torstai 21. tammikuuta 2016

Pakkanen paukkuu nurkissa

Tällainen perinteinen pakkastalvi on tavallaan aika mukava. Itse ainakin tykkään tämmöisestä enemmän, kuin mustasta ja vesisateisesta talvesta. Mutta olen kyllä lueskellut myös juttuja vanhoissa taloissa asuvilta, kuinka yli kolmenkymmenen asteen pakkasessa aamulla huoneen lämpötilakin voi olla enää muutamia asteita. Oluttölkki sängynjalan vieressä jäätynyt, tai toisella koiran juoma-astia, kun lattian pinnassa ollaan jo pakkasella. 


Pistänkin tähän tekstiin kuvan naapuritalosta päällimmäiseksi. Omani näkyy takavasemmalla. Tämäkin talo jäi muutamia vuosia sitten asumattomaksi, kun omistaja siirtyi tuonen virran tuolle puolen. Tällekään talolle ei ole nykyisellä omistajallaan ainakaan sellaista käyttöä, josta vanha talo erityisesti tykkäisi. Se on heti sotien jälkeen tehty ja hirsirunkoinen. Uskoisin, että asenteesta riippuen, vain sisäänmuuttoa vaille valmis. Tien vieressä ja kirkonkylän taajamassa. Jos kuuntelee herkällä korvalla ja avoimin mielin, voi kuulla, kuinka tämäkin talo huutaa ohikulkevien perään ja kutsuu luokseen. Näkemään, kokemaan, elämään ja asumaan.



Kellonsoittajan vanha talo huuteli minun perääni muutaman vuoden, ennenkuin kerran heinäkuisena päivänä kävelin sen pihaan. Kahlasin heinikossa kainaloitani myöten. Löysin betonisen rappukiven ja saranoiltaan pudonneen ulko-oven. Astuin sisään ja tiesin heti sen olevan vain tekemistä ja timpurointia vaille valmis siihen hieman vaatimattomampaan asumiseen, josta itse eniten tykkään. Selvitin omistajan, otin häneen yhteyttä ja kaupat sovittiin luontevasti.


Lattiat piti rakennella uudestaan ja hirttä vaihtaa seiniin viitisenkymmentä metriä. Lattiat on nyt tuulensuoja- ja ilmansulkutiiviit, joten vedot on hyvin vähäisiä. Täytteenä, eli eristeenä on kuivaa kutterinpurua kolmekymmentä senttiä. Kivijalan, eli betonisokkelin kissanluukut saa olla täällä auki myös talvipakkasella, koska tuulettuva ryömitätila silloin on pienempi murhe, kuin ilman lämpötilojen seuraaminen. Eli kuitenkin ne pitäisi poistaa heti, kun ollaan lämpötiloissa plussan puolella, että ei tehdä lattiasienille otollisia elinolosuhteita. Täällä kosteassa savimaassa se riski on suurempi, kuin jossain moreenimaaperässä.

Eristekerroksen paksuuden lisäämisellä vanhoissa lattioissa ei ole niin suurta vaikutusta, kuin lattian eristetilan alapinnan tuulensuojatiiveydellä. Vanhoissa taloissa yleensä se tuulensuojatiiveys on sitä luokkaa, että sitä ei oikeastaan ole. Alimpia lautoja tai rankapuita vasten on laskettu olkia, sammalta, turvetta, yms. ja päällimmäisenä painona santaa, hiekkaa, tms. maa-ainesta. Kuitenkin tuuli pääsee puhaltamaan lattiaeristetilaan, eikä se eriste täytä lämpöeristeen tarkoitusta kovinkaan hyvin. Mutta kuitenkin ne vanhat lattiat on tehty useimmiten niin hyvin kuin on ollut mahdollista juuri niillä materiaaleilla, mitä on ollut käytössä.



Nyt kun pakkaset alkoivat tammikuun alkupuolella, niin täälläkin se laski parina päivänä sinne kolmenkymmenen paikkeille. Itse olen lämmittänyt kamareiden pönttöuuneja kerran vuorokaudessa ja tuvan hellaa aamuin illoin. Lisäksi leivinuunia pari kertaa viikossa. No yhtenä aamuna oli tuvassa enää kolmetoista astetta ja kamareissa viisitoista. Lämpöasteita kuitenkin ja kyllä se meille koirulin kanssa riitti. Sellaisella parinkymmenen euron pintalämpömittarilla on mukava tarkkailla lämpötiloja nurkista talviaikana. Itselläni lattian lämpötila pysyi silloinkin reilu kymmenessä asteessa kylmimmässäkin nurkassa. Samalla lämpömittarilla voi myös mitata leivinuunin lämpötilan, että koska voi ruislimpun laittaa arinalle. 

