Vanha kansakoulu taiteilijakotina

Kulunut aika viime kesästä tämän vuoden kevään kynnykselle on kulunut vanhan kansakoulun vintillä. Kouluna rakennus on toiminut vain muutamia vuosia suurille ikäluokille, mutta taiteilijakotina useammalla vuosikymmenellä. Nytkin yläkerran vanha käyttöullakko otetaan samaan käyttötarkoitukseen työtilaksi. 

Kun kysymyksessä on käyttötarkoituksen muutos, on rakentaminen luvanvaraista uudisrakentamista. Pohjapinta-alaa yläkerralla on noin 170 neliötä ja eristettävää ja levytettävää kattopintaa parisataa neliötä. Rakentamislupa edellyttää käyttämään uretaanilevyä lämpöeristämiseen, jolla saadaan mahdollisimman paljon huonekorkeutta ja tilaa. Eristekerros katossa on 25 senttiä uretaanilevyä. 

Olen ennenkin laittanut vanhoihin taloihin uretaanieristettä ja kipsilevyä, eli ei se uusi juttu ole. Vaikka enemmän perinnetimpurina olen halunnut profiloitua. Mutta sen lauluja laulat, kenen leipää syöt. Täällä minulla oli hyvä työrauha, paljon selvää tekemistä ja sain itse suunnitella työjärjestyksen.

Oli vielä kesähelle, kun työmaan aloitin, niin ajatukset oli jo seuraavan talven lumisateissa ja pakkasissa. No niitä ei kuitenkaan tullut, mutta siihen oli varauduttava. Halusin saada ensimmäisen kerroksen uretaanilevyjä kattoon, seinät villoitettua ja vaihdettua uudet ikkunat. Ne onnistui hyvin alkutalveen mennessä. 

Joskus minulta on kysytty, että miksi teen yksin, enkä ota työhön apulaista. Vastaus on lähinnä se, että kun itse kysyy ja itse vastaa, ei tule turhaa suukopua. Tai enemmän kuitenkin se, että kaverin kanssa minun hommat menee höpöttämiseksi, ja silloin ajatus pätkii ja työ ei etene. Yksin tehtynä saan aikaiseksi melkein saman, kuin kaverin kanssa kahdestaan. Omilla työmaillani joutokäynti on aika vähäistä, ja työ valmistuu ehkä hitaasti, mutta varmasti. 

Kun katto ja seinät oli riittävästi talven tuloa varten eristetty, pääsin tekemään lattioita. Lattialauta on 205x33mm mäntyponttilauta. 

Ilmansulkupaperin teippasin höyrynsulkuteipillä palkkeihin kiinni, että painovoimainen ilmanvaihto ei vetäisi turvepölyä eristetilasta huoneilmaan. Lattialaudan reunan ja palkin väliin yritin saada jäämään muutaman millin rakoja, jotka olisi mielestäni hyvä vielä tilkitä pellavasuikaleilla. Sen pitävyys on varmasti pitkäikäisempi, kuin höyrynsulkuteipin. Sitä tilkittävääkin on satoja metrejä. 

Luokkahuone on alakerran korkein huone, joten siltä osalta yläkerta on matalin. Uudet lattiat tein neljässä eri tasossa, että saatiin riittävästi korkeutta. Luokkahuoneen päällä on ansas, eli tukirakennelma, jolla alempi vahva kannatinhirsi on jännitetty ylöspäin kahdella vetotangolla. 

Sitten savupiipun ja palomuurin vieressä kulkee kannatinhirsi, joka on kiinnitettynä alempiin kattopalkkeihin. Hirren molemmissa päissä on yksi tai kaksi kattopalkkia, joiden päät ulottuu hirsiseinän väliin kolottuna. Mutta muurin kohdalla kattopalkit roikkuu tämän yläpuolisen kannattajan varassa, eikä sellaista ole syytä paljoa tasoitella, että ei välipohja putoa alakertaan. Mutta roikkuu ne myös ansaksen varassa. 

Sitten samasta syystä, eli tuosta rakennuksen keskellä olevasta savupiipusta ja palomuureista johtuen, on ulkoseinien väliin kahteen kohtaan asennettu vetotanko, että ei rakennus lähde leviämään. Yleensä rakennuksen hirsiväliseinät estää rakennuksen leviämistä, mutta tässä tuo luokkahuone ja savupiippu palomuurin kanssa tekee siitä riskirakenteen. Vetotangoissa on keskellä vanttiruuvit, joilla on seinät kiristetty ja jotka on joskus uutena hitsattu kiinni.

Rakenteissa on monenlaista palkkia ja tolppaa, jotka piti kiertää jokaisessa työvaiheessa, lopulta useamman sata kertaa. Tasoitemiehelle tässä on vielä paljon työtä, ennen kuin maalari pääsee töihin.  

Alakerrasta tulevan rappuaukon päällä työaikainen teline. Vielä jäi isännälle itselleen puusepäntyötä rappuaukon kaiteiden tekemiseen. Sekä porrasaskelmien tekemistä eri lattiatasojen välillä. 

Viimeisten päivien työ oli hahmotella vessa yläkerran nurkkaan. Lattiarungon tein kaksinkertaisella havuvanerilla ja normaali kallistus lattiakaivolle. Havuvanerin alle tiheä koolaus siltä varalta, että siinä päädytään lattian laatoittamiseen. Lattiakaivo on vain siltä varalta, että vesi pääsee joskus juoksemaan lattialle. Suihkua tai pesukonetta ei vessaan tule. Vain vesivessa ja käsienpesu mahdollisuus. 

Työmaa oli minulle hyvä ja antoisa, mutta kohtuullisen kova rutistus. Nyt olo on väsynyt, mutta tyytyväinen. Jotain jännityksien laukeamista taisi tapahtua, kun vielä viimeisenä työpäivänä sairastuin. 

*****

Vanhoista kansakouluista taiteilijakoteina minulla on kokemusta aikaisemmaltakin ajalta. Siitä on aikaa jo lähelle parikymmentä vuotta, kun työkaverin kanssa olimme korjaamassa vanhan kansakoulun keittiön lattiaa. Siellä oli tiskikone vuotanut salakavalasti pidemmän aikaa, ja koko keittiön lattia oli syytä purkaa ja tehdä uusiksi. Myös väliseinähirsiä täytyi vaihtaa. 

Koulu toimi silloin myös taiteilijakotina ja siellä ihailin tämän kuvanveistäjän kätten töitä. Kun työmme eteni, tuli tilaus vielä tehdä rakennuksen etupihan puolelle koko rakennuksen pituinen terassi. Siinä oli kaksi erillistä katosta ja työ valmistui tähän vuodenaikaan. 

Koulussa meinasi käydä myös haveri tuon talven aikana, kun isäntä oli lämmittämässä alakerran avotakkaa. Siinä takan edustalla oli polttopuita pinottuna ja palava kekäle oli päässyt putoamaan takasta. Kun huomasimme tämän, oli palo alkanut ja savu alakerrassa sankkaa. Takkahuoneen vieressä oli vielä polttopuuvarasto ennen ulko-ovea. Talossa ei ollut toimivaa ensisammutuskalustoa, mutta minulla oli 12 kilon jauhesammutin autossa ja tuoreessa muistissa useampi tulityökurssi. 

Sukelsin muutaman kerran sinne savun sekaan henkeä pidätellen ja tyhjensin vähä vähältä jauhesammutintani sinne palon oletettuun juureen. Sain palon sammumaan ja palokunnan ehdittyä paikalle jäi heille koulun tuulettaminen. 

Tällaisen vanhan lehtijutun löysin googlaamalla tuosta koulusta, jossa näkyy myös tekemämme terassia. Artikkeli Gloria

*****

 

Omassa nuoren miehen elämässä oli aikanaan yhden talvikauden jollain kansalaisopiston taidepiirin kurssilla opiskelemassa öljyvärimaalausta. Koulussa en loistanut muissa aineissa, kuin käden taidoissa. Käsityöt ja kuvaamataito oli vahvuuksiani. Yläasteen kuvaamataidon opettajani suositteli minua Turengissa taiteilija Pentti Vuorion oppiin. Pääsin mukaan, vaikka taidepiiri oli aikuisille tarkoitettu ja olin alaikäinen. Mutta taisin olla mukana epävirallisesti. 

