lauantai 9. maaliskuuta 2019

Remonttikirvesmies rakennusperinteen asialla

Tuon otsakkeen sanomaa olen jo pyöritellyt muutamallakin tavalla. Mutta laitoin pitkästä aikaa omat lehti-ilmoitukseni kahteen paikallis -aviisiin. Edellisestä lehti -ilmoittelusta on jo vuosia aikaa, ja vieläkin olen kuullut, että niitä ilmoituksia on silloin leikattu talteen. Sitten tarvittaessa kaivettu esille piironginlaatikosta, tai jostain Talotohtori -kirjan välistä, kun on yhteydenotto tullut ajankohtaiseksi.  


Tässä talven aikana olen remontoinut kahta vanhaa taloa, ja nämä kuvat on satakuusikymmentä -vuotiaasta maalaistalosta. Täällä rakennusperinteen asia ja talonpoikaistyyli on säilytetty hienosti.



Vanha lattialauta nostettiin nyt pois ja suoristin lattian koolausta ja lisäsin eristettä. Uusi lattialauta on neljä senttiä paksua ja noin kaksikymmentäviisi senttiä leveää kuusilautaa. Jykevä lattia ja näyttävä näinkin pienessä kamarissa.


Tyylikäs rapattupintainen pystyuuni, joka näyttää olevan käytössä.



Talon ikä näkyy hyvin kynnyspuiden kulumisesta.


Talonpoikaiset huonekalut inspiroivat minua. Tämäkin tuoli näyttää säilyneen hyvin ja on kulunut kauniisti, eikä sitä ole lähdetty onneksi entisöimään, saati maalaamaan.




Viimeiset kuvat on vielä alle satavuotiaasta ja suuresta maalaistalosta. Talo on tyylikäs ja hyvin säilynyt. Vanhoja kakluuneita on melkein joka huoneessa. Nyt sinne rakennettiin vesikiertoinen lattialämmitys. Minulle tuo työ oli uutta, mutta isäntä teki itse putkitöitä ja muuta siihen liittyvää. Minulle jäi timpurin työt ja muutaman huoneen seinien pinkopahvitus.

*****

Kevät tulee tänä vuonna vähän keikkuen, mutta toivotan lukijoilleni vielä mukavaa kevättalven jatkoa!

tv, Puusuutari

sunnuntai 6. tammikuuta 2019

Pieteetillä remontoitu

Yritän välttää turhanpäiväisiä vierasperäisiä sivistyssanoja, koska minun mielestä niiden käyttäminen kertoo useimmin käyttäjänsä sivistymättömyydestä. Tai ainakin sivistyneisyyden kapea-alaisuudesta. Mutta nyt kuitenkin halusin tässä otsakkeessa käyttää tuota nokkelaa ilmaisua, jonka synonyymejä olisi olleet arvostus tai kunnioitus. Niitä kuitenkin on rakennusperinteen asiasta puhuttaessa viljelty jo riittävästi. Lisäksi remontti sanalle rakentamisessa on jossain yhteyksissä annettu vähän samansuuntainen painolasti, kuin saneeraamiselle. Kuitenkin itse käsitän saneeraamisella rakennuksen modernisointia, jossa materiaaleiksi tuodaan usein kaikkea ongelmajätteistä kierrätettyä rakennusmateriaalia. Ehkä myös kiertotalouden nimissä. Mutta remontti sana on kielessämme lainasana venäjän kielen sanasta remont, joka tarkoittaa korjaamista. 


Olin loppuvuoden remonttihommissa vanhassa ja isossa maalaistalossa, joka nyt satakuusikymmentä vuotiaana seisoo vielä komeasti paikallaan, ja monisatavuotisella rakennuspaikalla. Varmaan monenlaista modernisointia ja huolimattomuutta on tämänkin talon historiaan kuulunut, mutta nykyinen isäntäväki on sitä jo useiden vuosien ajan taitavasti ja perinteisesti talon historiaa arvostaen kunnostanut. Tekijöinä on ollut talkooväkeä ja myös joku alan firma.

Kuitenkin nyt joitakin vuosia myöhemmin, oli tehtyihin remontteihin jäänyt isäntäväelle vähän tyytymättömyyttä, ja salin lattia ei ollut riittävän tukeva tai jäykkä. Pinta-alaa salilla on liki kuusikymmentä neliötä, ja sen lattian alla ja rakenteissa on aikanaan kasvanut lattiasieni. Tämä haitallinen vieras tunkeutuja on kuitenkin sieltä onnistuttu silloin häätämään.

