perjantai 12. elokuuta 2016

Elokuun illat

Näihin iltoihin liittyy paljon muistoja kuluneista vuosista, menneistä kesistä ja loppukesien illoista. Paljon mukavia muistoja, mutta myös tietynlaista haikeutta. Minulla ne tunnelmat pukee sanoiksi parhaiten ja vuosi toisensa jälkeen Anneli Saariston esittämä laulu, joka soi mielessäni jokaisen elokuun tullessa. Klikkaa otsaketta. 


Hämärän tunnit ja hämärän tunnot
on tuttuja kulkevan
Pimeän puolella päivää
vain lepakot näkevät 
sun oven sulkevan

Elämän kevät ja valoton yö
eikä sanoja yhtäkään
Levähdät olkaani vasten
on lämmennyt poski
Pian yöhön taas yksin jään

Elokuun illat
järjen ne vie
Sydän niin täysi on
Nää illat
harhaako lie
Oikkuja kohtalon

Hämärän hetkenä
elokuun huumassa
Sydäntä kuule en
Lentäen veri käy suonissa
hulluna huutaen 
Sitä mä kuuntelen

Elokuun illat
järjen ne vie
Sydän niin täysi on
Nää illat
harhaako lie
Oikkuja kohtalon

Elämän kevät ja valoton yö
rakkautta siitä teen
Pimeän puolella päivää
vain lepakot näkevät
sun oven sulkeneen

Elokuun illat
järjen ne vie
Sydän niin täysi on
Nää illat
harhaako lie
Oikkuja kohtalon




Kuvituskuvana tekemäni puiset portaat kuluvan elokuun illassa.

perjantai 8. heinäkuuta 2016

Puukarhuja Pöytyältä

Kirjoitin ensimmäisestä veistämästäni puukarhusta reilu pari vuotta sitten. Tänä kesänä se harrastus on saanut jatkoa. 



Toinen veistämäni karhu ei olekaan enää niin nälkiintyneen näköinen. Vain hunajapurkki jäi etukäpälien välistä puuttumaan.




Kolmannen karhun kanssa harjoittelin partakauluksen tekemistä. Pölleissä oli riittävästi paksuutta, mutta vähän lyhyeksi ne oli sahattu.





Kolmas karhu tervattuna.





Ensimmäinen veistämäni karhu on kotipihallani ja katselee tänä kesänä tielle päin. Kyllä tämä harrastus ja moottorisahaveistämisen harjoittelu jatkuu vielä. Kun ja jos jatkoa tulee, niin voin lisätä niitä kuvia tähän tekstiin.

Yhteystietoni:

puusuutari(at)gmail.com


LISÄYS 26.8.2016

Tämä nalle on nyt viimeisin veistämäni. On kyllä muistanut hunajapurkilla käydä! Tuota karhun oikeaa muotoa täytyy kyllä opiskella ja koittaa löytää sitä puun sisästä.


torstai 9. kesäkuuta 2016

Vanhassa vara parempi

Tuosta otsakkeen kuluneesta lauseesta huolimatta vanhat puuhöylät on oikein toimivia ja käyttökelpoisia työkaluja. Tässä kuvia vanhoista sellaisista, joita olen kirpputoreilta vuosien aikana keräillyt. 




Näissä kuvissa on kyntehöyliä ja viisi vasemmanpuoleista on samaa sarjaa. Niillä voi höylätä listaan, tai vaikka näkyviin jäävään kattokannatinhirteen helmireunan. Siis sen helmipanelista tutun helmen. Joka höylässä on eri kokoinen helmi. Itse olen joskus kaivannut vastaavaa terää yläjyrsimeen, mutta en ole kovin paljon nähnyt vaivaa sen etsimiseen. Helmireuna sopii mielestäni hyvin myös ovikarmin sisäpuolelle.
Oikeanpuoleisissa höylissä on suora terä, sekä terä ikkunapokalle.





Alemmissa kuvissa on tavallisia puuhöyliä. Pari vähemmän käytössä ollutta peruskoulumallia, mutta myös muutama vanhan puusepänliikkeen jäämistöstä. Sitten nuo kaksi erikoishöylää, jotka itse askartelin joskus parikymmentä vuotta sitten tavallisista puuhöylistä, kun vielä haaveilin puuveneenveistäjän ammatista. Erikoishöylät ylemmässä kuvassa vasemmalla, ja ne on keula- tai perärangan steevien höyläämiseen tehty.

