sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Mukavaa joulua ja hyvää uutta vuotta 2015!

Elämä on soljunut puusuutarin mökissä hitaanlaisesti loppuvuoden ajan, mutta uusi vuosi tuo varmasti taas uutta tuulta purjeeseen.

Toivotan kaikille lukijoilleni mukavaa ja rauhallista joulunaikaa, sekä toivorikasta ja puuhakasta alkavaa vuotta!






perjantai 7. marraskuuta 2014

TM Rakennusmaailma haastattelee


 

Sain mukavan yhteydenoton lokakuun alkupuolella, kun TM Rakennusmaailman toimittaja soitti minulle ja pyysi saada haastatella seuraavaan lehteen vanhan talon lattioiden kunnostamisesta. Sellaiseen kysymykseen ei voi oikein olla suostumatta, samalla kun pyrkii omalla tavallaan edistämään vanhojen talojen kohtuullisen kunnostamisen ajatusta, mutta myös markkinoimaan omaa työpanostaan. Lehti 10/2014 on ilmestynyt ja annoin siihen käyttöön kuvia työmaaltani, joista tässä blogissa olen aikaisemminkin kirjoittanut. 




Sama tuvan lattia purkuvaiheessa ja valmiina. Leivinuunin pinnan myös tasoitin ja muurasin suuluukun paremmin kiinni. Leivinuuni oli kokenut ilkivaltaa, mutta on nyt taas nuohoojan hyväksymä.
Myös tuvan katto, eli yläpohja oli uunin päältä isolta osalta lahonnut vanhoista vesikattovuodoista johtuen. Siihen teetin uutta helmipanelia vanhalla mallilla ja korjasin tai vaihdoin kannatinpalkkeja, eli hirsiä. 


Koska alimmat kannatinhirret lattiassa, eli alapohjassa oli lahonneet ja eri huoneiden lattiat tukeutuu usein samoihin kannattimiin, oli viereisten kamarien lattiat myös täytepohjaltaan vajonneet.


Omaani, eli kellonsoittajan vanhaan taloon tein lattiat samalla periaatteella uusiksi. Eristeeksi käytin kuivaa kutterinpurua, ts. lastua. Ilmansulkupaperointi saa olla vähän enemmänkin limitetty, kuin kuvasta voi päätellä.

Korjaan ja remontoin vanhoja taloja työsopimuksella, eli verokortilla. Työni on alv -vapaata ja kotitalousvähennyskelpoista. Työssä noudatetaan rakennusalan työehtosopimusta ja palkkojeni laskemiseen minulla on sopimus tilitoimiston kanssa, eli siitä ei koidu vaivaa työnantajalle.
Itselläni on myös kaikki työssäni tarvitsemat työkalut ja tarvikkeet. Rakennusmateriaalin hankinta on työnantajan tehtävä, mutta sen kuljetuksessa työmaalle voin olla käytettävissä.

Olen kiinnostunut pienemmistä ja suuremmista projekteista vanhojen talojen työmailla Auranmaan ja ympäristön alueella, eli Turun ja Loimaan ympäristössä.

keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Leivinuunin arinan korjaus

Meillä vanha leivinuuni on kohtuullisen hyväkuntoinen ja on ollut kovassa käytössä talven pakkasilla lämmittämisessä. Uunit ja muurit on talon alkuperäisiä, eli reilut kahdeksankymmentä vuotta vanhoja. Leivinuunissa on tullut poltettua vanhoja puolilahoja hirrenpätkiä ja muuta purkutyöstä jäänyttä. Ei kuitenkaan maalattua puuta, jota olen polttanut hellassa. Näillä purkutöistä jääneillä puilla on talo pysynyt lämpimänä useamman talven. 




Leivinuunin pohja, eli arina oli painunut vähän epätasaiseksi, vaikka olikin ehjä. Sen pinta oli myös hauras, johon ei olisi viitsinyt laittaa leipää paistumaan. Epätasaisuus ei oikein kuvassa näy.


Uunin laki, eli holvi on vielä ehjä. Tiilet on viistetty kiilamaisiksi, jolloin ne pysyvät tuossa holvikaaressa, eikä putoamisen pelkoa ole. Jos ja kun sieltä palasia putoaa, niin johtuu se tiilien murenemisesta. Tällaisen vanhan leivinuunin purkaminen ja uudelleen muuraaminen on usein vähän hankala työ, koska savupiippu on muurattu suoraan leivinuunin päälle. Joskus pitäisi purkaa myös savupiippu, ennenkuin pääsee käsiksi kunnolla leivinuuniin.


Ajattelin nyt nostaa vanhat arinatiilet pois ja laittaa sinne tilalle uudet punaiset poltetut tiilet. Vanhat arinatiilet on myös omalla tontilla pahnojen päällä kuivatettuja ja miilussa poltettuja tiiliä. Uunin tiilet on valikoitu siten, että lähempänä miilun kuumempaa keskiosaa poltetut tiilet on käytetty uunin sisäosissa. Näin kertoi naapurin vanhaisäntä, joka on itsekin tiiliä aikanaan polttanut oman talonsa uuneihin ja muureihin.

Vanhoissa uuneissa on perinteisesti jostain syystä käytetty arinan alapuolisessa täytössä lasia ja merisuolaa tasoituksena tiilien alla. Veikkaan itse, että rikkimenneet lasit on vain piilotettu sopivaan paikkaan tällaisen muurauksen täytöksi. Vähän ikkunalasia ja vanhoja rautanauloja tuli tässäkin vastaan. Merisuolan uskon jollaintavalla pehmentävän lämpöä arinatiilissä, vai mikä sen tarkoitus sitten lieneekin.  


Kuitenkin pieni laiskuus iski, koska kurkottaminen uunin perälle tuntui aika hankalalta. Uunin perimmäiset tiilet ovat kuitenkin paremmin suorassa, kuin keskiosalla olleet. Jätin siis perimmäiset tiilet, samoin kuin etummaiset tiilet, jotka näyttivät menevän suuluukun kehyksen alle.

Arinatiilien alapuolisessa täytössä on pieniä kiviä ja hienoa maa-ainesta lasinpalojen ja rautanaulojen lisäksi. Tasoitin sen pinnan nyt hiekalla.


Pari koloa tuohon etualalle jäi vanhoihin tiiliin, jotka täytin saviuunilaastilla. Uunin keskiosa on nyt sen verran tasainen, että siihen voi laittaa limpun tai pitsan paistumaan. Nyt täytyykin jatkossa leivinuunissa polttaa vain puhdasta puuta.

Olen kuullut, että tällaisia uunin arinoita valetaan myös tulenkestävällä valumassalla ja sitä pidän aika huonona tapana. Ensinnäkin luulisin, että valumassa olisi paistamiseen liian tulinen. Toisekseen, valumassa sisältää alumiinia, eli raskasmetallia, jota en leipääni tai pitsaani hieroisi. Leivinuunin holvin voi valumassalla tehdä, koska leipomukset ei ole sinne kosketuksissa. Kolmanneksi, niin tällä tavalla korjattuna voi uunin arinaa korjata vielä useastikin. Valumassalaatta uunin pohjalla on aika lopullinen, eikä sen poistaminen sieltä ole edes mahdollista. Myöskään palovillasuikaleet ei mielestäni kuulu leivinuunin sisälle.


lauantai 27. syyskuuta 2014

Rakennusperinteen opinkappaleet

Vanhojen talojen omistajien ja rakennusperinteen asialla puuhastelijoiden kanssa on itselläni syntynyt paljon mielenkiintoisia keskusteluja, sekä omia ajatuksia niiden keskustelujen pohjalta. 
Usein asianharrastajilla, kuin myös ammatissa työskentelevillä menevät käsitteet hieman sekaisin. Niissä yhteyksissä, missä asioista pitäisi puhua ammatillisesti, eli täsmällisesti, perustelujen epätarkkuus kertaantuu asianharrastajien käsitteistöissä.



Usein rakentamisessa tehdään asioita totutun tavan mukaan, mikä pätee yhtälailla vanhan korjaajiin kuin uuden rakentajiin. Vaikka sanotaan, että totuus löytyy vanhasta rakenteesta, ei se tarkoita, että vanha rakenne olisi välttämättä aikanaan tehty oikein. Sen rakenteen toiminta vain kertoo sen, että onko kyseinen rakenne tehty aikanaan oikein.

Hirrenrakoja tai ikkunoita tilkitessä, niitä ei lämpöeristetä, vaan tilkitsemisellä estetään ilmavirtausten läpikulkeutuminen rakenteessa. Lämpöeristämisellä pyritään sulkemaan ilma liikkumattomaan tilaan erilaisia materiaaleja apuna käyttäen, kuten purua, pellavaa, tms. Ilma itsessään toimii lämpöeristeissä lämpöä eristävänä elementtinä, koska se on huono johtamaan lämpöä. Niinsanottu eriste vain sulkee ilmamassan liikkeen.

Hengittävät ja tuulettuvat rakenteet on niinikään toisistaan erotettavia asioita. Tuulettuvassa alapohjassa tai puruvintissä liikkuvat ilmavirtaukset pitävät rakenteet kuivina ja terveinä, kunhan kosteuden kulkeutuminen niihin on estetty. Hengittävässä rakenteessa, kuten hirsiseinässä, puu varastoi, läpäisee ja luovuttaa muunmuassa ilmankosteutta ilmanpainevaihteluiden mukaan.

Bitumihuovan tai tuohen käyttöä kosteudenkulkeutumisen katkona käsittelinkin jo kesän aikana tässä kirjoituksessa.




Perinteinen tapa korjata

Usein puhutaan myös vanhan talon korjaamisessa perinteisestä tavasta korjata taloa. Mielestäni kuitenkin nykyaikainen perinnekorjausrakentaminen on lähinnä perinteiseltä tavalta näyttävää korjaamista, jonkalaista itsekin suosin ja pidän hyvänä tapana korjata. Siinä korjataan vaikka juurikin hirsirunkoa vain pala palalta ja sen vaatiman korjaustarpeen mukaan.
Perinteisempi ja vuosisatainen tapa on ollut purkaa vanha rakennus hirsi hirreltä ja rakentaa uusi viereen tai toisaalle. Vanhan rakennuksen käyttökelpoiset hirret on sitten käytetty uudestaan sitä uutta taloa rakennettaessa. Tänä päivänä vanhan hirsitalon hirsistä osa voi olla jo toisessa, tai kolmannessa, tai ties kuinkakin monennessa talossa runkopuina.
Vanhaan aikaan hirsitalo oli sijoillaan vain joitakin vuosikymmeniä, ehkä vain vuosia, kun sen korjaus- ja siirtotarve on tullut eteen. Näin on ollut ainakin täällä Varsinais-Suomalaisen rannikkoasutuksen savisilla takamailla, jossa talojen riittävä perustustyö on ollut usein hankala toteuttaa.

Sattumanvalinta ja luonnonvalinta

Vanhanaikaisesta rakentamistavasta puhutaan myös silloin, kun halutaan korostaa vanhanaikaisen hyvän ja nykyaikaisen huonon rakennustavan eroavaisuuksia.
Mielestäni vanhanaikaisessa, eli vuosisataisessa rakentamistavassa hyvää on juuri se, että rakennusmateriaaleiksi on valikoitunut vain luonnonmateriaaleja, koska keinoaineita ei ole ollut tarjolla. Rakennushirsiksi on ollut helppo valikoida pitkiä, paksuja, hidaskasvuisia ja suoria puunrunkoja, koska niitä on ollut runsaasti ja pääasiassa tarjolla. Näistä juuri vallasväen pytingit ja paviljongit on päivätyövelvoitteisilla rakennutettu. Muonamiesten ja mäkitupalaisten vaatimattomammista rakennusaineista askartelemat mökit on aikapäiviä sitten palautuneet luonnon kiertokulkuun, jolloin suurin osa edesmenneitten arjen sankarien kansankerroksen rakennettua kulttuurihistoriaa on vaipunut unholaan.

Rakentamisen helppous edellä

Hirsirakentaminen ja luonnonmateriaaleilla rakentaminen on ollut hyvää rakentamista, koska se on osa luonnonvalintaa. Hirsistä rakentaminen on varmastikin aloitettu siitä syystä, että siten on saatu kohtuullisen helposti ja nopeasti rakennettua hyvää seinää asuinmökkiin ja tupaan. Hyvyys on ollut jonkinlainen peruste, mutta varmasti ensisijainen peruste on ollut sen rakentamisen helppous. Jos tämä ajatus hirsirakentamisen helppoudesta käsinveistona ei oikein tunnu hyväksyttävältä, niin mikä olisi ollut helpompi tapa tehdä pysyviä asumuksia ennen sahatavarateollisuuden aikaa?
Hirsirakentaminen ja sen kehittäminen on ollut mielestäni luonnonvalintaa ja sattumanvalintaa silloin, kun hyvää puutavaraa siihen tarkoitukseen on ollut runsaasti saatavilla.

Hyvyys ja kauneus

Vanhanaikainen rakennustapa on ollut siinäkin mielessä hyvää, että se on ollut helppoa ja yksinkertaista. Jokainen työhön kykenevä mies on voinut tehdä itse perheelleen vaatimattomat tuvat ulkorakennuksineen. Hirrenveistoon on ollut työhön erikoistuneita ja taitavia veistäjiä tarjolla, mutta nämä ammattiosaajat on varmasti työllistetty lähinnä varakkaammilla työmailla. Jokainen tekijä on varmasti rakentanut ja veistänyt parhaan kykynsä ja ymmärryksensä mukaan, mutta kädentaidoissa on ollut eroja. Hutiloida on voinut myös taitava tekijä ja mestari kirkkotyömaalla yhtälailla, kuin mökinukko oman pirttinsä työmaalla. Näitä hutiloituja hirsiliitoksia näkee vielä paljon vanhoissa hirsirungoissa, mutta yhtälailla toimivia liitoksia ne on kunnolla tilkittyinä, kuin puusepäntarkkuudella kauniiksi tehdyt liitokset. Hyvyys ja kauneuskin olisi tässä mielestäni keskenään erotettavat asiat.

