torstai 18. tammikuuta 2018

Menneitä ja tulevia

Vuosi on alkanut mukavan talvisissa tunnelmissa ja ihan tavallisia työpäiviäkin on takana jo muutamia. Nuorempana ajattelin, että etuoikeutettuja ovat he, jotka saavat tehdä työtä josta tykkäävät ja siten toteuttaa omaa intohimoaan ja olemustaan.  

Elämän tarkoituksen luulen olevan itsensä toteuttaminen ja mielihyvän kokeminen. Itseään voi toteuttaa hyvin myös harrastusten, ei vain palkkatyön kautta. Vanhan talon kunnostamisessa perinteisillä ajatuksilla, on usein eduksi harrastelijamaisuus ja perusteellinen luonne. Kun taas rakennusalan ammattilaisuus enemmänkin rasite sille talolle itselleen. 

Mutta itse olen saanut olla siinä etuoikeutettujen asemassa, joka on voinut toteuttaa jo poikavuosien unelmaansa ja tehdä sitä työtä mihin on kutsumus. Ensin piti kyllä haparoida ja rimpuilla työmarkkinoilla parikymmentä vuotta, ennekuin sattumus ja sallimus sen mahdollisuuden tielleni asetti, että sain asettua omaan perinnetimpurin rooliini. 

Nyt olen askarrellut itselleni myös kotisivuja, joita askartelen lisää, kun saan aikaiseksi. Sitä sopii klikkailla:





Kuvassa vastarannalla pitkäaikainen työmaani Turun Ruissalossa, nyt jo yli kymmenen vuoden takaa, kauniisti aamuauringossa ja tammikuisessa kevyessä pakkasessa.



Työmatkoja ajellessani, ja muulloinkin ajatukseni askartelevat paljon elämän perimmäisten kysymysten äärellä. Luulen, että tyytyväisyys tai tyytymättömyys on paljon itsestä kiinni. Kun hamuan sitä, minkä hallitsen, tunnen itseni ja muistan kohtuullisuuden, olen jo oikealla tiellä. Vielä täytyy muistaa, että yhteiskunta asettaa itsetoteutukselleni myös omat reunaehtonsa. Siksi haluankin tähän loppuun linkittää Edu Kettusen laulun. Haluan korostaa ja alleviivata siitä jokaisen sanan ja välimerkin. Sanoitusten ajatus voi avatua vastaanottavaiselle mielelle. 

Edu Kettunen Tavallinen päivä

Postauksen lopussa laulun lyriikat plagioituna jostain nettiavaruudesta.




Tavallinen päivä

Voi, kunpa huomenna ois ihan tavallinen päivä
jonkun tuulisen syyskuun tiistai kenties
ja ruuhkassa istuisi vain muuan mies,
ihan tavallisen työpäivän alla.

Ja sill' ois mielessään vain ihan tavalliset murheet:
särkevä selkä ja saapuva talvi ja se ois ihan fine,
vähän väsynyt vain, ku sill' ois ollut kaikenlaista

Voi kun huomenna ois ihan tavallinen päivä.

Voi kun huomenna ois ihan tavallinen päivä,
eikä varjot ois niin upottavan syviä enää
ja se vaan hoitelis pois rästiin jääneitä töitä
järkeilemättä liikaa elämäänsä.

Ja sill' ois mielessä ihan tavalliset murheet:
särkevä selkä ja saapuva talvi ja sen vaimo ois fine,
vähän väsynyt vain, kun niill' ois ollut kaikenlaista

Voi kumpa huomenna ois ihan tavallinen päivä
ja sanojen alla olis ilmaa taas
ja sill`ois sellanen fiilis et' elämä on tässä,
eikä joku onnen hetki vuoden päästä.

