Kesästä syksyyn

 

Aika kuluu huomaamatta kun riittää mukavaa tekemistä. Herastuomarin vanhan talon entisöintityö edistyi mukavasti kesän aikana, ja toivottavasti saamme sille vielä jatkoa myöhemmin. Talo on kyllä hyvässä kunnossa, mutta sitä -80 -luvun ilmettä on ollut mukava poistaa ja palauttaa talon alkuperistä ja oikeaa ilmettä sen tilalle. 

Vanhat ulko-ovet oli olleet navetassa tallessa sen nelisenkymentä vuotta. Tilalle oli silloin laitettu jäljitelmät, jotka oli vaneriset ja valelistoilla tehty vähän samaan näköön. Hyvin nekin ovet asiansa hoiti näihin päiviin asti, mutta sain mukavaksi tehtäväksi korjata näitä vanhoja ovia omalla verstaalla viime talvena. Jonkin verran piti myös puuosaa vaihtaa, mutta nyt kesällä ovet pääsivät takaisin vanhoille paikoilleen. 

Eniten käytössä olleen ulko-ovet käyntioven kohdalla voi tässä kuvassa nähdä, miten kynnys on kulunut syvälle kuopalle. Talossa on ollut reilu sadan vuoden aikana elämää ja melskettä, sekä varmasti sitä vilinää ja vilskettä. Sotien jälkeen talossa on asunut myös evakkoperheitä, eli kynnyksillä on monet jalat astuneet. Halusin säilyttää tuon kuluneisuuden, mutta tein kuitenkin kynnyksen huuloksesta täyden lisäämällä puuta sille puolelle. 

Talon vanhempi kaivo on melkein pihan korkeimmalla kohtaa navetan edessä. Se on luonnonkivistä ladottu ja levenee syvemmälle edetessä. Se olisi mielenkiintoista nähdä, miten sellainen kaivo on aikanaan tehty. Nyt en taas ulkoa enää muista, vaikka syvyyden mittasin, mutta taitaa olla jotain neljän ja viiden metrin välillä tuo syvyys. Halkaisija sieltä pohjalta jotain kaksi metriä, kun yläosassa vain noin metrin. Vettäkin oli kesällä kahden metrin syvyydellä. 

Tätä mutterin mallista maanpällistä lakea korjasin ja tein uuden puukannen. Taustalla punaisen ulkorakennuksen edessä on uudempi kaivo.  

Romanttisen keittiön jälkeen purettiin taloon sisälle tehty sauna, joka on ollut alkujaan Herastuomarin konttuuri. Sauna oli tietysti väärin tehty nykykäsityksen ja Museoviraston ohjeistuksia ajatellen. Eli siinä mielessä, miten märkätila pitää vanhan talon rakenteisiin sovittaa. Mutta siitä huolimatta mitään vaurioita ei ollut saunan käytöstä aiheutunut.  

Saunan lattia oli vahvaksi ja pomminkestäväksi tehty, jota isolla murtovasaralla piikkasin kaksi päivää. Murske päätyi maantäytteeksi ja nykyisessä asussaan huone on pikkukamari, joka odottaa sopivan kakluunin ja muurarin löytymistä. Valokuvat huoneesta oli nyt niin pimeitä, että en valmiista huoneesta niitä tähän sopivia puhelimesta löytänyt. Toivottavasti joskus saan siitäkin parempia kuvia.   

Viimeiset kolme kuvaa on tämänhetkiseltä työmaaltani, joka on rakennuksena hyvin perinteinen, mutta työssä pitää noudattaa uudisrakentamisen ohjeistuksia. Talo on vanha kansakoulu ja sen kylmä käyttöullakko saa uutta käyttötarkoitusta tulevaisuudessa taideateljeena. Talo on entinen taiteilijakoti, ja katsotaan, voinko siitä jotain muuta myöhemmin kertoa. 

Romanttinen keittiö ja muita huoneita

Talvi ja alkuvuosi on kulunut vanhassa herastuomarin talossa, jossa olen vuoden aikana muitakin huoneita ollut laittamassa talon entisen ajan ja hengen mukaiseen kuntoon. Niistä on aikaisempia kirjoituksia viime vuodelta. 

Talon päädyssä on pienempi huone salin vieressä, joka lienee ollut kamari vielä ennen viime sotia. Vanhojen lattialistojen, sekä ovenpielilistojen takana oli numeroitu listat kamariin. Kuitenkin huone on ollut sivukeittiönä Suomen jälleenasutuskauden jälkeen, kun huoneita ja tiloja jaettiin siirtolaisille. Herastuomarin talossa on ollut tilaa mistä jakaa. 

Punatiilinen leivinuuni on siltä ajalta ja varmasti osa yhtä asuntoa. Samalla paikalla on varmasti ollut kakuuni ennen leivinuunia. Leivinuunissa kunnostin hellan tulipesää ja paistouunia. Tuhkaluukut vaihdoin ja pinnoitin uunin tiilitasoitteella, sekä maalasin pinnan sekä luukut. Hellantasoon liesimustaa. 

Kuvissa sähköjohdot vielä roikkuu ja sähkömies pääsee laittamaan taloon uusia sähköjä, kun työ vielä etenee seuraaviin huoneisiin. 

Tapetti keittiössä on Pihlgren & Ritolan pinkkiä ruusutapettia. Puolipaneeli samaan väriin sopivaksi. Lattialaudat oli keittiössä uusittava, mutta muissa huoneissa tähän asti vanhan linoleum maton alta on löytynyt hyväkuntoinen vanha lautalattia, joka vain puhdistettiin ja maalattiin. Myös vanhat katot on olleet pääasiassa ehjää helmipaneelia haltex levyjen alla. Ne olen hionut ja maalannut pensselillä kolmeen tai neljään kertaan. 

Iso eteinen oli aikaisemmin tumman ruskea ja pimeä. Ovia sieltä lähtee neljään eri huoneeseen ja tämä on talon ulkoa tuleva sivuovi. Tai toinen pääovi. Ruskeaa ilmettä haluttiin säilyttää, mutta vähän valoisampana. 

Tähän kaakelipintaan on varmasti lämpö jakaantunut tuon seinän toisella puolella olevan keittiön siitä kakluunista, joka siellä lienee joskus ollut. Voi toimia vielä tänäkin päivänä. Sen voi selvittää, kun keittiön tiiliuunia joskus lämmittää. Eteinen ei ole tarvinnut omaa uunia. Eli tuo lienee sen pitänyt puolilämpimänä tilana.  

Ruskeista pääovista kuvassa vasemmalla puolella on vanha peiliovi, jonka kaivoin talon vintin kätköistä ja asensin omalle paikalleen. Oviaukko oli tukittu ja sen takana on viimeiset neljäkymmentä vuotta ollut sauna, tehtynä herastuomarin konttuurin. Nyt siitä ollaan aloitettu entisöimään kamaria, tai mikä sitten tuleekin olemaan seuraava käyttötarkoitus. 

*****

Lisään kuvia joskus, kun huoneet sähköjenkin osalta on vähän valmiimpia. Saunan purkutyö on nyt käynnissä ja kun siellä on uutta pintaa, kuvaan ja laitan jotain tänne blogiin.

Nyt minulle on vaikea saada parempia kuvia tänne siirrettyä. Puhelimessa ne näyttää valoisilta ja värikkäiltä. Tai Nikonin pokkarikamerassa. Mutta kun ne siirrän koneelle, niin värit hukkuu matkalla. Sitten niitä koitan palauttaa kuvanmuokkausohjelmalla. Tämän blogin kuvat tuolta kymmenen vuoden takaa on värikylläisempiä ja ei ole tarvinnut kuvanmuokkauksella rajata, vaikka kamera oli halvin Canonin pokkari, minkä Vapaa Valinnasta silloin ostin.  