Seuraavana päivänä lämmitinkin uuneja enemmän ja pakkanenkin laski enää vähän yli kahdenkymmenen, niin sitten yöllä olikin jo liian lämmin nukkua, kun lämpöä oli sisällä yli kaksikymmentä astetta. 

Jos vesiputki on talvella jäätymisvaarassa, on helpoin ja kokonaisedullisin tapa varmistaa sen sulana pysyminen, kun laittaa putken sisälle tai kylkeen sille tarkoitettu lämmityskaapeli. Jos vesiputki on vaikka pihasaunassa, on huomattavasti edullisempaa pitää lämmitystä siinä vesiputkessa, kuin peruslämpöä koko saunassa. Itselläni lämmityskaapeli on kytkettynä vielä muutaman euron ajastinkelloon. Kaapeli on nyt talvella neljän tunnin välein päällä vartin kerrallaan. Tietenkin putkilla on asialliset pakkassuojat sen lisäksi. Mutta kaapelin virrankulutus on jotain parisataa wattia, eli aika pientä osaa se näyttelee sähkölaskussa.  


Herra Koiruli muutti taloksi syksyn pimeimpään ja pisimpään aikaan. Sillä on yksivuotissyntymäpäivä vielä tässä kuussa. Lumi sille oli riemastuttava elämys, joka olikin jotain ihan uutta. Myös nurkissa paukkuva pakkanen on vähän hämmentänyt ja sille on pitänyt muutaman kerran murista ja haukahtaa.


Tällaisen katseen hänen koiruutensa kertoi opetelleensa pentukodissaan, jolla emäntä joka kerta taisi heltyä antamaan jonkin herkullisen kinkkusiivun.


Omasta lelulaatikosta saa luvalla ottaa ja rikkoa mitä haluaa, jos tilanne sitä vaatii. Kerran se löysikin aamutossuni yöpöydän alta ja ajatteli varmaan mielessään, että se olisi kyllä hyvä järsiä silpuksi. Huomasin sen melkein heti ja otin tossun pois koirankuonolaiselta. Sanoin, että "Sitä et kyllä saa järsiä!" Koiruli sitä ihmetteli ja kysyi, että "Miten niin muka en saa? Sehän on aamutossu!"
Kun sitten selkäni käänsin ja räpäytin kerran silmiäni, niin tossu oli taas koirulin hampaissa. Kysyin, että "Enkö juuri sanonut, että sitä et saa järsiä?" Koiruus sitä sitten ihmetteli, että "En kyllä yhtään muista, että mistään semmoisesta olisi puhetta koskaan ollut!"


Nämä matot olikin vähän ärsyttävän suorassa, joten nyt näyttää paremmalta.


perjantai 15. tammikuuta 2016

Sahatavaran laatu ja maalaaminen askarruttaa

Aloitan tämän kirjoituksen vanhalla kuvalla muutaman vuoden takaa, kun vanha taloni hohti uutuuttaan. Ulkovuori oli silloin vuotta aikaisemmin maalattu ja tiilikatto vain muutamaa päivää aikaisemmin. 
Juttelin taas pitkät pätkät ammatillisista asioista  Virtasen maalitehtaan myyntipäällikön kanssa. Lupasin, että hän saa lainata blogistani kuvan heidän nettimainokseensa ja ihan vastikkeetta. Tällaisena markkinaliberalismin aikakaudella ajatus kuullostaa varmaan omituiselta, mutta ajattelen itse tässäkin, että mennään vanhan talon asia edellä. Luin kerran jonkun mielipiteen, että vanhojen koneiden kauppa ei saisi olla bisnestä. Minusta sama ajatus sopii myös vanhoihin taloihin. Hyviä maaleja on varmasti muitakin, mutta puusuutarin talo on tykännyt Virtasen maaleista. Näistä maalausprojekteistani olen kirjoittanut aikaisemmin tässä blogissa täällä ja täällä


.


Kuva on kesäinen, vaikka nyt eletään parhainta pakkastalvea. Kuitenkin myös kuivalla pakkasilmalla puhdasta käsittelemätöntä puuta voi maalata, kun puun kosteus on painoprosentteina jotain 15-18%, tai sen alle. Puu kuivaa myös pakkasella, kuten pyykit ulkona narulla. Ilmiön nimi on sublimoituminen, eli tässä tapauksessa vesi muuttuu kiinteästä suoraan kaasuksi.
Sen vastakohta on härmistyminen.