Ja sill' ois mielessä vain ihan tavalliset murheet:
särkevä selkä ja saapuva talvi ja se ois ihan fine,
vähän väsynyt vain, kun niillä ois ollut kaikenlaista

Ja kun ilta jo sais se vain parkkeerais autonsa
siihen sen tuulisen vaahteran alle
ja vaimo ois fine ja ne istuis vain
rinnakkain olohuoneen hämärissä

Ja sill' ois mielessä vain ihan tavalliset murheet:
särkevä selkä ja saapuva talvi ja se ois ihan fine,
vähän väsynyt vain, kun niill' ois ollut kaikenlaista

Voi kun huomenna ois ihan tavallinen päivä.



perjantai 12. tammikuuta 2018

Timpurointia ja työapua Janakkalassa

Tarvitsetko osaavaa harrastelijatimpuria, aputyömiestä ja monialaosaajaa Hämeenlinnan talousalueelta? Tarkemmin Janakkalasta. Suosittelen kysymään tarjousta veljeltäni:


Työn tekemisen periaatteena hänellä on mökkitalkkari, kylätimpuri ja aviomiespalvelu tyylinen työapu. Kodin tavalliset huolto- ja remonttityöt on hänelle tuttua puuhaa. Myös ajoneuvojen huoltaminen tai tietokonetuki tutuille ja sukulaisille. 



Kuvassa hänen tekemänsä saunarakennus terasseineen, patioineen, sekä kylpytynnyri rintamamiestalon pihamaalla. Tässä saunassa erikoisuutena puulattia lattiakaivolla, jolloin kaadot on neljästä suunnasta.

perjantai 5. tammikuuta 2018

Kevättä kohti mennään

Nyt kun ollaan päästy yli vuodenvaihteesta ja kevättä kohti taas mennään, niin tiedän, että monilla mieltä kutkuttaa taas remonttiharrastukset ja pihasaunan teko, tai vanhan sellaisen kunnostaminen. 



Tässä kuva viime vuoden puolelta vanhasta kohentamista tarvinneesta pihasaunasta, jota olen käynyt vähän kerrallaan kunnostamassa. Siihen tehtiin puulattia rakolattian periaatteella, jossa peltinen vesikouru alapuolella ohjaa vedet ulkopuolelle. Lattian kallistukset on vähän reilun puoleiset, mutta suurempi osa jyrkemmän kallistuksen lattian osasta tulee jäämään lauteiden alle.

Tämän saunan vaiheista löytyy vanhemmista teksteistäni.
Projektityösopimus
Projektit jatkuu





Sitten pienempi sauna rakennusperinteen hengessä ja sähkökiukaalla sekä puisella kourulattialla. Ajatuksena, että tässä nopea ja helppo talvisauna, kuitenkin ilman vesijohtoa, eli kantoveden varassa. Lauteet leveää tuppeensahattua haapalautaa, joista vain sirkkelöin reunat suoraksi. Laudat ei siis ole tasalevyisiä, vaan laudat levenee ja kapenee vuorotellen. Siitä saa sellaista elävyyttä ja tunnelmaa saunaan, jota ei bauhausien ja byggmaxien valmislauteista saa.

*****

Toivotan mukavaa ja antoisaa alkanutta vuotta kaikille yksinkertaisuudesta, vanhanaikaisuudesta ja perinteistä kiinnostuneille ja niitä harrastaville kansalaisille. Kansalaissodan merkkivuotta Täällä Pohjantähden alla -hengessä vanhoissa torpissa asuville, ehkä myös torpparikysymykseen syventyen. 

Kevättä, hyviä remontti-ilmoja ja mopoilukelejä odotellessa!! 


torstai 23. marraskuuta 2017

Ajan kulua ja ajatuksen kulkua




Kylläpä tuntuu aika kuluvan taas vauhdilla, enkä ole saanut pitkiin aikoihin mitään kirjoitusta tänne aikaiseksi. Tarkoitus ei ole ollut unohtaa tätä blogia tai sen lukijoita. Päin vastoin, olen pitkin syksyä miettinyt, että mikä voisi olla sopiva aihe jollekin kirjoitukselle. Mutta työmailla ei ole tapahtunut mitään mainitsemisen arvoista. Eli työtä on riittänyt ihan mukavasti, mutta ne on sitä tavallista, likaista ja joskus aika raskasta perusduunia.

