Löylyn laki ja sen vaatimus

Ilmassa on kevättalven tuntua ja monilla on pihasaunan rakentaminen tai korjaaminen nyt ajatuksissa ja tulevan kesän ohjelmassa. Olen itse viimeksi lukenut Sakari Pälsin kirjan Sauna, eli Kotoisen kylyn seikkoja, joka on kansanperinteen merkkiteos aiheesta. Lainaan tässä kirjoituksessani hänen ajatuksiaan, koska ne tuntuvat viisaasti ajatelluilta. Hän uskoo, että nykyään saunaa innokkaasti uudistettaessa, tarvitaan sitä opetusta ja ohjausta, jota löydetään edesmenneitten saunanrakentajien töistä.

Minulta on kysytty usein saunan puulattiaan liittyvistä asioista, vaikka olen niistä pyrkinyt tyhjentävästi kirjoittamaan tässä blogissa jo aikaisemminkin. Mutta kertaus on opintojen äiti ja uskonvahvistusta varmasti siinäkin tarvitaan.
Olen saanut useita viestejä, joissa minulle on kerrottu, että saunan puulattia on kestänyt kaksikymmentä, tai kolmekymmentä vuotta. Sehän on pidempi käyttöikä, kuin nykyrakentamisen elinkaariajattelu tänäpäivänä.
Pesuvesien hallinta saunassa kourulattialla on paras tapa silloin, kun halutaan ohjata vedet yhteen paikkaan ja saunasta poispäin. Rakolattia on myös hyvä ratkaisu, kunhan maapohja saunan alla on hyvin vettä läpäisevää ja suodattavaa hiekkamaata. Lupa veden imeyttämiselle maaperään kannattaa kysyä paikalliselta rakennustarkastajalta.

Olen kuullut kysyttävän, että mitenkä pihasaunan puulattiaa voisi eristää? Laittamalla lattian alapintaa uretaanilevyä, tai sitten rakentamalla täytepohja? Minä kysyisin, että miksi ihmeessä puulattiaa pitäisi eristää? Eristetty lattia pysyisi kosteana ja lahoaisi varmasti parissa vuodessa. Tärkeää on lattian tuulensuojatiiveys ja läpihengittävyys, ja että se saunomisen jälkeen tuulettuu ja kuivaa, sekä ylä-, että alapuolelta. Löylyn laki ei tunne tarvetta lattian lämpöeristämiselle.

Myös perinteinen sauna on helppo turmella ymmärtämättömällä saunan "parantamisella", jota jatkuva kehittämisen ja edistyksen tarve ja välttämättömyys palvelee.

Oman pihanperän saunani edustaa länsisuomalaista parvisaunatyyppiä, joka Pälsin mielestä jo itsessään on rappeutumisilmiö. Siinä on yhdistetty pellavienkuivatus alkujaan kylpemishuoneeksi tarkoitettuun saunarakennukseen. Parvi on vaatinut tilaa reilu kolmanneksen saunan pinta-alasta ja vaatinut liiallisia sivutehtäviä pois itse sauna-asiasta. Omasta saunastani poistin parvirakennelman ja vanhat kuivatetut pellavavarastot jätin saunan yläpohjan päälle lisäeristyksen asiaa toimittamaan.
Eristys yläpohjassa ei ole sekään niin merkittävä, koska perinteinen pihasauna on käyttämättömän ajan kylmillään. Eristeen tehtävä on siten enemmänkin puskuroida kosteustasapainoa.

Höyrysulkumuoveja ja foliopapereita perinteinen sauna ei tarvitse ja se toimii kosteusteknisesti paremmin ilman niitä. Oma saunani on sähkötön, rakenteet hengittäviä ja kylpemisen jälkeen tuulettuvia, kun jätän ovia rakoselleen. Yläpohjassa sisäkattolaudoitus on naulattu kattopalkkeihin ja sen päällä on turvetta, sammalta, pehkua, olkea, yms. luonnonmateriaalia. Nyt myös päällimmäisinä pellavanippuja muistona saunan menneestä sivutehtävästä. Kattolaudan ja eristeen välissä on sanomalehteä ilmansulkupaperina.
Saunan seinät ovat sisäpinnaltaan hirrellä ja mustuneet savusauna-ajalta. Seinän ulkopinnassa on lauta suoraan hirressä kiinni ilman tuulensuojapaperointeja. Kiukaan ja lauteiden oikeat korkeussuhteet tuovat saunojalle löylyn ja lämmön. Rakenteet eivät tarvitse lämpöeristyksiä, vaan tuulensuojatiiveyttä. Eri asia on tietenkin silloin, jos saunassa halutaan pitää jatkuvampaa peruslämpöä.

Kun kylpijä istuu lauteilla, tulisi katon olla vajaasti vihdan ulottuvilla ja löylykivien varpaiden tasalla. Tämän löylyn lain ja vaatimuksen vanhat saunantekijät tunsivat kokemuksesta.

Nykyrakentajalle ohjeelliset mittasuhteet lauteille ovat: 110cm katon alapuolella istumalaude, joka on 60cm leveä. Siitä 40cm alempana jalkalaude, joka on 40cm leveä. Jalkalauteen ja lattian välille sopivalle korkeudelle penkki, josta on helppo nousta lauteille. Hyvä on myös tehdä kaide osalle jalkalauteista istumalauteen korkeuteen.
Näin saunan huonekorkeus määrää jalkalauteen korkeuden ja kiukaan kivitason tulisi olla korkeimmillaan jalkalauteen korkeudella, vanhan kansan saunantekijöiden kokemuksen perusteella. Tätä löylyn lakia on kuitenkin rikottu jo vuosikymmeniä ymmärtämättömän oppitiedon opettamana. Paljon on meidän mielestä jo vanhoiksi luokitelluissa saunoissa pönttökiukaita, jossa kiviluukku on rinnan tasalla ja antaa saunojalle vain "napalöylyjä".  Jalkoja varten on täytynyt rakentaa orsia ja sääritelineitä jalkalaudetta ylemmäs, joissa löylyä saisi myös jaloille.

