Tekijän esittely:
*****
Minulta pyydettiin kirjoitusta ajastamme Ruissalossa, joka julkaistiin nyt yhdistyksen kesälehdessä. Jotain olen aiheeseen liittyen aikaisemminkin tänne kirjoittanut.
Opiskeluaikani Marjaniemessä ja työmaani Villa Carlossa on taltioitu Portfolion muotoon vanhalla filmitekniikalla ja pahvikuvat albumissa. Mutta tässä kuvat internetissä niistä huviloista:
Kuva Villa Carlosta yhdistyksen sivulla on tekemämme remonttityön jälkeen. Villa Marjaniemi on kokous ja juhlatilakäytössä.
Ruissalo Muistoissani
Varhaisimmat muistoni Ruissalosta on, kun muutimme sinne syksyllä 1967. Olin
silloin vasta puolitoista vuotias ja nuorempi veljeni muutaman kuukauden
ikäinen. Asunnot Ruissalossa oli silloin halpoja vuokra-asuntoja
työläisperheille. Vaikka kuitenkin samoja rakennuksia, jotka sata vuotta
aikaisemmin oli olleet porvarien kesähuviloita. Omat muistoni tuolta ajalta on
vain yksittäisiä muistikuvia, jotka on piirtyneet mieleeni.
Asuimme ensimmäisen
talven pienessä punaisessa torpassa, joka on Villa Solhemin rakennuksia ja
huvilasta ylöspäin. Äitini on elämästämme tuona aikana kertonut, ja elimme vain
omissa oloissamme. Isäni kävi töissä telakalla ja matka Aurajokisuuhun oli aika
pitkä, polkupyörällä tai kävellen. Villa Solhemissa oli toinenkin päärakennus,
joka on myöhemmin tuhoutunut tulipalossa. Huvilat oli jaettu pieniin huoneen tai
parin asuntoihin, joissa asui saman tuloluokan perheitä. Yhden perheen äitini
muistaa, jossa mies oli ammatiltaan poliisi.
Ensimmäinen talvemme Ruissalossa on
ollut kylmä pakkastalvi ja pieni punainen torppa liian kylmä asuttavaksi. Lämpöä
pidettiin puuhellaa lämmittämällä. Koska minä ja veljeni olimme pieniä, saimme
paremman asunnon Wärkin torpasta lähempää meren rantaa. Wärkin torpan yläkerran
ikkunasta äitini on kertonut katselleensa ja ihmetelleensä suurien
Ruotsinlaivojen liikennettä.
Muistan joitakin aamuisia kävelyretkiämme
Rantapromenadilla. Oli vielä talvi ja pakkanen, ehkä kuitenkin toinen talvemme
Ruissalossa. Yhden vesilätäkön pohjalla oli papukaijapihdit, mutta lätäkkö oli
jäässä. Vielä toisenakin päivänä näimme samat pihdit, mutta emme niitä sieltä
saaneet. Ne oli pudonneet työmatkalla joltain työmieheltä haalarin taskusta.
Vapaa-aikana isäni rakensi pientä venettä puuvajassa Villa Solhemin
pihapiirissä. Muistan, että olin kiinnostunut aiheesta ja kävin usein sitä
tekemistä katsomassa. Vene oli vanerinen ja katettu, mutta siinä oli
jonkinlainen sisäperämoottori. Mieleeni jäi myös kaksi merimatkaa sillä veneellä
Ruissalon ja Hirvensalon välisellä merialueella. Ensimmäisellä kerralla bensa
loppui kesken ajon ja ohikulkeva veneilijä veti meidät rantaan. Toinen
merimatkamme oli aika tuulisella säällä.
Kun asuimme Wärkin torpassa, seinän
taakse yhden huoneen asuntoon muutti enoni meidän naapuriksi. Hänen oli joskus
tarkoitus katsoa minun perääni, koska meri jostain syystä kiinnosti minua
kovasti. Olisin usein halunnut kävellä yksin rantaan sitä katsomaan. Kerran olin
päässyt salaa lähtemään Rantapromenadille, ja vanhempani hätääntyivät, koska
olin hävinnyt. Mutta löysivät minut kuitenkin rantapenkalta katselemassa
merelle. Tuosta kerrasta minulle varmaankin jäi muistikuva, joka on tullut
uniini vielä vuosikymmeniä myöhemmin. Vähän pelottava musta vesi tuntui vetävän
minua puoleensa.
Muutimme Ruissalosta pois keväällä 1969 sisämaahan päin.
Kävimme vielä joskus viettämässä rantapäivää Kansanpuiston uimarannalla.
Vanhemmat joivat kahvit ja me lapset saimme jäätelöt Villa Promenaden
kahvilassa. Mutterin mallinen vanha kioski jäi myös mieleeni, ja muistaisin sen
olleen toiminnassa vielä silloin 1970 -luvun alussa.
Yli kaksikymmentä vuotta
myöhemmin muutin takaisin Turkuun, syntymäkaupunkiini oman perheeni kanssa.
Tutustuin Ruissaloon ja kävelimme samoja polkuja, kuin itse silloin ennen.
Opiskelin myös uuden ammatin vanhojen talojen korjausrakentajana 2000 -luvun
alussa. Yhden vuoden siitä ajasta vietin Ruissalon Marjaniemessä, Rettigin
huvilan remonttityömaalla. Sieltä siirryin palkkatyöhön seuraavaksi kahdeksi
vuodeksi Ruissalon Villa Carlon kunnostus ja entisöinti työhön
remonttikirvesmiehenä. Vielä lopulta yli viisikymmentä vuotta myöhemmin sain
mahdollisuuden tutustua Villa Solhemin huvilaan ja pieneen punaiseen torppaan.
Sekä Wärkin torppaan ja kunnostamaan niitä samoja huoneita, joissa itse kerran
asuimme ja otin omia ensi askeleitani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti