Aamutuimasta iltahämärään

Vuoden vähentyessä ja päivien pimentyessä huomaan, että on vierähtänyt tovi jos toinenkin siitä, kun olen viimeksi tänne jotain ajatuksistani kirjoitellut.

Puusuutarin mökissä aika kuluu verkkaiseen tahtiin. Toisina iltoina voi kuulla sateen ropinaa, kun vesi jatkaa valumistaan räystäskourusta syöksytorveen. Toisina iltoina tuuli pitää pientä puhuriaan savupiipun hatussa, talon räystäissä ja ulkonurkissa. Onneksi ei kuitenkaan sisänurkissa.

Sisällä mökissä tunnelmaa riittää. Vanha Junghans raksuttaa kuluvaa aikaa tuvan seinällä saksalaisella tarkkuudella. Muurihella antaa nopeaa lämpöään aamutuimaan tai työpäivän päätteeksi. Perjantai-illan kunniaksi lämmitin leivinuunin, josta saa hyvää peruslämpöä näin leutona talviaikana koko viikoksi. Puut leivinuuniin latasin edellisenä iltana, vähän vielä kuivumaan mutta pääasiassa lämpiämään. Näin niiden syttyminen on helpompaa ja palamisesta vapautuva energia tulee parhaiten käytettyä muurin lämmittämiseen. 

Tämän vuoden viimeisimpänä työmaana olen korjannut vanhassa talossa lattioita. Vastaan tulee kokemusmielessä aina jotain vanhaa ja jotain uutta. 

Talo on ollut alkujaan vaatimaton paritupa ja vanhimmalta osaltaa varmasti 1800 -luvun loppupuolelta. Kukoistavimman kautensa se lienee kokenut sotien jälkeen, mutta viimeiset vuosikymmenet ollut asumatta. Tai ollut ilman ihmisasukkaita, sillä talon alla on asustellut mäyrä tai useampi.

Tämä eläin oli itselleni uusi tuttavuus ja tutustuinkin siihen vain netissä. Mäyrää ei enää näkynyt ja sen lähtöön on saattanut olla syynä lähimetsän brutaali päätehakkuu.

Lueskelin jostain metsästäjien keskustelupalstalta, että mäyrä saattaa asustaa metsänreunan autioituneen mökin lattioiden alla useita vuosikymmeniä ja useiden sukupolvien ajan. Mäyrän kaivama luolasto talon alla voi olla useita kymmeniä, jopa yli satametriä pitkä. Luolaston sisäänkäynti voi olla etäällä talon seinustoilta metsän suojassa.

Mäyrä on mestari kaivamaan ja sen pesäkolo voi olla savupiipun ja leivinuunin perusmuurin, eli kivikasan alla. Näitä perustuskivien alta kaivettuja tunneleita seurailin ja täytin lapiolla maata niihin heitellen ja kengällä piukkaan tallaten.

Mäyrä nukkuu pesäkolossaan jonkinlaista talviunta ja kevään koittaessa siivoaa vanhat kuivikkeet sieltä pois. Syksyllä se taas vie pesäänsä uutta kuiviketta. Tätä kuiviketta, eli pellonpientareen ruohoa oli talon lattioiden alla yhtä paljon, kuin lattioissa oli sammalta ja turvetta täytteenä.    

Purkutyötä tehdessäni juteltiin radiossa työpaikan sisäilmaongelmista. Joskus se on vain ammatinvalintakysymys.

               
Turpeet, sammaleet, purut, pehkut ja pesäkuivikkeet vain lumilapiolla kottikärryihin ja pihanperälle, mistä ne lienee aikanaan haettukin.

                                   
Talon alla ei ollut tuuletusta enää ollenkaan, koska koko ryömintätila oli lattiatäytettä ja mäyrän pesäkolojen kuiviketta täynnä. Kosteutta oli hyvin vähän paikka paikoin ja sillä kosteudella tämä lattiasienien lajiin kuuluva veijari on elänyt.

 

Kiviharkot on olleet pois paikaltaan hirsiseinän alta jo viime remontin aikaan heti sotien jälkeen. Silloin siihenkin oli valettu betonisokkeli, joka oli nyt pahasti rapistunut. Poistin murentuvan betonin ja tein tilalle uuden sokkelivalun. 

             

Kuvat ei ole lavastettuja, vaan siisteys työmaalla tuo selkeyttä ajatteluun ja joutuisuutta tekemiseen. Muurauspalju kulkee helposti mukana ja siihen voi heittää jokaisen sahaamisen jälkeen ylimääräisen puupalikan.

Ylähirren vaihtoa, pinkopahvitusta ja tapetointia

Kuluneelle elokuulle olin varannut pari viikkoa aikaa viehettävään vanhaan maalaistaloon, joka ulkoapäin näyttää enemmän Peppi Pitkätossun Huvikummulta kuin maatilan päärakennukselta. Talo on siis ympäristöönsä hieman epätyypillinen ja näyttäisi kuuluvan enemmänkin johonkin vanhan kaupungin vanhalle puutaloalueelle.
Aikataulua työlle aloimme sovittamaan reilu puoli vuotta aikaisemmin, eli viime vuoden lopulla.

Talo on valmistunut 1920- luvun alussa ja siihen on tehty arvattavasti perusteellisempaa remonttia ja perusparannusta jo sotien jälkeen 1940- luvun loppupuolella suuren jälleenrakennuskauden aikaan. Viimeisintä remonttia 1980-1990 lukujen taitteessa voisi kutsua enemmänkin ajan hengen mukaan peruspilaamiseksi. Itse annan mielelläni sanoille saneeraus ja peruspilaaminen saman arvolatauksen ja merkityssisällön.

Talo on ollut kuitenkin onnekas, koska se on löytänyt arvoisensa asukkaat. Talossa ja sen asukkaissa asuu saman aikakauden henki ja mieli. Vaatimattomuuteen tyytyvä mutta juuri siitä syystä rikas.

Taloon oli viimeisessä saneerausremontissa laitettu lastulevyt seinille ja vanhat listoitukset oli hävitetty. Asukkaat olivat levyjä poistaessaan löytäneet kauniisti patinoituneet hirsiseinät, jotka nyt toistaiseksi jää näkyviin. Myös kiinteä lastulevykomero oli rakennettu keittiöön hieman epäkäytännölliseen paikkaan.
Tätä lastulevykomeroa poistettaessa ja sen takaa oli tullut esiin lahoa hirttä katon rajassa, jossa pinnassaan sientä ja ehkä hometta.

Tässä kohtaa sain kutsun tulla paikanpäälle katsomaan, mitä olisi tehtävä ja kuinka kiireesti. Ensiksi laitoin valokuvan vauriokohdasta sähköpostilla Turun Yliopistoon sienitutkijalle, jolta sain vastaukseksi, että kyseessä on sieni, mutta ei hometta. Sienen osalta mekaaninen poisto riittäisi.
Koska en päässyt tekemään työtä heti, niin ehdotin ongelmakohdan peittämistä puukuitulevyllä ja kolojen tilkitsemistä pellavala. Levy toimisi suodattimena, eikä päästäisi itiöitä huoneilmaan ainakaan samassa määrin.

Komeron kohdalla yläkerrassa on vaatehuone, josta aloin arvailemaan, että viimeisessä saneerausremontissa olisi lastulevyn alle laitettu höyrynsulkumuoveja. Vaatehuoneen kohdalla jostain syystä muovin pintaan tiivistynyt vesi olisi valunut ja lahottanut komeron takana ylähirsiä.
Lopulta vastaus oli yksinkertaisempi, eli vanha kattovuoto oli joskus kastellut ja lahottanut seinähirsiä. Syy oli kyllä korjattu, eli kattovuoto, mutta seurausta ei oltu viitsitty korjata, eli lahovauriota. Sen päälle oli laitettu ilmansulkupaperointi, jossa muovipinnoite ja lastulevykomero. Hirsiseinä oli ollut varmasti vielä märkä kun se oli levytetty, koska sieni oli kasvanut siellä jonkin aikaa ennenkuin seinä oli riittävän kuiva sienen kasvun pysähtymiselle.

Vaihdoin kolme kerrosta ylähirsiä reilu kahden metrin matkalta, joista osa jäi näkyviin sisäseinään. Viimeiset Toijalan vanhan paritalon hirsistä jatkavat elinkaartaan vanhan talon hirsiseinässä nyt Ypäjällä. Lahonneet hirret sain sahattua seinästä pois sisäpuolelta rikkomatta ulkovuorilaudoitusta. Turhaa olisi rikkoa enemmän kuin on pakko.

 

Viimeiset päivät työmaalla kuluivat nautiskellen siisteistä sisätöistä. Vuorossa oli pinkopahvin asennusta ja tapetointia vinttikamarissa.

Huonetta oli edellisten asukkaiden toimesta aloitettu saneeraamaan sillä ajatuksella, että seiniin tulee sisäpuolinen lisälämpöeristys. Tästä rakennustavasta luovuttiin heti. Yläkerran seinät ovat purueristeiset ja niinkuin arvata saattaa, niin puru oli joiltain osin painunut. Ikkunan alla oli tyhjää jonka täytin pellavalla ja seinien yläosassa on tyhjää, jotka voi täyttää vintiltä käsin. Tässäkin kohtaa vintin purueristyksen parantaminen lisäämällä purua tai selluvillaa on huomattavasti parempi ratkaisu, kuin seinien lisäeristäminen.

Pinkopahvia, nupirihmaa ja nupinauloja kannattaa varata aina vähän reilusti. Itselläni on tapana naulata pinkopahvin lattian- ja katonrajat, sekä nurkat. Eli tässä kuvassa pinkopahvialueen pysty- ja vaakareunat. Keskisaumat liimaan "erikeeperillä" vahvennetulla vinyylitapettiliisterillä ja kymmenen senttiä päällekkäin. Liimasauma ei vaikuta seinän hengittävyyteen. 

Tässä seinässä korkeutta on 2,4m ja leveyttä 4,3m. Nupirihmaa siihen kuluu 13,4m. Nupinauloja lyön noin 2cm välein, eli 50 naulaa metrille. Joten nupinauloja kuluu 13,4m matkalle 50x13,4 = 670 nupinaulaa.

Ovi- ja ikkuna-aukkojen pieliin pinkopahvi naulataan myös, joten ne on laskettava mukaan. 

Nupinauloina käytän Challenge- merkkisiä, joissa naulojen kappalemääriä ei paketeissa ole mainittu. Yleisohjeet naulojen menekille on liian suurpiirteisiä yleensä. 

Challenge- nupinaulapaketti painaa 500g, mutta naulojen pituuksissakin on eroja. Olen laskenut kappalemäärät, joten 20mm pitkiä nauloja paketissa on noin 850kpl ja 25mm pitkiä nauloja noin 750kpl.

Näillä tiedoilla menekin laskeminen on jo aika tarkkaa. Myös kattohuopanauloja voi pinkopahvituksessa käyttää ja niitä löytyy tavallisista rautakaupoista helpommin, mutta oikea nupinaula on mukavampi käytössä.

Pihasauna Humppilaan valmistui

Kuluneen kesän työmailla yksi iso merkkipaalu tuli saavutettua. Humppilan kesäsauna tuli valmiiksi. Tekemistä siihen vielä jäi, mutta loppu työ on talon omalle väelle sopivaa puuhastelua mökkeilyn ohessa. Hirsien tilkitsemistä pellavalla ja punamultamaalin keittämistä ennen seuraavaa juhannusta.

Hirsien tilkitseminen on aikaavievää hommaa ja huolelliselle ihmiselle sopivaa. Vanhoissa valmiiksi varatuissa hirsissä, joissa vanhaa numerointia ei voinut paljoa hyödyntää, tilkevaraa jäi paikka paikoin reilummin. Koska hirsien nousuakin piti pyrkiä tarkoin hyödyntämään, niin varaamisessakin oli huomioitava, että hirret riittävät. Tarkalle lopulta hirsien kanssa meni, mutta ne riittivät. Kokonaista hirsikerrosta ei lopuista enää olisi saanut, mutta loput hirret menevätkin puusuutarin seuraavalle työmaalle vanhan talon ulkoseinän korjaamiseen.

Omana ajatuksenani esitin, että saunan ulkoseinien tilkitsemisen jälkeen pellavan tilkevälin voisi tervata. Tämä voisi siksi olla hyvä tehdä, että talitintit  eivät kävisi nokkimassa pellavaa talvipesiinsä. Ainakin aikaisemmin olen huomannut, että puhdas pellavaeriste kelpaa talitinteille talven tullen. Myös hiiret tykkäävät käydä hakemassa pellavaeristettä suoraan säkistä pesiinsä lämmikkeeksi. Jos nämä pikku eläimet pitävät pellavasta pesiensä eristeenä, täytyy sen silloin olla hyvä materiaali rakentamisessa myös meille ihmisille. Voiko samaa sanoa booratusta selluvillasta?
Jos sitten tilkepellavan tervaamisen jälkeen tulee huono omatunto talitinttien puoleasta, niin voisihan sitä jättää vähän puhdasta pellavaa johonkin pihakatokseen sateelta suojaan pikkulinnuille noukittavaksi.

Jonkin aikaa sitten kuulin radiosta kerrottavan projektista, jossa suomalaisille opetetaan hirsikehikon käsinveistoa ja opettaja oli Ruotsista. Ohjelmassa kerrottiin, kuinka varauksissa ei saisi olla millinkään rakoja, koska tuuli puhaltaisi niistä sisään. Itselläni tuli tästä mieleen sanonta, että "turha pikkutarkkuus on teknistä tietämättömyyttä". Millin rako hirressä tänään voi olla huomenna kaksi milliä. Hirsiin täytyy jättää tilkevara ja tilkkeellä varaukset saadaan tiiviiksi. Hirsien käsinveistossa tarkalle työnjäljelle ja kädentaidolle nostan hattua. Omilla korjaustyömaillani en usko, että kenelläkään työnantajalla on halukkuutta maksaa siihen käytetystä ajasta. Työ edellyttää tietynlaista joutuisuutta ja suoraviivaisuutta, mitä näkee myös vanhoissa rakenteissa ja menneiden tekijöidensä työnjäljessä.

Humppilan rakennustarkastaja kävi kesäkuussa viimeisinä töinään ennen eläkkeelle siirtymistään tarkastamassa saunan kantavat rakenteet. Hän sanoi kattorakenteidenkin olleen tuplavahvoja. Lopputarkastuksen teki nuorempi rakennustarkastaja. Hän oli aika innostunut rakennuspaikan historiasta ja siitä, että vanhoista hirsistä tehtynä näinkin näkyvä rakennus sopii hyvin siihen ympäristöön. Hänellä oli myös omat muistot siitä, kuinka oli aikoinaan ollut isän apuna tekemässä samantapaista pihasaunaa vanhoista hirsistä, johon tuli  samanlainen puulattia ulos viettävällä kourulla. Rakennuksessa ei ollut huomautettavaa ja ulkoportaatkin oli kuulemma jykevät. Itse ajattelen, että muidenkin rakenneosien pitää olla samassa suhteessa jykevät vanhoista hirsistä tehdyn rungon kanssa.

Saunan rakennuspaikan ympäristöllä ja sen historialla on oma ajattelemaan pysähdyttävä menneisyytensä kansalaissodan ajoilta. Tämäkin tölli on töyräällänsä seissyt sen toista sataa vuotta, mutta saunaa sen pienellä tontilla ei ole koskaan ollut. Töllissä on asukkaat vuosikymmenien aikana vaihtuneet ja vesikin on kannettu yhteisestä kaivosta. Naapurissa, rautatien puominlaskijan mökissä  muistellaan, että Vesalan mamma haettiin aikanaan heille saunaan lauantaisin. Nyt on kuitenkin Vesalan nykyisellä emännällä oma sauna, johon saattavat naapureistakin jotkut saada kutsun tulla kylpemään?

Kun tätä projektia aloimme ensi kertaa suunnittelemaan, on tuosta ajankohdasta kulunut nyt reilu vuosi. Aika oli ennen juhannusta viime vuonna. Tässä on ollut yhdelle tekijälle aika monta työvaihetta, eikä se ole ollut tekijälleen leipätyö siinä rahvaanomaisessa tarkoituksessa. Syksyn tehdessä tuloaan sovimme työn pelisäännöt ja sain siihen tarvittavat nuotit. Syksyn ja pitkäksi venyneen talven aikana tein saunarakennusta monet kerrat ajatuksissani. Hidas kevään eteneminen jo hieman tuskastutti. Lopulta talvi vaihtui kuin suoraan alkukesän päiviin ja pääsin työn touhuun kiinni. Vaikka tällaista työtä tekee ajatuksissaan useastikin, niin lopulta monet ratkaisut tulee siinä hetkessä ja rakennus valmistuu siinä tehtäessä.
Kun sitten viimeistä kertaa kerää työkaluja ja pakkaa niitä autoon, jää hieman tyhjä olo. Mutta ajatukset on suunnattava seuraaviin askareisiin ja seuraavalle työmaalle.

Saunan puulattian työvaiheita

Tänään iltapäivällä aloitin työmaalla kesäsaunan puulattian timpraamisen. Sauna on aika tavallisen kokoinen ja mitoiltaan 2,3m x 2,6m, eli pienempi kuin omani entisen kellonsoittajan talon pihanperällä. Tässä saunassa on lisäksi takkahuone ja pukuhuone, kun omaani on tulossa pukuhuone ja eteinen toisistaan erotettuna.

Tässä Humppilan kesäsaunassa saunan puulattian runko on yksinkertaisempi kuin omani, siksi koska on neliöiltään pienempi. Ajattelin, että pari kuvaa siitä voisi selkeyttää harrastajatimpureille oman vanhan saunansa lattian suunnittelua ja tekemistä. Tästä minulta on kuitenkin jonkinverran kyselty.

Terve vaan!

Pituussuuntaiset reunalankut on lyöty suoraan seiniin kiinni samalle korkeudelle kuin mökin muutkin lattiat ja vatupassiin, eli vaakatasoon. Laudaksi tulee lattiaponttilauta joka on mäntyä ja kuvassa katsottuna poikittain. Kuvassa oikeanpuoleiselle lattianosalle laitan vielä pituussuuntaisen palkin, eli lankun tukemaan laudoitusta keskeltä.

Lattian kallistus, eli kaato keskilattialle, eli kouruun päin on tässä 1,3 metrin matkalla 5cm. Tämä on kourun lähtökorkeus kiukaan ja vesipadan edestä.
Kourun kaato 2,6 metrin matkalla ulkoseinälle on saman 5cm. Lattian kallistus saunaan astuttaessa kiukaan ja vesipadan edustalla on vähemmän kuin kourun loppupäässä ulkoseinustalla. Puinen lattia ei ole märkänä kovin liukas, ellei siinä sitten ole saippuaa. Kun kallistukset on reiluja, niin vesi juoksee siitä nopeammin pois ja lattian kuivuminen nopeutuu. Tässä saunassa lattian suuremmat kallistukset jää lauteiden alle ja siellähän ei kävellä. Kourunkaan ylitse ei tarvitse astua, mikä vähentää saunoessa kaatumisriskiä.

Tämä puulattiarakenne on yksinkertainen mutta helppo rakentaa, enkä usko, että sitä saisi paljon kehittämällä paranneltua. Luultavasti päinvastoin.
Keskimuuri on kevytsoraharkkoa ja kiinnitin toisen keskilankun siihen pikanauloilla, ts. holkkinauloilla. Puun ja muurin väliin laitoin bitumihuopakaistaa, koska siitä kuitenkin on enemmän hyötyä kuin haittaa.

Tämänkin saunan lupakuvissa viemäriliittymä, eli lattiakaivon paikka oli piirretty tuohon keskilattialle, mistä putki nyt nousee. Kuitenkin tästä lattiarakenteesta oli suunnittelijan ja rakennustarkastajan kanssa sovittu suullisesti, eli viemäriliittymän putki olisi tullut ylös ulkoseinän ulkopuolelta. Perustusten tekijä ja kaivinkoneurakoitsija eivät kuitenkaan uskaltaneet poiketa lupakuvasta, joten sen kanssa täytyy nyt säveltää ja soveltaa.

Kirvesmiehet työskentelevät yleensä kuvien mukaan, kun taas remonttikirvesmiehen tekemisten perusteella piirretään lopulliset rakennuskuvat. Lupakuvat on yleensä työn alkuvaiheessa vanhan talon korjausrakennustyömaalla raakavedoksia. Joskus suunnittelijakin jää odottamaan, että timpuri ratkaisee työmaalla olevia ongelmatilanteita, joiden perusteella hän sitten voi piirtää kuvat puhtaaksi ja laittaa oman puumerkkinsä alle.

KUVIEN LISÄYS 12.7.2013

Lisäys 18.7.2013

Puusuutari pelti- ja putkimiehenä.

Tulisijojen edustalle piti laittaa kipinäpelti neljänkymmenen sentin leveydeltä, koska laki sen vaatii. Tuota galvanoitua sadevesikourua ja arkkipeltiä saa ainakin Turussa Virte-metallista. Kourun saisi varmaan erikseen tilaamalla saunan lattiaan sopivilla reunapokkauksilla. Kyllä se sadevesikourustakin hyvin onnistuu ja se on ainakin Virte-metallissa hyllytavaraa.

Omassa pihasaunassani betoniperustus on riittävän leveä, eli peltiä ei tarvinnut puulattian päälle laittaa.

Tämä putkihässäkkä jää piiloon saunan taakse. Yksinkertaisinta olisi ollut viettää harmaat vedet saunavesisuodattimeen. Tällä tontilla on kuitenkin kunnan viemäriliittymäkaivo noin kymmenen metrin päässä, joten lupaehtoihin kuului liittää sauna kunnan viemäriin. Viemäri tekee ylimääräistä mutkaa, koska putki nousee maasta ylös väärästä paikasta.

Tässä vesi-, eli hajulukko on tarpeen, joten tein sen putken mutkilla. Putki on 110mm halkaisijaltaan, eli ei pitäisi talvipakkasellakaan saunomisen aikana jäätyä umpeen. Lämmintä vettähän sinne valuu.
Ennen pakkasten tuloa tämä vesilukko on helppo tyhjentää kääntämällä viimeistä mutkaa. Jos nyt sattuu joskus pakkanen halkaisemaan pari putken mutkaa, niin nehän ei montaa euroa maksa. Paljon hankalammaksi tulisi, jos lattiakaivo pääsisi jäätymään halki.

Laitoin tuohon päällimmäiseksi sadevesisuppilon jossa on oma sihti. Näin ei puuroska mene viemäriin, jos sitä sattuu tulemaan vesien mukana kourusta. Sadevesisuppilo on helppo puhdistaa aika ajoin. Siihen päälle on vielä varattuna muovinen sadevesikaivon kansi, jonka voisi laittaa päälle saunapäivien välillä. Viemärisuppilo on vielä räystään suojassa, eli katolta juoksevat sadevedet ei sinne osu.

Vanhan talon hirsikorjaustöiden tekijät

Kesä etenee omalla painollaan ja kesäkauden työt siinä samalla. On tuskastuttavaa kieltäytyä hyvistä työtarjouksista ja kertoa, että ne muutamat tekijät joita tiedän ja voisin suositella on yhtä lailla työkalenteri tämän kesän osalta täynnä.

Ajattelinkin tässä kohdassa heittää kysymyksen, että jos tänne blogiini muita hirsikorjaustöiden tekijöitä eksyy, tai jos tiedätte hyvämaineisen tekijän ja lähinnä Varsinais-Suomesta, niin minulle voisi laittaa yhteystietoja sähköpostiini. En kilpaile muiden osaaja- rekisterien kanssa, mutta lisänä rikka rokassa. En myöskään halua harjoittaa työvoiman vuokrausta, joka on mielestäni kohtuullisen epämoraalista ja epäeettistä. Tässä on etusijalla rakennusperinteen asia ja säästävä korjausrakentaminen. Kerron mielelläni muista tekijöistä silloin kun itse en ehdi.

Vanhoista hirsistä rakentamani saunan työ edistyy myös ja tällä viikolla teen lattioita ja asennan ikkunoita ja ovia. Ikkunat emäntä tilasi puusepänverstaalta ja ulko-ovet tein minä itse. Eiköhän ensilöylyt heitetä elokuun alkupuolella?

Kuva saunasta viime perjantailta.

