perjantai 2. marraskuuta 2018

Korjauskelpoinen vanha sauna

Tämä kirjoitus tulee sisältämään tuotesijoittelua ja mainospuhetta. Ei kuitenkaan maksettua mainospuhetta, koska sellainen tapa ei kuulu puusuutarin meininkeihin. Periaatteeni on ollut se, että vanhojen talojen korjaaminen ja niissä asioissa konsultointi ei saisi olla bisnestä. Rakennusperinteen elitistit, ketkä hääräilevät kartanoissa, pitsihuviloissa ja muissa porvarispytingeissä enimmän osan aikaa, voivat tietenkin jo siitä työstä vähän laskuttaa. Minä tykkään pyytää palkkani tekemästäni työstä, mutta en puhumisesta.  






Tämä saunaprojekti on ollut tavallaan henkireikä muiden työmaiden välissä. Sopivalla tavalla pieni, mutta sopivasti tekemistä. Tässä kuvaparit toissa vuoden keväältä ja tältä päivältä. Sauna oli päässyt jo vaipumaan vähän unohdukseen, mutta vielä tämäkin sieltä ylös nostettiin. Olen tämän työn alkamisesta ja jatkosta kirjoittanut aikaisemminkin näissä saunapuheenvuoroissani.

Projektityösopimus ja Projektit jatkuu




Saunamökissä riittää vieläkin pientä askaretta, eikä sille ole mitään aikataulua. Veikkaisin, että isäntäväki käy siellä tulevan joulunaikaan heittämässä simaiset mesilöylyt kiukaan kuumille kiville. 








Tähänkin pieneen saunarakennukseen ovet ja ikkunat on tehnyt     
Puutyö ja restaurointi Lindblad.
Jo useamman vuoden ajan olen hänen tekemiään ovia ja ikkunoita asentanut, ja mielestäni puutavaran laatu, sekä työn huolellisuus ja tarkkuus on parasta, mitä olen tässä työssä nähnyt. Olen myös monien muiden puuseppien ikkunoita ja ovia asentanut, mutta niiden tekijät ei ole niinkään jääneet mieleen, jos minulta suosituksia pyydetään.


Oli oma ajatukseni, että jätetään saunahuoneen kattokannatinpalkit laudoituksen alapuolelle, niinkuin jossain vanhoissa tuvissa ja pirteissä on ollut. Palkkien, eli kannatinhirsien reunoihin höyläsin käsin vanhalla puurunkoisella muotohöylällä ns. helmen. Ne ei nyt tässä kuvassa näy, mutta ehkä sen pienen yksityiskohdan joku saunoja välillä huomaa, kun katse osuu lakeiseen.



Paljoa ei ole vanhasta saunasta jäljellä, mutta se mikä tuli tässäkin todistettua on, että kaiken voi aina korjata. Mutta juuri saunassa on vanhojen hirsien sisäpinnat näkyvissä, jotka on nähneet saunassa kävijöitä ja kylpijöitä jo ainakin sata vuotta sitten. Varmasti ne kertoo omaa tarinaansa tuleville kylpijöille ja kotoisen kylyn kävijöille.

sunnuntai 21. lokakuuta 2018

Talokuiskaaja

Olen ollut taas laiska, tai sitten muissa pyrkimyksissäni tai pyristelyissäni turhankin kiireinen, kun en ole ehtinyt tänne höpöttämään omiani. En tiedä kuinka paljon sitä odotetaan, mutta aika paljon tulee kysymyksiä sähköpostiini, joihin yritän ystävällisesti vastailla, joko lyhyemmän tai pidemmän kaavan mukaan. Tarkoitus ei ole alun alkaen ollut ryhtyä isommin konsultoimaan muita, mutta käytännössä näköjään kuitenkin. Asiantuntijuus on sisäänkirjoitettuna ammattilaisen työssä, ja kyllä itseäni kehtaan tässä asiassa ammattilaisena pitää. Joku hiljainen lukijani kutsui minua, tarinaa huokuvien talojen uudelleen henkiin herättäjäksi. Joku toinen, ellei sitten sama henkilö talokuiskaajaksi. Hauskoja ja kunnianarvoisia lempinimiä kumpikin. Kiitos niistä!

Maaseudun autioituneet talot ja hiljentyneet pihapiirit on surullista katseltavaa. Autioituneita taloja on myös taajamissa, ja on itselleni ihmeellinen asia, että omistajat haluavat säilyttää niitä pahuuden vallassa. Minun mielestäni sellainen tapa pitäisi kriminalisoida ja valtio voisi pakkolunastaa talot, jotka on tietyn ajan asumatta, sekä laittaa tällaiset ihmiset laskemaan tiilenpäitä, tai sitten ojennusleirille, ainakin kuvannollisesti. Jonkinlainen pihapiirien raivaaminen ja maaseudun siivoaminen ojennustyönä voisi auttaa ymmärtämään vanhojen talojen käyttöarvoa, sekä menneiden sukupolvien työtä maamme rakentamisessa. Myös Khronoksen talon taiteilijaryhmälle sopisi sama asennekasvatus, niin luultavasti ilveily maaseudun ja takamaiden ihmisten kustannuksella loppuisi. Mutta nykyihminen on historiaton olio, ainakin aate- ja ajatusmaailmaltaan rakennetun kulttuuriympäristön asiassa.
Liian pitkälle ränsistyneet rakennukset voisi kyllä maisemasta poistaa, ja taas valtion pakkolunastamat, vielä käyttökelpoiset tilukset myydä edullisesti nuorille, innokkaille ja energisille rakennusperinteen harrastajille.

Mutta nämä ajatukseni on tietenkin vain lapsellista idealismia!



Kuvassa myös autio, tai ainakin asumaton talo, jota omistaja ei halunnut myydä siitä kiinnostuneelle ostajalle. Kuvasta päätellen ainakin talo olisi hyvä kunnostus- ja remontointikohde tulevaa asumiskäyttöä ajatellen. Kattolinja näyttää suoralta, niin varmasti talo lepää kohtuullisen vakaalla perustuksella. 

*****

Mennyt vuodenaika loppukesästä tähän päivään kuluikin porvarillisemmissa kaupunkimaisemissa ja vanhan talon yläkerrassa. Työmaanani ollut talo on seissyt jo sata ja yksi vuotta ylpeästi ja melkein yksinäisenä kallioisen mäen nokalla. Mutta nyt maisema ympärillä muuttuu, kun vanhaa viljely-, jouto- ja vesijättömaata ympärillä paalutetaan ja rakennetaan kiihkeään tahtiin, eli täyteen uusia rakennuksia. 



Yläkerran kylmä sivuosa oli varmaankin ajateltu aikanaan varastovintiksi, mutta oli sellaisenaan turhan kapea ja käyttökelvoton. Koko yläkerrassa ei ole varmaankaan ollut alussa kuin yksi talviasumiseen ajateltu huone. Siellä on vieläkin vanha ja sievä kakluuni, joka näyttää olevan sähköistetty yhden aikakauden muotioikkuna. Mutta ympärivuotisesti asuttu koko yläkerta on ollut jo viimeiset vuosikymmenet. Nyt tuo kylmä sivuosa otettiin myös mukaan hyötykäyttöön, kuin myös vanha ja pieni vaatehuone, joka oli viime saneerausremontissa suljettu piiloon, joskus kultaisella kahdeksankymmentä luvulla. 



Järjestyksen ylläpitäminen heti remontti- ja rakennustyön purkuvaiheessa on ajatustyötä selkeyttävä ja kokonaisuutta ajatellen aika tärkeä asia. Tässä olen omasta mielestäni nätisti niputtanut rakennusjätettä omiin kasoihinsa, eli lajitellut heti purkaessa. Siitä se oli helpompi siirtää kaatopaikkalavalle. 



Vanha vinttivaraston oviaukko jätettiin paikalleen, ja siihen tein uuden vaatehuoneen.



Lattioiden uusi lauta tuli tilattuna Saksasta, ja on oksatonta tammea. Uutta tammilattiaa tein yli kahdeksankymmentä neliötä. Näiden tammilattioiden hinnalla saisi jo pienen vanhan mökin jostain periferiasta.



Tammilattian ja kakluunin väinen tiivis sauma, kun käsi tekee, mitä ajatus sanoo. 



Vanha vaatehuone oli jossain nykyisten komeroiden välissä. Nyt siihen tein syvennyksen vuoteelle. Komeroiden ovet jäi vielä asentamatta saranoiden puuttuessa. 

