Konservatorinen näkökulma

Tällä työmaalla tuli itselleni uusi näkökulma vanhan korjaamiseen. Vanha navetta on periaatteessa ollut elinkaarensa päässä jo jonkin aikaa, mutta omalla tavallaan uhmannut ajan kuluttavaa vaikutusta ja pysynyt pystyssä. Vanhan pärekaton päällä oli  mineriittilevyt, jotka nekin oli olleet paikallaan vuosikymmeniä. Vuosikausia oli myös vettä päässyt sisälle rakenteisiin. 

Oma tehtäväni on ollut aluksi tukea rakennusta, että se jaksaisi odottaa tulevia remontteja. Olen tukenut hirsikehikkoa pystypiiruilla, eli följäreillä, joita on samalla kohdalla aina sisä ja ulkopuolella seinän. Niiden läpi olen porannut reiät ja kiristänyt kierretangoilla ja suoristanut seiniä. Yllättävän suuria painumia ja hirsikehikon pullistumia olen saanut näillä oikaistua. 

Restaurointimielessä rakennus ei ole korjauskelpoinen, mutta nyt ollaan haluttu säästää se niiltä osin, kuin se on vielä säilytettävissä. Pitävä vesikatto on ensimmäiseksi tärkeä työ. Rakennus ei ole suojeltu, mutta Museovirasto oli mukana projektissa. Myöhempi käyttötarkoitus tulee olemaan työtilat kuvanveistäjälle, ja käytännössä se toteutetaan rakennus rakennuksen sisällä ajatuksella. 

Vanhassa kuluneessa rakennuksessa on paljon sille ominaista kauneutta, ja tämäkin entinen navetta on näköalapaikalla.   

 

Alkuvaiheen työ katon osalta oli korjata kattotuolin yläpaarre, joka oli lahoamisesta ja rakennuksen painumisesta katkennut kahdestakin kohtaa. Sitä oli myös tuettu. Kattotuolin korjaamisen ja alemman harvalaudoituksen korjasin vielä yksin. 

Olen työskennellyt nyt viisitoista vuotta yksin omilla työmaillani, ilman työparia. Yksin tehtynä työ on joutuisampaa ja kustannustehokkaampaa, kuin epäsopivan työparin kanssa. Hyvässä työtiimissä on tietenkin työ aina tehokkaampaa. Itse olen tekemisissäni päämääräkeskittynyt ja sisäistänyt protestanttisen työmoraalin ja tulosvastuun ajatuksen. Työ opettaa tekijäänsä ja työporukassa kokeneemmat nuorempiansa. Työ valmistuu tekemällä eikä höpöttämällä. Joskus apukädet olisi olleet tarpeen, mutta suunnittelemalla työjärjestystä ja pitämällä työprojektit sopivan kokoisina, olen selvinnyt omin neuvoin. 

Kuitenkin sain nyt avukseni työparin aikuisista rakennusrestauroinnin opiskelijoista, joiden kanssa työpäivät sujui mukavasti ja työ eteni joutuisasti. Heille tämä oli varmasti hyvä esimerkki siitä, mikä kaikki vanhassa rakennuskannassa voi olla korjaamisen ja säilyttämisen arvoista. 

Ymmärsin, että Museoviraston mukana ololle yhtenä ehtona oli, että mahdollisimman paljon vanhoja rakenneosia säästetään ja jätetään näkyviin.  Siksi vanhaa pärekattoa ja niiden aluista laudoitusta pyrittiin säästämään. Siinä on tietty ristiriita työntekijälle, kun työturvallisuudesta ja niistä määräyksistä ei saisi tinkiä, mutta kuitenkin vanhat päreet ja niiden hutera aluslaudoitus vaarantaa työturvallisuutta lisää. Myös putoamisvaljaiden käyttö on monin verroin hankalampaa tällaisen työn alkuvaiheessa siellä katolla. Se myös enemmänkin vaarantaa työturvallisuutta, kuin parantaa sitä, kun köysi pyörii siinä jaloissa. Uudella tasaisella kattolappeella tilanne on aivan toinen. 

Vanha pärekatto näyttää usein alhaaltapäin vielä säilyttämisen arvoiselta, koska se on ollut suojan puolella. Mutta yläpuoli on ollut sääolosuhteiden vaikutukselle alttiina, ja vanhat päreiden aluiset laudatkin on yläpuoleltaan lahonneet ja haristuneet kutakuinkin puolet paksuudestaan. Päreet myös on siellä suurelta osin irti alustastaan, koska vanhat naulat on ruostuneet olemattomiin. Irtonaiset päreet jalan alla ei ole hyvä juttu kaltevalla ja haperalla kattopinnalla. Eikä päreiden läpi voi nähdä aina sitä, missä on laudoitusta niiden alla, tai edes kattotuolin paikkaa, jonka päälle ehkä uskaltaisi painoaan varata. Putoamisvaljaiden tukipiste pitäisi tällaisessa työssä olla kohtisuoraan yläpuolella.  

*****

Tähän asti olin blogipäivitystä valmiiksi kirjoittanut, kunnes itse putosin tuolta katolta. Viimeisen kuvan kattolape on nyt valmis kolmiorima huopakatto. Myös rakennuksen toisen puolen kattolape on puoleen väliin asti suoristettu ja umpilaudoitettu. 

Yritin miettiä työjärjestystä, sen joutuisuutta ja opiskelijalle turvallista työskentelyä eri vaiheissa. Työturvallisuudesta ei saa missään vaiheessa tinkiä, mutta ammattilaiset sen parhaiten tietää, kuinka työturvallisuutta ei pelkillä määräyksillä ja niiden noudattamisella saavuteta. Tai sitten niin, että kun ei tehdä mitään, niin ei vahinkojakaan tapahdu. 

Oli aamu ja kattolape varjon puolella vielä aamukasteinen. Ei liukas, mutta hieman arvaamaton. Olin laudoittanut lappeen harjalle asti umpeen ja turvaköyden kiinnitys oli irrotettava. Suunnittelin köydelle uutta kiinnitystä, ja nosturin kori oli alapuolellani räystään korkeudessa. Räystäällä oli myös naulattuna vaakasuuntainen lauta, josta saisi jalan alle tukea. Sitten jossain kohdassa pito kengissä irtosi. Otteeni nosturin korista ei pitänyt ja mätkähdin maahan. Räystäältä matkaa on maahan ehkä kolme metriä. 

Tarkoitus olisi tehdä katto loppuun myöhemmin, kun tästä taas kuntoudun. Ranne on murtunut ja käsi kipsissä. Työtarjouksia otan vastaa vielä jatkossakin, mutta tällaiset kattotyöt ja suuremmat hirsikorjaukset jätän suosiolla nuoremmille ja innokkaammille. Jos olisin jonkin ammattioppilaitoksen palkkalistoilla, voisimme tällaisia kattotöitä puuhastella ilman aikatauluja. Nyt olin antanut siitä oman työaika-arvioni, joissa puitteissa yritän aina pysyä. 

*****

Vielä löytyi kuvia kamerastani, joita olin ottanut pari päivää ennen työn keskeytymistä:

  

Lisäys 28.5.2022

Katto tuli valmiiksi. Maasta katsottuna työ näyttää paljon pienemältä ja helpommalta, kuin katolta katsottuna. Neliöitä katolla on noin 270. Lopun työn tein telineiltä ja siirrettäviltä lapetikkailta.