 

Maalaamalla pilattu vanha tiilikatto

Lisään kuvat maalatusta peltikatosta tekstin alkuun. Maalattu katto on silmänilo, mutta ei sillä ole mitään tekemistä katon suojaamisen kanssa. Tiettävästi pelti on -70 -luvulta, mutta ruostetta siinä ei ollut. Vahva sinkitys antaa pellille tarvittavan suojan ja olisi sellaisenaan itselleni riittävä silmänilo ilman haalistuvia ja haurastuvia muovipinnoitteita. Nyt maali on Teknoksen, tuoreena vesiliukoista ja ohenteista. Toivottavasti kuivuttuaan ei sateeseen liukene kovin nopeasti. Ajan kanssa saa haalistua ja hituloitua mikromuoveiksi, niin kuin se kuitenkin tekee. Alla aikaisempi kirjoitukseni kattotyöstäni. 

*****

Lähden kertomaan kokemuksiani vanhan tiilikaton maalaamisesta. Siitä taitaa tulla tänä keväänä aikaa kolmetoista vuotta, kun nuorempana itsekin uskoin vielä maalikauppiaiden joihinkin höpötyksiin. Vanhan liiton tekijät tietää, että talo ei maalia tarvitse, vaan asukkaiden kauneudenkaipuu ja hienostelun tarve sitä vaatii. Tämä kirjoitus on päivitys vanhaan tekstiini. Siellä kerron tuosta työstä ja maaleista enemmän. 

Puusuutari: Vanhan tiilikaton huoltomaalaus

Pari vuotta sitten, kun kymmenen vuotta oli tullut kuluneeksi tuosta tiilikaton pesusta ja maalaamisesta, huomasin maasta katsoen, että joku tiili keskellä kattoa oli halki. Nousin tikkailla räystään reunalle ja tarkastelin lähemmin tiilien kuntoa etelän puoleisella lappeella. Siellä oli haurastuneen näköisiä tiiliä siellä ja täällä, mutta myös kohtuullisen hyväkuntoisia suurempi osa. Pohjoisen puoleisella lappeella tiilet oli paremmassa kunnossa. 

Tiilet katolla oli olleet nyt noin 70 vuotta, ja aikanaan mietin, että ne kestäisi siellä vielä oman aikani. Itse tykkään välttää turhaa remonttia ja haluan käyttää tällaiset asiat mieluummin loppuun, kuin vaihtaa jotain varmuuden vuoksi. Nyt nopeutin maalaamisella näiden tiilien vanhenemista ja haurastumista. 

Ostin nipun käytettyä peltiä joka on vanhaa sekin. Muovipinta on paikoin hävinnyt kokonaan ja siellä missä pinnoite on, se on haalistunut olemattomiin. Väri on ollut uutena tumman ruskea. Pelti itsessään on ruosteetonta ja paksuus työntömitalla mitattuna on 0,7mm. Muovipinnoitteen kanssa 0,8mm. 

Vanhat ruoteet tiilien alla oli periaatteessa vielä käyttökuntoiset. Lisäsin ruoteiden väleihin lautaa peltikattoruoteiksi. Naulasin kattotuolien kohdalta laudat kiinni viiden tuuman nauloilla, sekä paikka paikoin neljän tuuman nauloilla pärekaton alapuoliseen laudoitukseen. 

Rakenteet on vielä niin ehjiä, kuin ne lienee ollut tiilikaton laittamisen aikaan. Pärekatto toimittaa riittävästi aluskatteen tehtävää. Katon alla on tuulettuvaa vinttiä, jossa muutamat vesipisarat, jotka kondensoitumalla tai muuten sinne tippuvat, haihtuvat höyrynä ilmaan. Pärekatolla on myös puskuroiva vaikutus tuohon kostumiseen. Eli se varastoi ja luovuttaa niitä muutamia vesipisaroita.  

