ja runkotolpissa kauttaaltaan niin paljon, että se pitäisi korjata pala palalta perusteellisesti ainakin ikkunoiden alapuolisilta osilta taloa.
Kivijalka talossa on lohkottua luonnonkiveä, eli se ei nosta maakosteutta kapillaarisesti runkoon ja alahirsiin. Myöskään trossipohjan ryömintätilassa ei ole ollut ylimääräistä orgaanista materiaalia nostamassa maakosteutta, joka olisi voinut lahoamista sitä kautta jouduttaa. Muutoinkin kellari ja ryömintätilat olivat kohtuullisen kuivia muuhun ulkoilman kosteuteen verrattuna. Kaikki kosteusrasitus seiniin on tullut vuosikymmenien aikana ulkoapäin ja sääolosuhteista johtuen. Talon ulkovuorilaudoitus on vanhaa ja varmasti alkuperäistä, eli sen liian pitkäksi venähtänyt huoltoväli on kostautunut talon runkotolpparakenteessa ja hirsirungon osassa. Laho hirsirungossa ulottui jossakin paikassa myös seinän läpi ja sisällä huoneessa vielä jalkalistassakin oli lahoa. Vanha wc ja kylpyhuone oli talon ulkonurkassa ja siinä kosteusrasitusta rakenteille oli tullut sekä sisältä, että ulkoa.
Arvioin remontin laajuuden talon kokoon nähden suureksi ja pidin myös kohtuullisena ostajan kannalta hakea kaupan purkua. Mielestäni myyjän, ja miksei myös kiinteistövälittäjän tulisi olla hieman tarkempia siinä, että minkäkuntoisia taloja myydään kohtuukuntoisina, vaikkakin vanhoina taloina. Tässä tapauksessa pidin taloa huonona ja lähinnä purkukuntoisena ja annoin vielä oman lausuntoni ja avioni osasta remonttikustannuksia kirjallisena. Myyjä oli suhtautunut lausuntooni kaikella vakavuudella ja oli ollut valmis palauttamaan kauppahinnasta sen osan, jonka olin arvioinut remonttikustannuksikseni. Sen palautuksen myötä kauppahinta laskisi neljäkymmentä prosenttia.

Ulkovuorilaudoitus vanhassa talossa

Tämä asia täytyykin kirjoittaa oikeastaan oman otsakkeensa alle. Kahdessa näistä vanhoista rakennuksista epäilimme, että talon vanha ulkovuorilauta on maalattu jollain hengittämättömällä muovimaalilla, vaikka ulkolauta on vanha ja lyöty suoraan hirteen kiinni ilman tuuletusväliä. Kosteusteknisesti tällainen rakenne toimii hyvin, kunhan rakenne säilytetään hengittävänä. Omassa talossanikin olen laittanut uuden ulkovuorilaudan myös suoraan hirteen kiinni ja niiden välissä tuulensuojana bitumivuorauspaperi. En ole minkään tuoteryhmän mannekiini, enkä mainosta tässä blogissani varsinaisesti ketään. Mutta jos olen jonkin asian huomannut toimivan omalla kohdallani, niin sen haluan kertoa eteenpäinkin. Olen oman taloni maalannut Virtasen maalilla ja sitä suosittelen työmaillani, mutta varmasti muitakin hyviä maaleja on olemassa.
Uutta ulkovuorilaudoitusta laitettaessa voisi olla hyvä jättää nykyään niin muodikas ja varmaan tarpeellinenkin tuuletusväli sinne laudan ja hirren väliin, jos joku jossain vaiheessa tulee maalanneeksi talon hengittämättömällä maalilla. Ilmavirtaus siellä laudan ja hirren välissä pitää laudan kuivana, mutta samalla myös ja periaatteessa jäähdyttää seinärakenteen ulkopintaa, eli nopeuttaa rakenteen lämmönläpäisyä. Ehkä kuitenkin vain enemmänkin periaatteessa. Tuuletusrakojen jättäminenkin vähän myös pullistaa talon ulkonäköä. Mutta vaikka vanhan talon tuuletusraoton ulkovuorilaudoitus olisikin maalattu hengittämättömällä maalilla, niin mihinkään paniikkiratkaisuihin ei kannata ryhtyä, vaan seurata ja tarkastella ulkolaudoituksen ja maalin ilmettä ja käyttäytymistä tulevina vuosina.


      

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti