Nyt päivitän tarinaa alkukesällä valmistuneen projektin osalta, josta voit lukea viime talven kuulumisia täältä. Työ siellä on jatkunut pitkin kesää putkitöillä ja ikkunoiden korjauksilla, mutta oma osani valmistui juhannuksen aikaan. Työtä jatketaan myöhemmin, eli toinen puoli talosta odottaa vielä samaa ennallistamista.
Rouvan mielestä jokaisessa kulttuurikodissa kuuluu olla näkyvillä osa vanhaa hirsiseinää, jos talo on sen ikäinen, koska Sibeliuksen Ainolassakin niin on. Tässä seinä on kyllä komeaa hirttä, mutta sammaleet niiden välissä on pölyävää sorttia. Poistin sammaleita puukolla ja saumaraudalla, ja tilkitsin pellavaa tilalle. Hirren välit oli tasoitettu kolmiorimalla ja halkeamat jollain kalkkilaastilla tai liituvellillä. Seinä on ollut varmasti paperoituna suoraan hirren päälle joskus uudempana.
Viimeiset vuosikymmenet kaksi huonetta oli yhdistettynä isommaksi saliksi. Nykyinen sukupolvi halusi taas palauttaa väliseinän sille paikalle, missä se on joskus muistikuvissa ollut. Talon vanha paripeiliovi on säästynyt ulkorakennuksen ylisillä jostain vanhasta remotista. Siitä oli kyllä kaikki helat, lasit ja listat riisuttu pois, mutta tein listat, korjasin ovet, ja tein niille uudet karmit.
Ovien yläpuoliset listat on säästetty toisesta puretusta talosta, ja ollut varastossa vuosia odottamassa uutta käyttöä. Jykevät ja koristeelliset listat antaa mielestäni hienon ja arvokkaan vaikutelman, kunhan nekin saa maalia pintaansa karmien, ovien ja muiden listojen kanssa.
Lattiat saanevat pintaansa kuurausta, maalia tai vahaa. Väliseinissä on umpinainen vaakalaudoitus, pinkopahvi ja suomalainen paperitapetti. Ulkoseinissä kevyenä lisäeristyksenä ja ilmatiivistyksenä ohut puukuitulevy. Seinien hillitty ilme on beesin sävyinen ja pienikuvioinen. Liisterin ainesosana oikea puukuituselluloosa ilman polymeerejä.
Kulku keittiöön oli vähän pitkän matkan takana, ja tällä vanhalla paikalla ollut ovi oli niinikään poistettu käytöstä jossain kahdeksankymmentä -luvun remontissa. Eli seinä oli laitettu umpeen. Seinäpintoja oli myös koteloitu, eli oikaistu aika reilulla mitalla. Tämäkin väliseinä taisi mennä liki parikymmentä senttiä lähemmäs vanhaa hirsiväliseinää.
Katto oli myös siinä remontissa laskettu noin viisitoista senttiä alemmas, mihin sen nyt taas palautin. Katossa, eli yläpohjassa oli tyhjä tila, johon ei oltu villoja laitettu. Yläpohjassa lisäeristys olisi kuitenkin kaikista tärkein energiatalouden kannalta. Kattolevyt oli muovipintaista "halteksia".
Nyt katossa on helmipaneli, ja keskimäärin viidentoistasentin lisäeristys pellavalla, ilman tyhjiä tiloja. Seinissä ja lattiassa oli runsaasti lasivillaa, ja talo on ollut aina hyvin lämmin. Mutta millä määrällä energiaa?
Tyhjät kotelot ja tilat rakenteissa on hyvää ja suojaisaa juoksurataa hiirille.
Seinistä poistin lasivillaisen lisäeristyksen ja lattiassa lasivilla korvattiin kutterinlastulla. Eli kompensoin seinäeristysten poistamista yläpohjan lisäeristyksellä.
Tässä remontissa oli sellaisia toivomuksia työnantajan osalta, että palautetaan paljolti talon alkuperäistä ja vanhaa ilmettä. Itse esitin, että sähköjohdot pinta-asennuksena on osa vanhanaikaista rakennustapaa viimeisen sadan vuoden ajalta. Tämä talo on 232 vuotta vanha, ja siirretty tälle paikalle jo 1800 -luvun loppupuolella.
Mutta kun sähkötöiden pinta-asennus on käsityötä, niin ei ole helppo löytää siihen sopivaa sähkömiestä. Täällä ei nyt tullut yhtään pätkää johtoa pintaan. Ymmärrän kyllä, että jotkin johdot on järkevää upottaa rakenteisiin, mutta omassa talossani olen ihan hyvin onnistunut laittamaan kaikki nykyaikaiset vaatimukset täyttävät sähköjohdot pintaan. Siitä juttua täällä.
Vanha kaakeliuuni on ollut talossa ainoa puulämmitteinen, joka on säilytetty sen historian ja tarinan tähden. Uunia ei ole käytetty, mutta se on käyttökuntoinen ja hyvin säilynyt.
Kansalaissodan päätyttä valkoisten voittoon, oli talon isäntä hakenut tutun nuoren kylänmiehen pois punavankileiriltä ja antanut tästä oman sanansa vakuudeksi. Joitakin aikoja myöhemmin, oli tämä nuorimies muurannut isännälle tämän kaakeliuunin, ja sanonut sen valmistuttua, että hän on palkkansa siitä jo saanut. Hän sai pitää elämänsä, eikä ottanut muuraamisesta muuta palkkaa.
Keittiöstä paljastui lattia- ja seinäpintojen takaa vanha muuratun uunin paikka. Nuohooja tarkasti ja avasi hormin, ja antoi sille hyväksymisensä. Savuhormi meni vaakasuunnassa läpi piipun perustuksen, ja on ollut viereisen huoneen toisenkin uunin käytössä. Muurasin tuon läpimenon umpeen.
Savuhormi on keittiöstä katsottuna ilmahormin takana. Sitä varten puhkaisin reiän ja muurasin savuputken vaakavetona tuon ilmahormin läpi. Hella on kolmekymmentäsenttiä kapea valurautainen ruotsalaismalli. Sen viereen muurasin mallin mukaan tilan polttopuille. Näiden ja sähköhellan päälle oli tilauksessa perinteinen peltihuuva.
Viimeisin, vaan ei haasteettomin osa työstäni oli Ikea -kaappien kokoaminen, jossa luovutin aika nopeasti ja suosiolla. Muutama pieni kaappi ja peräkärry oli täynnä paketteja ja pakkausmateriaalia. Nämä kaapistot on varmasti ihan käyttökelpoisia, mutta teettää kyllä päänvaivaa niiden tottumattomalle kasaajalle. Sitten kun sitä työtä teettää tuntityönä perinnetimpurilla, niin kaapeille tulee kyllä jo hintaa.
Näissäkin kaapeissa oli kolme kohtaa, joissa osat ei sopineet, niinkuin oli tarkoitus. Eli kolme reklamoinnin paikkaa. En halunnut lähteä poraamaan uusia reikiä, sahaamaan etulevyjä, tai takomaan alasaranaa kuivaustasoon sopivaksi.