Lisään tähän:

Nämä helmihöylät on stanssattu nimelle G.Davis, eli valmistajan mukaan. Tuon yhden linkin mukaan kommenteissa ne olisi noin 1820 - 1830 -lukujen paikkeilta Englannista.


keskiviikko 8. kesäkuuta 2016

Projektityösopimus

Tässä kuvakoostetta alkukesältä, kun aloitin vanhan pihasaunan kunnostamista. Omat työmaani on aina projektityösopimuksia, ja tässä sovittiin kolmen viikon työsuhteesta. Eli tehdään sen verran, mitä siinä ajassa ehtii. Projekti voi olla myös, että tehdään remontti tiettyyn pisteeseen, tai kokonaan valmiiksi. 




Tämä työ on korjausrakentamista ja mielestäni siinä voidaan puhua myös remontista. Tämä saunaremontti on kyllä aika perusteellinen. Remontti -sana on lainasana venäjän kielestä ja se tarkoittaa korjaamista. Remontti -sanan synonyymi on myös restaurointi. Konservointi meneekin jo hifistelyn puolelle, eikä näillä työmailla hifistellä.  


Vanha hirsikehikko oli aika tavalla painunut ja osiltaan myös lahonnut. Tuntui kuitenkin mielekkäämmältä olla purkamatta sitä ja vain nostaa, sekä vaihtaa lahonneita puuosia uuteen. Kehikko nousi puoli metriä ja tuenta oli kehikon sisäpuolella. Siten kaivinkone sai tehdyksi tasaiset pohjat myös kehikon alle uusia perustuksia varten.






Työ oli hyvä jättää tähän pisteeseen ja sitä jatketaan myöhemmin, Suunnittelin omaa tekemistäni myös siten, että projektisopimus tuli täyteen ja mikään kohta ei jää hankalaan vaiheeseen. Vanha kehikko lepää nyt uusien hirsien päällä tukevasti ja tapitettuna.


tiistai 26. huhtikuuta 2016

Lattiakello 1853

En ole paljon taloni sisustamisesta kirjoitellut, mutta jotain tekee nyt mieli näyttää. Kun talo on kellonsoittajan entinen ja itseänikin on aina kiinnostanut vanhat tavarat ja mekaniikka, niin silloin vanhaan tupaan sopii mielestäni vanha kaappikello. Muutenkin tykkään sisustaa vanhoilla talonpoikaisilla huonekaluilla. 

Valokuva on kyllä huono, eikä siitä värit näy kunnolla. Pitäisi investoida siinä nykytekniikkaan ja digijärkkäriin, tai studiovaloihin. Vanhoja filmijärkkäreitä, optiikoita ja salamalaitteita on kyllä yksi kaapillinen, mutta niistä ei ole tässä apua. 

Kellon kruunu on saman vihreä, kuin jalkalista, kellotalun kehys ja peilioven keskiosa. Ovessa alaosassa on teksti Michel Michelsson ja yläosassa oli vuosiluku, joka jäi hieman epäselväksi, koska siinä oli myös kuukausi ja päivä. Mutta vuosi oli kyllä 1853. Sitä ei kuitenkaan enää lisätty.  

Kellon historiaan liittyy jotenkin Vanhalinnan kartano Liedossa, mutta sitä en tullut riittävästi painaneeksi mieleeni, kun kellosta kauppaa tein. Kello oli kuitenkin tärvelty maalaamalla kaiken yli jollain miranolilla. Pohjia oli myös hiottu ja kitattu. Päällimmäisen maalikerroksen alta kiilsi kuitenkin tuo vuosiluku, josta syystä sen entisöinnistä kiinnostuin. Ostin kellon tori.fi kautta ihan edullisesti. 

Vein kellon entisöitäväksi Wanhan Restauroinnin Susannalle. Kellosta löytyi miranolimaalikerroksen alta kolmekin vanhempaa maalikerrosta. Tammi- ja mahonkiootrausta, sekä alimmaisena alkuperäinen väriaihe, jonka mukaan Susanna entisöi kellon. Olen työhön oikein tyytyväinen. 

Kellon koneisto ei ole varmaankaan alkuperäinen tässä kaapissa, koska heilurin linssi roikkuu alempana, kuin millä korkeudella kaapin oven pyöreä ikkuna on. Kumpi sitten on vanhempi, en osaa sanoa. Koneiston otan itse pöydälle, ehkä ensi talven iltapuhteiksi ja puhdistan, sekä öljyän sen. Tuskin siellä kuitenkaan on sarjanumeroita, josta ikää voisi päätellä. 

