En kirjoita mitään tuosta John Steinbeckin arvatenkin mainiosta kirjaklassikosta, koska en sitä ole lukenut. Mutta nyt kun sen puheeksi otin, täytyy se itsekin hankkia käsiini ja lukea. Ainakin kirjakuiskaajan suosittelun perusteella.
Sen sijaan ajattelin vain hiiriä ja ihmisiä meidän maailmassamme, jossa hiiret tykkäävät vipeltää täytepohjissa ja muissa välitiloissa, niissä pesissä, jotka me ihmiset olemme itsellemme rakentaneet. Hyppivät joskus pöydillekin, kun isäntäväki on kotoa pois. Sellainen peli ei vetele.
Toisaalta tulee mieleeni mainio Douglas Adamsin klassikko, jossa tarinassa hiiret näyttelevät pääosaa, kuitenkin lukijan sitä alussa ymmärtämättä. Ihmiset siinä kuvittelevat, niinkuin meidänkin maailmassa, olevansa elonkehässä lajien joukossa jotain ylivertaista. Kuin kuninkaita tai jumalia, mutta todellisuus olikin tuossa tarinassa jotain muuta. Ihmiset kuvittelivat tutkivansa ja ymmärtävänsä jotain lopullista koko ympäröivästä elonkehästä, ja ehkä vähän jotain myös sen ulkopuolelta. Kuvittelivat tutkivansa muita lajeja ja elämänmuotoja, kuten hiiriä laboratorioissa. Mutta oikeammin koko elonkehä oli hiirien tilaamana tehty alusta sille tutkimustyölle, jossa ne tutkivat muun muassa ihmisen lajityypillistä käyttäytymistä. Vähän ihmistä hämätäkseen ne vain syövät juustoa ja piipittävät. Kirjasarja on älyn ja mielikuvituksen ilotulitusta, mutta ei vakavasti otettavaa. Voin suositella.
Mutta vakavoidun nyt asiaan, josta ajattelin kirjoittaa.
En ole aikaisemmin laittanut näin kattavasti hiiriverkkoa alapohjaan. Mutta kun vanhassa talossa on paljon ongelmakohtia, mistä hiiret pääsevät rakenteisiin sisälle, on tällainen työ mielestäni oikein perusteltu. Ensimmäisessä huoneessa oli kannatinpalkit ja alapohjalaudat vielä hyvässä kunnossa, mutta laudoissa vain rakoja. Niistä rakosista on hiirien helpoin lähteä nakertamaan käytäväänsä rakenteisiin sisälle. Mutta jos alapohjalaudoitus on alapuolelta katsottuna kauttaaltaan tiivistä ja tasaista, jää kulmat ja nurkat sellaisiksi paikoiksi, joista varmastikin hiirulaisen ajatus on lähteä tietään sisärakenteisiin raivaamaan. Aikaisemmin näiden lautojen päällä oli vielä sanomalehti ja lasivillaa, niin hiirien oli aika helppo astua sisälle taloon. Nyt lautojen ja verkon päällä on tuulensuoja-puukuitulevy. Levyn ja palkin kulmissa vielä pellavanauha tiivistyksenä.
Seuraava lattia olikin vähän huonommassa kunnossa, eikä säästettävää ollut. Tässä tilassa on ollut huoneita aikanaan kaksi, jotka on myöhemmin yhdistetty. Huvila ja sen lattiat näyttää olevan kauttaaltaan kallion päällä ja lattiatkin on tukeutuneet kallioon. Käytin olemassa olevia tukianturoita ja niiden paikkoja, joten lattiakannattimista tuli kahden suuntaiset.
Lattian eristetilaan nouseva kivi on hyvä myös verkottaa ja levyttää tuulensuojatiiviiksi. Levykotelon sisälle jäi tuuletusväli, joten mahdollisesti kondensoituva vesi ei kastele levyjä. Kivi ei itsessään nosta kapillaarisesti maakosteutta, eikä ainakaan kallion päälle tukeutuva luonnonkivimuuri.
Seinän takana odottaa seuraavat huoneet samaa lattiatyötä, mutta tässä vaiheessa koteloin ja verkotin, eli osastoin lattioiden välisen seinänosan. Hiiret ei ainakaan kulje nyt näiden lattioiden välisellä osalla huoneista toisiin.
Alemman umpilaudoituksen päälle tykkään laittaa kaksitoistamillisen tuulensuojalevyn, koska se on helppo leikata pari milliä liian suureksi ja saada siten tiiviisti kannatinpalkkien väliin. Verkko laudan ja levyn välissä ei hankaloita mitenkään työtä, eikä hidasta sitä. Verkko tässä välissä koko pohjan alalla on tietenkin varmuuden maksimointia, mutta kulmissa varmasti hyödyllinen. Jos levyn saumoihin meinaa jäädä rakoja, on se helppo vielä tiivistää pellavatilkkeellä.
Päivitys 3.3.2018
Nyt sain John Steinbeckin kirjan Hiiriä ja ihmisiä luettavakseni. Kirja on helppolukuinen, eikä kovin pitkä. Itse luin sen kahdella istumalla, vaikka yhdelläkin sellaisella tuon lukee helposti. Ajattelin, että se olisi hyvä lukea, kun sen nimenkin lainasin omalle postaukselleni. Kirjan teema ei ole mitenkää korkeamoraalinen tai ylevä, vaan sellainen, mitä tuolle mantereelle ja tuohon aikaan työväenluokan keskuuteen sopii kuvitella. Kun länsi oli vielä aika villi. Surumielinen kyllä, mutta voin minäkin sen lukemista suositella.
Sen sijaan ajattelin vain hiiriä ja ihmisiä meidän maailmassamme, jossa hiiret tykkäävät vipeltää täytepohjissa ja muissa välitiloissa, niissä pesissä, jotka me ihmiset olemme itsellemme rakentaneet. Hyppivät joskus pöydillekin, kun isäntäväki on kotoa pois. Sellainen peli ei vetele.
Toisaalta tulee mieleeni mainio Douglas Adamsin klassikko, jossa tarinassa hiiret näyttelevät pääosaa, kuitenkin lukijan sitä alussa ymmärtämättä. Ihmiset siinä kuvittelevat, niinkuin meidänkin maailmassa, olevansa elonkehässä lajien joukossa jotain ylivertaista. Kuin kuninkaita tai jumalia, mutta todellisuus olikin tuossa tarinassa jotain muuta. Ihmiset kuvittelivat tutkivansa ja ymmärtävänsä jotain lopullista koko ympäröivästä elonkehästä, ja ehkä vähän jotain myös sen ulkopuolelta. Kuvittelivat tutkivansa muita lajeja ja elämänmuotoja, kuten hiiriä laboratorioissa. Mutta oikeammin koko elonkehä oli hiirien tilaamana tehty alusta sille tutkimustyölle, jossa ne tutkivat muun muassa ihmisen lajityypillistä käyttäytymistä. Vähän ihmistä hämätäkseen ne vain syövät juustoa ja piipittävät. Kirjasarja on älyn ja mielikuvituksen ilotulitusta, mutta ei vakavasti otettavaa. Voin suositella.
Mutta vakavoidun nyt asiaan, josta ajattelin kirjoittaa.
En ole aikaisemmin laittanut näin kattavasti hiiriverkkoa alapohjaan. Mutta kun vanhassa talossa on paljon ongelmakohtia, mistä hiiret pääsevät rakenteisiin sisälle, on tällainen työ mielestäni oikein perusteltu. Ensimmäisessä huoneessa oli kannatinpalkit ja alapohjalaudat vielä hyvässä kunnossa, mutta laudoissa vain rakoja. Niistä rakosista on hiirien helpoin lähteä nakertamaan käytäväänsä rakenteisiin sisälle. Mutta jos alapohjalaudoitus on alapuolelta katsottuna kauttaaltaan tiivistä ja tasaista, jää kulmat ja nurkat sellaisiksi paikoiksi, joista varmastikin hiirulaisen ajatus on lähteä tietään sisärakenteisiin raivaamaan. Aikaisemmin näiden lautojen päällä oli vielä sanomalehti ja lasivillaa, niin hiirien oli aika helppo astua sisälle taloon. Nyt lautojen ja verkon päällä on tuulensuoja-puukuitulevy. Levyn ja palkin kulmissa vielä pellavanauha tiivistyksenä.
Seuraava lattia olikin vähän huonommassa kunnossa, eikä säästettävää ollut. Tässä tilassa on ollut huoneita aikanaan kaksi, jotka on myöhemmin yhdistetty. Huvila ja sen lattiat näyttää olevan kauttaaltaan kallion päällä ja lattiatkin on tukeutuneet kallioon. Käytin olemassa olevia tukianturoita ja niiden paikkoja, joten lattiakannattimista tuli kahden suuntaiset.