Niin kuin aikaan tiesin, niin tämä vanhalle betonitiilelle tarkoitettu maali on muovimaalia. Se tekee siis periaatteessa vettä läpäisemättömän kalvon tiilen pintaan, mutta vain teoriassa. Käytönnössä vesi imeytyy kuitenkin tiileen, mutta sen kuivuminen hidastuu ja vaikeutuu. Kosteus oli muhinut heikompilaatuisissa tiilissä ja rikkonut niitä. 

Vanhan tiilikaton peseminen on hyvä työ ja sillä säästää ja pidentää tiilien käyttöikää. Pestynä vanha betonitiilikatto on kaunis sellaisenaan ja tästä katosta kuvia pestynä voi nähdä tuossa vanhassa kirjoituksessani. Maalaamattomana betonitiili kastuu, mutta kuivuu myös nopeasti.

Oikeampi tapa olisi tehdä vanhalle betonitiilelle maali sementtijauhosta ja punamullasta veteen sekoitettuna. Tähän löytyy varmasti useampia ohjeita. Ainakin Perinnemestarin maksumuurien takaa. 

Kattopelti on kulmikasta aaltopeltiä, jossa aikaisemmin kiinnitys on ollut nauloilla aallon harjalta, eli päältä. En niitä reikiä peittänyt, vaikka helppo niihin olisi ruuvi kiertää. Mutta niihin reikiin ei sadevesi juurikaan mene. Vesi ei juokse kattolapetta alas siinä aallon harjalla, vaan valuu aallon pohjalla räystään suuntaan. Pyöreäpoimuisen aallon pohjalla sellainen reikä keräisi kaiken siitä yläpuolelta tulevan veden. Kiinnitin pellit uran pohjalta ruuveilla.

Hyvä yleisohje vanhan korjaajalle on muiden muassa se, että turha pikkutarkkuus on teknistä tietämättömyyttä. Itse vältän turhaa työtä ja turhia kustannuksia. Vaikka tämä oli yksin tehtynä rakas työmaa aikaa ja sääoloja vastaan. Ajattelen päämäärätietoisesti, että nyt sen jaksoin vielä yksin tehdä, mutta kymmenen vuotta myöhemmin en enää. Eli tunne itsesi ja muista kohtuus. 

Kuvittelin jo, kun huhtikuun puoltaväliä lähestyttiin, että kevät olisi alkamassa. Mutta tähän kahdeksan päivän ajanjaksoon, minkä työ aikaa otti, osui kaksi takatalvea ja lumisadetta. Onnistuin kuitenkin osumaan sopiviin aikaikkunoihin ja työ valmistui vähän kerrallaan hyvien säiden aikaan.  

Nyt odotan maalausilmoja, ja lisään pari kuvaa, kun katto on maalattu. Vaikka maalaaminen on vain estetiikkaa, niin tämä laikukkuus vähän itseänikin häiritsee täällä maisematien varrella. Katosta pitäisi saada tasavärinen ja tiilen punainen, niin kuin ennenkin. Sitten se saa tasaisesti myös haalistua seuraavat vuodet. 

Hintaa kattotyölle tuli 1700€ itse tehtynä, materiaaleineen ja maaleineen. Myös nosturin vuokra on siinä mukana. 

Ehkä vuoden päästä olisi taas talon maalaamisen aika. Peltikatolle voisi tiilikattoa paremmin asentaa aurinkopaneeleita. Se jää nyt harkintaan. 

Puuveistoksia Pöytyältä

Kerroin täällä joskus vuosia sitten veistäneeni muutaman puukarhun lähinnä itselleni ja parille naapurille. Puupölkkyjä niihin kysellessäni oli moni kiinnostunut myös karhuveistoksen minulta tilaamaan. Itse en ollut tekemisiini tyytyväinen ja ihmettelin sitä, minkälaiset kuvajaiset ihmisille kelpaa. Jätän mieluummin sen veistohomman sellaiselle, joka sen oikeasti osaa. 

Naapurin nuorimies veistää komeita karhuja ja muita eläinaiheita niitä haluaville. Hänen kotisivuillaan on yhteystiedot ja lisää nähtävää: 

Jani Grönlund (janigronlund.com)

 

Kokemuksiani ilmalämpöpumpuista vanhassa talossa

Nyt muutaman talven kokeneempana jatkan vanhasta aiheesta, josta jo aikaisemmin kirjoitin.

Laite joka meille asennettiin on Toshiba Premium ja myyjän mukaan markkinoiden paras myös kovilla pakkasilla. Uskon kyllä, että näiden laitteiden tekniset ominaisuudet antaa sen mahdollisuuden, että ne tuottavat lämpöä kustannustehokkaasti, kun edellytykset sille on olemassa. 

Meidän käytössä tämä laite oli viisi talvea, jotka oli kohtalaisen leutoja. Kuitenkin laite nukahteli muutaman kerran talven aikana ja sen teho lämmittämiseen hiipui viikon tai pari, ennen kuin lopetti kokonaan. Sitten sitä herättelin lisäämällä ja vähentämällä lämpötilansäätöä maksimista minimiin ja takaisin. Sammuttelin laitetta ja vähän ajan päästä käynnistin uudelleen. Tätä peliä jatkoin viimeksi vuosi sitten kevättalvella puolitoista tuntia, ennen kuin laite heräsi puhaltamaan ja lämmittämään.  

Laite ei ollut jäässä ja ulkoyksikkö on aika korkealla seinällä, eikä jääpatsasta sen alle ole kertynyt. Laitteella oli kyllä kolmen vuoden takuu, mutta näihin kysymyksiin laitteen toiminnasta sain myyjä ja asennusfirmalta yksinkertaisia vastauksia sen puhalluksen säädöistä. Viimeinen kommentti oli, että ei nämä laitteet toimi samalla tavalla joka talossa. Kerran he sanovat laitteet vaihtaneensa takuuseen samanlaisista ongelmista johtuen, mutta ei silloinkaan toiminta paremmaksi muuttunut. 

*****

Sen lisäksi, että nämä laitteet on aika kalliita kertahankintoja, luulisin maalaisjärjellä niiden olevan hyvinkin toimintavarmoja. Mutta useammalta alan harrastajalta ja ammattilaiselta olen kuullut, että näiden lisäksi on syytä olla perinteiset sähköpatterit säädettynä muutaman asteen pienemmälle lämpötilalle siltä varalta, että ilmalämpöpumppu jäätyy tai sammuu. Olen aika varma siitä, että hyvin harva ihminen tietää tai seuraa tarkasti sitä, että mikä laite kuluttaa sähköä ja kuinka paljon, kun laitteita on useita. Lämpötilasäätöjen tarkkuuskin on epävarmaa. 

Tämä meneillään oleva talvi on ollut jonkin verran kylmempi, kuin ne edelliset viisi talvea, jolloin meillä oli osan alakerrasta lämmitys ilmalämpöpumpun varassa. Pari vuotta sitten asennutin kulutusmittarin sähkökaappiin ilmalämpöpumpulle. Vertailun vuoksi olen päättänyt tämän talven lämmittää samaa tilaa yhdellä irtonaisella sähköpatterilla, jonka tilan ilmalämpöpumppu aikaisemmin lämmitti. 

Ilmalämpöpumput on vanhaa tekniikkaa ja perinteisesti hallilämmittimiä. Mutta viimeisten vuosien aikana niitä on markkinoitu omakotitaloihin energiatehokkaina ratkaisuina. Meillä vanhassa rintamamiestyyppisessä talossa ilma ei kulkeudu kolmanteen huoneeseen, vaikka neliöitä näissä ei ole kuin noin 70. Mutta perimmäisessä kamarissa tulee vastaan ilmalukko, eli ilma ei sinne kulkeudu ja sitä olen joka talvi lämmittänyt kuitenkin puuta polttamalla pönttöuunissa. Sisäyksikkö on puhaltanut tupakeittiössä, jossa meillä eniten oleillaan. Puhalluksesta tulee kuitenkin helposti vedon ja kylmän tunne, vaikka se olisi lämpötilasäädön mukainen.  

Tänä talvena olen vertailun vuoksi seurannut irtonaisella pistorasian kulutusmittarilla sähköpatterin kulutusta. 

(Eli sama tila lämpiää yhdellä sähköpatterilla, minkä ilmalämpöpumppu on lämmittänyt)

Lisäksi lämmitän pönttöuuneja kerran vuorokaudessa tai harvemmin pakkasten mukaan, sekä keittiössä puuhellaa aamuin illoin. Siinä samalla tulee aamupuurot ja perunat keitettyä. Tänä talvena puuta olen polttanut vähän enemmän kuin edellisinä talvina, mutta talvikin on ollut kylmempi. 

Vertailun vuoksi ilmalämpöpumppu kulutti sähköä vuonna 2022 joulukuussa 508 kwh ja irtopatteri vuonna 2023 joulukuussa 386 kwh. Viime vuoden tammikuussa ilmalämpöpumppu kulutti 403 kwh ja nyt meneillään olevassa tammikuussa irtopatteri on vienyt 395 kwh, kun vielä on neljä päivää tätä kuukautta jäljellä. 

Eli omasta mielestäni sähkönkulutus on aika samaa luokkaa yhdellä irtopatterilla kuin ilmalämpöpumpulla, jos ilma ei sen pidemmälle kulkeudu puhaltamalla kuin heijastumalla  lämpöpatterista. Ilmalämpöpumpun hinta, eli kokonaiskustannus on vain moninkertainen sähköpatteriin verrattuna. 

*****

Lisäksi olen seurannut työnantajieni murhetta, kun kalliit ja toista talvea käytössä olevat ilmalämpöpumput kaksin kappalein eivät toimi. Eli jäätyvät ja lopettavat toimintansa, vaikka pakkasta on vain muutamia asteita. Tämä ongelma näyttää olevan ihan toistuva pitkin talvea, vaikka talossa kuitenkin on neliöitä ja ilmalla tilaa liikkua, eli ongelma on eri kuin omassa mökissäni.

*****

Minä tulen lähivuosina ottamaan ilmalämpöpumpun pois talostani rumentamasta sen julkisivua. Vanhemmassa postauksessani kerroin, että hankin sen meille lähinnä viilennyksen takia ja siinä käytössä se kuitenkin on toiminut. Mutta nyt sekin on nähty ja takaisin luontoon sitten sanoi myös Muumipappa...!  

Vanhan kirkon puisto

Olisiko mielenkiintoinen yksityiskohta oman talon pihamaalla, jos siellä olisi vanhan kirkon rauniot? Näitä ei meillä Suomessa taida kenenkään tontilla olla, mutta etelämpänä Euroopassa on vanhoja kirkkoja ja linnoja on yksityisomistuksessa, sekä useita satoja vuosia vanhoja taloja tavallisessa asumiskäytössä. 

Omissa työmaissa ei ole ollut taas mitään enempää mainittavaa, mutta kun jotain valmistuu, niin laitan kuvia ja muutaman ajatuksen sieltä. Olen taas jonkin verran vastaillut sähköpostilla kyselyihin ja kertonut mielipiteitäni kunnostamiseen ja perinnerakentamiseen yleensäkin. 

Työtarjouksia olen saanut viime vuonna Itävallasta, jossa alppimaisemissa olisin saanut rakentaa suomalaispariskunnalle perinteisen kotimaisen pihasaunan hirsisestä piharakennuksesta. Tervehdys sinne Itävaltaan, jos tätä luette! Toivottavasti pihasauna on jo tarjonnut pehmeät löylyt.  

Nyt loppuvuoden aikana ollen käynyt ajatustenvaihtoa suomalaisen perinnetalon rakentamisesta Keski-Italiaan itäiselle puolelle. Siellä suomalais - italialainen perhe haluaisi rakentaa vankan ja terveellisen puutalon, joita siellä ei taida juurikaan olla. Sellaisen, joka kestää pienemmät maanjäristykset ja Adrianmeren ilmaston. 

Suosittelin ensin jonkin suomalaisen hirsitalovalmistajan pakettitaloa, jonka toimitus ja kasaus voisi olla kustannustehokkain ratkaisu. Mutta kuulostaa siltä, että nyt siellä vahvin ajatus olisi siirtää vanhan hirsitalon hirret ja pystyttää ne sinne uudestaan.  

Kuvan vanhan kirkon rauniot on yhdellä tontilla, joka olisi vahva vaihtoehto rakennuspaikaksi. Suomalainen vanha hirsitalo uudelleen pystytettynä siellä olisi hieno pari kivikirkolle. Italiassa kivestä rakentaminen on ollut luonnollinen ratkaisu, niin kuin puusta rakentaminen meillä. Kirkko omalla tontilla olisi yksi paikka hiljentymiselle. 

Sain jo tarjouksen saapua konsultoimaan paikan päälle tätä tulevaa työmaata. Mutta kun en ole maailmanmatkaaja ja vain tavallinen orpo piru, joka viihtyy oman mökin kotikulmilla, niin kieltäydyin taas kohteliaasti. Meillä koti-Suomen Lappiin olen myös pari kertaa saanut kutsun remonttityömaille. Sekä Uudellemaalle useasti. Mutta haluan nukkua yöni kotona Pöytyällä, joten se vähän rajoittaa lähtemisiä myös. 

Olen näissä erilaisissa projekteissa ja suunnitelmissa hengessä mukana. Seuraan mielenkiinnolla sähköpostin välityksellä, miten asiat etenee.  

******

Tällä päivityksellä toivotan lukijoilleni Hyvää ja Rauhallista Joulua,

sekä menestystä vuodelle 2024! 

Vanhan kirkon puisto  

Työ tekijäänsä opettaa

Pinkopahvi kattoon

Pinkopahvin asennus seiniin on helppoa ja yksinkertaista hommaa. Kattoon pinkopahvin asennus yksin työskennellessä on jo vähän hankalampaa. Mutta sekin onnistuu, kun vähän miettii ensin ja tekee vasta sitten. 

Minä olen tehnyt tällaisen lautakehikon, nyt ohuesta paneelista, jonka toisen pään saranoin seinään sopivalle korkeudelle. Eli melkein kiinni kattoon. Toinen kuva osoittaa sen paremmin, ja siinä saranan lehdet on alaspäin. 

Pystytuki on noin sentin liian pitkä ja sillä voi kehikkoa laskea ja nostaa. Pinkopahvi kannattaa rullata tiukalle ja viedä rulla kehikon päälle, jossa se vedetään auki. Sitten pystytuella kehikko nostetaan melkein kattoon kiinni. 

Sen jälkeen pahvi laitetaan kohdalleen ja sen keskiosasta työnnetään löysät reunoihin päin. Sitten pystytuella keskikohdasta kehikko kattoon kiinni. Kaksikin pystytukea olisi hyvä. 

Sitten pahvin päätyreunat nidotaan kattoon kiinni. Liimasauman alle jäävän pitkän sivun nidon myös kattoon kiinni ilman nupinauhaa. Kattolistan alle jäävät reunat tarvitsevat tietenkin nupinauhan vahvikkeeksi. 

Nitominen kannattaa tehdä siten, että ensi pahvin päätyihin muutama niitti keskelle. Sitten liimasauman alle jäävälle pitkälle sivulle muutama niitti keskelle. Sen jälkeen otetaan kulmista kiinni ja vedetään tiukalle ja niitataan kiinni. Siitä se sitten etenee. 

