lauantai 17. syyskuuta 2016

Biedermeier keinutuoli

Nyt tekee mieleni esitellä vanhaa keinutuolia, jonka löysin pari vuotta sitten kirpputorilta Turussa lähes ilmaiseksi. Tuoli on tyyliltään Biedermeier, ja sen mukaan liki parisataa vuotta vanha. Tuolin runko on jykevää koivua ja hyvässä kunnossa. Alkuperäinen maali oli musta, mutta halusin sen vaihtaa vähän pirteämmäksi, mutta sopivan vanhanaikaiseksi. 



Tuolin istuin oli vielä alkuperäinen, mutta pohjakangas ja satulahihnat lahonneet, sekä täytteet painuneet. Päällimmäinen kangas oli kyllä hiljattain siihen laitettu. Nykyinen istuinkangas on myös kirpputorilta ostamani tilkku, ehkä parinkymmenen vuoden takaa. Nyt sillekin tuli käyttöä.
Keinutuolin jalkalaudassa oli kaksikin keinonahan tapaista pehmustetta päällekkäin, mutta myös puupinnassa sellaista kulumista, että ne keinonahat, tai kankaat on myöhemmin siihen tyyliteltyjä.

Keinutuolin vein entisöitäväksi nyt Katjalle Tmi Muraaliin. Lopputulos on mielestäni hieno.




Keinutuoli on ollut omassa, vähän talonpoikaisessa ja vähän nykyaikaisessa tuvassani, hellan vieressä ja lähellä oven suuta, kuin vierastuolin paikalla. Mutta nyt se on vähän turhankin hieno sille paikalle. Täytynee suojata keinutuolimatolla


perjantai 9. syyskuuta 2016

Väärin korjattu

Tuo on tietysti vähän vahvasti sanottu, mutta minun ja monen muunkin mielestä hirren korjaaminen ja sen korvaaminen uretaanivaahdolla on väärin. Täällä työ oli tehty -80 -luvulla, joten sen aikaisten remontointitapojen mukaan se ei ollut väärin, vaan uusinta uutta. Ei siis voida kovasti syyttää työn tekijöitä tai teettäjiä. Nyt vauriot oli nähtävissä jo päällepäin, vaikka ei korjauksissa vieläkään ollut mitään väärää kuntokartoittajan mielestä. Kuitenkin muurahaiset juoksi pitkin kivijalkaa ja pitivät pesäänsä lahonneessa ja kosteassa alahirressä.   





Nurkassa oikealle oli vanhaa vauriota ja kuivalahoa pienen matkaa, johon silloin ei oltu kajottu. Tai se oli syntynyt edellisen remontin jälkeen. Vasemman puolen seinusta oli ollut alahirsien osalta auki siinä remontissa. Vanhan lahonneen alahirren ja lattiatäytteen väliin oli ruiskutettu uretaanivaahtoa. Myös ulkovuorilautojen saumat oli liimattu kiinni silikonilla. Maalikin on jotain lateksin tapaista, joten kosteus oli siellä hyvin muhinut ja pehmentänyt alahirret, jotka olivat märkiä nytkin. Vesi tirisi pehmeästä puusta pois, kun sorkkaraudalla sitä puristi kivijaan ja puun välistä.





        
Niin olen ymmärtänyt, että vesi läpäisee esim. maalikerroksen kaasuna, eli höyrynä pienemmistä huokosista, kuin sitten tiivistyneenä nesteeksi. Nyt sen nestemäisen veden poisvaluminen oli estetty ja varmistettu vielä sillä, että kivijalan ja alatippapuun välinen sauma oli liimattu kiinni silikonimassalla. Normaali kosteus ei päässyt haihtumaan sisälle lattiatäytteisiin, josta se olisi tehokkaasti myös haihtunut, koska hirren takana oli uretaanivaahto. Mutta ei myöskään ulos, muovimaalin ja silikonisaumojen ansiosta.  





**********

Pari päivitystä vanhempiin teksteihin:






perjantai 12. elokuuta 2016

Elokuun illat

Näihin iltoihin liittyy paljon muistoja kuluneista vuosista, menneistä kesistä ja loppukesien illoista. Paljon mukavia muistoja, mutta myös tietynlaista haikeutta. Minulla ne tunnelmat pukee sanoiksi parhaiten ja vuosi toisensa jälkeen Anneli Saariston esittämä laulu, joka soi mielessäni jokaisen elokuun tullessa. Klikkaa otsaketta. 


Hämärän tunnit ja hämärän tunnot
on tuttuja kulkevan
Pimeän puolella päivää
vain lepakot näkevät 
sun oven sulkevan

Elämän kevät ja valoton yö
eikä sanoja yhtäkään
Levähdät olkaani vasten
on lämmennyt poski
Pian yöhön taas yksin jään

Elokuun illat
järjen ne vie
Sydän niin täysi on
Nää illat
harhaako lie
Oikkuja kohtalon

Hämärän hetkenä
elokuun huumassa
Sydäntä kuule en
Lentäen veri käy suonissa
hulluna huutaen 
Sitä mä kuuntelen

Elokuun illat
järjen ne vie
Sydän niin täysi on
Nää illat
harhaako lie
Oikkuja kohtalon

Elämän kevät ja valoton yö
rakkautta siitä teen
Pimeän puolella päivää
vain lepakot näkevät
sun oven sulkeneen

Elokuun illat
järjen ne vie
Sydän niin täysi on
Nää illat
harhaako lie
Oikkuja kohtalon




Kuvituskuvana tekemäni puiset portaat kuluvan elokuun illassa.




perjantai 8. heinäkuuta 2016

Puukarhuja Pöytyältä

Kirjoitin ensimmäisestä veistämästäni puukarhusta reilu pari vuotta sitten. Tänä kesänä se harrastus on saanut jatkoa. 



Toinen veistämäni karhu ei olekaan enää niin nälkiintyneen näköinen. Vain hunajapurkki jäi etukäpälien välistä puuttumaan.




Kolmannen karhun kanssa harjoittelin partakauluksen tekemistä. Pölleissä oli riittävästi paksuutta, mutta vähän lyhyeksi ne oli sahattu.





Kolmas karhu tervattuna.





Ensimmäinen veistämäni karhu on kotipihallani ja katselee tänä kesänä tielle päin. Kyllä tämä harrastus ja moottorisahaveistämisen harjoittelu jatkuu vielä. Kun ja jos jatkoa tulee, niin voin lisätä niitä kuvia tähän tekstiin.

Yhteystietoni:

puusuutari(at)gmail.com


LISÄYS 26.8.2016

Tämä nalle on nyt viimeisin veistämäni. On kyllä muistanut hunajapurkilla käydä! Tuota karhun oikeaa muotoa täytyy kyllä opiskella ja koittaa löytää sitä puun sisästä.


torstai 9. kesäkuuta 2016

Vanhassa vara parempi

Tuosta otsakkeen kuluneesta lauseesta huolimatta vanhat puuhöylät on oikein toimivia ja käyttökelpoisia työkaluja. Tässä kuvia vanhoista sellaisista, joita olen kirpputoreilta vuosien aikana keräillyt. 




Näissä kuvissa on kyntehöyliä ja viisi vasemmanpuoleista on samaa sarjaa. Niillä voi höylätä listaan, tai vaikka näkyviin jäävään kattokannatinhirteen helmireunan. Siis sen helmipanelista tutun helmen. Joka höylässä on eri kokoinen helmi. Itse olen joskus kaivannut vastaavaa terää yläjyrsimeen, mutta en ole kovin paljon nähnyt vaivaa sen etsimiseen. Helmireuna sopii mielestäni hyvin myös ovikarmin sisäpuolelle.
Oikeanpuoleisissa höylissä on suora terä, sekä terä ikkunapokalle.





Alemmissa kuvissa on tavallisia puuhöyliä. Pari vähemmän käytössä ollutta peruskoulumallia, mutta myös muutama vanhan puusepänliikkeen jäämistöstä. Sitten nuo kaksi erikoishöylää, jotka itse askartelin joskus parikymmentä vuotta sitten tavallisista puuhöylistä, kun vielä haaveilin puuveneenveistäjän ammatista. Erikoishöylät ylemmässä kuvassa vasemmalla, ja ne on keula- tai perärangan steevien höyläämiseen tehty.

Lisään tähän:

Nämä helmihöylät on stanssattu nimelle G.Davis, eli valmistajan mukaan. Tuon yhden linkin mukaan kommenteissa ne olisi noin 1820 - 1830 -lukujen paikkeilta Englannista.


keskiviikko 8. kesäkuuta 2016

Projektityösopimus

Tässä kuvakoostetta alkukesältä, kun aloitin vanhan pihasaunan kunnostamista. Omat työmaani on aina projektityösopimuksia, ja tässä sovittiin kolmen viikon työsuhteesta. Eli tehdään sen verran, mitä siinä ajassa ehtii. Projekti voi olla myös, että tehdään remontti tiettyyn pisteeseen, tai kokonaan valmiiksi. 




Tämä työ on korjausrakentamista ja mielestäni siinä voidaan puhua myös remontista. Tämä saunaremontti on kyllä aika perusteellinen. Remontti -sana on lainasana venäjän kielestä ja se tarkoittaa korjaamista. Remontti -sanan synonyymi on myös restaurointi. Konservointi meneekin jo hifistelyn puolelle, eikä näillä työmailla hifistellä.  