Huokolevyseinien pohjustaminen, makuloiminen ja tapetoiminen jäi isännän omaksi puuhaksi. Tällä erää viimeisenä työpäivänä antoi emäntä minulle läksiäisiksi pienen lahjan. Sellainen huomio lämmittää tietenkin mieltä, ja samalla vähän hämmentää. Hän halusi kiittää erityisesti työssäni omatoimisuuttani ja tehokkuuttani. 
Ajattelen usein, että työnantajan tuntema tyytyväisyys tekemääni työhön on jo osa palkkaani, tai palkintoa siitä. Mikähän verotusarvo sille palkan osalle, eli itsetyytyväisyydelle pitäisi laittaa?

Tuosta taas muistuu aina mieleeni se mainio sarjakuva, jossa Dilbert kertoo Dogbertille, että "tänään yllätin itseni nauttimasta työnteosta". Siihen Dogbert vastaa, että "se on sama, kuin varastaisi työnantajalta". Tuossa keskustelussa mielestäni kirkastuu protestanttinen työmoraali ja kapitalismin henki.  



Syksyn ruskaa yläkerran ikkunasta katsottuna talon puutarhaan, tai omaan puistoon. Taustalla vielä perinnemaisemaa, ja puistoa kiertää viime vuoden kesällä tekemäni aita.




keskiviikko 18. heinäkuuta 2018

Kuluneen vuoden työprojekteista

Mukava juttu, kun voi laittaa postauksen alkuun  kuvan työmaalta, vuosiluvusta vanhan torpan hirsiseinästä. Siinä on hirsimies kaivertanut puukonkärjellä hirsikehikon valmistumisvuoden, nyt jo 110 vuotta sitten. Numerot tuossa on vain pari senttiä korkeat, ja tummuneiden hirsien pinnassa, mutta sattumalta osuivat silmiini otsalampun valossa. Ehkä hirsimies on ollut kanssani samanmittainen mies, kun ne numerot oli sille korkeudelle kaivertanut. Ehkä myös sanansa mittainen, jota toivoisin ja haluaisin itsekin olla. 
Voi myös olla, että silloinen hirsimies ei ole halunnut tehdä omista töistään niin suurta numeroa, ja siksikin tässä numerot on niin pieniä. 


Siinä savimaalla ja viljelymaiden pientareella tämäkin torppa on ajan kuluttavaa vaikutusta, ja eri aikojen rakentamisen muotioikkuja omalla vaatimattomalla ylpeydellään uhmannut. Lasivillaa ja muoviakin oli ajan kuluessa eristyksiin lisätty, mutta hirret on kauttaaltaan vielä oikein hyvässä kunnossa. Yhtään hirttä ei tarvinnut vieläkään vaihtaa. Vain alimpia hirsiä ulkoapäin pintapaikata. Sitä seikkaa katsellessa tekee mieli ottaa hattu nöyrästi käteen ja pyytää sen nykyisiltä asukkailta kauniisti, että älkää nyt hyvät ihmiset pilatko sitä uretaaneilla ja muilla ongelmajätteillä, mitä ei viimeisten vuosikymmenien sukupolvetkaan ole onnistuneet pilaamaan.
Mutta siitä ei tässä kafkamaisessa maailmassa joudu vankilaan, vaikka uretaanilevyjä hirsiseinän sisäpintaan lisäisikin. Ehkä jopa päinvastoin. Me hipsterit ja heinähatut, jotka sitä emme tahdo tehdä, kaiken kohtuullisuuden ja kunniantunnon nimissä, maksamme vielä kiinteistöverojamme korotettuna kymmenkertaiseksi. Ehkä jopa satakertaiseksi, ja ilmastonmuutoksen torjumisen nimissä.

*****






Kaikenlaista tässä on tullut hääräiltyä sen jälkeen, kun viimeksi olen ahkerammin niistä blogipäivityksiä tehnyt. Nyt tekeekin mieli siinä asiassa oikaista, ja niputtaa yhteen työmaita viime syksystä alkaen. Eikä niinkään aikajärjestyksessä.

Vanhojen talojen lattioista on tullut syystä ja toisesta itselleni yksi pääasiallinen leipätyö. Eikä näissä töissä ole mitään glamouria, vaan ihan jotain muuta. Likaista ja raskasta, mutta se tekemisen vapaus, ja itsekuri. Tästä työstä annoin kerran haastattelun:

TM Rakennusmaailma haastattelee

*****

Ylemmissä kuvissa olin viime kevättalven aikaan vanhassa komeassa maalaistalossa isännän kaverina, ja lähinnä henkisenä tukena, kun rakennettiin vanhaan kamariin kylpyhuoneratkaisua perinneajatuksen hengessä. Kamarissa oli jo muutaman vuosikymmenen ajan ollut kylpyhuone ja sauna. Mutta vaikka sitä ja sen ajan rakentamistyyliä helposti sanotaan peruspilaamiseksi, ei ne rakenteet olleet täälläkään tehneet mitään tuhoa. Ainoat pintalahopaikat hirsiseinissä oli kulmassa, jossa kulmauunin savupiippu on jo paljon aikaisemmin sijainnut. Siellä on joku kastepiste tapahtunut uunin ja pohjamuurin tasossa.

Yläpohja rakennettiin uudestaan, ja alapohjakin uusiksi vanhojen kannatinhirsien päälle. Sitten kylpyhuone sillä ajatuksella, että se on oma huoneensa huoneen sisällä. Sinne jätettiin tuuletusväli lattian, katon ja seinien väliin. Katolle meni vanha ilmastointiputki, josta saatiin alipaine imurin kanssa näihin tuuletusväleihin. Korvausilmareiät tulivat huoneen puolelle, eli kamariin, joka on nykyinen kodinhoitohuone.

*****







Lattioihin suosittelen eristeeksi oikeaa perinnemateriaalia, eli kutterinpurua. Siihen voi sekoittaa sopivissa suhteissa mukaan myös vannesahanpurua, tai muuta vastaavaa, jonka on oltava ehdottomasti kuivaa. Raekokonsa puolesta kenttäsirkkelin puru olisi sopivaa. Eli sitä samaa, mitä yleisimmin on rintamamiestaloissa, ja sen aikakauden rakentamisessa käytetty. Mutta saatavilla oleva kenttäsirkkelin puru on yleensä liian kosteaa lattiaan laitettavaksi. Kutterinpuru on itsessään oikein mainio eriste, eikä se vaadi mitään lisää. Kunnollinen tiivistäminen on tärkeää.
Kutterinpurulla olen eristänyt suurimman osan kaikista rakentamistani lattioista, ja siihen ollaan oltu tyytyväisiä.







Eri lattioissa on omanlaisensa haasteet, enkä aina saa valmiista lattioista tai rakenteista yhtä siivottuja ja huoliteltuja kuvia, koska työmaajärjestys ei aina ole itsestä kiinni. Tässäkin satavuotiaassa uudisrakennuksessa vanhan kartanon mailla oli mukavaa ja aikaavievää askartelemista lattioiden parissa. Osa suuremmasta aulatilasta oli entistä kylmää kuistia, tai verantaa. Siinä on sisäportaat, jotka tein uusiksi, sekä lattiaa kiertävä reunalankku kulmajiireineen. 

***** 




Sitten olikin hirsityömaata, tämän kuluvan heinäkuun helteissä. Tämän kirjoituksen alussa kerroin vanhasta pienestä torpasta, jossa ei lahoa ollut juuri edes mainittavasti. Mutta kolmisenkymmentä vuotta uudemmassa komeassa maalaistalossa sitä sitten olikin jo korjattavaksi asti.

Kivijalka oli korkea ja tuo työskentelykorkeus oli minulle rinnan tasalla. Alahirren ja sokkelin välissä ei ole ollut kosteuskatkoa, joka on jo puute itsessään. Mutta suurempi syy alahirsien lahoamiselle on mielestäni tippapuun asennuksessa. Tippapuun ensisijainen tehtävä olisi suojata alahirttä kastumiselta. Vasta toissijainen tehtävä on esteettinen. Tässäkin tippapuu oli kuusi tuumaa kivijalan yläpuolella ja sen alapuolella oli vaakalauta. Oman aikansa muotioikku. Tasaista sokkelipintaa on jäänyt silloin vielä pari senttiä taivasalle, josta sadevesi on valunut alahirren alle. 







Itse teen hirsikorjaukset yleensä 6x6 tuumaisesta sahatavara -piirusta. Koska yksin näitä töitä vain suostun tekemään, niin sillä tavaralla tekeminen on vielä jotenkin inhimillistä. Mutta tälläkin työmaalla näissä olosuhteissa sahasin ja asensin talon lahoon helmaan aika tarkkaan 70 metriä pelkkahirttä, eli sahatavara -piirua. Hirsikorjauksiin ja paikkaamisiin kului tässä työssä yhdeksän päivää.