Speedheaterin käyttö maalin poistossa:

Itselläni on kokemusta speedheaterin käytöstä maalinpoistossa aika runsaasti vanhojen peiliovien kanssa. Talon ulkovuortakin sillä voi maalista poistaa ja siinäkin se on nopea ja kustannustehokas työkalu. Jos vanha poistettava maali on perinteinen pellavaöljy-vernissamaali, niin se pehmenee ja kuoriutuu yleensä nätisti ilman liiallista puun lämmittämistä ja korventamista. Mutta kun vanha poistettava maali on jokin kovempi teollinen tehdasmaali, kuten alkydi- tai akrylaattimaali, niin sitä pitää helposti lämmittää enemmän, että se lähtisi irtoamaan puusta. Samalla liika lämpö nostaa puusta hartsit, eli pihkat  puun pintaan ja tekee siitä kovan ja kylläisen. Tähän kovettuneeseen pintaan öljymaalin on huono ankkuroitua, koska kylläistä puuta ei voi enää kyllästää. Silloin puun pintaan tarvitaan ainakin karhennus, eli hiominen.
Myöskään kyllästysaineiden päälle oikeita öljymaaleja ei pidä sivellä. Ehdoton edellytys olisi aina lukea maalinvalmistajan käyttöohjeet ja noudattaa niitä. Homeenpoistoaineita voi, ja pitääkin tarvittaessa käyttää ennen maalaamista.

Uunikuivatun sahatavaran sinistyminen, eli homehtuminen:

Kävin hiljattain fundeeraamassa yhdellä työmaalla uuden sahatavaran sinistymisen syitä ja haittoja. Olen itselläni huomannut saman ilmiön, että puutavaraliikkeestä haettu sahalauta usein sinistyy, eli homehtuu pinnaltaan, kun se on ollut vaikka seinään lyötynä jonkin aikaa. Siitä huolimatta, että lauta ei ole kastunut missään vaiheessa. Sitten taas toisessa paikassa kenttäsahauksen jälkeen taapeloitu puu vain harmaantuu perinteisemmin, eikä sinistäjäsieni siihen tartu.
Tästä on olemassa VTT :ltä yksiselitteinen tutkimustulos, että sahatavaran uunikuivatuksessa lämpötila ei saisi nousta yli +50 celsiusasteen. (Ko. tutkimusta en nyt tähän löytänyt.) Suuremmassa lämpötilassa puun hartsit ja sokerit nousee puun pintaan ja toimii paremmin kasvualustana homeille, joita ilmassa liikkuu koko ajan enemmän ja vähemmän. Nämä homeet ei ole terveydellinen haitta, vaan ainoastaan esteettinen-, eli ulkonäköhaitta. Toisaalta, jos halutaan viilata pilkkua, niin myös puhtaassa puussa on useita ihmisen terveydelle haitallisia ainesosia. Tästä väittämästä voisi löytyä tietoa asumisterveysliiton sivuilta.

Tällainen homehtumaan lähtenyt puu vaatisi homeenpoistopesun ennen maalaamista. Muutenkin seinään lyödyn laudan olisi hyvä antaa yhden vuoden yli kuivua ja haristua. Uunikuivatun laudan yksi ongelma on juuri siinä, että kuivatuksen lämpötilat on olleet liian suuria, jos sinistymistä jälkikäteen tapahtuu. Liian suuret lämpötilat kuivatuksessa taas johtuu tehokkuusajattelusta ja kiireestä. Perinteisesti sahatavara on kuivatettu taapeloituna varjoisassa ja ilmavassa paikassa tuulen, ei auringon kuivattavana.

Samaisella työmaalla myös mietimme, että miksi viime kesänä sivelty Uula -tuotteen punamultakeittomaali kuoriutui paikka paikoin laudasta irti. Syynä saattaa tietenkin olla sekin, että kaikkia käyttöohjeita ei olla noudatettu. Liian useita ja paksuja maalikerroksia, tai muuta? Lauta on siellä kyllä uutta, eli ei ole vanhoja pohjusteita. Mutta olisiko mennyt kesä ollut liian sateinen ja kostea sille maalaamiselle? Oman taloni maalaamisen aikaan sain myös kokemusta sateessa maalaamisesta. Viime kesänä ei kyllä tainnut olla kahta peräkkäistä poutapäivää ja siksi itsekin jätin joitakin pienempiä maalaustöitä tekemättä.
Vai olisiko tämä maalaaminen epäonnistunut osittain siksi, että liian suurella lämmöllä uunikuivattua lautaa maalattiin samana vuonna, kuin se oli paikalleen lyöty?

Päivitys 26.8.2016

Nyt voin omakohtaisen kokemuksen kautta myös verrata, että vuosi sitten laudoitin ulkorakennuksen seinää uunikuivatulla laudalla, johon pintaan ilmestyi ilmeisesti juuri Tricoderma Viridi -sukuinen home syksyn tullen.
Tänä vuonna jatkoin laudoittamista kevättalvella kaadetuista tukeista juhannuksen alla sahatuilla laudoilla, jotka oli pari viikkoa taapeloituna. Nyt ollaan menossa vain kellastumisen kautta harmaantumiseen. Ei ole homeita pinnassa.