Vanha hirsikehikko oli aika tavalla painunut ja osiltaan myös lahonnut. Tuntui kuitenkin mielekkäämmältä olla purkamatta sitä ja vain nostaa, sekä vaihtaa lahonneita puuosia uuteen. Kehikko nousi puoli metriä ja tuenta oli kehikon sisäpuolella. Siten kaivinkone sai tehdyksi tasaiset pohjat myös kehikon alle uusia perustuksia varten.






Työ oli hyvä jättää tähän pisteeseen ja sitä jatketaan myöhemmin, Suunnittelin omaa tekemistäni myös siten, että projektisopimus tuli täyteen ja mikään kohta ei jää hankalaan vaiheeseen. Vanha kehikko lepää nyt uusien hirsien päällä tukevasti ja tapitettuna.


tiistai 26. huhtikuuta 2016

Lattiakello 1853

En ole paljon taloni sisustamisesta kirjoitellut, mutta jotain tekee nyt mieli näyttää. Kun talo on kellonsoittajan entinen ja itseänikin on aina kiinnostanut vanhat tavarat ja mekaniikka, niin silloin vanhaan tupaan sopii mielestäni vanha kaappikello. Muutenkin tykkään sisustaa vanhoilla talonpoikaisilla huonekaluilla. 

Valokuva on kyllä huono, eikä siitä värit näy kunnolla. Pitäisi investoida siinä nykytekniikkaan ja digijärkkäriin, tai studiovaloihin. Vanhoja filmijärkkäreitä, optiikoita ja salamalaitteita on kyllä yksi kaapillinen, mutta niistä ei ole tässä apua. 

Kellon kruunu on saman vihreä, kuin jalkalista, kellotalun kehys ja peilioven keskiosa. Ovessa alaosassa on teksti Michel Michelsson ja yläosassa oli vuosiluku, joka jäi hieman epäselväksi, koska siinä oli myös kuukausi ja päivä. Mutta vuosi oli kyllä 1853. Sitä ei kuitenkaan enää lisätty.  

Kellon historiaan liittyy jotenkin Vanhalinnan kartano Liedossa, mutta sitä en tullut riittävästi painaneeksi mieleeni, kun kellosta kauppaa tein. Kello oli kuitenkin tärvelty maalaamalla kaiken yli jollain miranolilla. Pohjia oli myös hiottu ja kitattu. Päällimmäisen maalikerroksen alta kiilsi kuitenkin tuo vuosiluku, josta syystä sen entisöinnistä kiinnostuin. Ostin kellon tori.fi kautta ihan edullisesti. 

Vein kellon entisöitäväksi Wanhan Restauroinnin Susannalle. Kellosta löytyi miranolimaalikerroksen alta kolmekin vanhempaa maalikerrosta. Tammi- ja mahonkiootrausta, sekä alimmaisena alkuperäinen väriaihe, jonka mukaan Susanna entisöi kellon. Olen työhön oikein tyytyväinen. 

Kellon koneisto ei ole varmaankaan alkuperäinen tässä kaapissa, koska heilurin linssi roikkuu alempana, kuin millä korkeudella kaapin oven pyöreä ikkuna on. Kumpi sitten on vanhempi, en osaa sanoa. Koneiston otan itse pöydälle, ehkä ensi talven iltapuhteiksi ja puhdistan, sekä öljyän sen. Tuskin siellä kuitenkaan on sarjanumeroita, josta ikää voisi päätellä. 

Kellotaulu oli maaliltaan hituloitunut ja lohkeillut, kun kellon ostin, mutta vielä alkuperäinen. Maalipaloja irtoili siitä ensimmäistä kertaa, kun sen kotiin ajoin. Keräilin niitä maalinpaloja pakettiauton takaosasta ja tein kellotaulun kanssa palapelityötä. Kaikki oli tallella. Irroitin ja liimasin käpristyneitä maalinpaloja takaisin paikoilleen ja päällimmäiseksi sivelin sellakka -kerroksen.  





Kello on Mora kaappikello, joita on aikanaan valmistettu Ruotsissa Taalainmaalla, Moran maalaiskunnassa 1700 ja 1800 -lukujen aikana. Silloin talonpojilla maa ei tuottanut riittävää toimeentuloa, joten yritteliäisyys ja yhteishenki tuotti ruotsalaisen kellotuotannon historiaa. Kellot olivat aikansa sarjatuotantoa, koska jokainen tekijä oli erikoistunut jonkin tietyn osan valmistamiseen. Pirteissä ja tuvissa riitti askaretta maatöiden ohella, iltaisin ja vapaa-ajan hetkinä. Ja jossain niistä oli kellojen lopullinen kokoonpano.

Tämä kello on 230cm korkea, eli aika näyttävä vanhan talon tuvassa.