torstai 1. joulukuuta 2016

Terassityökauden päätös

Omilla työmaillani terassikausi alkoi tänä vuonna keväällä Turussa, kun talven viimeiset räntäsateet vielä hiutaloi niskaan. Nyt terassityökausi päättyi Kaarinassa, jossa tein kaksi samanlaista terassia talon eri puolille.






Esteettinen suunnittelutyö on työnantajien omaa käsialaa, mutta rakennesuunnittelu ja toteutus on omaani. Kun terassi on niinsanotusti katon päällä kelluva, tai makaava, täytyy siinä miettiä, että se on kaikilta osiltaan riittävän vahva ja turvallinen.





Pitkä etukaide on se, jonka tukevuus on erittäin tärkeä. Kun pystytolpat alkavat katon päältä, on tolppien yläpään jäykistäminen ilman vinotukia tms. vähän hankalaa. Mutta tuo kaidekäsipuu, eli ylävaakapuu pitää silloin olla yhtenäinen kulmatolppien välillä ja riittävän vahva ja tukeva. Näissäkin terasseissa kaidepuu menee keskitolppien läpi ehjänä.





sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Talo Khronokselle

Perjantaina 4pv kuluvaa kuuta oli Auranmaan Viikkolehdessä artikkeli siitä, kuinka Pöytyälle tulee niinsanottu taideprojekti, nimeltään Khronoksen talo. 

Tässä pari linkkiä aiheeseen:

http://www.museot.fi/nayttelykalenteri/index.php?nayttely_id=13877

http://www.hs.fi/kulttuuri/a1449719428450

Tuohon aitaamiseen on pojat saaneet sadantuhannen euron apurahan. Voi elämän kevät! Uskooko joku tosissaan tämänlaiseen tuhatvuotiseen projektiin. Edes tuhatvuotisiksi ajatellut valtakunnat ei ole kestäneet, kuin joitakin vuosikymmeniä. Kulttuureillakin on taipumus ajaa itsensä perikatoon muutamissa vuosisadoissa. 
Tässä puhutaan samassa asiayhteydessä vielä taiteesta. Lisäksi se tulee näille nurkille. Kaikenlaista ite -taiteilijuutta ja muka -taiteilijuutta se leipä elättää. 

Nuorena miehenä luin innolla Pahkasika -lehteä, joka oli mielestäni mustan huumorin parhautta. Vakavan oloisella tavalla kirjoitettua absurdihuumoria. Kun päätoimittaja Paretskoi sen lehden julkaisemisen lakkautti joskus vuosituhannen vaihteessa, perusteli hän sitä sillä, että todellisuus alkoi näyttämään liiaksi Pahkasialta, joten sille lehdelle ei ollut enää yhteiskunnallista tilausta. Kun juttuja tämänlaisista taideprojekteista lukee, niin tulee aina elävästi mieleen Pahkasian maailma. 

Kirjoitin siis pidätellyn mielipiteeni Auranmaan Viikkolehteen.  

*****

Taidetta apurahan takia

Aina joskus täytyy aamukahvipöydässä lehdestä juttua lukiessa hieraista silmiä toisenkin kerran. Sitten tarkistaa etulehdeltä, että eihän nyt ollut aprillipäivä. Vai että Khronoksen talo Pöytyälle. Meille oma Guggenheim.

Itse vanhoja taloja paljon työkseni korjaan ja matkatessani katselen näitä takamaiden tienvarsien autioita mökkejä ja painuneita piharakennuksia. Niitä on täällä liian paljon ja kohtuullisen koskemattomana. Ajattelen, että kyllä ne ajanoloon häviävät luonnon kiertokulkuun ihan ilman taiteilija-apurahojakin. Tuhannen vuoden päästä täällä ei ole jäljellä mitään edes siitä, mitä nyt perinteellä vaalitaan.

Tuolla summalla, joka hankkeeseen on nyt luvattu, kunnostaisi useammankin vanhan talon maaseudulla maisemaa rumentamasta. Tai siivoaisi kokonaan pois. Mutta nyt rahaa käytetään muka-taiteelliseen näpertelyyn. Talo itsessään on ihmisen tekemää käyttötaidetta ja asumiseen tarkoitettu. Jakaisin tuon taiteilija-apurahan heille, joka vanhan talon haluaa kunnostaa omaan asumiseensa.