Kellotaulu oli maaliltaan hituloitunut ja lohkeillut, kun kellon ostin, mutta vielä alkuperäinen. Maalipaloja irtoili siitä ensimmäistä kertaa, kun sen kotiin ajoin. Keräilin niitä maalinpaloja pakettiauton takaosasta ja tein kellotaulun kanssa palapelityötä. Kaikki oli tallella. Irroitin ja liimasin käpristyneitä maalinpaloja takaisin paikoilleen ja päällimmäiseksi sivelin sellakka -kerroksen.  





Kello on Mora kaappikello, joita on aikanaan valmistettu Ruotsissa Taalainmaalla, Moran maalaiskunnassa 1700 ja 1800 -lukujen aikana. Silloin talonpojilla maa ei tuottanut riittävää toimeentuloa, joten yritteliäisyys ja yhteishenki tuotti ruotsalaisen kellotuotannon historiaa. Kellot olivat aikansa sarjatuotantoa, koska jokainen tekijä oli erikoistunut jonkin tietyn osan valmistamiseen. Pirteissä ja tuvissa riitti askaretta maatöiden ohella, iltaisin ja vapaa-ajan hetkinä. Ja jossain niistä oli kellojen lopullinen kokoonpano.

Tämä kello on 230cm korkea, eli aika näyttävä vanhan talon tuvassa.


maanantai 25. huhtikuuta 2016

Terassikauden aloitus

Sopivasti sain terassin tehtyä ennen isompia räntäsateita, joita sääkartta näytti nyt alkavalle viikolle lupaavan. Tänään maanantaina aamulla sitten räntäsohjoa olikin kotipihalla ihan riittävästi ja lisää satoi vielä aamupäivällä. Jatkoin työviikkoa sitten viikonlopulla ja sunnuntaina puolenpäivän aikaan, kun viimeisiä kaidepienoja ruuvasin, niin raekuuro ripotteli kevyesti niskaan. 
Työviikko tämän terassin parissa oli sikäli reipashenkinen, että kuljin ja kuljetin työkalut ja tarvikkeet tikapuilla kulkien katolle, vaikka sisäkauttakin olisin päässyt ja saanut kulkea. Mutta olen varmaan vähän erikoinen timpuri, kun tykkään kulkea työmaalla, kuin varas yöllä. Eli sillä tavalla, että talonväki ei paljon huomaisi olemassaoloani, paitsi terassin valmistumisesta. 




Vanha terassi oli purettu aikaisemmin pois ja katto korjattuna uudella huopakatteella. Alkuperäisessä rakenteessa kuistin runkotolpat jatkui ylös asti terassin tolppina, eli niissä oli hyvä ja huono puolensa. Silloin terassi oli kyllä tukeva, mutta tolpan juurissa oli ongelmakohta vesivuodoille. Nyt huopakatto on ehjä ja yhtenäinen ja terassi lepää katon päällä. Kyllä terassi nytkin on tukeva.
Tolppien alapäät tervasin ja muutenkin löysin tuohon käyttöön punertavaa tiheäsyistä mäntyä.




Keskimmäisessä tolpassa yläkaidepuu jatkuu yhtenäisenä kulmatolppien välillä, jotta kaide olisi tukeva. Tolppa on siis poikki yläkaidepuun kohdalta. Jos yläkaidepuu olisi ollut poikki ja tolppa yhtenäinen, olisi siihen tullut ns. nivel tai sarana, jolloin yläkaide olisi taipunut nojatessa ulospäin. Siitä käytöstä sitten väsynyt ja rasittunut. Eli pidemmän päälle käytössä vaarallinen. Tällaisen rakennesuunnitelman tekee timpuri ennen työn aloitusta, kun asiaa vähän fundeeraa.





Terassin tolppien nokat tein alkuperäisen mallin ja talon hengen mukaan tyyliteltynä, eli Jugend -henkeen. Tältä terassilta avautuu näköaloja pitkälle ja muuttuvassa kulttuurimaisemassa. 


tiistai 19. huhtikuuta 2016

Villa Pöksy

Aika hauska nimi mummonmökille tuo Villa Pöksy. Talo on virallisempien tietojen mukaan valmistunut 1920, ja vanhoista hirsistä silloin uudelleen pystytetty. Mutta taaskin talo kertoi timpurille jotain, mitä aikakirjat eivät muualla kerro, eikä aikalaiset ole enää kertomassa. Mutta se mikä näkyi päälle, pisti silmään, ja ilmeni sisäilmaongelmana, purettiin nyt pois. Eli lasivillainen lisälämpöeristys talon päädyssä. Hirttä oli korjattu kevytsoraharkoilla ja päädyt muutenkin pullistettu hirsikehikon tasakerran alapuoliselta osalta.  