Olisihan niitä apuvoimiakin välillä tarjolla, mutta kun yksin olen nyt jo tottunut työni tekemään, niin sillä tavalla se minulta parhaiten ja joutuisammin luonnistuu. Ja kun itseltään kysyy ja itse siihen vastaa, niin säästyy turhilta nokan koputuksilta.

Kevät antoi tänäkin vuonna odottaa itseään, ja otti huhtikuussa myös takapakkia. Tai ainakin sen edistyminen pysähtyi muutamaksi viikoksi. Kesä ei kunnolla koskaan alkanut, ja syksy kävi päälle aikaisemmin, niinkuin se tuntuu vuosi vuodelta käyvän. Nyt vain odotellaan talvea ja ensi kevään ja kesän ajokelejä. Puusuutarin mökin kulmilla on kuitenkin ollut iloa, valoa ja elämän makua. Kaikkea pientä ja keskisuurta puuhaa ja odotuksen tuntua.

Työmailla tuli tehtyä taas yksi puulattia vanhaan pihasaunaan, jota olen ollut nyt parina vuotena kunnostamassa vähän kerrallaan. Omassa painuneessa piharakennuksessa, jossa on ollut hevostallia ja navettaa, olen myös värkkäilyt verstastiloja, sekä sinne pientä kakkossaunaa. Ne on niitä omia ikuisuusprojekteja, kun muilta tekemisiltä ehtii. Jospa joskus ehtisi paneutumaan myös kotona verstastyöhön ja puusepäntyön tilauksiin, joita minulta välillä kysytään.

Loppukesän ja syksyn aikana avasin ja kunnostin vanhaan taloon pari konstikasta lattiaa. Siinä poistettiin samalla lasivillaa ja kipsilevyä seinistä ja katoista. Niitä korvataan myöhemmin oikeammilla perinnemateriaaleilla. Näissä lattioissa on yleensä kaikkea, mitä sinne on keksitty sadan vuoden aikana laittamaan ja saneerausremonteissa lisäämään. On alimmaisena sitä perinteistä purua, pehkua, olkea, sammalta, hienoa hiekkaa ja kiviainespölyä. Mutta myös isompia kiviä, tiilenpaloja, purettujen kakluunien kappaleita, pinkopahvin palasia, ja päällimmäisenä lasi- tai kivivillaa ja niiden pakkausten muovit. Sellaisten lattioiden tyhjentäminen on hikinen homma myös imuriautomiehille. 

Rakennusperinteen asia on ollut itselleni ihan poikavuosista asti selvä, että mitä sillä tarkoitetaan, tai miten sen itse ajattelen. Jotain sellaista kirvesmiestyötä ja puurakentamista, miten talot tehtiin ennen sotia, tai vielä vähän aikaa niiden jälkeen. Nykyään kun kuulee puhuttavan rakennusperinteen hengessä rakentamisesta tai korjaamisesta, en voi olla kovinkaan varma, mistä silloin puhutaan. Olen ollut joskus leikkaamassa ja pursottamassa uretaania, ja laittanut pintaan kipsilevyä ihan rakennusperinteen hengessä. Samoissa paikoissa vielä sanottiin Museoviraston valvovan kunnostustyötä. Toisaalta myös puhdasoppisuudella kilvoitellaan, että kuka parhaiten ymmärtää rakennusperinteen asian hengen ja sisällön. Rakennusperinteen asiasta on tullut mielestäni elitistinen harrastus ja usein siinäkin noukitaan rusinat pullasta. Vähän niinkuin uskon asioissa muutoinkin, ja mikä kenellekin parhaiten sopii, ja missä elämäntilanteessa. Usein kirjanoppineet on pahimpia sählääjiä ja vanhan talon korjaamisesta on tehty bisnestä.

Näiden ajatusten jälkeen muistan usein Aldous Huxleyn Uljas uusi maailma -kirjan esipuheesta kohdan, jossa kirjoittaja luonnehti tulevaisuuden ihanneyhteiskunnan ihmiselle olevan hyväksi, jos hän osaa rakastaa omaa orjuuttaan. Nykyaika on tehnyt meistä kuluttajia, jotka pyöritämme velkarahalla kansantalouksia. Me rakastamme olla kuluttajia. Velaksi kuluttajia. Vanhan talon asukkaana haluaisin olla mahdollisimman lähellä asumisen ja elämisen välttämättömyyksiä, ilman ylellisyyksiä. Mikä sitten olisi välttämättömyyttä ja mikä ylellisyyttä? Siinä onkin aihetta omalle epistolalle. Mutta kun suoritin joskus talonrakennuksen perustutkinnon, ja tutkintovaiheessa näytön vastaanottaja kysyi minulta perusteluja sille, että miksi taloon rakennetaan viemäröinti. Sanoin, että se johtuu vain nykyihmisen laiskuudesta ja mukavuudenhalusta. Häntä nauratti vastaukseni, mutta hyväksyi sen.

Nyt mietin, että miten tämän lörpöttelyn saisin parhaimmin lopetettua, että se vaikuttaisi jotenkin ajatellulta, ainakin tässä kohtaa. Joten lisään linkin Juha Lehden lyriikoihin,, joka sopii nivomaan yhteen tämän postauksen kuvan ja tekstin ajatuksen kehän.

Toivotan kaikille mukavaa loppuvuotta, vuodenvaihteen juhlaa, sekä Suomen itsenäisyyden juhlavuoden huipennusta!






  

maanantai 31. heinäkuuta 2017

Puukuitulevyä, pinkopahvia, paperitapettia



Nyt päivitän tarinaa alkukesällä valmistuneen projektin osalta, josta voit lukea viime talven kuulumisia täältä.  Työ siellä on jatkunut pitkin kesää putkitöillä ja ikkunoiden korjauksilla, mutta oma osani valmistui juhannuksen aikaan. Työtä jatketaan myöhemmin, eli toinen puoli talosta odottaa vielä samaa ennallistamista.





Rouvan mielestä jokaisessa kulttuurikodissa kuuluu olla näkyvillä osa vanhaa hirsiseinää, jos talo on sen ikäinen, koska Sibeliuksen Ainolassakin niin on. Tässä seinä on kyllä komeaa hirttä, mutta sammaleet niiden välissä on pölyävää sorttia. Poistin sammaleita puukolla ja saumaraudalla, ja tilkitsin pellavaa tilalle. Hirren välit oli tasoitettu kolmiorimalla ja halkeamat jollain kalkkilaastilla tai liituvellillä. Seinä on ollut varmasti paperoituna suoraan hirren päälle joskus uudempana.




Viimeiset vuosikymmenet kaksi huonetta oli yhdistettynä isommaksi saliksi. Nykyinen sukupolvi halusi taas palauttaa väliseinän sille paikalle, missä se on joskus muistikuvissa ollut. Talon vanha paripeiliovi on säästynyt ulkorakennuksen ylisillä jostain vanhasta remotista. Siitä oli kyllä kaikki helat, lasit ja listat riisuttu pois, mutta tein listat, korjasin ovet, ja tein niille uudet karmit.






Ovien yläpuoliset listat on säästetty toisesta puretusta talosta, ja ollut varastossa vuosia odottamassa uutta käyttöä. Jykevät ja koristeelliset listat antaa mielestäni hienon ja arvokkaan vaikutelman, kunhan nekin saa maalia pintaansa karmien, ovien ja muiden listojen kanssa.

Lattiat saanevat pintaansa kuurausta, maalia tai vahaa. Väliseinissä on umpinainen vaakalaudoitus, pinkopahvi ja suomalainen paperitapetti. Ulkoseinissä kevyenä lisäeristyksenä ja ilmatiivistyksenä ohut puukuitulevy. Seinien hillitty ilme on beesin sävyinen ja pienikuvioinen. Liisterin ainesosana oikea puukuituselluloosa ilman polymeerejä.






Kulku keittiöön oli vähän pitkän matkan takana, ja tällä vanhalla paikalla ollut ovi oli niinikään poistettu käytöstä jossain kahdeksankymmentä -luvun remontissa. Eli seinä oli laitettu umpeen. Seinäpintoja oli myös koteloitu, eli oikaistu aika reilulla mitalla. Tämäkin väliseinä taisi mennä liki parikymmentä senttiä lähemmäs vanhaa hirsiväliseinää.

Katto oli myös siinä remontissa laskettu noin viisitoista senttiä alemmas, mihin sen nyt taas palautin. Katossa, eli yläpohjassa oli tyhjä tila, johon ei oltu villoja laitettu. Yläpohjassa lisäeristys olisi kuitenkin kaikista tärkein energiatalouden kannalta. Kattolevyt oli muovipintaista "halteksia".

Nyt katossa on helmipaneli, ja keskimäärin viidentoistasentin lisäeristys pellavalla, ilman tyhjiä tiloja. Seinissä ja lattiassa oli runsaasti lasivillaa, ja talo on ollut aina hyvin lämmin. Mutta millä määrällä energiaa?
Tyhjät kotelot ja tilat rakenteissa on hyvää ja suojaisaa juoksurataa hiirille.

Seinistä poistin lasivillaisen lisäeristyksen ja lattiassa lasivilla korvattiin kutterinlastulla. Eli kompensoin seinäeristysten poistamista yläpohjan lisäeristyksellä.





Tässä remontissa oli sellaisia toivomuksia työnantajan osalta, että palautetaan paljolti talon alkuperäistä ja vanhaa ilmettä. Itse esitin, että sähköjohdot pinta-asennuksena on osa vanhanaikaista rakennustapaa viimeisen sadan vuoden ajalta. Tämä talo on 232 vuotta vanha, ja siirretty tälle paikalle jo 1800 -luvun loppupuolella.
Mutta kun sähkötöiden pinta-asennus on käsityötä, niin ei ole helppo löytää siihen sopivaa sähkömiestä. Täällä ei nyt tullut yhtään pätkää johtoa pintaan. Ymmärrän kyllä, että jotkin johdot on järkevää upottaa rakenteisiin, mutta omassa talossani olen ihan hyvin onnistunut laittamaan kaikki nykyaikaiset vaatimukset täyttävät sähköjohdot pintaan. Siitä juttua täällä.





Vanha kaakeliuuni on ollut talossa ainoa puulämmitteinen, joka on säilytetty sen historian ja tarinan tähden. Uunia ei ole käytetty, mutta se on käyttökuntoinen ja hyvin säilynyt.

Kansalaissodan päätyttä valkoisten voittoon, oli talon isäntä hakenut tutun nuoren kylänmiehen pois punavankileiriltä ja antanut tästä oman sanansa vakuudeksi. Joitakin aikoja myöhemmin, oli tämä nuorimies muurannut isännälle tämän kaakeliuunin, ja sanonut sen valmistuttua, että hän on palkkansa siitä jo saanut. Hän sai pitää elämänsä, eikä ottanut muuraamisesta muuta palkkaa.





Keittiöstä paljastui lattia- ja seinäpintojen takaa vanha muuratun uunin paikka. Nuohooja tarkasti ja avasi hormin, ja antoi sille hyväksymisensä. Savuhormi meni vaakasuunnassa läpi piipun perustuksen, ja on ollut viereisen huoneen toisenkin uunin käytössä. Muurasin tuon läpimenon umpeen.
Savuhormi on keittiöstä katsottuna ilmahormin takana. Sitä varten puhkaisin reiän ja muurasin savuputken vaakavetona tuon ilmahormin läpi. Hella on kolmekymmentäsenttiä kapea valurautainen ruotsalaismalli. Sen viereen muurasin mallin mukaan tilan polttopuille. Näiden ja sähköhellan päälle oli tilauksessa perinteinen peltihuuva.




