Kesän -26 kuulumiset

Tätä blogia olen kirjoittanut kohta 15 vuotta. Muualla sosiaalisessa mediassa en ole. Lukijoita ja

kävijöitä tilastojen mukaan näyttää riittävän näinkin vähäisellä päivittämisellä. Tänäänkin tilastojen mukaan 365 kävijää tässä blogissa. 

Aikaisempina vuosina, nuorempana ja innokkaampana kirjoitin tänne sen, mitä omasta asiastani olen ymmärtänyt. Eli jotain vanhan talon sielunelämästä ja sen rakenteista. Joku lukijoista nimitti minua talokuiskaajaksi. Sekin olisi hieno nimi tällaiselle blogille ja vaikka yhden remonttikirvesmiehen omalle brändille. 

Kävin myös monissa taloissa katsomassa ja antamassa omia arvioita talon kunnosta ja niiden remontin tarpeista. Se oli enemmän harrastuspohjalla tapahtunutta konsultointia, ja nimitin omia arviointeja "remonttikirvesmiehen korjaustarpeen arvioinneiksi". Mutta olen myös alusta asti tyhjentänyt sieluani ja sanavarastoani tähän blogiin, eikä minulla sen enempää ole useinkaan sanottavaa, kun taloja paikan päällä arvioin. Rakentaminen, ja varsinkin korjausrakentaminen on tavallisten ja yksinkertaisten miesten ja naisten helppoa ja yksinkertaista hommaa. 

Rakentaa ja varsinkin korjata voi monella tapaa. Monella tapaa väärin tai monella tapaa oikein. Mutta kun olen itse työmaalla, rakennetaan vain yhdellä tapaa ja se tapa sovitaan työnantajan kanssa. 

 

Viime talvena tein hiljaisempana aikana kahdet pariovet omalla terapiaverstaalla. Toiset tyttärelle heidän vanhaan saaristolaistorppaan ja toiset omaan kuivanmaan torppaan, tänne rannikkoasutuksen takamaille. Näistä on juttua edellisissä postauksissa. Nyt ovet on paikallaan ja saaneet maalia pintaan. 

Oma torppani sai nimekseen täällä blogissa Kellonsoittajan talo. Nimi tuli minulle siitä, kun yksi paikallinen isäntä tuli käymään ja kommentoi, että olin laittanut kellonsoittajan talon nättiin kuntoon. Kellonsoittaja työskenteli seurakunnalla suntiona ja asui tässä talossa noin 60 vuotta. Hän rakensi tämän aikanaan isänsä kanssa kun torppa itsenäistyi. Kellonsoittajan kuoleman jälkeen talo oli pahuuden vallassa parikymmentä vuotta. Sitten talo huuteli minulle useita vuosia ja kutsui käymään, kun ohi ajelin. Nyt olen tässä pian parikymmentä vuotta asunut. 

Blogin nimeksi otin Puusuutari, koska nimi oli itseäni viehättänyt jo vuosikymmeniä. Olen ihan pikkupojasta asti tykännyt aina jotain puusta askarrella. 

Yhdessä työpaikassani ennen armeijaikää oli mallipuuseppä, jota työnantaja sanoi puusuutariksi. Siitä tuo titteli jäi minulle mieleen. Myöhemmin olen ymmärtänyt, että puusuutari esiintyy Aleksis Kiven Nummisuutareissa. Siinä on kai ensimmäisen kerran tuo ammatti titteli ja hän tekee puukenkiä. Nummisuutarit, puusuutarit ja rajasuutarit on aikansa pätkätyöläisiä ja prekariaattia. Siinäkin mielessä nimitys on minulle sopinut ja siitä on tullut itselleni brändi.  

Tyttäreni torppa sai nyt enemmän arvoisensa sisäänkäynnin ja väriksi saariston sininen. Tästä torpasta ja sen tarinasta kirjoitin jutun viime kesänä. Haakan torppa

Ovea asennettiin pari viikkoa sitten ja juhlittiin samalla työn merkeissä Puusuutarin kuusikymppisiä. Vävyn kanssa tehtiin kuistiin isompaa aukkoa seinään ja asennettiin uusi ovi paikalleen sadekuuroja väistellessä. Tyttäret järjesteli samaan aikaan kakkukahveja päivänsankarille ja muutakin pitopöytää. 

*****

Kesän kauneinta aikaa eletään, ja itselleni on onni saada työskennellä, kuin vanhaan hyvään aikaan. Työ on hikistä, likaista, raskasta, eli palkitsevaa. Remonttikirvesmiehen ja rakennuspuusepän työtä. Katsotaan syksymmällä, saisinko siitä jotain omaa juttua. 

Hyvää kesää lukijoilleni ja blogissa vierailleille!

Puusuutari