keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Ikkunat kuntoon ja vähän muutakin

Vanhan kellonsoittajan talon korjaustyö alkoi hiljakseen vasta seuraavana kesänä sen hankkimisesta. Mitään kiireellistä siinä ei varsinaisesti ollut tehtävänäkään, vaan talo olisi pysynyt hyvin ryhdissään vielä joitakin vuosia.

Savupiippu oli ollut vailla hattua, ja siitäkin syystä sadevesi oli huuhtonut vuosikymmenien aikana hormeja puhtaaksi, myös muurauslaastista. Ylimmät hormien väliset tiilet olisivat voineet kaatua hormiin ihan piankin, joten se oli kiireellisin työkohde.
Tässä työssä on hyvät työkäsineet sellaiset kumiset sormikkaat. Hormit kannattaa harjata puhtaaksi irtoavasta aineesta ja hormiin voisi työntää vaikka superlonipalasen niin syvälle kuin käsivarsi ylettyy. Kuitenkin siten, että sen voi vetää massaamisen jälkeen sieltä pois. Sitten vain kädellä hiertäen sopivan jäykällä muurauslaastilla hormin saumoja ja koloja täyttämään. Putoileva laasti jää superlonin päälle, eikä tuki hormin mutkia.

Savupiippu oli ensiapunsa saanut, kun tein siihen vielä sadevesihatun. Sen taivuttelin polvenpäällä kerrostalon olohuoneessa televisiota samalla vilkuillen. Olen kuullut, että naiset tykkäävät joskus kutoa sukkia televisiota katsellessa, mutta kyllä siinä voi vaikka piipunhattuakin taivuttaa. Työkaluiksi riittää papukaijapihdit ja peltisakset.
Piipunhattu ei ole välttämätön talossa, jossa tulisijat on säännöllisessä käytössä ja piippu kunnossa.

Vanha tiilikatto oli hyvin säilynyt ja tasaisesti vanhentunut. Yksi kattotiili oli lähtenyt piipun juuresta joskus liukumaan alas, ja rikkonut toisen mennessään kuistin katolta. Eli tässä vaiheessa laitoin kaksi vanhaa ehjää kattotiiltä rikkinäisten tilalle ja katto oli taas ehjä.
Mielestäni vanhalle tiilikatolle kannattaa käyttää korjaustiilinä vanhoja tiiliä. Kun sitten myöhemmin maalasin tiilikaton, huomasin hyvin sen eron, miten maali tarttuu eritavalla vanhaan kuluneeseen tiileen, kuin uuteen. Eli vanhalle tiilikatolle tarkoitettu maali tarttuu paremmin juuri siihen kuluneeseen vanhaan tiileen, kuin uuteen vastaavaan.
Jos haluaa käyttää tai valmistaa uusia tiiliä, kannattaa uusia kaikki kerralla ja rakentaa samalla uudet tiiliruoteet. Varmasti paras aluskate olisi nelinkertainen pärekatto uudelleen tehtynä. Vanha pärekatto täälläkin on alla.

Näiden töiden lisäksi vielä samana kesänä olin aikonut kunnostaa ikkunakarmit ja ulommat pokat talon sisäpuolelta työskennellen kun vanha lattia on vielä paikallaan. Kaikki ikkunat ei tarvinneet suurta remonttia, vaan suojaisammilla seinustoilla vain pokien irroitus, puhdistus, uudelleen kittaus ja maalaus. Kuitenkin tuvan kumpikin ikkuna ja perimmäisen kamarin toinen ikkuna piti irroittaa karmeineen, ja rakentaa osa karmiakin uudestaan. Myös seinässä karmin alapuolista hirttä, eli ikkunapenkkiä piti tuvassa korjata.

Kun sitten ikkunat tuli kunnostettua, ei tuuli ja sade päässyt piiskaamaan sisälle. Vanha ulkovuorilauta sai jäädä paikalleen, ja sitä kannattaa purkaa aina sitä myöden, kun uutta ulkovuorausta tekee. Eli vaikka seinä kerrallaan, ja vanhaa hirsirunkoa turhalta kastumiselta säästäen.











Pahalta tuntui katsella tässä menneenä syksynäkin, kuinka hirsitalovanhus täällä mailla oli riisuttu kesän aikana hirsipinnalle, ja myös vesikatto oli purettu pois. Kesä ja syksy oli erittäin sateinen ja vanha hirsi imee itseensä vettä pesusienen lailla. Alkutalvesta siihen oli saatu uusi vesikatto päälle ja tuulensuojalevyt seiniin, mutta rakenteet varmaan uivat märkyydestä vielä ainakin kuukausia. Toivon vain, että siihen taloon ei olisi laitettu mitään höyrynsulkuja, joka estää kosteuden pois haihtumisen. Siinäkin tapauksessa kosteus ja lämpö on ymmärtääkseni homeille ja sienille parasta kasvualustaa, jos ei kostea rakenne pääse pian kuivumaan.

Myös kylpyhuoneen voi rakentaa ilman höyrysulkuja ja vesieristyksiä, niinkuin tännekin rakensin, yksinkertaisesti ja helposti. Se on oman kirjoituksensa aihe.

Kun tässä kerrottu remonttikesä oli lopuillaan, ehdin vielä aloittaa vanhojen notkahtaneiden lattioiden purkamisen, mutta siitäkin tuonnempana.



keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Autiotalon kunnostus asuttavaksi

Niinkuin tuolla vanhemmissa kirjoituksissani jossain kertoilinkin, niin vanhan kellonsoittajan autioitunut talo ei antanut minulle rauhaa, ennenkuin ensi kerran kahlasin sen ruohottuneen pihan poikki ja astuin sisälle. Jo notkahtaneen kuistin sisäportaille astuessani tiesin, että tästä olisi vaikea astua takaisin. Varmasti monia näkymä ei olisi viehättänyt vähääkään, mutta itse katselen tällaisia nurkkia aina sillä silmällä, miltä ne on joskus ehkä näyttäneet, ja miltä ne taas pienen puuhastelun jälkeen voisivat näyttää. Talo oli heti kunnostamista vaille valmis.
Nyt en kerro enempää, vaan annan kuvien kertoa, miltä täällä näytti heinäkuussa 2007.