Lattian eristetilaan nouseva kivi on hyvä myös verkottaa ja levyttää tuulensuojatiiviiksi. Levykotelon sisälle jäi tuuletusväli, joten mahdollisesti kondensoituva vesi ei kastele levyjä. Kivi ei itsessään nosta kapillaarisesti maakosteutta, eikä ainakaan kallion päälle tukeutuva luonnonkivimuuri.
Seinän takana odottaa seuraavat huoneet samaa lattiatyötä, mutta tässä vaiheessa koteloin ja verkotin, eli osastoin lattioiden välisen seinänosan. Hiiret ei ainakaan kulje nyt näiden lattioiden välisellä osalla huoneista toisiin.
Alemman umpilaudoituksen päälle tykkään laittaa kaksitoistamillisen tuulensuojalevyn, koska se on helppo leikata pari milliä liian suureksi ja saada siten tiiviisti kannatinpalkkien väliin. Verkko laudan ja levyn välissä ei hankaloita mitenkään työtä, eikä hidasta sitä. Verkko tässä välissä koko pohjan alalla on tietenkin varmuuden maksimointia, mutta kulmissa varmasti hyödyllinen. Jos levyn saumoihin meinaa jäädä rakoja, on se helppo vielä tiivistää pellavatilkkeellä.
Päivitys 3.3.2018
Nyt sain John Steinbeckin kirjan Hiiriä ja ihmisiä luettavakseni. Kirja on helppolukuinen, eikä kovin pitkä. Itse luin sen kahdella istumalla, vaikka yhdelläkin sellaisella tuon lukee helposti. Ajattelin, että se olisi hyvä lukea, kun sen nimenkin lainasin omalle postaukselleni. Kirjan teema ei ole mitenkää korkeamoraalinen tai ylevä, vaan sellainen, mitä tuolle mantereelle ja tuohon aikaan työväenluokan keskuuteen sopii kuvitella. Kun länsi oli vielä aika villi. Surumielinen kyllä, mutta voin minäkin sen lukemista suositella.
Hienoa jälkeä :) Välillä niinkin pieni eläin kuin hiiri voi aiheuttaa ihmiselle monenlaista harmia ja päänvaivaa. Meillä onneksi kissat pitävät hiiret loitolla.Poikkea kahville kun kerkiät!
VastaaPoistaKiitokset! :-) Kissan ja ihmisen yhteispeli onkin tuossa asiassa ihan lyömätön juttu! Hyötysuhde on molemminpuolinen!
PoistaKiitokset kutsusta! Kyllä nyt pakotan itseni visiitille kevään tai kesän aikana! Tervehdys sinne koko perheelle!
Kyllä nyt hiiret jäävät verkon taakse sukimaan viiksikarvojaan. Tuo kirjaklassikkokin on lukemisen arvoinen. :)
VastaaPoistaKyllä, nyt jäivät viiksiniekat toiseksi! ;-) Voisin niiltä kysyä, että kuka nyt vetelee naruista?!
PoistaKiitokset myös kirjavinkistä!
Paljonko on tuon verkon silmän läpimitta ? Näyttää kuvissa olevan siinä ja siinä....sanovat, että hiiret menee lyijykynän paksuisesta kolosta. Toisaalta metsähiiret ja -myyrät eivät ole kovin innokkaita jyrsimään koloja rakenteisiin, vaan kulkevat valmiista rejistä..pehmeisiin materialeihin kuten lasi- ja mineraalivillaan kyllä tekevät tunneleitaan.
VastaaPoistaEn sitä silmäkokoa mitannut, mutta varmasti enemmän kuin 10mm ja vähemmän kuin 15mm. Hiiri tai jyrsijäverkkona noita ilmeisesti myydään. Eikä siitä silmästä kuitenkaan metsähiiri läpi pääse, joita omassa mökissäni olen loukuttanut. Iso metsähiiri voi olla suurempi kuin pieni rotta. Joskus ihmiset sekoittavat rotan ja hiiren keskenään, mutta metsähiirellä on valkoinen vatsa, josta sen tunnistaa. Muutenkin rotat näytäisi asustelevan niissä nurkissa, joissa on varastoissa viljaa ja eläinrehuja. Eli maa- ja eläintiloilla.
PoistaOn totta, että nämä hiiret ei jyrsi käytäviään sen enempää, kuin avartavat joitain laudanrakoja, joista sitten pääsee kulkemaan niille lämpimille pehkuille. Siinä mielessä juuri ajattelen, että kulmien ja nurkkien verkottaminen riittäisi vanhan talon lattiarakenteissa. Mutta antaa tuo verkko kuitenkin henkistä tukea ihmisille, joka ei sekään ole ihan merkityksetön asia.