Kun lattiarakenteita nyt avasin, pistin merkille seuraavia seikkoja sen rakenteesta. Pituutta huoneella on liki kahdeksan metriä. Keskilattialla alimmaisena kulkee pituussuuntaan noin kolmekymmentä senttiä paksu kannatinhirsi, eli palkki. Se on keskivaiheiltaan tuettu maaperään kiviperustalla. Ulkoseinän päädystä tämäkin palkki oli lahonnut, ja se oli hyvin korjattu.

Tämän palkin päällä kulki huoneen poikittaissuunnassa noin kaksikymmentä senttiä paksut lattiakannatinhirret, eli palkit. Niillä pituutta noin seitsemän metriä, ja ne on siis tuettuna kesikohdaltaan alimman kannatinhirren päällä. Näillä palkeilla on kuitenkin noin metrin verran väliä toisiinsa, eli aika harva jako, niinkuin vanhoissa taloissa on tavallista.

Nämä poikittaiset palkit on myös olleet päistään lahonneet, koska seinien alahirret on olleet lahot, ja niitä on uusittu. Tässä ensimmäisessä kuvassa on niiden korjaustapa vahvan kulmaraudan kanssa, joka ei ole mielestäni kovin hyvä. Eli lattiankannatinhirsi ei ole enää lovettuna alimman seinähirren päälle, vaan kannatinhirsi on poikki tuosta kohdasta. Tuenta on nyt näiden kannatinhirsien kyljessä täkkipulttien kanssa. Tuki pitäisi olla kannatinhirren alla, ei kyljessä.

Vielä kun ylempien kannatinhirsien jako on sen metrin, ja jänneväliä jää vielä kolme ja puoli metriä keskilattiasta ulkoseinään, olisi ollut paras tapa jakaa näitä painoja tekemällä huoneen pituussuuntaiset anturat maapohjalle ulkoseinälinjan viereen, ehkä vajaa metrin sisemmäs.
Sitten ylempien kannatinhirsien tuenta anturan päältä hirsipalkin alapintaan. 


Ylempien kannatinhirsien päällä on ollut vanhalla tavalla umpilaudoitus, ja se tähän oli tehty nytkin. Kuitenkin vanha laudoitus on usein ollut vähän paksumpaa, eli kantavampaa sahatavaraa, kuin nykyinen.

Tämän laudoituksen päälle oli tehty lattiakorkeuteen koolaus, eli lattiajuoksut, ja ne oli tuettu pystypalikoilla tuon laudoituksen päälle.
Lattiajuoksut ja ylemmät lattiakannatinhirret ovat samansuuntaiset, mutta eivät osu missään kohdassa samalle kohdalle. Eli lattiajuoksujen tuenta oli lautojen päällä. Tuenta pitäisi olla aina kova kovan päällä.  Tässä olikin lueteltu jo aika monta seikkaa, että miksi lattia oli jäänyt vähän notkuvaksi.

Jos olisin ollut alusta asti tekemässä tuota lattiaa, olisin suositellut tekemään ne alemmat anturat ylempien lattiakannatinhirsien tueksi. Lisäksi naulaamaan tuon trossilaudoituksen samojen kannatinhirsien alapintaan, jolloin oltaisiin saatu lattiaan täytettä noin neljäkymmentä senttiä. Nyt täytettä on noin kaksikymmentä senttiä, mikä sekin on kohtuullinen, kunhan rakenne on tuulensuojatiivis.

Toisessa kuvassa on ristiinkoolaus, eli lattiatäytteet poistettiin vähäksi aikaa, ja nostin lattiajuoksut pois. Sitten tein huoneen pituussuuntaan koolauksen, nyt vain trossilaudoituksen ja paperoinnin päälle. Mutta naulasin niitä kiinni kannatinhirsiin laudoituksen läpi. Sen jälkeen lattiajuoksut samoille paikoilleen, missä jo olivat. Ristiinkoolauksella toivoin lattian jäykistyvän jo riittävästi, koska sen enempään purkamiseen ja remonttiin ei nyt ollut mahdollisuutta.



Tässä lattiassa oli käytetty täytteenä uutta turvetta ja selluvillaa. Nyt turve laitettiin vielä takaisin ja selluvillapurun tilalle laitoin selluvillaa levynä. Levynä selluvilla on mukavampi laittaa ja sen menekki on paljon helpompi laskea tarkasti. Turve myös on ihan miellyttävän tuntuinen materiaali lattiatäytteenä, mutta vain pölyäväisempi, kuin eniten käyttämäni kutterinlastupuru.



Lattialauta on tuli tähän taloon tilattuna Virosta. Se on kuusilautaa, paksuutta neljä senttiä ja leveyttä kaksikymmentäviisi senttiä. Lattiaan on tulossa vaalea maitomaali, eli kaseiinimaali.