Vaikka keskustelu myös rakennusperinteen asiassa onkin periaatteellista ja joskus ehkä perusteiltaan hataraa ja tietynlaisten opinkappaleiden toistamista, on siinä kuitenkin hyvä, että yhteisesti hymistellään ja hyräillään samaa virttä asianharrastajien kesken.  

torstai 4. syyskuuta 2014

Kohtaamisia

Kulunut kesä on ollut sopivalla tavalla työntäyteistä ja erikoisien kohtaamisien aikaa. Työskentely vanhojen talojen parissa antaa hyvän mahdollisuuden keskustelujen avauksille laajasti elämään liittyen ja ihmisyyteen yleensäkin. Usein työhön itseensä on tullut panostettua omaa osaamistaan ja jaksamistaan sen verran paljon, että projektin valmistuttua sitä jää kellumaan tyhjän olon tunteeseen.  Joskus myös käydyt keskustelut voivat olla hyvinkin mieltä virkistäviä, mutta samalla tyhjentäviä

Kuitenkin yhden miehen tekemiset on aika häviävän pieni panostus koko vanhan rakennuskannan pelastamisen ja säilyttämisen asiassa. Oma asiani, jota haluan aina alleviivata on myös työnantajan kustannuksia säästävä korjausrakentaminen. Usein puhuttaessa säästävästä korjausrakentamisesta tarkoitetaan tilannetta, jossa halutaan painottaa vanhojen rakenteiden ja materiaalien tärkeyttä, sekä jokaisen vanhan rakennepalasen säilyttämistä mahdollisuuksien mukaan. Tällaisella säästämisellä saadaan kuitenkin nostettua hyvinkin siihen käytettäviä kustannuksia. Jokainen voi tietenkin käyttää omansa, tai lainaamansa rahat mihin haluaa laillisuuden puitteissa ja puleerata niinkuin parhaakseen näkee.  


Olen kuluneen kesän aikana työmaiden ja kohtaamisten välillä pyrkinyt kohtaamaan myös itseäni. Joidenkin ihmisten täytyy lähteä kauas, maailman toiselle laidalle löytääkseen lähelle. Joskus on myös katsottava kauas, että näkisi itseensä, kääntöpuolen taakse.

Vuosia sitten hankittu metsämökki on ollut sellainen paikka ennen kellonsoittajan taloa, jossa olen voinut pyrkiä kohtaamaan itseäni. Sen korpikuusen juurella nököttävä pieni sauna on tarjonnut monet leppoisat löylyt, ennen puusuutarin mökin pihanperän saunaa.

Mökki on riittävän kaukana kaikesta, naapureista ja muista, että siellä voisi sopivalla tavalla irtautua hälinästä ja melskeestä, kun sellainen käy liiaksi päälle. Mökki on sähkötön ja parhailla mahdollisilla mukavuuksilla varustettu. Eli pihasaunan lisäksi pihanperän huussi, puulämmitys ja kaasuhella, sekä kaasujääkaappi.  


Mökkitie kasvaa helposti umpeen käyttämättä ja luonto valtaa sille kuuluvaa alaa. Silloin tie vie suoraan pusikkoon. Asuttu maisema on kulttuurimaisemaa vähäisimmilläänkin ja sen säilyttäminen vaatii jatkuvaa perkaamista. 

Samalla mökkipihalla kävelin päättäväisiä askeleitani jo kaksivuotiaana, kun olimme siellä kylässä. Kuitenkin mökki pihapiireineen oli vaipunut unholaan, kunnes vuosikymmeniä myöhemmin päädyimme sen pihaan taas takatalvisen kevätpäivän iltana. Se kutsui luokseen ja vaati katsomistaan, kunnes vasta myöhemmin ymmärsin olleeni siellä ennenkin ja mittailleeni askelillani mökin seinäpieliä. Pienen ja vaatimattoman mökin köyhä historia ulottuu sekin yli sadan vuoden taakse ja on siksikin juuri niin merkityksellinen. 



Lisäys 5.9.2014

Kannattaa myös tutustua: pientilanukko.blogspot.fi


tiistai 29. heinäkuuta 2014

Takuuajan umpeuduttua

Tuli tällainen aihe mieleeni, kun viime kirjoitukseni kommenteissa tuli puheeksi asiat, jotka eivät heti hajoa takuuajan umpeuduttua. Itse en ole varsinainen romunkerääjä tai roskanpoimija, mutta kaikki vanha, hieno ja käyttökelponen kiinnostaa. Tässä muutama vanhempi ja toimiva esine tai tavara, jotka on olleet omassa käytössä. 



Kelloharrastuksestani olen jo kirjoittanutkin ja se sopii mielestäni kellonsoittajan vanhaan taloon. Kienzle on vanha saksalaisvalmisteinen yksinkertainen ja vaatimaton tupakello. Siinä on puisessa kellotaulussa painokuva ja koneiston käymisestä huolehtii yksi painopuntti. Koneiston runkolevyt on myös puuta ja vain käyntirattaat on metallia. Runkolevyissä on kuitenkin metallipuslat käyntirattaille.
Kellokauppias on myöntänyt kellolle aikanaan kahden vuoden takuun ostopäivästä 21.3.1928 laskien. Tänäkin päivänä kellolla on kovat käyntihalut ja käy tarkasti vuorokauden kerrallaan, kunnes punttia täytyy nostaa.



Solo Rex on vanha saksalaisvalmisteinen moottorisaha, jonka sukulaismies pelasti jostakin joutumasta kaatopaikkakuormaan. Hän sen halusi antaa sitten minulle. 
Solo Rex on ensimmäinen Saksassa valmistettu suoravetoinen ja kalvokaasuttimella varustettu moottorisaha, joka on vuosimallia 1958. Suomessa tätä sahaa myytiin 1959-1965. Sylinteritilavuus moottorissa on 125 kuutiosenttimetriä.
Saha on käyntikuntoinen, mutta tietenkään sillä ei ole käyttötarvetta, vaan saa olla nyt koristeena ja muistoesineenä verstaalla.   


Vanha hytitön traktori on ehdoton peli työhön ja miksei vapaa-aikaankin. Vilttihattu päässä ja heinänkorsi suupielessä sillä voisi ajella mutkaista tietä kesäfestivaaleille ja kokoontumisajoihin. Vanhan pihapiirin töissä ei niin pientä lehtikasaa voi missään olla, etteikö vanha kunnon IH-McCormick vm. 1959 kannata hehkuttaa käyntiin. 

Vanhan puisen heinäkärryn naapurin vanhaisäntä suostui minulle myymään, koska omat koneet hänellä on vuosikymmenissä suurentuneet. Kärry on omavalmiste vuodelta 1960 ja aina säilytetty katon alla. Akseli siinä on vanhan kuorma-auton etuakseli ja toinen rengaskin vielä alkuperäinen nokialainen. Kuluneisuudesta päättelen, että rengas on ollut mukana jo talvisodan rintamalinjojen huoltoajossa.
Kärryn päällä on menossa toiselle naapurille katos rengaskaivolle. 


Peräkärryn päältä oli hyvä myös kurkottaa maalatessa talon harjapiikkiä. Kuva on samalla hyvä esimerkki työsuojelurikkomuksesta rakennustyömaalla. Omissa töissä näin tulee tehtyä, mutta oikeissa töissä sitten ollaan tarkempia.

 

 

Vanhaan traktoriin voi kytkeä mitä erilaisempia ja työtä helpottavia lisälaitteita. Niinikään naapurin isännältä sain lainaksi halkoruuvia, jolla isot haapapölkyt halkesivat kuin tyhjää vain. Raskainta oli nostaa pölkky hollille ja tönäistä se ruuvin kärkeen. Ruuvi kiertyi pölkkyyn ja halkaisi sen rapsahtaen. Halkoruuvi on kuitenkin niitä vaarallisimpia lisälaitteita, eli varovainen täytyy olla


.


Kun pihan kuorimisesta jäänyt kerros oli parin vuoden jälkeen muuttunut aika hyvin mullaksi, niin senkin levittyminen hoitui hyvin Kormikilla.

Vanha niittokone oli hyvä apu vielä pari vuotta sitten. Tänä kesänä niittäminen on hoidettu ruohonleikkurilla.

Myös uusi klapikone toimii hyvin vanhan traktorin perässä, jossa on samassa sirkkeli, halkaisuterä ja kuljetin. Kolmentoista tunnin työssä polttoainetta ei mennyt kuitenkaan yli kahtakymmentä litraa. Palax -klapikone oli myös naapurilta lainassa.

Näiden lisäksi vielä traktoriin löytyy omia lisälaitteita klapisirkkeli ja lumilinko.



Viimeisenä vanhoista koneista haluan esitellä Hägglunds -merkkisen aggregaatin, eli sähkögeneraattorin. Laite on ostettu sukulaismieheni työkäyttöön vuonna 1965 ja se on maksanut silloin 17000 markkaa. Mitähän muuta samalla rahalla silloin olisi saanut?
Aggregaatti on kaksitahtinen ja siinä on yksi sylinteri sekä suora pakoputki ilman äänenvaimenninta. Sähköä se on tuottanut hitsausmuuntajalle ja aina neljän millin puikolla hitsaamiseen asti. Äänenvaimennin pakoputkessa olisi laskenut sen tehoja ja sähköntuottoa.

Aggregaatti ei ollut omani, mutta autoin sen myymisessä netin kautta pari vuotta sitten. Nyt se tuottaa sähköä Etelä-Afrikassa.


torstai 24. heinäkuuta 2014

Tutustumisen arvoisia blogeja

Näin helteellä tykkään hakeutua varjoon ja suojaan, sekä tuulettimen viereen. Onneksi ei juuri näinä päivinä ole ollut mitään pakottavaa tarvetta hikoilla työmailla. Ei se lämpö niinkään, mutta se liika valo. Tein tutkimusmatkaa toisten kirjoittajien blogien maailmaan, joihin olin sitä jo jonkin aikaa suunnitellut tekeväni. 



Tuparati ja umpipiha kertoo vanhan pohjalaistalon kunnostustyöstä. Hiki tuli jo pelkästä kuvien katselusta, tai voi se olla tämä hellekin. Teksti on pelkkää asiaa ja kuvia on paljon. Remonttia on tehty sillä asenteella, että "kädet pois taskuista ja hommiin". Työmäärä on ollut tähänkin asti suuri, mutta näyttää tekijöilläkin riittävän pattereissa virtaa. Siellä mielestäni lyö kättä tasavahvasti rakennusalan ammattiosaaminen, rakennusperinteen asia, sekä pohjalainen päättäväisyys. Nostan hattua!

Maahiska kertoo blogissaan elämästään, ajatuksistaan ja harrastuksistaan. Hienoja "lomomaisia" valokuvia on paljon ajatusten tueksi. Heillä on meneillään pieni, mutta sitäkin hienompi rakennusprojekti, jollaisessa talkooporukassa tykkäisin itsekin olla mukana. Mutta se välimatka ja ne arjen omat kiireet. Valmistumassa on Kurkipellon tsasouna. Olen ajatuksissani mukana tässä rakentamisessa.

tiistai 22. heinäkuuta 2014

Ostajan oma kuntoarvio vanhan talon kaupassa

Joskus voi käydä niin, että talo on ollut vuosikausia autiona, tai muusta syystä käyttämättä. Sitten se on askarruttanut ja arvelluttanut kyläläistä tai ohikulkijaa, jolla on vielä estetiikantajua ja kauneudenkaipuuta asumisympäristönsä suhteen. Jos asia on vielä niinkin onnellisella mallilla, että taloa ei ole missään vaiheessa ehditty pilaamaan sisäänrakennetuilla kylpyhuoneilla, niin talo suorastaan vaatisi saada uudet arvoisensa omistajat. Vanhojen rakennusten ja asumisympäristöjen säilyttämisen suhteen suurin voimavara olisi oman huomioni mukaan naisten asiaan innostumisessa. Me miehet kyllä innostumme sitten siinä mukana, mutta haluan nostaa maljani nyt naisille. Kippis!



Kun vanhaa taloa lähtee tarkastelemaan ostoaikeissa, voi siihen ottaa mukaan asiaan perehtyneen kuntotarkastajan, tai vanhaan rakennustapaan ja maanläheiseen elämäntyyliin perehtyneen kirvesmiehen. Kuitenkin itsekin taloa voi tarkastella ja ajattelin tässä vähän listata paikkoja, joita on hyvä talosta katsoa. Kuvan vanhassa ja kauniissa talossa, jota ei ole remonteilla pahemmin pilattu, lienee olevan nyt käynnissä tämä tarkastelun ja neuvottelun vaihe.

Luultavasti suurimmat ongelmat vanhan talon uudelleen käyttöönottamisessa asumis- tai vapaa-ajan asunnoksi ovat nykyihmisen vaatimukset asumisen suhteen. Kuvan talokin saattaisi olla vain muuttamista vaille asuttavassa kunnossa, sillä vaatimustasolla, mihin se on aikanaan rakennettu. Usein kuitenkin tämänkaltainenkin talo vielä saneerataan, eli peruspilataan. Pidän sitä harmillisena.
Itse tykkään puhua remontista tai korjaamisesta. Remontti on lainasana venäjän kielestä ja se tarkoittaa suomeksi korjaamista. Saneeraaminen on modernisointia.

