lauantai 28. joulukuuta 2013

Ensimmäinen karhuveistos

Naapurin vanhaisäntä toi minulle jo toissatalvena ison kuusen tyvipöllin, josta hän sanoi, että siinä olisi minulle karhupuu. Sanoin, etten ole sellaisia koskaan veistänyt, mutta hän uskoi, että siitä sellainen kuitenkin tulisi, jos vaan yrittäisin. Eikä kuulemma haittaisi, vaikka tekisin tyvipöllistä itselleni pelkkiä polttopuita.

Pölkky tuolla saunankulmalla muistutteli minua jo parina kesänä tekemättömyydestään, mutta kesäaikaan ei näin toisarvoisiin töihin millään pysty keskittymään. Nyt talven tullen kuitenkin vein pöllin katon alle pystyyn ja fundeerasin muutaman viikon sen tekemiseen tarttumista.
Mallina minulla oli valokuvia puukarhusta toisen naapurin pihalta, jonka vanha metsänkävijä on vuosia sitten saanut syntymäpäivälahjaksi. Myös netistä löytyi videoita ja kuvia puuveistosten tekemisestä.

Nyt joulunaikaan luova inspiraatio tuli tykö, joten sahaan oli helppo tarttua ja vapauttaa vanhan kuusen tyvipöllin sisältä Nalle Puh, joka sinne näytti olleen piilotettuna. Jotain luonnollisempaa karhua yritin, mutta parempi siitä kuitenkin tuli, kuin olin uskonut.



Silmiksi jos löytyisi pyöreät kivet, niin niitä ajattelin sovittaa. Ainakin kuononpää ja korvat, ehkä muitakin kohtia pitää vielä tohottaa kaasupolttimella mustaksi ja teräsharjata. Muutenkin puukarhu pitää tervata, niin siihen saa säänkestävyyttä ja väriä.


Naapurin isäntä, joka tyvipöllin minulle toi, sanoi seuranneensa kuusen kasvua vuosikymmeniä ja miettineensä sitä jo pitkään, että tästä kuusesta tulisi vielä karhu. Laskin kuusen tyvestä vuosirenkaat ja niitä oli aika tasan kahdeksankymmentä. Kuusi oli siis pari vuotta naapurin isäntää nuorempi, eli he ovat saman maailmanajan kasvatteja ja aikalaisia. Siinä rinnatusten omaa elämäänsä eläneet ja omaa asiaansa omalla tavallaan toimittaneet.


Kutsuin näitä naapureita nyt karhua katsomaan, kun he sen tekemistä olivat ehkä odottaneet. Vanha metsänkävijä muisteli usein istuneensa tämän kuusen juurella passissa ollessaan. Jänismetsällä tai muussa jahdissa. Kohteliaisuuttaan kehuivat karhua kovasti.


Vanha isäntä siinä jo ajatteli, että jos sitä myymässä olisin, niin kyllä siitä useampia satasia voisin saada. Sanoin, etten ollut sitä ajatellut myydä, mutta voisin sen ensi keväänä viedä hänen ovenpieleensä vahdiksi.
Tätä ajatusta nyt kypsyttelen ja otan vielä puheeksi.


Tämä karhuveistos oli nyt ensimmäinen, enkä muutenkaan ole puu-ukkoja aikaisemmin veistellyt. Ehkä sahailen näitä myöhemmin lisää, kunhan riittävän paksuja tyvipöllejä jostain löytyisi. Mallia täytyy hakea vielä luontokuvaajien valokuvista.




LISÄYS 29.3.2014


Karhuveistos heräsi talviunilta ja lähti vahdiksi naapurin isännän rapunpieleen. Tervasin karhun ensiksi, jotta siihen saisi oikeaa väriä ja säänkestävyyttä. Oikeaa hautatervaa löytyi netin kautta ja mielestäni sopivaan hintaan. Toimittavat alkaen kolmen litran astiassa ja kahdeksan euron litrahintaan. Terva on paksua, eli ei mitään tärpätillä jatkettua marketista saatavaa ns. tervaa.