Raitis ilma saunojalle otetaan perinteisesti lakeisesta, tai toiselta nimeltään lykkyluukusta, joka on lauteiden takana seinässä pään tasalla. Löyly laskeutuessaan imaisee mukaansa raitista ulkoilmaa lakeisesta ja löyly on hapekasta ja helppoa hengittää. Jatkuvalämmitteinen kiuas tarvitsee omaa korvausilmaansa palamiseen, mutta sitä omassa saunassani tulee lähimmillään lattiakourun ulosmenoaukosta. Eikä perinteinen sauna niin tiivis ole, etteikö korvausilmaa riitä palamiseen tai hengittämiseen.

Hengitys ja korvausilmaa saunassa tarvitaan vain saunoessa. Poistoilmaa, eli tuuletusta vasta saunomisen jälkeen.
Monasti yleisissä saunoiksi luokitelluissa kylpemislaitoksissa koneellinen poistoilma imetään saunoessa katonrajasta ja samanaikainen korvausilma tuodaan lattianrajasta sisään. Tähän käytäntöön on varmasti lvi-insinöörillä oma selvityksensä, mutta löylyn lakia hän tuskin tuntee. Kylmä korvausilma tuodaan jaloille ja poistoilma vie löylyä mukanaan. Jos koneellinen ilmastointi suljetaan, niin hengittäminen käy vaikeaksi.

Rakentamistani saunoista on juttua tässä blogissa myös aikaisemmilta vuosilta. Toivotan mukavia saunanrakennus- ja korjauspuuhia kaikille lukijoilleni ja asiasta kiinnostuneille, tulevalle vuodelle ja vuosille!

Kuntoarvioita korjaustarpeesta

Olen tässä kuluneen talven aikana harrastellut vanhojen talojen kuntoarviointeja niiden omistajille tai ostajaehdokkaille. Vanhan talon arvioiminen on kuitenkin todella tärkeä asia, kun ajattelee, että asuntokauppa on meille tavallisille ihmisille usein elämän suurin yksittäinen hankinta ja sijoitus. Silloin on hyvä tilanne, jos vanhan talon kunnon arvioimiseen on talon katsojalla itsellään osaamista ja edellytyksiä. Mutta kun useinkaan ei kuitenkaan ole, niin siksikin olen tässä blogissa halunnut jakaa omaa innostumistani ja kiinnostumistani, jossa keskiössä on vanha talo ja rakennusperinteen asia maanläheisellä tavalla mukana. Tämän blogin kantava ajatus olisi olla vertaistukena ja uskonvahvistajana kanssaveljilleni ja -siskoilleni. Usein kuitenkin myyjäkin hyvässä uskossa kuvittelee myyvänsä hyvää vanhaa taloa, josta edellinen asukas on siirtynyt hiljattain pitkän ja hyvän elämänsä ajasta ja ehtoosta ijäisyyteen ja elonkiertoon.

Rintamamiestalo

Syksyllä kävin tutustumassa ryhdikkääseen ja suurehkoon rintamamiestaloon, jonka omistaja kertoi työkavereiden ja tuttujen alkaneen huomautella hänelle, että hänen vaatteensa haiskahtaa homeelle. Useinkaan omassa talossa homekasvustojen ilmestyessä sitä ei asukas itse haista ja huomaa, jos ei siihen liity muuta isompaa oireilua. Homeongelma voi hiipiä salakavalasti ja tuttujen kommentit tässä tapauksessa on syytä ottaa huomioon. Itselläni ei ole kovinkaan herkkä homenokka, koska kaikki vanhojen talojen pölyt ja epäpuhtaudet hengitysilmassa on tullut jo hengitettyä moneen kertaan. Siinä on herkkyys vähän kärsinyt. Mutta kuitenkin tässä rintamamiestalossa huomasin sillä alueella, missä taloon tulevat vesipisteet ja viemärilinjat sijaitsevat, makeahkon tuoksun ja kielenkärkeä pisteli jotenkin jännästi. Samassa kerroksessa talon toisessa päässä, vaikka tilat olivat avoimia, en samaa tuoksua tai pistelyä huomannut.
Talo on rakennettu aikanaan kallioiselle penkereelle ja maata on kuorittu kallioon asti, johon perustus on valettu. Kuitenkin talo on kallion rinteessä, eikä myöhemmin kaivettu salaoja poista kaikkea maakosteutta, vaan vettä valuu myös talon kellariin, josta sitä nyt poistetaan "pilssipumpulla".
Suosittelen näissä tapauksissa kellarin siivoamista ja tuuletusluukkujen lisäämistä kylmiin kellareihin ja alapohjiin, jos niitä ei ennestään ole riittävästi. Mielestäni ei kuitenkaan kellarin ilmankosteus voi olla syynä asuinkerroksen homeilmaan, jos siellä sitä on, lähinnä siitäkin syystä, että talo on ollut ilmeisen homeeton reilusti kuusikymmentä vuotta. Itseäni ensiksi epäilyttää näissä tapauksissa hiljattain tehdyt kylpyhuone ja apukeittlötilat, joissa vesiputket ja viemärit on rakenteitten alla piilossa. Tai kuinkahan siellä on vesieristykset tehty? Ihan heti en suositellut avaamaan rakenteita, vaan jonkinlainen home ja kosteusmittaus rakenteiden päältä siinä olisi varmaan hyvä tehdä. Kuinkahan luotettavan tuloksen tällaisessa tapauksessa saisi homekoiran avulla? Jos jollakin lukijalla on kokemuksia homekoiran käynnistä, niin olisi mukava saada suosituksia kommenttiosioon.
Talossa on ns. holvilattia, eli valettu välipohja kellarin ja asuikerroksen välissä, jonka päällä eristekerros ja lautalattia. Valulaatan päällä on vanhastaan bitumisively, jonka päällä on puru, eli rakenteet on varmasti hyvin ja toimivaksi tehty ja ajateltu. Varmasti myöskin kellarissa oleva suhteellisen korkea ilman kosteus voi puskuroitua tässäkin tapauksessa, bitumisivelystä huolimatta, välipohjan valulaatan läpi ja purueristykseen. Ensimmäiset vuosikymmenet talossa oli ollut päällimmäisenä vain lautalattia, joten ilmankosteus on haihtunut huoneilman kautta painovoimaisesti ulos, niinkuin hyvä onkin. Myöhemmin taloon oli lisätty näihin tiloihin lautalattian päälle muovimatot, eikä kosteus ole enää päässyt haihtumaan huoneilmaan. Nyt uusien asukkaiden ajatus on ollut ottaa vanhat ja hienot lautalattiat näkyviin ja taas välipohjarakenne voi hengittää. Voisi se kai olla niinkin, että välipohjaeristeisiin olisi kehittynyt pieniä määriä homekasvustoja siellä muovimaton alla, joka nyt nousee selvemmin huoneilmaan.
Tässäkin talossa kävi myöhemmin virallinen kuntotarkastaja, mutta lopputulos oli melkein se ja sama, eli rakenteita avaamatta mitään tarkempaa ei voida sanoa. Saman voisi sanoa melkein kuka tahansa asianharrastaja, eikä loppulasku ole varmaan samaa luokkaa.

