lauantai 2. heinäkuuta 2022

Tapetointia, kaappien tekoa, listoitusta, ym

Jotain uutta kerrottavaa taas olisi. Tämä blogien aika taitaa olla jo pois muodista, kun mikroblogit ja muu nopea somettaminen vie siltä ajan. Itselläni on myös kotisivut, mutta en ole sitä jaksanut päivittää, kun tämä blogi on vielä toiminut. 

Alkuvuoden aikana olen päivittänyt edellisten työprojektien juttuja tänne ja tänne,  joita niissä olen jatkanut. 

Kulunut talvi ja kevät meni mukavasti sisätöissä, kun vanhan talon remontti oli edennyt pitkälle sisätyövaiheeseen. Huoneita on kahdessa kerroksessa, ja työhön kuului huokolevytystä, makulointia, tapetointia, panelointia, listoitusta ym. Siihen etsittiin timpuria, jolla on kokemusta, näkemystä ja turnajaiskestävyyttä. Työnantajani vuosien takaa oli sitten suositellut minua. 



Portaat tuli valmiina elementtinä kahdessa osassa puusepänverstaalta ja ne asensimme työnantajan kanssa. Kaiteet oli suoraa neliöpuuta, johon omalla verstaalla jyrsin koristeuria mallikuvan mukaan. Porraselementit oli avomalliset, mutta laitoin niihin otsalaudat, eli potkulaudat ja alapuolen paneloinnin.

 

Pikku vessa alakerrassa oli pieneen kulmaukseen sovitettu ja siitä työni alkoi. Tätä mallia haluttiin käyttää myös komeroissa. 


Näiden komeroiden kulmissa sovitin helmipaneelin leveyden siten, että helmi jäi näkyvään kulmaan. 


Tytön huoneen vaatekomero.


Keittiön ruokakomero, johon puuseppä oli tehnyt peilioven. Seinässä ollut korvausilmaräppänä piti sovittaa nyt kaappiin ja sisälle tein sille puisen kanavan. Komero on sisältä makulatuuripaperoitu. 


Eteisen vaatekomeron tekemisessä oli oma erikoisuutensa vielä tuo vino katto-osa. Ison kattolistan kulmat täytyy tehdä perinnetimpurin tapaan puukon kanssa. Työnantaja käytti kittiä niissä kulmissa, mitkä jäi vähän varjostamaan. Komeron oikealle puolelle tein vielä penkin, jossa hyllyjä kenkiä varten. Oli vain kuvan ottamisen aikaan rakennustavaraa täynnä. 



Sitten isojen kattolistojen katkokset täytyi jotenkin päättää, kun ne jäi näkyvälle paikalle rappukäytävään. 


Tytön huoneen kulmassa viemärin tuuletus- ja ilmanvaihtoputket. Siihen haluttiin pyöreä kulmaus, johon ei puutavarakaupasta löytynyt sopivaa paneelia. Tein omalla verstaalla alajyrsimen kanssa sellaista, joka saatiin siihen sopimaan. 


Pieni alakaappi jakotukin suojaksi.


Rappukäytävän alapuolelle siivoustarvikekomero. 


Vielä yksi kulmakaappi.


Ulkoportaat tein, kun routa oli sulanut.


Olen usealla työmaalla kuullut, että huuvantekijöitä ei meinaa löytää. Tännekin pidemmän hakemisen jälkeen kun sellainen löytyi, niin huuva oli valmiina viikossa. Tekijä on Salon - Halikon alueelta

Tmi Rakennuspelti 
M.Nikkanen
p.0407295879
lanikkane(at)gmail.com

*****

Laitoin tähän blogiin käyttöön sen ominaisuuden, että kommentit tulee näkyviin vasta, kun olen ne hyväksynyt. Enemmän olen saanut suoraa sähköpostia ennenkin, ja se on tervetullutta aina. Kommentit on myös tervetulleita, mutta nyt jotkut oli keksineet tavan mainostaa omia firmojaan tämän blogin kommenteissa. En itsekään mainostuloista ansioita ota, vaan siitä perusduunista. Sitten joskus haluan jotain firmaa tai tekijää itse mainostaa, teen sen pyytettömästi tässä blogissa. 

Mukavaa kesää kaikille ja hommat jatkuu!!

Puusuutari 
Pöytyä



4 kommenttia:

  1. Upeat komerot ja viimeisen päälle tehdyt.

    VastaaPoista
  2. Todella kauniita komeroita! Tuollaiset komerot ovat mielestäni myös käytännöllisiä; asuin ennen Portsassa ja kun muutimme, siellä oli keittiössä oikea vanhan ajan ruokakomero. Se purettiin sitten isossa remontissa ja vaikka sain sen jälkeen ties mitä uusia kaappeja ja komeroita, mikään ei ollut niin hyvä kuin se.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä, kauniita ja käytännöllisiä, kun kattolistat kiertävät kaapin yläosan ja lattialistat sen alaosan.

      Poista