Koska lattialauta on näin järeää, se myös antaa lisää jäykkyyttä lattialle. Edellisessä lattiassa oli käytetty kokoelmaerä vanhoja, vähän liian lyhyitä lattialautoja, ja siinä oli vielä jakolinja keskilattialla. Eli laudat oli samalta kohdalta poikki, ja siinä oli koko matkalla yksi poikittainen lauta välissä. Tuollaiset jakolinjat on kauniita yksityiskohtia, mutta tässä vähensivät vielä osaltaan lattian tukevuutta.


Seinissä oli vanha pinkopahvi ja niiden alla varmaankin alkuperäinen savirappaus. Pinkopahvin otin pois, ja savirappauksen päälle laitoin ohuen puukuitulevyn. Lattian ja katon rajaan, ja seinien kulmiin laitoin puulistoista kehykset pinkopahvien naulaamiselle. Ikkunoissa oli jo smyygit niiden kehykseksi. Eli kehykset on puukuitulevyn paksuiset ja samalla tasalla niiden kanssa. Näin lyhyempikin nupinaula tai niitti ottaa kovaan kiinni.

Seinät pinkopahvitin itse, ja olen kerran yhden pienemmän katonkin pinkopahvittanut yksin. Nyt kuitenkin katon tuli pinkopahvittamaan Kirsi Vesanen, nuori hippi, ammatillinen opettaja ja monialaosaaja Old School Life Style Oy stä. Itse toimin sen päivän apupoikana.




Viimeisinä töinäni ennen joululomaa vielä puolipaneloin ja tapetoin seinät. Kattoon tulee myös liitumaali, ja kattolistat, sekä seinän yläosa tulee samalla värillä. Sen jälkeen boordinauha tapetin yläreunaan, sekä simssilista puolipanelin yläreunaan. Katossakin käytin keräilyerän vanhoja holkkalistoja, sekä osan uutta. Pinkopahvitus ja tapetointi sopii minulle, mutta maalaamisen haluan jättää sen alan osaajille.

Nytkin ymmärsin, että tekemisiini oltiin tyytyväisiä, ja hommia jatketaan toisiin huoneisiin, kunhan muilta työmailtani ehdin. Yritän sovitella omaa ehtimistäni työnantajien tarpeiden ja kiireiden mukaan. Sillä tavalla pidän itseäni etuoikeutetussa asemassa tässä kohtaa elämässä, että työmaani ovat mielenkiintoisia. Toista se oli joskus nuoruuteni savotoilla.

perjantai 21. joulukuuta 2018

Mukavaa joulua ja reipasta uutta vuotta 2019

Toivotan rauhallista ja leppoisaa joulunaikaa kaikille lukijoille, entisille ja tuleville työnantajille, sekä yhteistyökumppaneille! Toivotan myös meille kaikille reipasta ja puuhakasta tulevaa vuotta, sekä terveyttä ja mielen virkeyttä kaikissa arkisissa toimissa!

Puusuutari


sunnuntai 9. joulukuuta 2018

Kun Vesalan mamma saunan sai


Sain miellyttävää kirjapostia itsenäisyyspäivänä, ja olenkin elänyt hetkiä sen jälkeen muistoissa muutaman vuoden takaisella saunatyömaalla. Rakensin silloin hirsisaunan Humppilaan, ja käytin siinä vanhan puretun talon hirsiä. Kirjan on saunan tyytyväinen omistaja ja kukkahattuhumanisti julkaissut itselleen ja lähimmäistensä muistoksi saunatyön vaiheilta. Sain siitä myös oman rakentajan kappaleeni kansilehtikirjoituksella.


Saatteena oli postikortti, jossa kaksi kaunista nuorta naista esittelevät Rautu-Sakkolan ja Pyhäjärven kansallispukuja tuon rakentamani saunan verannalla, eli rappusilla.



Kiitokset täytyy vielä esittää myös Tommy Tabermanille postuumisti, koska aikanaan hänen runonsa lisääminen blogiini kallisti vaakakupin edullisesti minulle. Eli minua kysyttiin tuohon työhön. Olen usein miettinyt, että olen viljellyt blogissani turhaa höpötystä ja sentimentaalisuutta. Ammatilliset seikat voisi esittää selkeässä asiajärjestyksessä omilla kotisivuilla. Mutta blogin kirjoittaminen on vähän henkilökohtaisempi juttu.
Tuon runon olen ymmärtänyt, että se kertoo ihmissuhteista ja kohtaamisten vaikeudesta. Sen kirjoitin silloin avoimuuspäissäni ja siinä tunnossa, miettimättä sille sen syvempiä merkityksiä. Vaimotchkani sanoo, että minulla on leveä sielu, ja joku joskus aikaisemmin, että minulla on kaunis mieli. Mutta kaikki lienee lopultakin vain harhaa ja tomua.


Muistan joltain nuoruuteni väkeviltä vuosilta, kun olin rautakourien mukana rakentamassa laivoja ja vielä vain elätin haavetta jostain nykyisen kaltaisesta ammatistani, edes harrastuksena. Minä vilttihattu, rohdinpaita, sarkahousu ja virsujalka, vääntämässä kaarelle saaristolaispaatin tammipuisia kylkilautoja. Peräpeililtä keulasteeville, ja kylkeä nostattamassa kölitukilta partaan korkoon. Tai kevättalvisessa metsässä värkkipuita valikoimassa.
Mutta myös hirsipytinkien timpraaminen mielessä siinteli. Sellainen miehen ja kirveen saumaton yhteispeli. 

Mutta laivahitsaajan työ oli palkkatyötä minulle silloin, kun nykyinen työni on elämäntapa ja intohimo tähän ajan oloon, ja nuoruuden idealismista huolimatta.
Telakalla joskus työpäivän lomassa, sosiaalitilojen pukukaapeilla istuessani evästauolla, kuuntelin kuinka pari vanhempaa rautakouraa keskusteli keskenään runoteoksesta, Teltantekijä ja Viisaan viini. Omar Khaijamin nelisäkeistä. Se keskustelun teema ja työympäristö ei jotenkin tuntuneet kuuluvan yhteen. Mutta ymmärsin, että myös telakkatyömiehen, rujon ja karhean ulkokuoren sisällä voi elää herkkä ja lämmin runopojan sielu. 




Tästä blogista löytyy paljon lörpöttelyä sauna-aiheista, kuin myös tämän saunan rakentamisvaiheista. Perustustyötä tähän saunaan en ollut tekemässä, vaan omalla tontillani sovittelin silloin yhteen hirsiä, mittojen ja piirustusten mukaan. Perustukset tässä on aika isonkin pommin kestävät. Eli hiekkaisella mäellä vähän pienempikin perustamissyvyys ja anturan paksuus riittää tämän kokoiselle mökille.











Muistan tuon huumaavan syreenien tuoksun. Niiden aika oli kukkeimmillaan, kun saunamökin hirsiseinät nousivat korkeuttaan. Aika tuomen kukasta syreenin kukkaan on ohikiitävä, jota ei usein kevään ja alkukesän kiireessä ehdi huomata. Kevättä ei tuolloin tainnut olla, vaan siirryttiin suoraan kevättalvesta alkukesään. Huhtikuun alkuviikolla vielä lumikinokset nousivat korkealle omalla pihalla, eikä päiväaurinko niitä sulattanut, vaikka levitin tuhkaa hangelle sinne, missä halusin aloittaa hirsikehikon värkkäämisen. Mutta huhtikuun kolmannella viikolla lämmin tuuli puhalsi ja pihakin oli kuiva. Sulanut lumi ei sitä edes kastellut. Niin on vuodet erilaisia keskenään.



Kun olin nuori, mielin palavin. Koin tutustua pyhiin, viisaihin. Ja kuuntelin, mut aina palasin. Samasta ovesta, kuin meninkin.

Sain elon tiellä ihmisiä monta tuttavaksi. Mut onnellisia näin lajia vain kaksi. Oli toinen tarkoin selvillä hyvästä ja pahasta. Ja toinen niistä hullua ei tullut hurskaammaksi.

Omar Khaijam







Elämisen maku saapui saunakamariin. Vanhan hirsiseinän pintaa katsellessani, muistan aina sen tarinan, kuinka sen kertoja oli lapsena ollessaan katsellut harmaantunutta hirsipintaa ja seurannut lykkyluukusta siintäneen valon liikettä siinä. Lapsella oli aikaa ja mielenmalttia seurata aurinkokellon liikettä, sekä mielikuvitusta ja ajatusleikkiä sen seuraamiseen. 



Löi siitä simaisen löylyn. Mesilöylyn löyhäytti. Läpi kuumien kivien.

Kun soivat kiukaan mustat urut. Unhoittuvat arjen surut.

Nämä kaksi saunarunoa on jääneet mieleeni niistä saunoista, joissa olen elämäni aikana kylpenyt. Ensimmäinen lienee Kalevalan runomitalla.








Mikäs kiire tässä, valmiissa maailmassa. Mutta loppuun musiikillinen tuokio maestron omalla äänellä. Tommy Tabermann, Niitylle minä sinut veisin