Kansalaisopisto toimi Turengin vanhassa kansakoulussa, joka oli puinen rakennus. Rakennus toimi myös Pentti Vuorion taiteilijakotina ja olen ymmärtänyt, että hänen töistään oli suuri osa siellä koulussa varastoituna. Sitten joskus 1980 -luvun alussa tuo koulu paloi ja osa Pentin elämäntyöstä.

Tässä artikkelissa Pentti Vuorion poika muistelee aikaa ja elämää tuossa koulussa. 

Kesästä syksyyn

 

Aika kuluu huomaamatta kun riittää mukavaa tekemistä. Herastuomarin vanhan talon entisöintityö edistyi mukavasti kesän aikana, ja toivottavasti saamme sille vielä jatkoa myöhemmin. Talo on kyllä hyvässä kunnossa, mutta sitä -80 -luvun ilmettä on ollut mukava poistaa ja palauttaa talon alkuperistä ja oikeaa ilmettä sen tilalle. 

Vanhat ulko-ovet oli olleet navetassa tallessa sen nelisenkymentä vuotta. Tilalle oli silloin laitettu jäljitelmät, jotka oli vaneriset ja valelistoilla tehty vähän samaan näköön. Hyvin nekin ovet asiansa hoiti näihin päiviin asti, mutta sain mukavaksi tehtäväksi korjata näitä vanhoja ovia omalla verstaalla viime talvena. Jonkin verran piti myös puuosaa vaihtaa, mutta nyt kesällä ovet pääsivät takaisin vanhoille paikoilleen. 

Eniten käytössä olleen ulko-ovet käyntioven kohdalla voi tässä kuvassa nähdä, miten kynnys on kulunut syvälle kuopalle. Talossa on ollut reilu sadan vuoden aikana elämää ja melskettä, sekä varmasti sitä vilinää ja vilskettä. Sotien jälkeen talossa on asunut myös evakkoperheitä, eli kynnyksillä on monet jalat astuneet. Halusin säilyttää tuon kuluneisuuden, mutta tein kuitenkin kynnyksen huuloksesta täyden lisäämällä puuta sille puolelle. 

Talon vanhempi kaivo on melkein pihan korkeimmalla kohtaa navetan edessä. Se on luonnonkivistä ladottu ja levenee syvemmälle edetessä. Se olisi mielenkiintoista nähdä, miten sellainen kaivo on aikanaan tehty. Nyt en taas ulkoa enää muista, vaikka syvyyden mittasin, mutta taitaa olla jotain neljän ja viiden metrin välillä tuo syvyys. Halkaisija sieltä pohjalta jotain kaksi metriä, kun yläosassa vain noin metrin. Vettäkin oli kesällä kahden metrin syvyydellä. 

Tätä mutterin mallista maanpällistä lakea korjasin ja tein uuden puukannen. Taustalla punaisen ulkorakennuksen edessä on uudempi kaivo.  

Romanttisen keittiön jälkeen purettiin taloon sisälle tehty sauna, joka on ollut alkujaan Herastuomarin konttuuri. Sauna oli tietysti väärin tehty nykykäsityksen ja Museoviraston ohjeistuksia ajatellen. Eli siinä mielessä, miten märkätila pitää vanhan talon rakenteisiin sovittaa. Mutta siitä huolimatta mitään vaurioita ei ollut saunan käytöstä aiheutunut.  

Saunan lattia oli vahvaksi ja pomminkestäväksi tehty, jota isolla murtovasaralla piikkasin kaksi päivää. Murske päätyi maantäytteeksi ja nykyisessä asussaan huone on pikkukamari, joka odottaa sopivan kakluunin ja muurarin löytymistä. Valokuvat huoneesta oli nyt niin pimeitä, että en valmiista huoneesta niitä tähän sopivia puhelimesta löytänyt. Toivottavasti joskus saan siitäkin parempia kuvia.   