Jari Lehtonen
Kellonsoittajan vanhasta talosta
Pöytyän kk  



"Lapsuuteni kesät, sumuun vajonneet. Palasiksi muistojeni läjään hajonneet. Palapelin kokosin, paksuin rukkasin. Ihmetellen, minne kaikki palat hukkasin... "

Eppu Normaali

lauantai 17. syyskuuta 2016

Biedermeier keinutuoli

Nyt tekee mieleni esitellä vanhaa keinutuolia, jonka löysin pari vuotta sitten kirpputorilta Turussa lähes ilmaiseksi. Tuoli on tyyliltään Biedermeier, ja sen mukaan liki parisataa vuotta vanha. Tuolin runko on jykevää koivua ja hyvässä kunnossa. Alkuperäinen maali oli musta, mutta halusin sen vaihtaa vähän pirteämmäksi, mutta sopivan vanhanaikaiseksi. 



Tuolin istuin oli vielä alkuperäinen, mutta pohjakangas ja satulahihnat lahonneet, sekä täytteet painuneet. Päällimmäinen kangas oli kyllä hiljattain siihen laitettu. Nykyinen istuinkangas on myös kirpputorilta ostamani tilkku, ehkä parinkymmenen vuoden takaa. Nyt sillekin tuli käyttöä.
Keinutuolin jalkalaudassa oli kaksikin keinonahan tapaista pehmustetta päällekkäin, mutta myös puupinnassa sellaista kulumista, että ne keinonahat, tai kankaat on myöhemmin siihen tyyliteltyjä.

Keinutuolin vein entisöitäväksi nyt Katjalle Tmi Muraaliin. Lopputulos on mielestäni hieno.




Keinutuoli on ollut omassa, vähän talonpoikaisessa ja vähän nykyaikaisessa tuvassani, hellan vieressä ja lähellä oven suuta, kuin vierastuolin paikalla. Mutta nyt se on vähän turhankin hieno sille paikalle. Täytynee suojata keinutuolimatolla


perjantai 9. syyskuuta 2016

Väärin korjattu

Tuo on tietysti vähän vahvasti sanottu, mutta minun ja monen muunkin mielestä hirren korjaaminen ja sen korvaaminen uretaanivaahdolla on väärin. Täällä työ oli tehty -80 -luvulla, joten sen aikaisten remontointitapojen mukaan se ei ollut väärin, vaan uusinta uutta. Ei siis voida kovasti syyttää työn tekijöitä tai teettäjiä. Nyt vauriot oli nähtävissä jo päällepäin, vaikka ei korjauksissa vieläkään ollut mitään väärää kuntokartoittajan mielestä. Kuitenkin muurahaiset juoksi pitkin kivijalkaa ja pitivät pesäänsä lahonneessa ja kosteassa alahirressä.   





Nurkassa oikealle oli vanhaa vauriota ja kuivalahoa pienen matkaa, johon silloin ei oltu kajottu. Tai se oli syntynyt edellisen remontin jälkeen. Vasemman puolen seinusta oli ollut alahirsien osalta auki siinä remontissa. Vanhan lahonneen alahirren ja lattiatäytteen väliin oli ruiskutettu uretaanivaahtoa. Myös ulkovuorilautojen saumat oli liimattu kiinni silikonilla. Maalikin on jotain lateksin tapaista, joten kosteus oli siellä hyvin muhinut ja pehmentänyt alahirret, jotka olivat märkiä nytkin. Vesi tirisi pehmeästä puusta pois, kun sorkkaraudalla sitä puristi kivijaan ja puun välistä.





        
Niin olen ymmärtänyt, että vesi läpäisee esim. maalikerroksen kaasuna, eli höyrynä pienemmistä huokosista, kuin sitten tiivistyneenä nesteeksi. Nyt sen nestemäisen veden poisvaluminen oli estetty ja varmistettu vielä sillä, että kivijalan ja alatippapuun välinen sauma oli liimattu kiinni silikonimassalla. Normaali kosteus ei päässyt haihtumaan sisälle lattiatäytteisiin, josta se olisi tehokkaasti myös haihtunut, koska hirren takana oli uretaanivaahto. Mutta ei myöskään ulos, muovimaalin ja silikonisaumojen ansiosta.  





**********

Pari päivitystä vanhempiin teksteihin:






perjantai 12. elokuuta 2016

Elokuun illat

Näihin iltoihin liittyy paljon muistoja kuluneista vuosista, menneistä kesistä ja loppukesien illoista. Paljon mukavia muistoja, mutta myös tietynlaista haikeutta. Minulla ne tunnelmat pukee sanoiksi parhaiten ja vuosi toisensa jälkeen Anneli Saariston esittämä laulu, joka soi mielessäni jokaisen elokuun tullessa. Klikkaa otsaketta. 


Hämärän tunnit ja hämärän tunnot
on tuttuja kulkevan
Pimeän puolella päivää
vain lepakot näkevät 
sun oven sulkevan

Elämän kevät ja valoton yö
eikä sanoja yhtäkään
Levähdät olkaani vasten
on lämmennyt poski
Pian yöhön taas yksin jään

Elokuun illat
järjen ne vie
Sydän niin täysi on
Nää illat
harhaako lie
Oikkuja kohtalon

Hämärän hetkenä
elokuun huumassa
Sydäntä kuule en
Lentäen veri käy suonissa
hulluna huutaen 
Sitä mä kuuntelen

Elokuun illat
järjen ne vie
Sydän niin täysi on
Nää illat
harhaako lie
Oikkuja kohtalon

Elämän kevät ja valoton yö
rakkautta siitä teen
Pimeän puolella päivää
vain lepakot näkevät
sun oven sulkeneen

Elokuun illat
järjen ne vie
Sydän niin täysi on
Nää illat
harhaako lie
Oikkuja kohtalon




Kuvituskuvana tekemäni puiset portaat kuluvan elokuun illassa.




perjantai 8. heinäkuuta 2016

Puukarhuja Pöytyältä

Kirjoitin ensimmäisestä veistämästäni puukarhusta reilu pari vuotta sitten. Tänä kesänä se harrastus on saanut jatkoa. 



Toinen veistämäni karhu ei olekaan enää niin nälkiintyneen näköinen. Vain hunajapurkki jäi etukäpälien välistä puuttumaan.




Kolmannen karhun kanssa harjoittelin partakauluksen tekemistä. Pölleissä oli riittävästi paksuutta, mutta vähän lyhyeksi ne oli sahattu.





Kolmas karhu tervattuna.





Ensimmäinen veistämäni karhu on kotipihallani ja katselee tänä kesänä tielle päin. Kyllä tämä harrastus ja moottorisahaveistämisen harjoittelu jatkuu vielä. Kun ja jos jatkoa tulee, niin voin lisätä niitä kuvia tähän tekstiin.

Yhteystietoni:

puusuutari(at)gmail.com


LISÄYS 26.8.2016

Tämä nalle on nyt viimeisin veistämäni. On kyllä muistanut hunajapurkilla käydä! Tuota karhun oikeaa muotoa täytyy kyllä opiskella ja koittaa löytää sitä puun sisästä.


torstai 9. kesäkuuta 2016

Vanhassa vara parempi

Tuosta otsakkeen kuluneesta lauseesta huolimatta vanhat puuhöylät on oikein toimivia ja käyttökelpoisia työkaluja. Tässä kuvia vanhoista sellaisista, joita olen kirpputoreilta vuosien aikana keräillyt. 




Näissä kuvissa on kyntehöyliä ja viisi vasemmanpuoleista on samaa sarjaa. Niillä voi höylätä listaan, tai vaikka näkyviin jäävään kattokannatinhirteen helmireunan. Siis sen helmipanelista tutun helmen. Joka höylässä on eri kokoinen helmi. Itse olen joskus kaivannut vastaavaa terää yläjyrsimeen, mutta en ole kovin paljon nähnyt vaivaa sen etsimiseen. Helmireuna sopii mielestäni hyvin myös ovikarmin sisäpuolelle.
Oikeanpuoleisissa höylissä on suora terä, sekä terä ikkunapokalle.





Alemmissa kuvissa on tavallisia puuhöyliä. Pari vähemmän käytössä ollutta peruskoulumallia, mutta myös muutama vanhan puusepänliikkeen jäämistöstä. Sitten nuo kaksi erikoishöylää, jotka itse askartelin joskus parikymmentä vuotta sitten tavallisista puuhöylistä, kun vielä haaveilin puuveneenveistäjän ammatista. Erikoishöylät ylemmässä kuvassa vasemmalla, ja ne on keula- tai perärangan steevien höyläämiseen tehty.

Lisään tähän:

Nämä helmihöylät on stanssattu nimelle G.Davis, eli valmistajan mukaan. Tuon yhden linkin mukaan kommenteissa ne olisi noin 1820 - 1830 -lukujen paikkeilta Englannista.