Sekoitin neljään litraan tervaa yhden litran vernissaa, jolla tervan saa notkeammaksi ja paremmin puuhun imeytyväksi. Vernissa on keitettyä pellavaöljyä, joka on tervan ohella parasta puukyllästettä. Tärpättejä ei kannata tervaan ja vernissaan sekoittaa, koska se on vain turha lisä, joka haihtuu puusta pian pois.
Pellavaöljy kylmäpuristettuna on imeytymiskyvyltään parasta puukyllästettä. Nyt käytin vernissaa tervan lisänä vain siksi, koska sitä sattui olemaan.

Kun esim. puuvene halutaan läpikyllästää, niin pellavaöljy kylmäpuristettuna on juuri siihen parasta tavaraa. Pellavaöljyyn voi sekoittaa mukaan lahosuojaa, mutta silloinkin kannattaa varmistua, että lahosuoja itsessään on täyttä tavaraa, eikä sisällä sitä tärpättiä. Kylmäpuristettu pellavaöljy vie mukanaan muut aineet, kuten lahosuojan tai tervan sinne puun viimeiseenkin solukkoon perille asti. Kylmäpuristettu pellavaöljy myös kovettuu puussa auringon lämpösäteilyn ja ultraviolettisäteilyn ansiosta, eikä siten liukene kastuessaan mm. meriveteen.

maanantai 23. joulukuuta 2013

Puusuutarin jouluevankeliumi





Talvimyrskyt ovat taas täällä ja ovat muistuttaneet tulemisellaan, ettei mikään ole niin varmaa kuin epävarma. Sähkön varassa elävälle ja sivistyneelle ihmiselle näyttää kerta toisensa jälkeen tulevan yllätyksenä, miten maailma pysähtyy, kun tuuli katkoo sähkölinjat.

Meilläkin elettiin puoli vuorokautta ilman ydinsähköä, mutta puusuutarin mökissä on näitä asioita huomioitu ennakolta. Ulkoseinässä sähkökaapin vieressä on asuntovaunun pistorasia ja sisäpuolella johdon toisessa päässä tavallinen sisäpistorasia. Kun valtakunnan verkko pimenee, laitan jossain vaiheessa aggregaatin käymään ja kytken sen tuohon ulkopistorasiaan. Sisällä vedän erillisillä jatkojohdoilla sähköt jääkaapille ja pakastimelle. Riittää, kun pari- kolme kertaa päivässä jäähdyttää nämä ja välttää turhaa aukomista.

Myös lämminvesivaraajalle ja vesipumppuautomaatille, joka nostaa omasta kaivosta vettä, voin tarpeen tullen vetää oman jatkojohdon ja sähkön. Myös viemärin sakokaivosta seuraavan pumppukaivon harmaat pilssivedet käyn tarpeen tullen tyhjentämässä aggregaatin avulla, jotta viemäri vetää.
Sisällä olevan pakastavan käymälän säiliön tyhjennän sähköjen katkettua käymäläkompostiin ja ulkohuussi on käytössä sähköstä riippumaton ratkaisu.

Puusuutarin talo on puulämmitteinen, eli sähkökatko ei haittaa lämmittämistä vähääkään. Paitsi, että talvimyrskyjen kovat tuulet tekevät polttopuumarkkinoille tarjontaa yli kohtuullisen tarpeen ja hinnat laskevat. Leivinuuni, muurihella ja pönttöuunit tuottavat pehmeää ja lempeää lämpöään läpi kylmemmän vuodenajan.

On kuitenkin hyvä varautua jo naapureidenkin puolesta sähköstä riippumattomaan ja liikuteltavaan lämmityslaitteeseen. Meillä sellainen on kaasulla toimiva pieni kamiina, jonka lämmöntuotto riittää hyvin pieneen omakotitaloon. Lämmitin on ollut nyt syksyn jälkeen käytössä pihanperän saunakamarissa, mutta kun myrsky katkoi valtakunnan sähkönjakelun, niin vein sen taas naapurin vanhemmalle pariskunnalle, joiden lämmitys on ilmalämpöpumpun ja sähkön varassa. Viimeksi sitä heille lainasin pari vuotta sitten Tapaninpäivän myrskyn jälkeen, jolloin olimme kolmatta vuorokautta sähköä vailla.

Kaasulämmittimessä on kolme kennoa jotka hehkuvat punaisena, mutta jo yksi, eli ensimmäinen asento riittää pieneen huoneeseen. Näitä saa marketeista alle satasella. Samaa nestekaasupulloa voi käyttää kesällä pihagrillissä ja meillä pulloja on kaksi.

Myös pieni led-otsalamppu on uskomattoman hyvä valontuoja pimeään vuodenaikaan ja ulkona liikuttaessa. Ei välttämättä tarvitse valaista koko tonttia tuhansien wattien halogeeneilla, kun otsalampulla kädet on vapaana ja valo näyttää sinne mihin katsoo. Varmasti myös aika ekologinen vaihtoehto.
Keittiöradioon kannattaa hankkia paristot, jotka kestävät pelkkää radion kuuntelua useampia vuosia, ainakin meillä. Radioita on useampia, vanhoja matkaradioita eli aitoja retroja -60 ja -70 -luvuilta. Myrskyn jälkeen sähkökatkoksen alettua ainakin itseäni kiinnostaa kuunnella paikallisuutisia. Eikä ole myös iso investointi hankkia kännykkäpuhelimelle autolaturi, jos puhelimen tai auton muuten omistaa.




Ilmaston ilmiöt ovat muuttuvaisia, ihmisestä johtuen tai ihmisestä riippumatta. Vanhemmillekin kyläläisille meilläpäin nämä kasvaneet tuulet on tulleet uutena asiana. Kuitenkin yksi ihmiselämä on kovin lyhyt ajanjakso tarkastella jotain ilmastosyklejä. Tai jokin nykyisen ilmastontutkimuksen parin- kolmenkymmenen vuoden ajanjaksot.

Maailmassa ja ajassa liikkuu paljon hypeä ja koohotusta, mutta ylhäältä annettujen reunaehtojen puitteissa tässä kunkin on elettävä. Kuinka ylhäältä ne sitten on annettu onkin jo henkilökohtainen kysymys. Niinkuin sekin, että uskooko sitten kuolemanjälkeiseen elämään vai elämään ennen kuolemaa.

Yhteiskunnassa eri toimijat tekevät varmasti parhaansa, että järjestelmät ja huoltovarmuus toimivat eri osa-alueilla myös kriisitilanteissa. Kuitenkin omaa huoltovarmuutta on hyvä kasvattaa ja omaa reserviä kartuttaa. Itseään kannattaa auttaa ja itsestään pitää huolta myös siltä varalta, että apu muualta voi joskus viivästyä. Kun itsellä on asiat kunnossa, on helpompi tarjota auttavaa kättään myös lähimmäisilleen. Omalle perheelle, ystäville, tuttaville, sukulaisille ja naapureille. Myös katastrofiapu toisten mantereiden ja maanosien ihmisille on tärkeää, mutta me täällä omassa elämänpiirissämme toinen toisillemme olemme ensisijaisen tärkeitä.

Vaikka monet asiat tulevat meille valmiina ja ylhäältä annettuina, täytyy myös jokaisen itse itseään ja toinen toistaan parhaan kykynsä ja ymmärryksensä mukaan auttaa. Tästä tulee mieleeni elämänohje, jonka tuttava useiden vuosien taakse jääneenä, herkkä ja uskonnollinen nuorimies minulle keroi isältään saaneen. "Kun itse muistaa soutaa, niin kyllä jumala pitää perää ja ohjaa". Lauloimme samassa kuorossa ja hänellä tämä herkkyys näkyi vahvana musiikillisena lahjakkuutena.
Sama elämänohje sopii mielestäni kaikille, millaiseksi jumalansa sitten ajatteleekin. Olkoon tämä ajatus vaikka puusuutarin evankeliumi tähän jouluun.