Palaan vielä menneeseen kesään ja haluan esitellä oman nuoremman tyttäreni elämän valintaa. Viikko juhannuksen jälkeen juhlittiin häitä perheiden ja ystävien kesken, kun hän sanoin miehensä kanssa toisilleen "tahdon". Juhlat pidettiin heidän vanhan torpan aurinkoisella pihalla. Sää oli vielä epävakaista ennen pitkää hellejaksoa, mutta onnistui hyvin aurinkoisena päivänä.
Oma elämänfilosofiani on ollut, että tunne itsesi ja muista kohtuus. Vanhoissa taloissa ja vanhanaikaisessa elämäntavassa mieli lepää ja energiat latautuu parhaiten, sen hälinän ja kiireen vastapainoksi, mitä muu sosiaalinen elämä ja oravanpyörässä rimpuilu meiltä nykyään vaatii.
*****
Oma Kellonsoittajan vanha taloni on jälleenrakennuskauden talo, rannikkoasutuksen takamailla ja torpparivapautuksen ajalta. Vanha torppa täällä on ollut hatara ja välttävästi rakennettu ja Pappilan alustalainen savisella maalla. Mutta itsenäistymisen vuoden 1928 jälkeen on rakennettu nykyinen taloni. Eli kohta satavuotiasta taloa saadaan juhlistaa täälläkin. Olen kuullut, että suomalaisesta talonrakennuskannasta satavuotiaita tai vanhempia taloja on alle yksi prosentti.
Tyttäreni ja miehensä torppa Haaka on Kustavissa ja paljon vanhempaa perua ja vankalla perustalla. Kylän päärakennus on ollut kartano ja säteriratsutila. Alueelle oli kruunun eli kuninkaan lupa perustaa torppia jo vuoteen 1700 mennessä. Mutta varmuudella ensimmäinen torppa on alueella ollut jo vuonna 1750. Tämä torpan rakennuspaikka on todennäköisesti se ensimmäinen, vaikka tarkkaa kirjanpitoa kartanoilla torppien määrästä ei ole ollut. Vaikka nykyisessä torpassa ei olisi enää jäljellä alkuperäisiä rakenneosia, on se varmuudella kuitenkin vuodelta 1840, tai silloin jo ollut olemassa ja asuttu.
Siinä on asuneet useat sukupolvet ja samaa sukua monien vuosikymmenien ajan. Näihin vuosiin on mahtunut monenlaisia kansakunnan kohtalonhetkiä, joissa myllerryksissä pieni ihminen kulkee, kuin vetten ääretönten vieremällä ja lastuna laineilla, ilman omaa tahtoa ja itsetoteutuksen mahdollisuutta. On eletty läpi sotien ja nälkävuosien. Kirkonkirjat kertoo jokaisesta torpasta nälkävuosina jonkun kuolleen aliravitsemukseen. Haakan torpasta 1870 -luvulla nuori mies pakeni perintöasioista tulleiden erimielisyyksien jälkeen ilman passia Amerikkaan. Pestautui laivaan ja eli hurjaa elämää.
Suku ei hänestä enää mitään kuullut. Kuitenkin Amerikassa hän tuli kaapatuksi valaanpyyntialukseen hengenvaarallisiin töihin ja päätyi sitä kautta Uuteen-Seelantiin, jossa onnistui aluksesta pakenemaan. Hän saavutti siellä alkuasukkaiden sympatian, jotka häntä aluksi piilottelivat. Oli yritteliäs ja toimelias, pääsi elämässä eteenpäin ja löysi itselleen vaimon. Perusti perheen ja yrityksen. Eli aktiivista, sosiaalista sekä porvarillista elämää, mutta salasi suomalaisen henkilöllisyytensä perheeltäänkin loppuun asti.
Tämä on vanhan talon menneisiin asukkaisiin sattumalta löytynyt tarina ja näitä tarinoita olisi varmasti paljon lisää, jotka meiltä lopulta jää salaisuudeksi. Omasta suvustani tiedän merkinnän miehestä kirkonkirjoissa, joka pestautui laivaan. Laiva ei koskaan saapunut määräsatamaan ja miehistö merkittiin kuolleeksi.
*****
Haakan torpan tarina jatkuu ja on nyt myös hyvällä hoidolla ja hyvissä käsissä. Historia elää meissä joka hetki. Sen tunteminen ja siitä lukeminen kannattaa aina, koska historia jatkuu.
Haakan torpan tarinaa voi seurata Instagrammissa tästä:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti