sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Vanhan tiilikaton huoltomaalaus

Talon maalaaminen ei ole ensisijaisen tärkeää tai kiireellistä. Vanhan talon korjaamisessa moni muu asia menee tärkeydessä maalaamisen edelle. Vaikka maalattu talo onkin ilo silmälle, niin kannattaa miettiä sitä tärkeysjärjestystä. Eli mihin työhön tulevan kesäkauden aikana itse ehtii ja mihin kaikkeen remonttiraha tänävuonna riittää.

Itselläni ulkovuorilaudoitustyön jälkeen meni vuosi ennen talon ulkoseinien maalaamista. Siitä taas meni vuosi ennen katon maalaamista. Käyn nyt läpi tässä kirjoituksessa katon maalaamiseen liittyvän työn ja palaan sitten seuraavassa kirjoituksessa pari vuotta taaksepäin siihen työhön, mikä meni tärkeydessä maalaamisten edelle.

Tiilikatto on sieltä viisikymmentäluvun puolivälin tienoilta, niinkuin talon ulkovuorilaudoituskin. Silloin talo oli saavuttanut reilun parinkymmenen vuoden käyttöiän ja ulkoseinähirsi sekä pärekatto oli jo hyvä suojata.
Kattotiilet on omalla kylällä, ehkä omalla tontilla muotin kanssa valettuja sementtikattotiiliä.

Työ alkoi mahdollisimman kevyiden lapetikkaiden tekemisellä, sillä vanhat tiilet, eikä aina uudemmatkaan kestä kävelyä riskin miehen jalan alla. Katon pesemistä varten ostin reilu kolmensadan euron, keskihintaisen ja -laatuisen painepesurin. Kun lasken sen ja kattomaalien hinnan, tuli kattoremontilleni hintaa korkeintaan tuhat euroa. Vanhalla maalatulla sementtitiilelläkin katon käyttöikä on varmasti pidempi kuin nykyaikaisten ohuiden muovipinnoitettujen peltikattojen, joita kattofirmat parissa päivässä hosumalla asentavat viidentoistatuhannen euron kokonaishintaan.

Vanhakin tiilikatto kestää tehtävässään, eikä katolla ole tarkoitus useinkaan kävellä.

Ensin piti katolta pestä pois sammal ja jäkälät. Mitään pesuaineita en halunnut katolla käyttää siitäkään syystä, että ruokavesikaivo on talon lähellä. Painepesurin leveällä vesisumulla sammaleet, jäkälät ja noki lähti hyvin irti. Pesemiseen meni noin viisi normaalin pituista työpäivää.

Harjatiilet ei olleet koskaan peittäneet kunnolla ylimpien tiilirivien yläreunaa, joten teetin peltisepällä harjatiilien tilalle leveän harjapellin. Tiilirivejä olisi aikanaan pitänyt laittaa toiselle kattolappeelle yksi lisää ja lisätä limitystä, mutta ei siitä mitään haittaa ollut seurannut. Ne muutamat vesipisarat mitkä suoraan on sataneet harjalta vintille, on heti kuivaneet avoimessa tuulettuvassa ullakkotilassa.
Taivuttelin jäykisteraudat harjapeltien päälle ja lisäsin myöhemmin syksyllä, kun pelti rupesi tuulessa läpättämään.

Maalaamisessa pensselin kanssa meni toiset viisi päivää, eli itselleni tämä oli kahden viikon työ. Siihen samaan sisältyi tuon harjapellin asennus ja myös kattolappeiden päätyjen päällimmäiset otsa- ja tuulilaudat.
Kattotiiliä tietenkin myös halkesi syystä ja toisesta parikymmentä, mutta sen verran olin varannut vanhoja tiiliä vaihtotiiliksi. Katolla on nyt kolme vanhaa, mutta käyttämätöntä tiiltä, eli sellaista, joissa pinta on tiivis, eli ei sään kuluttama. Näissä tiilissä maali pysyy huonommin kiinni.

Maali on niinikään Virtasen maalitehtaan vanhalle betonitiilikatolle tarkoitettua maalia. Kun tiili on pinnastaan kulunut karheaksi ja maali hierretään pensselin kanssa tiileen, sen pysyvyys tuntuisi olevan hyvä. Nyt pian kaksi vuotta maalaamisen jälkeen ainakin vielä näyttäisi pysyneen. Itse olen ajatellut ensimmäistä huoltomaalausta talon ulkoseinille ja katolle kymmenen vuoden kuluttua ensimmäisestä maalaamisesta.

Kattomaali on puhtaasti muovimaalia, mutta mielestäni maalin tehtävä onkin katolla tehdä tiivis ja vettä hylkivä pinta tiileen. Vanha tiili kuitenkin itsessään läpäisee vettä, eli pysyy kosteana ja halkeaa pakkasella siitä syystä helpommin. Eli maalilla on katolla muutakin tehtävää kuin vain esteettinen sellainen.
Kattotiilien alla on ruoteiden ja aluskatteena toimivan vanhan pärekaton välissä ilmarako, eli tiili pääsee alapinnastaan tuulettumaan ja kuivumaan.












 
Perinteisempääkin maalia betonitiilikatolle valmistaa EkoEsko. Se maali on muistaakseni sementtijauhoa ja väripigmenttiä, eli samaa tavaraa kuin itse tiili. Oli vielä aika tavalla kalliimpaa kuin Virtasen maali.  Sementtijauhomaalia voisi tietenkin itsekin tehdä, mutta sen sekoittaminen ja tasalaatuisena pitäminen on aina vähän työläämpää, eikä sovi hätäiselle tekijälle. Virtasen muovimaali tarttui hyvin myös pellityksiin.
Toisaalta hyvien maalien hinnat on aika kovia ja tässäkin tapauksessa Virtasen maalilla hinta oli noin puolet uusien kattotiilien rautakauppahinnasta.


2 kommenttia:

  1. Mykistävän hieno! Ihan sanattomaksi vetää. Melkein tippakin tuli silmään kun ajattelen, että se meidänkin röttelöisemme voi jonain päivänä olla yhtä upeassa kuosissa.

    Vilpittömästi ihailen tuota lopputulosta. Talohan on kuin uusi olematta uudenkaltaisen hengetön!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista sanoistasi! Maalaamalla saa myyntikuntoon...! ;-)

      Poista