Vuosikausia kylmänä ollut talo kyllä "haristuu ja ravistuu", koska kosteus viipyy sen rakenteissa. Silloin talo tarvitsee sitä pintaremonttia, mutta mitään suurempaa vahinkoa ei välttämättä ole tapahtunut.
Lähtökohdat on aika hyvät, jos riittävän korkea kivijalka on pitänyt alapohja- ja seinärakenteet kuivina. Lisäksi, kun vesikatto on ollut ehjä, eikä ikkunapenkit ole vuotaneet sadevettä runkorakenteisiin.

Kuntoarvioinnin voi aloittaa kierroksella alapohjan ryömintätilassa. Mukaan on hyvä ottaa taskulamppu ja puukko. Ryömintätilat on vanhoissa taloissa yleensä täynnä lasia ja romua ajalta ennen kunnallista jätteenkuljetusta. Siellä liikuttaessa kannattaa olla varovainen ja suojautua hyvin. Alapohjassa pitäisi olla kuivaa ja ilman kuuluu vaihtua hyvin. Jos jossain rakenteissa on lahon näköistä, niin puukolla kannattaa koittaa, että kuinka paljon ja kuinka syvälle.

Jos kysymyksessä on hirsitalo, niin ulkoapäin voisi työntää puukolla ulkovuorilaudan ja kivijalan välistä alahirteen. Siellä lahoa voi olla hieman enemmänkin, eikä asia ole vielä mahdoton. Alahirsi voi olla ulkopinnastaan pehmentynyt, mutta sisäpinnastaan täysin kova. Silloin riittää alahirren pintapaikkaaminen. Myös ikkunoiden alapuolista hirttä voisi koittaa puukottaa, sekä ikkunakarmien ja pokien alapuuta.
Talon ulkopinnassa kivijalan päällisten tippalankkujen, ulkolaudoituksen, ikkuna- ja ovikarmilautojen kuntoa voisi myös tarkastella silmämääräisesti ja sormituntumalla.

Talon lattioita voisi kuormittaa hyppimällä talon sisällä kohtuullisesti. Lattiat tietenkin tärisevät, mutta isompi notkuminen voi kertoa jostain kannatinpalkkien pettämisestä tai niiden perustusten liikkumisesta.
Välikattorakenteissa kannattaa tarkkailla, että näkyykö merkkejä vanhoista vesikattovuodoista. Ylimmällä puruvintillä kannattaa tutkia vesikaton alapintaa ja sen mahdollisia vuotokohtia. Niitä olisi paras tutkia vesisateella. Kaikki pienet reiät peltikatossa ei ole kovin vaarallisia, silloin kun talossa on puruvintti, jossa ilma vaihtuu hyvin. Savupiippujen juuret kannattaa tarkastaa vuotokohtien varalta. Jos vesikatossa on isompia vuotoja ollut jo pitkään, niin sen alapuolisessa ruodelaudoituksessakin voi olla lahoa. Jos alakerran katossa on jälkiä vesivuodosta, niin yläpuolelta puruvintiltä kannattaa siltäkohdin kaivaa kattolaudoitusta ja kannatinpalkkeja esille.
Vesikatolla voi tutkia, että onko pelti kovin ruostunutta. Tai onko tiilet sammaloituneet, liikkuneet tai halkeilleet. Tai onko huopakatto sammaloitunut ja hapertunut. Katolla liikkuessa olisi hyvä olla turvavaljaat käytössä ja tapaturmavakuutukset kunnossa.

Tulisijat voi katsoa itse silmämääräisesti, että onko tulipesät ja leivinuunin holvi ehjiä. Leivinuunin pohja, eli arina voi olla painunut, mutta sen korjaaminen ei ole vaikea tehtävä. Holvin korjaaminen onkin jo hankalampi juttu. Tulisijat ja hormit kannattaa tutkituttaa nuohoojalla ja kysellä hänen mielipidettään ja käyttöohjeita niiden suhteen.

Kaikkea lahoa ei ole pakko korjata ollenkaan, kunhan lahoamisen saa pysähtymään. Remontoidessa kannattaa miettiä sen syyn ja seurauksen suhdetta, mistä vaurio on johtunut. Samalla kun korjaa seurauksen, on hyvä poistaa myös syy, ettei vaurio siltäosin uusiudu. Tärkeää on suunnitella ja aikatauluttaa tarpeelliset remontit omiin käytettävissä oleviin resursseihin. Antiikin filosofien elämänviisautta haluan taas tässäkohdin toistaa, eli "tunne itsesi" ja "muista kohtuus". On hyvä hamuta ja haalia itselleen sitä, minkä voi hallita.

Jos jollain tulee mieleen hyviä tarkastelukohteita tai muuta ajatusta vanhan talon arvioimiseen liittyen, niin tähän kommenttiosioon voi listaa jatkaa.  

perjantai 11. heinäkuuta 2014

Hirsikorjaajaa Saarijärvelle

Vanhan aitan nosto- ja hirsikorjaustyötä olisi tarjolla alan ammattilaiselle Saarijärvellä Keski-Suomessa. Sieltä mukavan tuntuinen rouva soitteli ja tarjosi työtä, mutta sijainti on itselleni aika lailla kaukana. Muutenkin hän odotteli tekijää jo tälle kesälle. 

Aitta sijaitsee lomamökkialueella, johon olisi tekijälle ja hänen perheelleen tarjolla asumis ja lomanviettomahdollisuus. Siinä samalla tietenkin olisi suotavaa, että perheen hirsikorjaaja voisi korjailla ja askarrella aitan parissa.

Varmasti kattavin alan tekijöiden osaaja  rekisteri löytyy Metsänkylän navetan sivuilta. Lupasin kuitenkin myös omalta osaltani paukuttaa viidakkorumpua ja lähettää savumerkkejä. Jos jollekin työ sopisi aikatauluun ja muuhunkin osaamiseen, niin minuun voi ottaa yhteyttä sähköpostilla. Kerron sitten yhteystietoja.   




torstai 10. heinäkuuta 2014

Vasikka torpan vintillä

"Rakentaminen on tavallisten ja yksinkertaisten naisten ja miesten helppoa ja yksinkertaista hommaa." Tämä lauseenparsi on oma suosikkiajatelmani, jonka kuulin vanhemmalta kirvesmieheltä silloin, kun omasta talojen korjailuharrastuksestani valmistauduin ammatinharjoittajaksi reilu kymmenen vuotta sitten. 
Tämän lauseenparren totuus tuli tänäkin kesänä todistettua, vaikka ei se tietenkään kokonaan paikkaansa pidä. Eri ihmisille eri asiat on helppoja tai vaikeita.
Usein vahvuuksia löytyy siihen tekemiseen, mihin on omaa kiinnostusta ja periksiantamattomuutta. 

Aikaisemmin jo kirjoitinkin, etten ole ajatellut pitää blogissani neuvontapalstaa. Enemmänkin tarkoitus oli viljellä sekalaisia ajatelmia, vai hajatelmia, asian ympäriltä. Kuitenkin neuvon mielelläni sen minkä osaan, jos huomaan, että ajatuksistani on jollekin hyötyä. 

Olin alkukesän pakkasaamuina ja aurinkoisina päivinä työssä niinikään esivanhempieni asuinsijoilla. Vanha ylpeä torppa seisoo siellä ryhdikkäänä hiekkarinteessä ja on ollut sillä samalla paikalla varmasti enemmän kuin sata vuotta. Torpan iäksi veikkaan itse lähinnä kahtasataa vuotta, mutta voihan se olla paikalleen jostain lähistöltä siirretty varhaisessa sadan vuoden keski-iässä. Olin kuulevinani, kuinka se hymähteli mielessään tälle nykyrakentamisen elinkaariajattelulle. 
Isäni äiti on syntyjään samalta kylältä ja ponnistanut sieltä maailmaan myös yli sata vuotta sitten. Ei varmaankaan tästä samasta torpasta, mutta ehkä hänkin on siellä aikanaan asioillaan käynyt.

Torppa on nytkin saanut arvoisensa asukkaat, eikä sillä ole hätäpäivää seuraavan kuluvan sukupolven elinaikana. Tuskin enää sen jälkeenkään. Torpassa oli alahirsissä pientä pintapaikkaamisen tarvetta ja kivijalan uudelleen ladontaa. Suosittelen aina alahirren suojaksi reilua tippalankkua heti kivijalan päälle ja sellainen tämänkin torpan helmaan laitettiin. 

Seuraavat kuvat ei liity omiin tekemisiini, vaan Rouva Työnantajan tekemisiin. 




Torpan savupiipun kamarien hormikanavat liittyvät vaakavetona tuvasta nousevaan hella-leivinuunin hormistoon. Tällaista hässäkkää on kutsuttu leikkisästi vasikaksi.
Tulisijojen ja savupiipun kunnon oli nuohooja tarkastanut syksyllä ja todennut käyttökuntoiseksi. Kuitenkin tämän kesän tullessa asukkaat olivat itse huomanneet vintillä piipussa irtonaisia tiiliä, joiden raosta näki suoraan hormiin. Kun veto piipussa ja hormeissa on hyvä, ei savukaasujen ja kipinöiden tee mieli poiketa tiilien rakosista vintin puruihin, mutta sellainen suuri vaara on kuitenkin olemassa.

Vanhan talon asukkaan kannattaa itsekin tehdä huoltotarkastuksia tällaisilla vinteillä lämmityskauden aikana vaikka kuukausittain.

Tällaista käytössä olevaa vaakahormia saa ja pitää huoltaa saumaamalla ja rappaamalla, mutta jos sen purkaa, niin uutta samanlaista ei saa rakentamismääräysten mukaan tehdä. Siinä tapauksessa olisi pitänyt tehdä toinen savupiippu ja läpivienti katolle.

Rouva kertoi olevansa uusavuton kaupunkilainen maalla, mutta olisi kiinnostunut myös itse tekemään tällaisia korjaustöitä. Itselläni omat puuhat kotona ja seuraava työmaa jo odotti, joten en avuksikaan ehtinyt. Mutta kävimme sähköpostilla kirjeenvaihtoa ja lopputulos on mitä parhain. Kannustin parhaani mukaan, mutta eniten tässä kuitenkin työ opetti tekijäänsä. Kuin myös asenteena se kokeilunhalu ja periksiantamattomuus.

Ammattilaisen muurarin ja rappaajan työ on joutuisaa, mutta työnjälki voi näyttää hutiloidulta silloin, kun kyseessä ei ole ns. puhdasmuuraus, jossa saumat tiivistetään saumaraudan kanssa. Kuitenkin niissä pääasiassa rakenteen vaatima ominaisuus täyttyy, silloin kun rakenne on uusi. Vintin pimeässä ei ole käytetty puhdasmuurausta.
Kun harrastelija ja omatoimikorjaaja tekee samaa työtä itselleen, niin työ on hitaampaa, mutta perusteellista kuin myös estettistä.

Yksi totuus on kuitenkin, että timpuri työskentelee sentin tarkkuudella, kun taas metallimies millin tarkkuudella. Mutta kun rappari rappaa, niin se on jämpti.



Torpan vintin hämärässä ja hiljaisuudessa voi myös ajatusten runoratsu, korskea orhi ja pegasos kirmata kulkunsa hurjaan laukkaan ja lentoon. Tekijän puumerkki on reliefi vasikan kyljessä.


Kesän töistä Vihreässä kamarissa

Kesä on näyttänyt parhaita puoliaan loman viettäjille ja niille, jotka hellekesistä tykkäävät. Kesäaika maaseudulla on ollut perinteisesti ja historiallisessa mielessä työtä ja touhua toimeentulon turvaamiseksi. Talvikausina pirtin pimeässä on sitten säästetty voimia ja kerätty energiaa vähäisestä auringonvalosta tulevaa kiireistä vuodenaikaa varten.

Kesäajalle ajoittuu moni työ tänäkin päivänä, kuten vaikka vanhan talon korjaustyö. Se on parasta terapiaa ja lomanviettoa monille oman palkkatyönsä kiireiden vastapainoksi. Itselleni sama työ on palkkatyötä parhaimmillaan, mutta pitää myös otteessaan ja pysyy ajatuksissa jokainen hetki työprojekti kerrallaan. Työprojektien välinen aika on omaa aikaa ja siinä pääsee rentoutumaan oman mökin puuhissa ja askareissa.    


Vihreän kamarin arkikuistin kunnostustyön aloittaminen oli kuluvan kesän toinen pääprojekteistani. Siinä lattiarakenteet uusittiin, jotka nyt odottavat eristämistä ja laudoitusta. Tästä aikaisemmassa kirjoituksessani kerroinkin. Vanha pariovi pääsi myös tiettävästi samalle paikalle, jossa se on alunperinkin ollut jo reilu sata vuotta sitten.
Kuistin runkoa laskin myös saman verran, eli vaakatasoon, kuin mitä päärakennus on sadassa vuodessa painunut.






Kuistin vanhat sisäportaat oli paikalleen tehdyt, niinkuin tällaiset yleensä. Ne eivät yhtenä kappaleena irronneet, vaan kahtena. Niissä oli myös vähän hassu askelmajako, joka johtui lattian myöhemmästä korotuksesta.
Uudet sisäportaat tein vanhan tavan mukaan, vaikkakin osittain uudesta puusta. Sivujen helmipanelointi on vanhan komeron paneleista. Tällaisissa paikoissa mikään vanha panelinpätkä ei ole liian lyhyt.




Viimeisenä työnä tein vielä taloon uusia ikkunoiden karmilautakehyksiä vanhojen mallien ja mittojen mukaan. Niiden asentaminen ja yhteensovittaminen vanhojen rakenneosien ja koristelistojen kanssa vaatii kuitenkin Villen ja Tuovin läsnäoloa ja näkemystä työmaalla, joten asentaminen jäi heille loppukesän työmaaksi.

Kiitokset Tuoville ja Villelle kesän työmaasta!



Jöns Heikinpoika Pytty 1520 - 1540

Vihreä kamari on ollut itselleni sikälikin merkityksellinen työmaa, että samassa pihapiirissä ovat omat esivanhempanikin askeltaneet ja asiaansa toimittaneet jo satoja vuosia sitten. Varmasti monellakin sukututkijalla sukutaulu päättyy tuohon samaan henkilöön ja samoihin vuosiin, josta Suomessa alkaa kuningas Kustaa Vaasan aikana kirkonkirjojen pitäminen. Siitä vanhempia henkilötietoja ei Suomessa ole juuri ylös kirjoitettu.
Itse en ole sukututkija, mutta olen valmiina saanut kattavat esipolvitaulut, joista voin lukea olevani Jöns Heikinpoika Pytyn jälkeläinen suoraan alenevassa polvessa. Vaan kukapa meistä aikalaisista samoilla kulmakunnilla ei olisi?
Ennen Pyttyä osa sukuhaaroista kulkeutuu Saksasta ja Skotlannista Käkisalmen ja Karjalan kannaksen kautta Varsinais-Suomeen.

Vihreän kamarin pihapiiri Pytyn vanhana rakennspaikkana on Museoviraston tietoa.

tiistai 1. heinäkuuta 2014

Saunan puulattia puhuttaa

Kiitokset kaikille blogistani ja sen asiasta kiinnostuneille, sekä kysymyksiä esittäneille. En ole alkujaan ajatellut mitään kysymys-vastauspalstaa pyörittää, mutta vastaan kuitenkin mielelläni ja parhaani mukaan kaikille, jotka kysymyksiä ovat esittäneet. Palautekin on ollut pelkästään positiivista ja toivon, että oma käsitykseni kevennyksistä asiatekstin sisällä ei ole kenenkään mieltä pahoittanut. Se on usein vain kömpelöä huumoria.

Ylivoimaisesti eniten on puhuttanut näin kesän kynnyksellä jo toista vuotta saunan puulattia ja sen rakenne. Tässä kehityksen ja edistyksen maailmassa usein tuntuu, että vanha ja hyväksi havaittu rakenne kaipaa monien mielestä jotain parannusta. Mutta miksi pyrkiä parantamaan sitä, mikä on jo hyvä?

Tässä kolme kirjoittamaani juttua tekemistäni puulattioista. Olen yrittänyt niihinkin ajatustani vuodattaa asioista, joita eniten kysytään, vaikka voi ne olla puuduttavaakin luettavaa.

Saunan puulattian työvaiheita

Saunan puinen lattia

Rakennusten korjausneuvontaa radiossa

Olen nähnyt ja kuullut myös rakolattioista, joista pesuvesi valuu suoraan saunan alle. Tällainen rakenne varmasti toimii silloin, kun maaperä on luonnostaan hiekkamaata johon vesi imeytyy helposti. Toisaalta nykyään rakennusluvan saaminen voi olla tällaiselle lattialle hankalampaa, koska  jätevesiasetus asettaa omat ehtonsa.

Useampikin saunan lattianrakentaja on suunnitellut lisäävänsä mahdollisuutta saunan lattian kuivumiselle käytön jälkeen sillä, että jättää lattian ja seinän väliin parin sentin raon. Itse ajattelisin, että tässä, sekä varsinaisessa rakolattiassa viileämmän vuodenajan viima puskee rakosista saunaan, eikä ilmanvaihto toimi parhaalla tavalla. Kylmä ilma ja viima nousee sieltä löylyn mukana ylös. Toisaalta lattian kuivumisen kannalta sinne tarvittaisiin lattian pinnan suuntaisia ilmavirtauksia.
Kesäsaunaan tällaista voi kyllä kokeilla ja onhan rako helppo peittää listalla, jos siltä alkaa tuntumaan. Jos seinän ja lattian rajan nopeampi lahoaminen arvelluttaa ja epäilyttää, niin siihen voisi laittaa reilun korkean ja paksun jalkalistan ns. lattian reunavalliksi, joka vastaanottaa kostumisen aiheuttamaa rasitusta.

Lattian kuivumisen kannalta voisi olla myös hyvä tehdä lattianrajaan avattavia venttiileitä tai lykkyluukkuja, jotka on kiinni saunomisen aikana, mutta auki muun ajan. Lykkyluukkuun kannattaa laittaa verkoksi vaikka hiekkasihti ja hyönteisverkko.

Minulle on kerrottu kokemuksista, kuinka juuri nämä tekemäni mukaiset saunan lattiat on kestäneet 30 vuotta. Tai kuinka 15 vuotias lattia on vielä ihan hyvä. Eli nämä lattiat on vanhaa ja hyväksi havaittua rakennusperinnettä. Tällainen lattia kestää isältä pojalle ja äidiltä tyttärelle, mikä on pitkä käyttöikä nykyaikaisen rakentamisen elinkaariajattelussa ja yhteiskunnan liberaalissa kvartaalitalousajattelussa.

Minkäänlaista pintakäsittelyä tai kyllästystä saunan puinen lattia ei tarvitse. Sillä vain pilataan lattia ja lyhennetään sen käyttöikää. Pesuvesi ja saunasaippua riittää käsittelyksi. Myös saunan seiniin ja lauteisiin tarkoitettu saunasuoja on muovia, joka pilaa lattian ja tekee sen vesihöyryä läpäisemättömäksi. Silloin lattia ei ns. hengitä, eli silloin se nopeutetusti lahoaa.

Lisäys:

Saunan kourulattian laudat kannattaa laittaa kallistuksen suuntaan kourua päin. Eli ei samansuuntaisesti kourun kanssa, vaan siten, että vesi juoksee laudan pituussuuntaisesti kouruun. Tällä on jonkinlainen merkitys lattian vettymisen ja kuivumisen kannalta.

Lattiakaivoratkaisu puulattiassa ei ole enää perinnettä, enkä ole kuullut siitä kenenkään kokemuksia. Tämä olisi ehkä vaneripintaisessa puulattiassa toimivampi.
Saunan talvikäytössä ja pakkasella tämä voi olla myös ongelmallinen. Kun pesuvesien sakokaivo, eli ns. saunapallo on aika lähellä maan pintaa ja tilavuudeltaan pieni, niin se voi mennä umpijäähän. Saunassa vesi valuu viemärikaivoon ja täyttää viemärin aika nopeasti, niin vesi tulvii lattialla. Riippuu myös veden käytön määrästä.

perjantai 27. kesäkuuta 2014

Arkikuistin korjaustyöstä Vihreässä kamarissa

Työ Vihreässä kamarissa etenee mukavasti ja tekeminen on selkeää. Pilvipouta ja lämpötilana kymmenestä viiteentoista astetta on säiden puolesta paras tapa viettää kesää hirsikorjaustyön merkeissä. Muutenkin omasta mielestäni paras tapa kesänviettoon on pieni puuhastelu ja palkkatyö. Talvella sitten on mukava tehdä ajatus- ja aikamatkoja kotona keinutuolissa kiikutellen.   



Hirsityöt sain arkikuistilla edellisellä viikolla tehdyksi. Kivijalkaa emme lähteneet suuremmassa määrin oikaisemaan, vaikka siinä pientä painumista onkin. Isompi oikaisutyö olisi vaatinut enemmän purkamista, rungon tuentaa ja sen painopisteen siirtämistä pois kivijalalta, sekä kaivurityötä. Tässä pidettiin kiinni enemmänkin säästävän korjausrakentamisen ajatuksesta. Varasin hirsien alapintaa kivijalan mukaan.


Koko rakennuksen lisäosa on painunut enemmän kuin vanhaosa ja arkikuisti tolpparunkoisena kuitenkin vähemmän kuin muun lisäosan hirsirunko. Tässä lähdettiin laskemaan arkikuistin hirsirunkoa muun lisäosan kanssa samalle linjalle runkotolppia alapäästään lyhentämällä. Runko oli tunkkien varassa ja vähä vähältä lyhensin runkotolppia ja laskin tunkkeja. Kitka aiheutti natinaa, mutta runko laskeutui noin viisitoista senttiä ja on nyt sisäkatosta mitattuna puolentoista sentin tarkkuudella vaakatasossa.

Samalla kun puuhastelin vanhan kuistin laskemisen parissa, niin Tuovi ja Ville viimeistelivät kuvassa vasemmalla näkyvää kuistia, eli Vihreän kamarin sinistä vieraskuistia.


Hirsitöissä Vihreässä kamarissa on ollut mukana myös Restart, jonka tekijän salamalukko työnäyte on oikealla. Omani on vasemmalla ja pelkästään moottorisalalla tehty. Restartin työ on huolellista ja siistiä.


Kun runkoa laskettiin, jäivät lattiakannatinhirret vanhaan korkeuteensa. Vinous näkyy vielä, mutta ei enää valmiissa lattiassa.
Vanhat trossilaudat on kirveellä tukista halkaistuja ja laudoiksi veistettyjä, eikä niissä ollut suuremmin korjaamista. Laitoin trossilaudoituksen päälle tuulensuoja -puukuitulevyn, jolla tiivistäminen onnistuu tällaisessa paikassa parhaiten.


Nostin tuulensuojalevyn myös seinille tulevan lattialaudoituksen alapinnan tasalle. Kun puukuitulevyn palaset tekee noin puolisenttiä liian suurina, niin saumoista saa tiiviitä vasaralla paikalleen paukuttamalla ja laudanpätkää apuna käyttäen.


Kakkosneloset ns. pattingit huoneen pituussuunnassa puukuitulevyn päällä jakaa lattiavasojen tukien kautta syntyvän painon tasaisemmin alakannatinhirsille.




Vihreän kamarin vanha, joskus murrettu paripeiliovi korjataan nyt arkikuistin ulko-oveksi. Ajoin käsisirkkelillä vasemmasta ovesta murretun reunan kokonaan pois ja laitoin siihen uutta puuta. Ylä- ja alasalvat saan laitettua takaisin, mutta alasalpa kaipaa pientä hitsaamista. Puusuutarilla kulkee myös hitsausinvertteri mukana.

Karmipuun sisäreunaan tein lisäprofiilia yläjyrsimellä. Samalla terällä tein myös pari peitelistaa ehdotukseksi ovien keskirakoa varten.

Ensi viikko alkaa oven viimeistelyllä ja asennuksella, sekä kuistin sisäportaiden rungon teolla.


lauantai 14. kesäkuuta 2014

Ajatuksia viikon varrelta

Huomasin, että Tuovi linkittää blogiini viikon varrella tapahtuneesta, joten kirjoitan sitten siitä jotain. 
 
 

Hirsien korjaus on edistynyt kutakuinkin siinä vauhdissa, kuin olin ajatellut. Lahoa oli ehkä hieman enemmänkin, miltä aluksi näytti, mutta pala palalta ne tulee korjatuksi.
Puutappiliitoksia en ole ennen tehnyt näihin pystylapa- / poskiliitoksiin, mutta kun Ville sellaisen toiveen esitti, niin sitä noudatetaan. Joskus olen näitä liittänyt myös 16mm täkkipulteilla työnantajan ohjeen mukaan, mutta se on kyllä liioittelua. Viiden- ja kuuden tuuman rautanaulaliitokset on eniten käyttämiäni ja myös Museoviraston hyväksymiä, koska niitä olen museokohteissa nähnyt.


Tein myös yhden salama -vetolukon muistoksi ja työnäytteeksi. Kaiken puun työstämisen teen moottorisahalla, koska ammattityön joutuisuus sitä edellyttää, silloin kun työ on tuntiperusteista. Vaaka- ja pystylapaliitokset on yhtälailla vetolukkoja.



Koska hirsien sisäpinnoissa on enemmän kovaa puuta kuin ulkopinnoissa, niin tässä tein myös pelkkää ulkopuolista pintapaikkausta 50mm paksulla lankulla. Lattiakannatinhirret on lovettu alahirteen, joten niiden kannatus säilyi pääosin vanhassa alahirressä.


Koska kysymyksessä on kylmä ja eristämätön kuisti, niin pellavaa ei liitoksiin tarvittu. Se asettaa liitoksien mittatarkkuuteen hieman lisää haastetta, koska pellavalla on helppo isompia rakoja häivyttää työnantajan huomaamattomiin.


Kivijalan ja hirren väliin ainakin Museovirasto taitaa edellyttää tuohen käyttöä. Tuohi, yhtälailla kuin bitumihuopa on kosteuskatko kapillaarisen kosteudennousun estämiseksi. Luonnonkivi ei nosta kosteutta kapillaarisesti, mutta betonisokkeli sitä tekee.

Tuohen tai bitumihuovan voi kivijalan ja hirren väliin laittaa, kunhan on varma, että siitä ei ole siellä haittaa. Hyötyä siitä ei kuitenkaan ole. Suosittelen laittamaan ensimmäisen, riittävän leveän tippapuun heti kivijalan päälle hirteen kiinni.



Perustelen vielä väittämääni, että luonnonkivi ei nosta maakosteutta kapillaarisesti. Nykyaikaisessa rakentamisessa perustuksia tehtäessä maapohja kuoritaan ja sinne tehdään sepelitäyttö kapillaarisen kosteudennousun estämiseksi.

Sepeli katkaisee kapillaarisen kosteudennousun, koska sen raekoko on jo niin suuri, että veden pintajännitys ei kykene enää kuroutumaan tämän rakeen yli ja tarttumaan seuraavaan. Sepelin raekokoa pienempi maa-aines nostaa maakosteutta, mutta sepeliä suurempi ei.

Tässäkin kivijalka on tehty aika suurista maa-aineksen rakeista, eli lohkotuista kivistä. Tällaisia asioita puusuutari aina fundeeraa, kun näitä hommia tekee. Eli mikä on minkäkin homman funktio ja onko tästä hyötyä vai haittaa ja miksi näin yleensä tehdään...?


Nurkkaliitokset tein myös lapaliitoksilla tapitettuna.