Viimeiset kolme kuvaa on tämänhetkiseltä työmaaltani, joka on rakennuksena hyvin perinteinen, mutta työssä pitää noudattaa uudisrakentamisen ohjeistuksia. Talo on vanha kansakoulu ja sen kylmä käyttöullakko saa uutta käyttötarkoitusta tulevaisuudessa taideateljeena. Talo on entinen taiteilijakoti, ja katsotaan, voinko siitä jotain muuta myöhemmin kertoa. 

Romanttinen keittiö ja muita huoneita

Talvi ja alkuvuosi on kulunut vanhassa herastuomarin talossa, jossa olen vuoden aikana muitakin huoneita ollut laittamassa talon entisen ajan ja hengen mukaiseen kuntoon. Niistä on aikaisempia kirjoituksia viime vuodelta. 

Talon päädyssä on pienempi huone salin vieressä, joka lienee ollut kamari vielä ennen viime sotia. Vanhojen lattialistojen, sekä ovenpielilistojen takana oli numeroitu listat kamariin. Kuitenkin huone on ollut sivukeittiönä Suomen jälleenasutuskauden jälkeen, kun huoneita ja tiloja jaettiin siirtolaisille. Herastuomarin talossa on ollut tilaa mistä jakaa. 

Punatiilinen leivinuuni on siltä ajalta ja varmasti osa yhtä asuntoa. Samalla paikalla on varmasti ollut kakuuni ennen leivinuunia. Leivinuunissa kunnostin hellan tulipesää ja paistouunia. Tuhkaluukut vaihdoin ja pinnoitin uunin tiilitasoitteella, sekä maalasin pinnan sekä luukut. Hellantasoon liesimustaa. 

Kuvissa sähköjohdot vielä roikkuu ja sähkömies pääsee laittamaan taloon uusia sähköjä, kun työ vielä etenee seuraaviin huoneisiin. 

Tapetti keittiössä on Pihlgren & Ritolan pinkkiä ruusutapettia. Puolipaneeli samaan väriin sopivaksi. Lattialaudat oli keittiössä uusittava, mutta muissa huoneissa tähän asti vanhan linoleum maton alta on löytynyt hyväkuntoinen vanha lautalattia, joka vain puhdistettiin ja maalattiin. Myös vanhat katot on olleet pääasiassa ehjää helmipaneelia haltex levyjen alla. Ne olen hionut ja maalannut pensselillä kolmeen tai neljään kertaan. 

Iso eteinen oli aikaisemmin tumman ruskea ja pimeä. Ovia sieltä lähtee neljään eri huoneeseen ja tämä on talon ulkoa tuleva sivuovi. Tai toinen pääovi. Ruskeaa ilmettä haluttiin säilyttää, mutta vähän valoisampana. 

Tähän kaakelipintaan on varmasti lämpö jakaantunut tuon seinän toisella puolella olevan keittiön siitä kakluunista, joka siellä lienee joskus ollut. Voi toimia vielä tänäkin päivänä. Sen voi selvittää, kun keittiön tiiliuunia joskus lämmittää. Eteinen ei ole tarvinnut omaa uunia. Eli tuo lienee sen pitänyt puolilämpimänä tilana.  

Ruskeista pääovista kuvassa vasemmalla puolella on vanha peiliovi, jonka kaivoin talon vintin kätköistä ja asensin omalle paikalleen. Oviaukko oli tukittu ja sen takana on viimeiset neljäkymmentä vuotta ollut sauna, tehtynä herastuomarin konttuurin. Nyt siitä ollaan aloitettu entisöimään kamaria, tai mikä sitten tuleekin olemaan seuraava käyttötarkoitus. 

*****

Lisään kuvia joskus, kun huoneet sähköjenkin osalta on vähän valmiimpia. Saunan purkutyö on nyt käynnissä ja kun siellä on uutta pintaa, kuvaan ja laitan jotain tänne blogiin.

Nyt minulle on vaikea saada parempia kuvia tänne siirrettyä. Puhelimessa ne näyttää valoisilta ja värikkäiltä. Tai Nikonin pokkarikamerassa. Mutta kun ne siirrän koneelle, niin värit hukkuu matkalla. Sitten niitä koitan palauttaa kuvanmuokkausohjelmalla. Tämän blogin kuvat tuolta kymmenen vuoden takaa on värikylläisempiä ja ei ole tarvinnut kuvanmuokkauksella rajata, vaikka kamera oli halvin Canonin pokkari, minkä Vapaa Valinnasta silloin ostin.  