Viimeisin, vaan ei haasteettomin osa työstäni oli Ikea -kaappien kokoaminen, jossa luovutin aika nopeasti ja suosiolla. Muutama pieni kaappi ja peräkärry oli täynnä paketteja ja pakkausmateriaalia. Nämä kaapistot on varmasti ihan käyttökelpoisia, mutta teettää kyllä päänvaivaa niiden tottumattomalle kasaajalle. Sitten kun sitä työtä teettää tuntityönä perinnetimpurilla, niin kaapeille tulee kyllä jo hintaa.
Näissäkin kaapeissa oli kolme kohtaa, joissa osat ei sopineet, niinkuin oli tarkoitus. Eli kolme reklamoinnin paikkaa. En halunnut lähteä poraamaan uusia reikiä, sahaamaan etulevyjä, tai takomaan alasaranaa kuivaustasoon sopivaksi.



maanantai 17. heinäkuuta 2017

Puutarhaan uutta aitaa





Puutarhan vanha aita sai uudet puitteet lahonneiden tilalle menneellä viikolla. Tai parin viikon työ siitä tuli yhdelle miehelle. Kivipaadet on vanhoja ja osa vähän kallistuneena, mutta niille sijoille uusi aita tehtiin. Kohtisuoraan edestä katsottuna laitoin kyllä pystypienat vatupassin kanssa pystysuoraan. Mutta kun alavaakapuut on enemmän kaarevia ja samalla vähän pidempiä monin paikoin, piti pystysuoruus tarkastaa muutaman pienan välein. Muutoin olisi välitulkilla voinut mennä pidempiäkin matkoja. 




Pystypienoja on noin yhdeksänsataa kappaletta, vähän yli sadan kolmenkymmenen metrin matkalla. Naulasin kaikki käsin, joten naputtelemista riitti muutamaksi päiväksi. Arvioin mielessäni, että naulapyssy ei olisi tuonut tuossa työssä suurempaa lisäarvoa tekemiseen, kuin vasara ja käsinaulat. Olisi ollut enemmän mukana kannettavaa työn edetessä. Vasara ja naulat kulki mukana kevyesti vyötäisillä. Varmasti myös laiska naulapyssymies häviää tässä työssä nopeudessa reippaalle perinnetimpurille. Myös galvanoitu käsinaula on laadullisesti parempi, kuin sähkösinkitty konenaula, näin sääolosuhteille alttiina, kuin se puutarha-aidassa on.





Vaakapuiden jatkokset tein vanhalla mallilla ns. lentokarvina. Eli päät vinosti sahattuna ja ruuveilla sekä nauloilla yhdistettynä. Kivipaasissa on koukut, joiden varassa vaakapuut makaavat. 
Aita saanee maalia pintaansa ensi vuoden kesällä. 







tiistai 4. heinäkuuta 2017

Projektit jatkuu

Viime vuoden keväällä aloitin vanhan hirsisaunan kunnostustyötä, ja ensimmäiseksi se piti nostaa maasta irti. Painumista oli tapahtunut aika tavalla vuosikymmenien saatossa. Sovimme, että tehdään tätä vähän kerrallaan ja sopivissa väleissä. Siitä kirjoitin täällä.






Nyt sauna sai kattorakenteet aluskatteeseen ja ruoteisiin asti. Lisäksi anturan korotus kevytsoraharkoilla savupiipun pohjalle ja kiukaalle sekä vesipadalle. Itse en tykkäisi käyttää isommassakaan rakennuksessa valmiita kattotuoleja, kun ne on bulkkitavaraa ja sillä tavalla hengettömiä. Itse tekemällä ja suunnittelemalla kattoristikoista saa vähintäänkin yhtä vahvoja ja huomattavasti kauniimpia. Vanhan rakennuksen henki on niissä mukana alusta asti, kun niissä on samaa näköä pihan muiden rakennusten kanssa. Tässäkin otin kattokulman päärakennuksesta, jolloin pihasauna sopii silmään siinä pihapiirissä, eikä dominoi tai riitele suhteessa muihin rakennuksiin.

Nyt sauna jäi odottamaan piippumuuraria ja peltiseppää. Luulisin, että ulkovuoraustimpuri siellä myös puuhastelee ennen syksyä.

Kesä jatkuu ja pientä kiirettä pitää. Alkuvuoden työmaasta laitan vielä kuvia ja juttua tuonnempana.

Mukavaa kesän jatkoa kaikille!