Lattia talossa on hyvin lähellä maata, eikä ryömintätilasta ole tietoakaan. Mutta täytepohjan kannatinlaudoitus on paksua lankkua ja riittävän kovaa, että en lähtenyt sitä purkamaan. Tässä oli ajatuksena tehdä taaskin ne tarpeelliset korjaukset, ja jättää tarpeeton rikkominen tekemättä. Eli sen ohjeen mukaan, joka kuuluu:

Älä korjaa kunnossa olevaa. Älä uusi korjattavissa olevaa.

Lattiat on Pöksyn sisällä hypähdeltäessä niin tukevat, kuin olla kuuluukin. Eli ei ole syytä olettaa, että kannatinhirret olisi lahoja, vaikka tuuletustila on pieni. Lattian on ehkä pelastanut sekin, että siihen ei ole koskaan laitettu kokolattia- muovimattoa, vaan hengittävämpi korkkimatto.
Täytteen päällä ja reunoilla on  jotain hiiltynyttä olkea. En tarkkaan muista, että mistä se oli peräisin, mutta oma tarkoituksensa silläkin on ollut.







Seinän suurimpia vinouksia oikaisin silmän ja linjanarun avulla. Vaaterilinjoja en katsonut.




Ikkunan yläpuolinen tippalauta on hyvä laittaa myös ulkovuorilaudoituksen alle, niinkuin kaikki muutkin tippapuut. Itse käytän 15 asteen kallistuskulmia näissä tippapuissa, koska se on omissa sirkkeleissäni selkeästi merkitty kallistuskulma, silmälle sopiva ja lähellä oikeaa.




Sitten kun taaskin vanha kivijalka oli vuosikymmenien aikana levennetty, niin teen siihen tippalankun niin leveänä, että sen tippanokka ylettyy kivijalan ts. sokkelin ulkoreunalle. Lasken myös tippalankun ihan siihen kivijalan päälle, että vesisade ei enää vinosti satamalla pääse kivijalan päälle.

Usein vanhoissa taloissa on tämän tippalankun alapuolella parikymmentä senttiä väliä kivijalkaan ja siinä välissä toinen tippalankku lappeellaan hirressä kiinni. Siitä esimerkkikuva löytyy täältä.
Mielestäni vanhan mallin mukaan ei kannata tehdä, jos vanha on tehty väärin. Pelkkä estetiikka ei saisi olla syynä korjata väärin.






Talo on parisataa vuotiaan pappilan naapurissa ja sen vanha torppa. Hirsiseinissä on näkyvissä, että sen sisäkatto, eli välipohja on joskus nostettu parikymmentä senttiä, koska vanhojen välipohjan kannatinhirsien kolot on näkyvissä katonrajassa. Myös pönttöuunin viereisessä nurkassa on näkyvissä savilaastin värjäämä kulmaus. Siinä on varmasti ollut talon aikaisempi tulisija, eli leivinuuni helloineen. Huone on siis ollut tupa, vaikka nykyään olohuone. Pienempi huone on sitten ollut kamari, joka nyt on keittiö. Näitä tilojen käytön muutoksia olen nähnyt useissa tämän ikäisissä ja kokoisissa taloissa

Myös ovilistat ja jalkalistat oli kiinnitetty vanhoilla leikatuilla nauloilla, eli liki sata vuotta sitten. Ikkunat onkin ehkä viime vuosikymmeneltä. Mutta veikkaan tuota talon virallista tietoa rakennusvuodesta, että siihen on tehty silloin 1920 suurempi remontti, jollain talon olemassaolo on myös laitettu muistiin kunnantoimiston kirjoihin ja kansiin.




Vanhoissa pinkopahveissa ja naulariveissä oli työläs irroittaminen, kun muovitettujen liisterien ja tapettien pelossa niistä haluttiin päästä eroon. Vanhat naulat on hyvä saada uuden pinkopahvin alta pois, koska ne helposti jäisi sinne pullistelemaan näkyviin. naulat voi myös lyödä puun tasalle, mutta kun siellä on pinkopahvia naulan kannan alla, niin poistaminen on helpompi ja nopeampi tapa kuitenkin.

Nyt onkin muutamassa vuodessa pinkopahvien ja nupinaulojen hinnat lähes tuplaantuneet. Itse olen aina suositellut Challenge -nupinauloja, koska en ole muita nupeja niin kelvollisina pitänyt. Mutta kun niidenkin hinta on ns. marmoritiskillä pompannut vähän turhan ylös, niin olen päättänyt hankkia tulevaisuutta varten siihenkin sopivan hakasnaulaimen. Sen seurauksena tulee työ tehostumaan entisestää,