 

Maalaamalla pilattu vanha tiilikatto

Lisään kuvat maalatusta peltikatosta tekstin alkuun. Maalattu katto on silmänilo, mutta ei sillä ole mitään tekemistä katon suojaamisen kanssa. Tiettävästi pelti on -70 -luvulta, mutta ruostetta siinä ei ollut. Vahva sinkitys antaa pellille tarvittavan suojan ja olisi sellaisenaan itselleni riittävä silmänilo ilman haalistuvia ja haurastuvia muovipinnoitteita. Nyt maali on Teknoksen, tuoreena vesiliukoista ja ohenteista. Toivottavasti kuivuttuaan ei sateeseen liukene kovin nopeasti. Ajan kanssa saa haalistua ja hituloitua mikromuoveiksi, niin kuin se kuitenkin tekee. Alla aikaisempi kirjoitukseni kattotyöstäni. 

*****

Lähden kertomaan kokemuksiani vanhan tiilikaton maalaamisesta. Siitä taitaa tulla tänä keväänä aikaa kolmetoista vuotta, kun nuorempana itsekin uskoin vielä maalikauppiaiden joihinkin höpötyksiin. Vanhan liiton tekijät tietää, että talo ei maalia tarvitse, vaan asukkaiden kauneudenkaipuu ja hienostelun tarve sitä vaatii. Tämä kirjoitus on päivitys vanhaan tekstiini. Siellä kerron tuosta työstä ja maaleista enemmän. 

Puusuutari: Vanhan tiilikaton huoltomaalaus

Pari vuotta sitten, kun kymmenen vuotta oli tullut kuluneeksi tuosta tiilikaton pesusta ja maalaamisesta, huomasin maasta katsoen, että joku tiili keskellä kattoa oli halki. Nousin tikkailla räystään reunalle ja tarkastelin lähemmin tiilien kuntoa etelän puoleisella lappeella. Siellä oli haurastuneen näköisiä tiiliä siellä ja täällä, mutta myös kohtuullisen hyväkuntoisia suurempi osa. Pohjoisen puoleisella lappeella tiilet oli paremmassa kunnossa. 

Tiilet katolla oli olleet nyt noin 70 vuotta, ja aikanaan mietin, että ne kestäisi siellä vielä oman aikani. Itse tykkään välttää turhaa remonttia ja haluan käyttää tällaiset asiat mieluummin loppuun, kuin vaihtaa jotain varmuuden vuoksi. Nyt nopeutin maalaamisella näiden tiilien vanhenemista ja haurastumista. 

Ostin nipun käytettyä peltiä joka on vanhaa sekin. Muovipinta on paikoin hävinnyt kokonaan ja siellä missä pinnoite on, se on haalistunut olemattomiin. Väri on ollut uutena tumman ruskea. Pelti itsessään on ruosteetonta ja paksuus työntömitalla mitattuna on 0,7mm. Muovipinnoitteen kanssa 0,8mm. 

Vanhat ruoteet tiilien alla oli periaatteessa vielä käyttökuntoiset. Lisäsin ruoteiden väleihin lautaa peltikattoruoteiksi. Naulasin kattotuolien kohdalta laudat kiinni viiden tuuman nauloilla, sekä paikka paikoin neljän tuuman nauloilla pärekaton alapuoliseen laudoitukseen. 

Rakenteet on vielä niin ehjiä, kuin ne lienee ollut tiilikaton laittamisen aikaan. Pärekatto toimittaa riittävästi aluskatteen tehtävää. Katon alla on tuulettuvaa vinttiä, jossa muutamat vesipisarat, jotka kondensoitumalla tai muuten sinne tippuvat, haihtuvat höyrynä ilmaan. Pärekatolla on myös puskuroiva vaikutus tuohon kostumiseen. Eli se varastoi ja luovuttaa niitä muutamia vesipisaroita.  

Niin kuin aikaan tiesin, niin tämä vanhalle betonitiilelle tarkoitettu maali on muovimaalia. Se tekee siis periaatteessa vettä läpäisemättömän kalvon tiilen pintaan, mutta vain teoriassa. Käytönnössä vesi imeytyy kuitenkin tiileen, mutta sen kuivuminen hidastuu ja vaikeutuu. Kosteus oli muhinut heikompilaatuisissa tiilissä ja rikkonut niitä. 

Vanhan tiilikaton peseminen on hyvä työ ja sillä säästää ja pidentää tiilien käyttöikää. Pestynä vanha betonitiilikatto on kaunis sellaisenaan ja tästä katosta kuvia pestynä voi nähdä tuossa vanhassa kirjoituksessani. Maalaamattomana betonitiili kastuu, mutta kuivuu myös nopeasti.

Oikeampi tapa olisi tehdä vanhalle betonitiilelle maali sementtijauhosta ja punamullasta veteen sekoitettuna. Tähän löytyy varmasti useampia ohjeita. Ainakin Perinnemestarin maksumuurien takaa. 

Kattopelti on kulmikasta aaltopeltiä, jossa aikaisemmin kiinnitys on ollut nauloilla aallon harjalta, eli päältä. En niitä reikiä peittänyt, vaikka helppo niihin olisi ruuvi kiertää. Mutta niihin reikiin ei sadevesi juurikaan mene. Vesi ei juokse kattolapetta alas siinä aallon harjalla, vaan valuu aallon pohjalla räystään suuntaan. Pyöreäpoimuisen aallon pohjalla sellainen reikä keräisi kaiken siitä yläpuolelta tulevan veden. Kiinnitin pellit uran pohjalta ruuveilla.

Hyvä yleisohje vanhan korjaajalle on muiden muassa se, että turha pikkutarkkuus on teknistä tietämättömyyttä. Itse vältän turhaa työtä ja turhia kustannuksia. Vaikka tämä oli yksin tehtynä rakas työmaa aikaa ja sääoloja vastaan. Ajattelen päämäärätietoisesti, että nyt sen jaksoin vielä yksin tehdä, mutta kymmenen vuotta myöhemmin en enää. Eli tunne itsesi ja muista kohtuus. 

Kuvittelin jo, kun huhtikuun puoltaväliä lähestyttiin, että kevät olisi alkamassa. Mutta tähän kahdeksan päivän ajanjaksoon, minkä työ aikaa otti, osui kaksi takatalvea ja lumisadetta. Onnistuin kuitenkin osumaan sopiviin aikaikkunoihin ja työ valmistui vähän kerrallaan hyvien säiden aikaan.  

Nyt odotan maalausilmoja, ja lisään pari kuvaa, kun katto on maalattu. Vaikka maalaaminen on vain estetiikkaa, niin tämä laikukkuus vähän itseänikin häiritsee täällä maisematien varrella. Katosta pitäisi saada tasavärinen ja tiilen punainen, niin kuin ennenkin. Sitten se saa tasaisesti myös haalistua seuraavat vuodet. 

Hintaa kattotyölle tuli 1700€ itse tehtynä, materiaaleineen ja maaleineen. Myös nosturin vuokra on siinä mukana. 

Ehkä vuoden päästä olisi taas talon maalaamisen aika. Peltikatolle voisi tiilikattoa paremmin asentaa aurinkopaneeleita. Se jää nyt harkintaan. 

Puuveistoksia Pöytyältä

Kerroin täällä joskus vuosia sitten veistäneeni muutaman puukarhun lähinnä itselleni ja parille naapurille. Puupölkkyjä niihin kysellessäni oli moni kiinnostunut myös karhuveistoksen minulta tilaamaan. Itse en ollut tekemisiini tyytyväinen ja ihmettelin sitä, minkälaiset kuvajaiset ihmisille kelpaa. Jätän mieluummin sen veistohomman sellaiselle, joka sen oikeasti osaa. 

Naapurin nuorimies veistää komeita karhuja ja muita eläinaiheita niitä haluaville. Hänen kotisivuillaan on yhteystiedot ja lisää nähtävää: 

Jani Grönlund (janigronlund.com)