Kyläkauppa

Toinen arvioitava talo, jossa talven kuluessa olen käynyt, on vanha hirsirunkoinen ja varmaankin sen satavuotta vanha. Taloon on myöhemmin rakennettu jatkoksi lisärakennus, jossa on toiminut kauppa. Yhteiskunnan rakennemuutoksesta ja tässäkin tapauksessa euroruplaan siirtymisestä johtuen, on kyläkauppiaan ollut parempi suorittaa elämäntyönsä loppuunmyynti. Kauppa oli jäänyt tyhjilleen ja kylmilleen, mutta vanhassa osassa rakennusta asuminen ja elämä jatkuu.
Kun kauppa oli vanhan talon jatkeeksi rakennettu, oli siihen alapohjarakenteeksi tehty valulaatta. Vanhassa osassa taloa oli ollut tähän asti varmasti tuulettuva ryömintätila ja täytepohja, mutta sekin oli uusittu ja modernisoitu umpinaiseksi betonilaataksi. Tämä valulaattarakenne toimii vielä asutussa vanhassa osassa rakennusta, koska rakennusta lämmitetään. Myös kauppaosassa rakenne oli toiminut siihen asti, kunnes tilan lämmittäminen oli lopetettu. Nyt siellä nousee valulaatan ja seinän välistä paikka paikoin lattiasienen kukintoa, joka on tutkittu ja varmistettu lattiasieneksi.
Laatan alapuolella on varmasti savi aika lähellä maanpintaa, niinkuin näillä lakeuksilla usein on ja se nostaa maakosteutta laatan alapintaan. Eli hiekkaa kosteudennousun katkona ei ole varmaan paljon käytetty. Kuitenkin rakennuksen lämmittäminen on pitänyt laatan alapuolisen maan kuivana, eikä lattiasienelle ole ollut elinolosuhteita. Mutta nyt lämmittämättömässä rakennuksessa laatan alla on kostea ja seisova kasvihuoneilmasto, joka on lattiasienelle otollinen maaperä kasvaa.
Tässä tapauksessa suosittelen piikkaamaan valulaatan pois vanhan kaupan lattiasta, jonka jälkeen savimaata voisi vielä vähän kuoria ja tehdä sinne vaikka sepelitasoitus. Tämän jälkeen vaurioituneita seinärakenteita voi korjata tarpeen mukaan ja säilyttää vanhan kaupparakennuksen vaikka varastotilana. Siinä tarkoituksessa myös sepelilattia on ihan kelvollinen, eikä lattiasienelle ole elinkelpoisia olosuhteita. Tämä olisi ensimmäinen pelastava toimenpide, ilman sen suurempia remontteja. Vaikka vanhan valulaatan poispurkaminen onkin fyysistä ja raakaa työtä.

Kartano pääkaupunkiseudulla

Vuodenvaihteen jälkeen ostajaehdokas pyysi minulta remonttikirvesmiehen kuntoarviota vanhasta kauniista kartanosta, josta heillä on ollut kaupantekoneuvottelut käynnissä kuluneen talven ajan. Kartano on myös pian satavuotias ja rakennettu aikanaan Suomen itsenäistymistä seuraavana vuonna, eli kansalaissodan aikaan. Kartanossa on reilu parikymmentä huonetta ja liki viisisataa neliötä asuinpinta-alaa, ja siitä on olemassa viime vuosilta parikin kuntotarkastusraporttia ammattimaisen insinööritoimiston tekemänä. Tällaisissa tarkastusraporteissa on yleensä lueteltu kaikki mahdolliset ja mahdottomatkin tarkastus- ja remonttikohteet ja ne on luettuna vähän niinkuin lakitekstiä ja tekijälleen oikeustoimikelpoisia. Usein tarkastusraportit on rehellisiä ja perusteellisia, ilman eturistiriitoja, mutta joskus voi saman firman rakennusmestari tehdä virallisia kuntotarkastuksia, joka toisaalta urakoi remontti ja saneerauspalveluita. Silloin on hyvä miettiä, että kenen intressejä tarkastusraportti palvelee.
Kartanossa oli paljon enemmän hyvää kuin huonoa, eikä sen kunto omasta mielestäni ole itsessään kaupanteon este. Kävimme ostajien kanssa yhdessä läpi kartanon rakenteita kohta kohdalta ja kertoilin omia ajatuksiani siitä, että miten ja missä järjestyksessä kartanoa kunnostaisin, jos olisin sitä itselleni remontoimassa. Jokainen tällainen kohde on myös minulle elinikäistä itseopiskelua ja on mukava, jos voin olla innostamassa ja voimaannuttamassa myös muita vanhojen talojen ostajia ja kunnostajia omilla ajatuksillani. Itselläni ei ole kaupallisia intressejä näihin kuntotarkastuksiin, vaan teen näitä käyntejä tarkastellakseni työllistymismahdollisuuksiani, kuin myös harrastus- ja itseopiskelumielessä.

Mummonmökki

Viimeksi kävin arvioimassa remontin laajuutta pienessä talossa, jonka uusi omistaja oli vain vähän aikaisemmin ostanut perikunnalta. Talon uusi omistaja oli ostanut itselleen hyvässä uskossa kodin, johon oli tarkoitus tehdä vain perusteellisempi kylpyhuoneremontti, mutta muilta osin vain uutta pintaa tulevina vuosina sisälle ja ulos. Myös myyjä on varmasti toiminut hyvässä uskossa ja pahaa aavistamatta ja ollut myymässä idylliä ja rakennusperinnettä kirkonkylän ja taajaman keskustasta. Vanhalle talon iälle hyvä yleistys on se satavuotias ja se ikä pitää varmasti paikkansa tämänkin talon kohdalla. Talolle ei oltu tehty kuntotarkastuksia myyjän eikä ostajan toimesta, eikä sitä kiinteistövälittäjäkään liene esittänyt.
Kun kävin tutustumassa remontintarpeeseen, oli rakenteita avattu omistajan toimesta sen verran, että sain talosta mielestäni aika hyvän kokonaiskuvan. Talo oli myyty hirsitalona, mutta kuitenkin siinä oli noin kolmasosa tolpparunkoista rakennetta, vaikkakin varmasti alkuperäistä sekin. Kuitenkaan tolpparunkoista osaa talosta ei voida pitää hirsirunkoisena. Talossa oli myös lahoa hirsissä ja runkotolpissa kauttaaltaan niin paljon, että se pitäisi korjata pala palalta perusteellisesti ainakin ikkunoiden alapuolisilta osilta taloa.
Kivijalka talossa on lohkottua luonnonkiveä, eli se ei nosta maakosteutta kapillaarisesti runkoon ja alahirsiin. Myöskään trossipohjan ryömintätilassa ei ole ollut ylimääräistä orgaanista materiaalia nostamassa maakosteutta, joka olisi voinut lahoamista sitä kautta jouduttaa. Muutoinkin kellari ja ryömintätilat olivat kohtuullisen kuivia muuhun ulkoilman kosteuteen verrattuna. Kaikki kosteusrasitus seiniin on tullut vuosikymmenien aikana ulkoapäin ja sääolosuhteista johtuen. Talon ulkovuorilaudoitus on vanhaa ja varmasti alkuperäistä, eli sen liian pitkäksi venähtänyt huoltoväli on kostautunut talon runkotolpparakenteessa ja hirsirungon osassa. Laho hirsirungossa ulottui jossakin paikassa myös seinän läpi ja sisällä huoneessa vielä jalkalistassakin oli lahoa. Vanha wc ja kylpyhuone oli talon ulkonurkassa ja siinä kosteusrasitusta rakenteille oli tullut sekä sisältä, että ulkoa.
Arvioin remontin laajuuden talon kokoon nähden suureksi ja pidin myös kohtuullisena ostajan kannalta hakea kaupan purkua. Mielestäni myyjän, ja miksei myös kiinteistövälittäjän tulisi olla hieman tarkempia siinä, että minkäkuntoisia taloja myydään kohtuukuntoisina, vaikkakin vanhoina taloina. Tässä tapauksessa pidin taloa huonona ja lähinnä purkukuntoisena ja annoin vielä oman lausuntoni ja avioni osasta remonttikustannuksia kirjallisena. Myyjä oli suhtautunut lausuntooni kaikella vakavuudella ja oli ollut valmis palauttamaan kauppahinnasta sen osan, jonka olin arvioinut remonttikustannuksikseni. Sen palautuksen myötä kauppahinta laskisi neljäkymmentä prosenttia.

Ulkovuorilaudoitus vanhassa talossa

Tämä asia täytyykin kirjoittaa oikeastaan oman otsakkeensa alle. Kahdessa näistä vanhoista rakennuksista epäilimme, että talon vanha ulkovuorilauta on maalattu jollain hengittämättömällä muovimaalilla, vaikka ulkolauta on vanha ja lyöty suoraan hirteen kiinni ilman tuuletusväliä. Kosteusteknisesti tällainen rakenne toimii hyvin, kunhan rakenne säilytetään hengittävänä. Omassa talossanikin olen laittanut uuden ulkovuorilaudan myös suoraan hirteen kiinni ja niiden välissä tuulensuojana bitumivuorauspaperi. En ole minkään tuoteryhmän mannekiini, enkä mainosta tässä blogissani varsinaisesti ketään. Mutta jos olen jonkin asian huomannut toimivan omalla kohdallani, niin sen haluan kertoa eteenpäinkin. Olen oman taloni maalannut Virtasen maalilla ja sitä suosittelen työmaillani, mutta varmasti muitakin hyviä maaleja on olemassa.
Uutta ulkovuorilaudoitusta laitettaessa voisi olla hyvä jättää nykyään niin muodikas ja varmaan tarpeellinenkin tuuletusväli sinne laudan ja hirren väliin, jos joku jossain vaiheessa tulee maalanneeksi talon hengittämättömällä maalilla. Ilmavirtaus siellä laudan ja hirren välissä pitää laudan kuivana, mutta samalla myös ja periaatteessa jäähdyttää seinärakenteen ulkopintaa, eli nopeuttaa rakenteen lämmönläpäisyä. Ehkä kuitenkin vain enemmänkin periaatteessa. Tuuletusrakojen jättäminenkin vähän myös pullistaa talon ulkonäköä. Mutta vaikka vanhan talon tuuletusraoton ulkovuorilaudoitus olisikin maalattu hengittämättömällä maalilla, niin mihinkään paniikkiratkaisuihin ei kannata ryhtyä, vaan seurata ja tarkastella ulkolaudoituksen ja maalin ilmettä ja käyttäytymistä tulevina vuosina.

      

TM Rakennusmaailma haastattelee

 

Sain mukavan yhteydenoton lokakuun alkupuolella, kun TM Rakennusmaailman toimittaja soitti minulle ja pyysi saada haastatella seuraavaan lehteen vanhan talon lattioiden kunnostamisesta. Sellaiseen kysymykseen ei voi oikein olla suostumatta, samalla kun pyrkii omalla tavallaan edistämään vanhojen talojen kohtuullisen kunnostamisen ajatusta, mutta myös markkinoimaan omaa työpanostaan. Lehti 10/2014 on ilmestynyt ja annoin siihen käyttöön kuvia työmaaltani, joista tässä blogissa olen aikaisemminkin kirjoittanut. 

Sama tuvan lattia purkuvaiheessa ja valmiina. Leivinuunin pinnan myös tasoitin ja muurasin suuluukun paremmin kiinni. Leivinuuni oli kokenut ilkivaltaa, mutta on nyt taas nuohoojan hyväksymä.
Myös tuvan katto, eli yläpohja oli uunin päältä isolta osalta lahonnut vanhoista vesikattovuodoista johtuen. Siihen teetin uutta helmipanelia vanhalla mallilla ja korjasin tai vaihdoin kannatinpalkkeja, eli hirsiä. 

Koska alimmat kannatinhirret lattiassa, eli alapohjassa oli lahonneet ja eri huoneiden lattiat tukeutuu usein samoihin kannattimiin, oli viereisten kamarien lattiat myös täytepohjaltaan vajonneet.

Omaani, eli kellonsoittajan vanhaan taloon tein lattiat samalla periaatteella uusiksi. Eristeeksi käytin kuivaa kutterinpurua, ts. lastua. Ilmansulkupaperointi saa olla vähän enemmänkin limitetty, kuin kuvasta voi päätellä.

Korjaan ja remontoin vanhoja taloja työsopimuksella, eli verokortilla. Työni on alv -vapaata ja kotitalousvähennyskelpoista. Työssä noudatetaan rakennusalan työehtosopimusta ja palkkojeni laskemiseen minulla on sopimus tilitoimiston kanssa, eli siitä ei koidu vaivaa työnantajalle.
Itselläni on myös kaikki työssäni tarvitsemat työkalut ja tarvikkeet. Rakennusmateriaalin hankinta on työnantajan tehtävä, mutta sen kuljetuksessa työmaalle voin olla käytettävissä.

Olen kiinnostunut pienemmistä ja suuremmista projekteista vanhojen talojen työmailla Auranmaan ja ympäristön alueella, eli Turun ja Loimaan ympäristössä.

Rakennusperinteen opinkappaleet

Vanhojen talojen omistajien ja rakennusperinteen asialla puuhastelijoiden kanssa on itselläni syntynyt paljon mielenkiintoisia keskusteluja, sekä omia ajatuksia niiden keskustelujen pohjalta. 

Usein asianharrastajilla, kuin myös ammatissa työskentelevillä menevät käsitteet hieman sekaisin. Niissä yhteyksissä, missä asioista pitäisi puhua ammatillisesti, eli täsmällisesti, perustelujen epätarkkuus kertaantuu asianharrastajien käsitteistöissä.

Usein rakentamisessa tehdään asioita totutun tavan mukaan, mikä pätee yhtälailla vanhan korjaajiin kuin uuden rakentajiin. Vaikka sanotaan, että totuus löytyy vanhasta rakenteesta, ei se tarkoita, että vanha rakenne olisi välttämättä aikanaan tehty oikein. Sen rakenteen toiminta vain kertoo sen, että onko kyseinen rakenne tehty aikanaan oikein.

Hirrenrakoja tai ikkunoita tilkitessä, niitä ei lämpöeristetä, vaan tilkitsemisellä estetään ilmavirtausten läpikulkeutuminen rakenteessa. Lämpöeristämisellä pyritään sulkemaan ilma liikkumattomaan tilaan erilaisia materiaaleja apuna käyttäen, kuten purua, pellavaa, tms. Ilma itsessään toimii lämpöeristeissä lämpöä eristävänä elementtinä, koska se on huono johtamaan lämpöä. Niinsanottu eriste vain sulkee ilmamassan liikkeen.

Hengittävät ja tuulettuvat rakenteet on niinikään toisistaan erotettavia asioita. Tuulettuvassa alapohjassa tai puruvintissä liikkuvat ilmavirtaukset pitävät rakenteet kuivina ja terveinä, kunhan kosteuden kulkeutuminen niihin on estetty. Hengittävässä rakenteessa, kuten hirsiseinässä, puu varastoi, läpäisee ja luovuttaa muunmuassa ilmankosteutta ilmanpainevaihteluiden mukaan.

Bitumihuovan tai tuohen käyttöä kosteudenkulkeutumisen katkona käsittelinkin jo kesän aikana tässä kirjoituksessa.

Perinteinen tapa korjata

Usein puhutaan myös vanhan talon korjaamisessa perinteisestä tavasta korjata taloa. Mielestäni kuitenkin nykyaikainen perinnekorjausrakentaminen on lähinnä perinteiseltä tavalta näyttävää korjaamista, jonkalaista itsekin suosin ja pidän hyvänä tapana korjata. Siinä korjataan vaikka juurikin hirsirunkoa vain pala palalta ja sen vaatiman korjaustarpeen mukaan.
Perinteisempi ja vuosisatainen tapa on ollut purkaa vanha rakennus hirsi hirreltä ja rakentaa uusi viereen tai toisaalle. Vanhan rakennuksen käyttökelpoiset hirret on sitten käytetty uudestaan sitä uutta taloa rakennettaessa. Tänä päivänä vanhan hirsitalon hirsistä osa voi olla jo toisessa, tai kolmannessa, tai ties kuinkakin monennessa talossa runkopuina.
Vanhaan aikaan hirsitalo oli sijoillaan vain joitakin vuosikymmeniä, ehkä vain vuosia, kun sen korjaus- ja siirtotarve on tullut eteen. Näin on ollut ainakin täällä Varsinais-Suomalaisen rannikkoasutuksen savisilla takamailla, jossa talojen riittävä perustustyö on ollut usein hankala toteuttaa.

Sattumanvalinta ja luonnonvalinta

Vanhanaikaisesta rakentamistavasta puhutaan myös silloin, kun halutaan korostaa vanhanaikaisen hyvän ja nykyaikaisen huonon rakennustavan eroavaisuuksia.
Mielestäni vanhanaikaisessa, eli vuosisataisessa rakentamistavassa hyvää on juuri se, että rakennusmateriaaleiksi on valikoitunut vain luonnonmateriaaleja, koska keinoaineita ei ole ollut tarjolla. Rakennushirsiksi on ollut helppo valikoida pitkiä, paksuja, hidaskasvuisia ja suoria puunrunkoja, koska niitä on ollut runsaasti ja pääasiassa tarjolla. Näistä juuri vallasväen pytingit ja paviljongit on päivätyövelvoitteisilla rakennutettu. Muonamiesten ja mäkitupalaisten vaatimattomammista rakennusaineista askartelemat mökit on aikapäiviä sitten palautuneet luonnon kiertokulkuun, jolloin suurin osa edesmenneitten arjen sankarien kansankerroksen rakennettua kulttuurihistoriaa on vaipunut unholaan.