Vanhan katon korjaus vai uuden rakentaminen

Kattotöiden pitäisi olla tähän vuodenaikaan ajankohtaisia, vaikka niitä nähdään tehtävän nykyään pitkin vuotta. Myös syksyn sateilla.
Tähän on johtanut kattotöihin erikoistuneet kattokympit ja muut, joiden kokonaisurakkatarjous muutaman päivän työstä keskiverto rintamamiestalon kokoisessa talossa on tänä päivänä jotain viidentoista tuhannen euron luokkaa. Nykyaikainen muovitettu pelti ei paljon paperista poikkea ja niille annettu kymmenen vuoden takuu on vanhan talon katolle naurettavan lyhyt. Kuitenkin siellä katolla vanha ruosteinen poimupelti tai sammaloitunut betonitiili on pitänyt vettä useita vuosikymmeniä. Kunnostettuna ja/tai huoltomaalattuna se vanhakin katto kestää usein vielä sen kymmenen vuotta. Uuden peltikaton takuu koskee vain sitä pellin laatua, eikä katon rakentamista.
Itselläni betonitiilikaton pesu ja maalaus kustansi tuhannen euroa, jonka maalit ja hieman laadukkaampi painepesuri maksoi.

Vanha kestikievari oli rakennettu monessa osassa ja siinä oli lopulta yhdistetty päärakennus ulkorakennuksen kanssa. Rakennukset ei olleet toisiinsa nähden suorakulmaiset, vaan vinkkeli oli yli yhdeksänkymmentä astetta. Talo on ollut aikanaan komea ja on sitä ehkä tänäkin päivänä. Perimätiedon mukaan myös Ruotsin kuningas olisi siellä yöpynyt kulkiessaan valtakuntansa itäisiä läänityksiä tarkastamassa.
Talo oli ollut kuitenkin autiona ja pahuuden vallassa useita vuosikymmeniä, ennen kuin rohkeat uudisasukkaat ottivat sen kunnostamisesta itselleen elämäntehtävän.

Talossa oli useita haasteita ratkaistavaksi ja useillekin tekijöille. Kerron kuitenkin omista projekteistani ja kuvat esittävät vain omia tekemisiäni.
Yksi kiireellisimmistä oli kuitenkin katon korjaaminen ja se olikin vuotanut aumoistaan ja muualtakin enemmän kuin kymmenen vuotta.

Katolla oli viimeksi ollut betonitiili ehkä neljä- tai viisikymmentä -luvulta alkaen. Sen alla oli huopa ja alimmaisena pärekatto.
Katossa ei ollut kuitenkaan mitään niin huonoa, etteikö vanhoja rakenteita voinut jättää alimmaisiksi. Vanha kattotuolijako oli täälläkin harva joten rakensimme lisäkattotuoleja alapuolelta käsin ja saimme katolle lisätukea. Joitakin vuotokohtia korjasimme ja laudoitimme uudestaan.

Oma hankaluutensa tässä kattotyössä oli vinous ja kaarevuus. Kattolinja oli pitkällä osuudella kolmekymmentä metriä pitkä ja siinä matkalla harjalta linjattuna se oli notkolla ja kaarella kolmekymmentä senttiä keskeltä mitattuna. Tätä kaarevuutta ja notkoa ei voinut lähteä oikaisemaan, vaan se oli huomioitava ylimmissä tiiliruoteissa ja limitystä lisättävä tai vähennettävä eri paikoissa porrastamalla.

Räystään pituuslinjat on helpompi linjata suoraan lankalinjaa apuna käyttäen. Myös lappeen suoruus räystäältä harjalle on tärkeää, eli lapelinja ei saisi niiata, eli olla notkolla. Eri asia on mansardikattoihin tehdyt niiaavat räystäslinjat ja niihin se kuuluu.

Vanhat tiiliruoteet poistettiin, laitettiin vanhan huopakaton päälle uusi alushuopa ja uudet vankat tiiliruoteet. Auman pohjat pellitettiin. Lopulta katolle tuli uusi vahva betonitiili.

Toinen samantapainen kattotyö oli Turussa vanhalla puutaloalueella. Katolla oli niinikään neljäkymmentä -luvulta peräisin oleva betonitiili, jonka isäntäväki halusi säilyttää. Hekin olivat ottaneet tarjouksia kattotyöfirmoilta kokonaisurakkana, mutta päätyivät teettämään sen tavallisena timpurityönä tuntilaskutuksella, jolloin se oli monin kerroin edullisempi. Myös vanhan rakennuksen henkeen sopiva.