Kolmisenkymmentä vuotta sitten tähän taloon oli vaihdettu ikkunat, jolloin eteläseinällä jo oli ollut ikkunan alla läpilahoa. Mutta tavalliseen timpurityöhön ei näytä koskaan kuuluneen vastaatulevien vaurioiden perusteellinen korjaaminen. Lasivilla ja styroksi oli silloin riittänyt. Nyt tuon vaurion korjaaminen koko seinän paksuudelta olisi vaatinut sisäpintojen rikkomista. Mutta kun ikkunan takana on siistit pinkopahvit ja tapetit, sekä sali vanhoine tyylihuonekaluineen, niin ehdotin korjaamista nyt puolikkaan seinäpaksuuden osalta. Sitten kun seuraavaksi tulee salin puolella seinäpintoihin remontin tarvetta, niin tämän voi korjata loppuun siltä puolelta.




Vaikka nuorempana sanoin usein, että "vanha ei ole enää mikään vauhtikone", niin kyllä vielä on aika positiivinen draivi päällä.


perjantai 27. huhtikuuta 2018

Vanha kiviholvikellari



Rautatien varren asemakylällä vanha kiviholvikellari oli päässyt vaipumaan vähän unohdukseen. Kun rautatieverkko suuriruhtinaskunnan aikana Suomeen rakennettiin, 1800 -luvun puolivälin tienoilla, tiesi se radan varren asukkaille elinkeinorakenteen muuttumista, työtä ja myös jonkinlaista toimeentuloa. Tuli sahateollisuutta, mökkejä rakennettiin vieri viereen ja asemakyliä kasvoi.





Tämäkin vanha kivikellari on toimittanut monenlaista asiaa mökkikylän asukkaille. Viime sotiemme aikana se toimi lähimökkien ihmisille pommisuojana, kun entisen emämaan  pommikoneet pyrkivät eliminoimaan suomalaista huoltovarmuutta. Rautatie oli tärkein kulkureitti tavaraliikenteelle vielä sotavuosina.






Koska talot oli vieri vieressä, niin tontit oli pieniä ja pihapiirit yhteisiä. Myöhempinä aikoina tontteja on yhdistelty ja huonokuntoisempia mökkejä ja varastoja purettu pois. Tämä kiviholvikellari oli jäänyt uhmaamaan aikaa, nyt isomman pihapiirin perälle. Betonitiilikatto oli sitä suojannut viimeiset vuosikymmenet, mutta senkin elinkaari alkoi olla finaalissa. Tiilikaton alla oli vielä nähtävänä vanhaa kolmiorima - huopakattoa. Sen alla pärekatto, mutta rakenteet oli olleet jo lahoja tiilikattoa päälle tehtäessä.




Kiviholvin päällä oli paksu kerros vanhaa sahanpurua. Ihan kuivaa sellaista, ja kuin juuri sahalta tullutta. En paremmin kaivanut kuin paikka paikoin, mutta tuntuma oli, että puru on ihan kiven päällä ilman kosteuskatkoja. Sellaisia ei tietenkään tarvita, koska luonnonkivi ei nosta maakosteutta kapillaarisesti. Puru on varmasti tasannut, eli puskuroinut hyvin myös ilmankosteuden vaihteluita. Toiminut myös lämpö / kylmäeristeenä.






Kerran aikaisemmin, vuosia sitten tein suuren kiviholvikellarin katon sille pienemmälle osalle, joka oli ulkona. Suurin osa kellarista oli lattian alla. Vanhan kuninkaantien entisessä majatalossa. Silloin eristeeksi laitettiin kiviholvin päälle kevytsoraa. Varmasti hyvä materiaali sekin, ainakin eristeominaisuuksiltaan. Mutta ei puskuroi kosteustasapainoja.





Tässä kellarissa oli mielestäni hieno yksityiskohta tuo oven päällä oleva puurunkoinen peltilippa. Otin mittasuhteet ja mallin vanhasta lipasta ja tein uuden samanlaisen. Muilta osin kolmiorimakatto tuntui sopivan perinteiseltä ja kauniilta tähän vanhaan kellariin.




Tämän vuoden kattotyö olikin aika sopivalla korkeudella maasta, kun ei tarvinnut rakennella telineitä sen tähden.