Rakentamisen helppous edellä

Hirsirakentaminen ja luonnonmateriaaleilla rakentaminen on ollut hyvää rakentamista, koska se on osa luonnonvalintaa. Hirsistä rakentaminen on varmastikin aloitettu siitä syystä, että siten on saatu kohtuullisen helposti ja nopeasti rakennettua hyvää seinää asuinmökkiin ja tupaan. Hyvyys on ollut jonkinlainen peruste, mutta varmasti ensisijainen peruste on ollut sen rakentamisen helppous. Jos tämä ajatus hirsirakentamisen helppoudesta käsinveistona ei oikein tunnu hyväksyttävältä, niin mikä olisi ollut helpompi tapa tehdä pysyviä asumuksia ennen sahatavarateollisuuden aikaa?
Hirsirakentaminen ja sen kehittäminen on ollut mielestäni luonnonvalintaa ja sattumanvalintaa silloin, kun hyvää puutavaraa siihen tarkoitukseen on ollut runsaasti saatavilla.

Hyvyys ja kauneus

Vanhanaikainen rakennustapa on ollut siinäkin mielessä hyvää, että se on ollut helppoa ja yksinkertaista. Jokainen työhön kykenevä mies on voinut tehdä itse perheelleen vaatimattomat tuvat ulkorakennuksineen. Hirrenveistoon on ollut työhön erikoistuneita ja taitavia veistäjiä tarjolla, mutta nämä ammattiosaajat on varmasti työllistetty lähinnä varakkaammilla työmailla. Jokainen tekijä on varmasti rakentanut ja veistänyt parhaan kykynsä ja ymmärryksensä mukaan, mutta kädentaidoissa on ollut eroja. Hutiloida on voinut myös taitava tekijä ja mestari kirkkotyömaalla yhtälailla, kuin mökinukko oman pirttinsä työmaalla. Näitä hutiloituja hirsiliitoksia näkee vielä paljon vanhoissa hirsirungoissa, mutta yhtälailla toimivia liitoksia ne on kunnolla tilkittyinä, kuin puusepäntarkkuudella kauniiksi tehdyt liitokset. Hyvyys ja kauneuskin olisi tässä mielestäni keskenään erotettavat asiat.

Vaikka keskustelu myös rakennusperinteen asiassa onkin periaatteellista ja joskus ehkä perusteiltaan hataraa ja tietynlaisten opinkappaleiden toistamista, on siinä kuitenkin hyvä, että yhteisesti hymistellään ja hyräillään samaa virttä asianharrastajien kesken.  

Ostajan oma kuntoarvio vanhan talon kaupassa

Joskus voi käydä niin, että talo on ollut vuosikausia autiona, tai muusta syystä käyttämättä. Sitten se on askarruttanut ja arvelluttanut kyläläistä tai ohikulkijaa, jolla on vielä estetiikantajua ja kauneudenkaipuuta asumisympäristönsä suhteen. Jos asia on vielä niinkin onnellisella mallilla, että taloa ei ole missään vaiheessa ehditty pilaamaan sisäänrakennetuilla kylpyhuoneilla, niin talo suorastaan vaatisi saada uudet arvoisensa omistajat. Vanhojen rakennusten ja asumisympäristöjen säilyttämisen suhteen suurin voimavara olisi oman huomioni mukaan naisten asiaan innostumisessa. Me miehet kyllä innostumme sitten siinä mukana, mutta haluan nostaa maljani nyt naisille. Kippis!

Kun vanhaa taloa lähtee tarkastelemaan ostoaikeissa, voi siihen ottaa mukaan asiaan perehtyneen kuntotarkastajan, tai vanhaan rakennustapaan ja maanläheiseen elämäntyyliin perehtyneen kirvesmiehen. Kuitenkin itsekin taloa voi tarkastella ja ajattelin tässä vähän listata paikkoja, joita on hyvä talosta katsoa. Kuvan vanhassa ja kauniissa talossa, jota ei ole remonteilla pahemmin pilattu, lienee olevan nyt käynnissä tämä tarkastelun ja neuvottelun vaihe.

Luultavasti suurimmat ongelmat vanhan talon uudelleen käyttöönottamisessa asumis- tai vapaa-ajan asunnoksi ovat nykyihmisen vaatimukset asumisen suhteen. Kuvan talokin saattaisi olla vain muuttamista vaille asuttavassa kunnossa, sillä vaatimustasolla, mihin se on aikanaan rakennettu. Usein kuitenkin tämänkaltainenkin talo vielä saneerataan, eli peruspilataan. Pidän sitä harmillisena.
Itse tykkään puhua remontista tai korjaamisesta. Remontti on lainasana venäjän kielestä ja se tarkoittaa suomeksi korjaamista. Saneeraaminen on modernisointia.

Vuosikausia kylmänä ollut talo kyllä "haristuu ja ravistuu", koska kosteus viipyy sen rakenteissa. Silloin talo tarvitsee sitä pintaremonttia, mutta mitään suurempaa vahinkoa ei välttämättä ole tapahtunut.
Lähtökohdat on aika hyvät, jos riittävän korkea kivijalka on pitänyt alapohja- ja seinärakenteet kuivina. Lisäksi, kun vesikatto on ollut ehjä, eikä ikkunapenkit ole vuotaneet sadevettä runkorakenteisiin.

Kuntoarvioinnin voi aloittaa kierroksella alapohjan ryömintätilassa. Mukaan on hyvä ottaa taskulamppu ja puukko. Ryömintätilat on vanhoissa taloissa yleensä täynnä lasia ja romua ajalta ennen kunnallista jätteenkuljetusta. Siellä liikuttaessa kannattaa olla varovainen ja suojautua hyvin. Alapohjassa pitäisi olla kuivaa ja ilman kuuluu vaihtua hyvin. Jos jossain rakenteissa on lahon näköistä, niin puukolla kannattaa koittaa, että kuinka paljon ja kuinka syvälle.

Jos kysymyksessä on hirsitalo, niin ulkoapäin voisi työntää puukolla ulkovuorilaudan ja kivijalan välistä alahirteen. Siellä lahoa voi olla hieman enemmänkin, eikä asia ole vielä mahdoton. Alahirsi voi olla ulkopinnastaan pehmentynyt, mutta sisäpinnastaan täysin kova. Silloin riittää alahirren pintapaikkaaminen. Myös ikkunoiden alapuolista hirttä voisi koittaa puukottaa, sekä ikkunakarmien ja pokien alapuuta.
Talon ulkopinnassa kivijalan päällisten tippalankkujen, ulkolaudoituksen, ikkuna- ja ovikarmilautojen kuntoa voisi myös tarkastella silmämääräisesti ja sormituntumalla.

Talon lattioita voisi kuormittaa hyppimällä talon sisällä kohtuullisesti. Lattiat tietenkin tärisevät, mutta isompi notkuminen voi kertoa jostain kannatinpalkkien pettämisestä tai niiden perustusten liikkumisesta.
Välikattorakenteissa kannattaa tarkkailla, että näkyykö merkkejä vanhoista vesikattovuodoista. Ylimmällä puruvintillä kannattaa tutkia vesikaton alapintaa ja sen mahdollisia vuotokohtia. Niitä olisi paras tutkia vesisateella. Kaikki pienet reiät peltikatossa ei ole kovin vaarallisia, silloin kun talossa on puruvintti, jossa ilma vaihtuu hyvin. Savupiippujen juuret kannattaa tarkastaa vuotokohtien varalta. Jos vesikatossa on isompia vuotoja ollut jo pitkään, niin sen alapuolisessa ruodelaudoituksessakin voi olla lahoa. Jos alakerran katossa on jälkiä vesivuodosta, niin yläpuolelta puruvintiltä kannattaa siltäkohdin kaivaa kattolaudoitusta ja kannatinpalkkeja esille.
Vesikatolla voi tutkia, että onko pelti kovin ruostunutta. Tai onko tiilet sammaloituneet, liikkuneet tai halkeilleet. Tai onko huopakatto sammaloitunut ja hapertunut. Katolla liikkuessa olisi hyvä olla turvavaljaat käytössä ja tapaturmavakuutukset kunnossa.

Tulisijat voi katsoa itse silmämääräisesti, että onko tulipesät ja leivinuunin holvi ehjiä. Leivinuunin pohja, eli arina voi olla painunut, mutta sen korjaaminen ei ole vaikea tehtävä. Holvin korjaaminen onkin jo hankalampi juttu. Tulisijat ja hormit kannattaa tutkituttaa nuohoojalla ja kysellä hänen mielipidettään ja käyttöohjeita niiden suhteen.

Kaikkea lahoa ei ole pakko korjata ollenkaan, kunhan lahoamisen saa pysähtymään. Remontoidessa kannattaa miettiä sen syyn ja seurauksen suhdetta, mistä vaurio on johtunut. Samalla kun korjaa seurauksen, on hyvä poistaa myös syy, ettei vaurio siltäosin uusiudu. Tärkeää on suunnitella ja aikatauluttaa tarpeelliset remontit omiin käytettävissä oleviin resursseihin. Antiikin filosofien elämänviisautta haluan taas tässäkohdin toistaa, eli "tunne itsesi" ja "muista kohtuus". On hyvä hamuta ja haalia itselleen sitä, minkä voi hallita.

Jos jollain tulee mieleen hyviä tarkastelukohteita tai muuta ajatusta vanhan talon arvioimiseen liittyen, niin tähän kommenttiosioon voi listaa jatkaa.  

Kesän töistä Vihreässä kamarissa

Kesä on näyttänyt parhaita puoliaan loman viettäjille ja niille, jotka hellekesistä tykkäävät. Kesäaika maaseudulla on ollut perinteisesti ja historiallisessa mielessä työtä ja touhua toimeentulon turvaamiseksi. Talvikausina pirtin pimeässä on sitten säästetty voimia ja kerätty energiaa vähäisestä auringonvalosta tulevaa kiireistä vuodenaikaa varten.

Kesäajalle ajoittuu moni työ tänäkin päivänä, kuten vaikka vanhan talon korjaustyö. Se on parasta terapiaa ja lomanviettoa monille oman palkkatyönsä kiireiden vastapainoksi. Itselleni sama työ on palkkatyötä parhaimmillaan, mutta pitää myös otteessaan ja pysyy ajatuksissa jokainen hetki työprojekti kerrallaan. Työprojektien välinen aika on omaa aikaa ja siinä pääsee rentoutumaan oman mökin puuhissa ja askareissa.    

Vihreän kamarin arkikuistin kunnostustyön aloittaminen oli kuluvan kesän toinen pääprojekteistani. Siinä lattiarakenteet uusittiin, jotka nyt odottavat eristämistä ja laudoitusta. Tästä aikaisemmassa kirjoituksessani kerroinkin. Vanha pariovi pääsi myös tiettävästi samalle paikalle, jossa se on alunperinkin ollut jo reilu sata vuotta sitten.
Kuistin runkoa laskin myös saman verran, eli vaakatasoon, kuin mitä päärakennus on sadassa vuodessa painunut.

Kuistin vanhat sisäportaat oli paikalleen tehdyt, niinkuin tällaiset yleensä. Ne eivät yhtenä kappaleena irronneet, vaan kahtena. Niissä oli myös vähän hassu askelmajako, joka johtui lattian myöhemmästä korotuksesta.
Uudet sisäportaat tein vanhan tavan mukaan, vaikkakin osittain uudesta puusta. Sivujen helmipanelointi on vanhan komeron paneleista. Tällaisissa paikoissa mikään vanha panelinpätkä ei ole liian lyhyt.

Viimeisenä työnä tein vielä taloon uusia ikkunoiden karmilautakehyksiä vanhojen mallien ja mittojen mukaan. Niiden asentaminen ja yhteensovittaminen vanhojen rakenneosien ja koristelistojen kanssa vaatii kuitenkin Villen ja Tuovin läsnäoloa ja näkemystä työmaalla, joten asentaminen jäi heille loppukesän työmaaksi.

Kiitokset Tuoville ja Villelle kesän työmaasta!



Jöns Heikinpoika Pytty 1520 - 1540

Vihreä kamari on ollut itselleni sikälikin merkityksellinen työmaa, että samassa pihapiirissä ovat omat esivanhempanikin askeltaneet ja asiaansa toimittaneet jo satoja vuosia sitten. Varmasti monellakin sukututkijalla sukutaulu päättyy tuohon samaan henkilöön ja samoihin vuosiin, josta Suomessa alkaa kuningas Kustaa Vaasan aikana kirkonkirjojen pitäminen. Siitä vanhempia henkilötietoja ei Suomessa ole juuri ylös kirjoitettu.
Itse en ole sukututkija, mutta olen valmiina saanut kattavat esipolvitaulut, joista voin lukea olevani Jöns Heikinpoika Pytyn jälkeläinen suoraan alenevassa polvessa. Vaan kukapa meistä aikalaisista samoilla kulmakunnilla ei olisi?
Ennen Pyttyä osa sukuhaaroista kulkeutuu Saksasta ja Skotlannista Käkisalmen ja Karjalan kannaksen kautta Varsinais-Suomeen.

Vihreän kamarin pihapiiri Pytyn vanhana rakennspaikkana on Museoviraston tietoa.

Saunan puulattia puhuttaa

Kiitokset kaikille blogistani ja sen asiasta kiinnostuneille, sekä kysymyksiä esittäneille. En ole alkujaan ajatellut mitään kysymys-vastauspalstaa pyörittää, mutta vastaan kuitenkin mielelläni ja parhaani mukaan kaikille, jotka kysymyksiä ovat esittäneet. Palautekin on ollut pelkästään positiivista ja toivon, että oma käsitykseni kevennyksistä asiatekstin sisällä ei ole kenenkään mieltä pahoittanut. Se on usein vain kömpelöä huumoria.

Ylivoimaisesti eniten on puhuttanut näin kesän kynnyksellä jo toista vuotta saunan puulattia ja sen rakenne. Tässä kehityksen ja edistyksen maailmassa usein tuntuu, että vanha ja hyväksi havaittu rakenne kaipaa monien mielestä jotain parannusta. Mutta miksi pyrkiä parantamaan sitä, mikä on jo hyvä?

Tässä kolme kirjoittamaani juttua tekemistäni puulattioista. Olen yrittänyt niihinkin ajatustani vuodattaa asioista, joita eniten kysytään, vaikka voi ne olla puuduttavaakin luettavaa.

Saunan puulattian työvaiheita

Saunan puinen lattia

Rakennusten korjausneuvontaa radiossa

Olen nähnyt ja kuullut myös rakolattioista, joista pesuvesi valuu suoraan saunan alle. Tällainen rakenne varmasti toimii silloin, kun maaperä on luonnostaan hiekkamaata johon vesi imeytyy helposti. Toisaalta nykyään rakennusluvan saaminen voi olla tällaiselle lattialle hankalampaa, koska  jätevesiasetus asettaa omat ehtonsa.

Useampikin saunan lattianrakentaja on suunnitellut lisäävänsä mahdollisuutta saunan lattian kuivumiselle käytön jälkeen sillä, että jättää lattian ja seinän väliin parin sentin raon. Itse ajattelisin, että tässä, sekä varsinaisessa rakolattiassa viileämmän vuodenajan viima puskee rakosista saunaan, eikä ilmanvaihto toimi parhaalla tavalla. Kylmä ilma ja viima nousee sieltä löylyn mukana ylös. Toisaalta lattian kuivumisen kannalta sinne tarvittaisiin lattian pinnan suuntaisia ilmavirtauksia.
Kesäsaunaan tällaista voi kyllä kokeilla ja onhan rako helppo peittää listalla, jos siltä alkaa tuntumaan. Jos seinän ja lattian rajan nopeampi lahoaminen arvelluttaa ja epäilyttää, niin siihen voisi laittaa reilun korkean ja paksun jalkalistan ns. lattian reunavalliksi, joka vastaanottaa kostumisen aiheuttamaa rasitusta.

Lattian kuivumisen kannalta voisi olla myös hyvä tehdä lattianrajaan avattavia venttiileitä tai lykkyluukkuja, jotka on kiinni saunomisen aikana, mutta auki muun ajan. Lykkyluukkuun kannattaa laittaa verkoksi vaikka hiekkasihti ja hyönteisverkko.

Minulle on kerrottu kokemuksista, kuinka juuri nämä tekemäni mukaiset saunan lattiat on kestäneet 30 vuotta. Tai kuinka 15 vuotias lattia on vielä ihan hyvä. Eli nämä lattiat on vanhaa ja hyväksi havaittua rakennusperinnettä. Tällainen lattia kestää isältä pojalle ja äidiltä tyttärelle, mikä on pitkä käyttöikä nykyaikaisen rakentamisen elinkaariajattelussa ja yhteiskunnan liberaalissa kvartaalitalousajattelussa.

Minkäänlaista pintakäsittelyä tai kyllästystä saunan puinen lattia ei tarvitse. Sillä vain pilataan lattia ja lyhennetään sen käyttöikää. Pesuvesi ja saunasaippua riittää käsittelyksi. Myös saunan seiniin ja lauteisiin tarkoitettu saunasuoja on muovia, joka pilaa lattian ja tekee sen vesihöyryä läpäisemättömäksi. Silloin lattia ei ns. hengitä, eli silloin se nopeutetusti lahoaa.

Lisäys:

Saunan kourulattian laudat kannattaa laittaa kallistuksen suuntaan kourua päin. Eli ei samansuuntaisesti kourun kanssa, vaan siten, että vesi juoksee laudan pituussuuntaisesti kouruun. Tällä on jonkinlainen merkitys lattian vettymisen ja kuivumisen kannalta.

Lattiakaivoratkaisu puulattiassa ei ole enää perinnettä, enkä ole kuullut siitä kenenkään kokemuksia. Tämä olisi ehkä vaneripintaisessa puulattiassa toimivampi.
Saunan talvikäytössä ja pakkasella tämä voi olla myös ongelmallinen. Kun pesuvesien sakokaivo, eli ns. saunapallo on aika lähellä maan pintaa ja tilavuudeltaan pieni, niin se voi mennä umpijäähän. Saunassa vesi valuu viemärikaivoon ja täyttää viemärin aika nopeasti, niin vesi tulvii lattialla. Riippuu myös veden käytön määrästä.