Pahveja kostutan hieman enemmän, kuin seinälle laitettuna. Pahveja limitän noin 15cm ja liiman levittämisen jälkeen lähden lastan kanssa tiivistämään saumaa keskeltä reunoihin päin. Yllättävän isotkin pussit kiristyy kuivaessaan, eli pinkopahvi on oikein mukava pinnoitusmateriaali, kun se antaa kohtuullisen määrän sähläämistä ja tunarointia anteeksi. 

Käytän itse paineilmanaulainta, jossa 25-35 mm pitkiä hakasia. Lyhyempiäkin hakasia on myynnissä. Työ on näin nopeampaa ja kustannustehokasta. Oikeat nupinaulat maksavat monin verroin enemmän kuin hakasnaulain ja hakaset. Naulaimen ei tarvitse olla mikään brändi -merkki. Hakasnaulaimella voi pinkopahvin naulata myös 12mm puukuitulevyn läpi, ja hakanen tarttuu kovaan puuhun. Itse en suosi pelkästään liimaamalla puukuitulevylle pinkopahvin asentamista. 

Tässä oli kaksi huonetta, joissa huonekorkeus 230cm ja neliöitä noin 16 molemmissa. Paljon isompia ja korkeampia huoneita en lähtisi yksin yrittämään. Toisessa huoneessa oli vielä vanha haltex katto, eli puukuitulevyt paikallaan. Toisesta ne oli otettu pois ja helmipaneelikatto esille. Sieltä varisi kuitenkin purua paneelien välistä, joten suosittelin pinkopahvia molempiin kattoihin. 

Kun pahvit oli leikattu, kostutettu ja järjestyksessä muovien välissä, niin niiden kattoon asentaminen oli parin - kolmen tunnin työ huonetta kohti. Kehikon siirtäminen muutaman minuutin työ. 

*****

Pinkopahvin tapetointi

Katossa pinkopahvi tietenkin maalattiin, mutta toisen huoneen seinille oli vanhan puukuitulevyn päälle asennettu pinkopahvi tasoitukseksi. Toisessa huoneessa pelkkä puukuitulevy jossa vanha tapetti vielä hyvin kiinni. Uudet tapetit oli nonwowen kuitutapetteja. 

Suosittelen aina pinkopahville paperitapettia ja selluloosatapettiliisteriä. Oikeaa perinteistä tapettia valmistaa Suomessa Pihlgren & Ritola, ja heiltä saa myös perinteistä selluloosatapettiliisteriä. Paperitapetti liisteröidään ja nostetaan heti seinälle, jolloin se vettyy yhtä aikaa pinkopahvin kanssa. Eli paperitapetti ja pinkopahvi vettyy ja kuivaa, eli kutistuu yhtäaikaisesti. 

Nyt kuitenkin tein työtä käskettyä ja laitoin nonwowen tapettia pinkopahville. Nostin heti liisteröinnin jälkeen tapetin seinälle, kun kuitutapetti ei taida paljon vettyä. Pinkopahvi sen sijaan vettyi, eli otti kosteutta itseensä ja turposi, niin kuin kuuluukin. Nyt vettyminen, eli turpoaminen, eli laajeneminen oli eritahtista. Kuivaminen oli hitaampaa ja kuivamisen jälkeen vähän saumat aukesivat. Niitä liisteröin uudestaan ja limitin tapettisaumoja päällekkäin nyt millin tai pari enemmän, kuin tavallisesti.

Lopputulosta voin pitää onnistuneena, koska työnantaja oli tyytyväinen. Leyseinälle nonwowen tapetin laittaminen on helppoa kuin pullan syöminen. Pinkopahville tapetointi on aina vähän spesiaalihommaa, ja nyt vähän vielä enemmän sitä.