Isäntäväki otti itse tiilet alas katolta ehjänä ja pesi ne pihalla yksi kerrallaan. Tiiliä on kuitenkin useita tuhansia.
Lopulta he nostivat ne takaisin katolle ja latoivat paikalleen.
Alimmaisena oli pärekatto ja sen päällä useampi vanha huopa. Katto oli ehjä ja kohtuullisen suora. Tähänkin laitoimme päälle uuden alushuopakatteen ja vankat uudet tiiliruoteet.

Uusille tiiliruoteille laitan korotuslaudat ainakin kattotuolien kohdille ja suuntaisesti. Kattotuoleihin ne lyön pitkillä, ehkä viisi- tai kuusituumaisilla nauloilla kiinni. Galvanoitu eli kuumasinkitty naula on talon ulkopuolisessa rakenteessa paljon parempi kuin sähkösinkitty ruuvi.
Varsinaiset tiiliruoteet on näin hyvä kiilaamalla korottaa oikeaan linjaan korotuslautaa vasten. Kaikki kiilat pitää lopulta naulata kiinni.

Tiilien ladonta lähtee aina suorakulmaisesti räystäslinjaan nähden, joten sitä varten on hyvä olla lähdölle apuviivat. Päätyräystäät vanhoissa rakennuksissa on harvemmin suorakulmaisesti räystäslinjaan nähden. Tämä tulee vastaan tuulilautojen tai peltien askartelussa.

Viimeinen tämän tarinan kattotöistä oli huopakatto kolmiorimoilla tehtynä.
Talo on vanha ja enemmän kuin sen sata vuotta. Talossa on myös alkuperäinen leivinuuni ja vielä ahkerassa ja osaavassa käytössä.

Katto oli myös kerroksittain kasvanut, jossa alimmaisena päre, sitten muutama huopakerros ja viimeisenä onduline poimuhuopalevy ja niiden välissä ruodelaudoitus.
Vanhoissa katemateriaaleissa oli kerrospaksuutta aika tavalla, mutta lähtöajatuksena oli, että säästetään mikäli mahdollista, vanhoja katemateriaaleja alimmaisena. Kuitenkin kun räystäillä oli lahoa, oli niiden osalta purettava kaikki vanha pois ja uusittava myös kattotuolien ja kukkopuiden päitä.

Työn edetessä ymmärsin, etten voinut säästää vanhoja kattorakenteita oikeastaan ollenkaan. Huopakatto tarvitsee alustakseen kohtuullisen tasaisen ja kovan, tai ainakin tasalaatuisen pohjan. Pärekatto on hieman joustava mutta tasalaatuinen alusta, mutta täällä ei ollut tarkoitus uusia alimmaisia päreitä puuttuvilta paikoilta.
Kattotuolijako oli tosi harva ja paikoin jopa yli kolme metriä. Vanha kattolaudoitus oli vaihtelevaa, järeistä halkaistuista puun rungoista aina ohueseen pintakuorilautaan. Myös lautojen jatkopaikat oli monissa kohdin tehty lentokarvina tyhjän päälle, joten työskentely tällaisella kattotyömaalla oli vaarallista. Kattotyövaljaat tietenkin täytyy olla käytössä ja räystäiden alla telineet, mutta kattotyö vanhalla katolla on aina vaarallisimmasta päästä rakentamista. Myös vanhan katon miljoonat pärenaulat rispaa katolla liikuttaessa turvavaljaiden turvaköyttä.

Rakensin katon uudestaan kattotuoleista ylöspäin ja myös kattotuolien väliin lisäsin kannattajia siinä samalla. Mielestäni kolmiorima huopakaton lappeen on oltava suoralinjainen harjalta räystäälle. Sitä on vaikea oikaista vanhojen vinojen ja notkojen rakenteiden päälle järkevästi. Myöskään kerroksittainen rakentaminen ei ole järkevää ja tarkoituksenmukaista. Katon osalta räystäskoteloiden paksuus ja otsalautojen korkeus kasvaa suhteettoman paljon, jos rakenteita vain kasvatetaan vanhan päälle. Jotain vanhaa voi olla mukava jättää alimmaiseksi, mutta kaikkea ei aina kannata pyrkiä säilyttämään. Vanhan rakennuksen sirot muotolinjat voidaan saada myös herkästi pilattua.