keskiviikko 19. toukokuuta 2021

Paluu lähtöruutuun

Perimätieto kertoo, että otin ensimmäisiä askeleitani vanhan torpan permannolla joskus kuusikymmentä luvulla viime vuosituhannella. Nyt yli viisikymmentä vuotta myöhemmin olen hiomassa samoja lattioita. Torppa on tiettävästi 300 vuotta vanha ja niillä lattialankuilla on varmasti monet sukupolvet ottaneet ensiaskeleitaan. 






Muutakin tekemistä lattioiden jälkeen torpassa minulle on, mutta tästä oli hyvä nyt aloittaa. Hiomakoneet ostin itselleni omat. Toivottavasti niille tulee lisääkin käyttöä. 






Vanhojen lattialankkujen hiominen herättää tietenkin monenlaisia mielipiteitä. Tässä on kuitenkin jokin keräilyerä vanhoja lattialankkuja tästä torpasta. Yritin enemmänkin tasoitella ja pyöristellä paksuuseroja. Huonejako on ollut eri vuosikymmeninä ja vuosisatoina vähän erilainen. Asunnot on olleet yhden ja kahden huoneen vuokra-asuntoja silloin, kun omia askeleitani siellä sovittelin vähän pienemmillä kengillä. 




 
Yhteen lankkuun on hiiltynyt pyöreä kuoppa. Onko jollakin meinannut tapahtua ikävä vahinko?




Pieni vinous vanhassa katossa ei ole mikään haitta, vaan paremminkin kaunis yksityiskohta. Kalusteasennuksissa ja mitoituksissa se aiheuttaa pientä päänvaivaa, jos kalusteet on tilaustyönä teetettyjä. Joskus voi olla parempi ratkaisu rakentaa kalusteet paikalleen, jolloin voi vinoudet huomioida tehdessä. Aikaa vievää työtä sekin on. 

Rakensin myös vanhoille kierrätysoville karmeja, ja asensin paikalleen. Yhden kierrätysoven sovitin vanhoille paikallaan olleille karmeille. Listoituksissa ja smyygeissä vinous tulee vastaan haasteineen. Mutta ne haasteet on vain askartelua. 

Itse en halua lähteä vanhoja vinoja seiniä suoristelemaan. Jos ne koolaa suoriksi, pienenee huonetila, mutta myös tyhjä tila siellä pintaverhoilun ja vanhan seinäpinnan välissä olisi hyvä täyttää jollain luonnoneristeellä. Ulkoseinissä sillä on merkitys myös lämmöneristykseen, ja väliseinissä vaikuttaa akustiikkaan. 
Huokolevytys ja panelointi vinoille seinille on sellaista työtä, josta olen alkanut tykkäämään. Myös tapetoinissa vinouksien häivyttäminen kuvioissa pistää sopivasti ajattelemaan.  

Vanhassa talossa säilytetyt vinoudet näyttävät rehelliseltä. Kovasti vinojen vanhojen pintojen suoraksi koolaaminen saa rakenteen näyttämään pöhöttyneeltä ja vilpilliseltä. 




Torppa on pitkänmallinen ja siinä on kaksi sisäänkäyntiä. Tähän pienemmän päädyn sisäänkäyntiin tein uudet ulkoportaat vanhoista kierrätysosista. Askelmat ovat lattialankkujen pätkiä, joilla voi olla ikää jo lattialankkuinakin pari - kolmesataa vuotta. Kaiteenpätkä on jostain kohdasta terassia tai pääsisäänkäyntiä siltä ajalta, kun torppaakin on uudistettu huvilamaisemmaksi. Koristeleikkauksia vahvistelin ruuvaamalla ja tolpan hattuineen, sekä käsikaiteen tein paikanpäällä. 

Työtä tämän ikäisessä talossa riittää tulevillekin sukupolville. Omissa tekemisissäni mietin usein, että kuinka pitkään jokin kätteni jälki on nähtävillä, kun itse olen jo kuvasta poistunut. 



 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti