Näytetään tekstit, joissa on tunniste peiliovet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste peiliovet. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 9. syyskuuta 2020

Puuliiteristä kesäkeittiö

Sain alkukesän karanteeniaikana rakennettua vanhan painuneen puuliiterin tilalle uuden polttopuukatoksen, johon tästäkin pihaliiteristä, tai puutarhavarastosta sain kesäkeittiön verran polttopuita siirrettyä. Nyt tein pihaliiteriin ovia ja ikkunoita, ja ensi kesäksi vaimotska saa sinne lisää tilaa omille puuhilleen. 


Koira-aitaus toimii nykyää kasvipuutarhana, johon ei peurat ja rusakot pääse rettelöimään. 



Ikkunoihin ja ulko-oveen haluttiin nyt vähän enemmän puuleikkausta, kuin vain suorat kehyslaudat. 

Ulko-oven ja sisällä välioven puutarhavarastoon tein peiliovina, joissa harjoittelin alajyrsimen käyttöä. Omalle puutyöverstaalle olen kuluneen vuoden aikana hankkinut pari konetta lisää. 



IIkkunapokien puitteisiin hioin itse terät, joissa perinneprofiilit.


Puusohvan taakse tulee väliseinä kesäkeittiön ja puutarhaliiterin väliin. Kattoon ja seiniin teen paneloinnin. Seinät jää nyt tyhjiksi sisältä ja ulkopuolelle saumarimoitus, mutta katon päälle levitän taas kutterinlastua tasaamaan kosteuksia. Lattia on vain yksinkertainen lautalattia, joka talon vanhaa lattialautaa. 
Kesäkeittiöön tulee sähköt, keittomahdollisuus ja ehkä pieni jääkaappi. Räsymattoja lattialle ja kukkaverhot ikkunoihin. Pirttikalusto ja keinutuoli on myös tänne valmiiksi. Seinähyllyille vanhaa peltipurkkikokoelmaa ja muita vuosien aikana kerääntyneitä kirpparilöytöjä, jotka ei enää asuinrakennukseen tahdo mahtua. Syksyistä käyttöä kesäkeittiölle varmaankin tulee olemaan sienien ja omenoiden kuivatuksessa. Miksei myös hillojen ja mehujen keitossa. 
Pihalle kesäkeittiön eteen teen pienen terassikatoksen, johon vanha puuhella odottaa sopivaa paikkaa. Sen viereen yritän vielä inspiroitua muuraamaan grillin ja kalasavustamon. 

*****

Päivitystä kuviin:










perjantai 2. marraskuuta 2018

Korjauskelpoinen vanha sauna

Tämä kirjoitus tulee sisältämään tuotesijoittelua ja mainospuhetta. Ei kuitenkaan maksettua mainospuhetta, koska sellainen tapa ei kuulu puusuutarin meininkeihin. Periaatteeni on ollut se, että vanhojen talojen korjaaminen ja niissä asioissa konsultointi ei saisi olla bisnestä. Rakennusperinteen elitistit, ketkä hääräilevät kartanoissa, pitsihuviloissa ja muissa porvarispytingeissä enimmän osan aikaa, voivat tietenkin jo siitä työstä vähän laskuttaa. Minä tykkään pyytää palkkani tekemästäni työstä, mutta en puhumisesta.  






Tämä saunaprojekti on ollut tavallaan henkireikä muiden työmaiden välissä. Sopivalla tavalla pieni, mutta sopivasti tekemistä. Tässä kuvaparit toissa vuoden keväältä ja tältä päivältä. Sauna oli päässyt jo vaipumaan vähän unohdukseen, mutta vielä tämäkin sieltä ylös nostettiin. Olen tämän työn alkamisesta ja jatkosta kirjoittanut aikaisemminkin näissä saunapuheenvuoroissani.

Projektityösopimus ja Projektit jatkuu




Saunamökissä riittää vieläkin pientä askaretta, eikä sille ole mitään aikataulua. Veikkaisin, että isäntäväki käy siellä tulevan joulunaikaan heittämässä simaiset mesilöylyt kiukaan kuumille kiville. 








Tähänkin pieneen saunarakennukseen ovet ja ikkunat on tehnyt     
Puutyö ja restaurointi Lindblad.
Jo useamman vuoden ajan olen hänen tekemiään ovia ja ikkunoita asentanut, ja mielestäni puutavaran laatu, sekä työn huolellisuus ja tarkkuus on parasta, mitä olen tässä työssä nähnyt. Olen myös monien muiden puuseppien ikkunoita ja ovia asentanut, mutta niiden tekijät ei ole niinkään jääneet mieleen, jos minulta suosituksia pyydetään.


Oli oma ajatukseni, että jätetään saunahuoneen kattokannatinpalkit laudoituksen alapuolelle, niinkuin jossain vanhoissa tuvissa ja pirteissä on ollut. Palkkien, eli kannatinhirsien reunoihin höyläsin käsin vanhalla puurunkoisella muotohöylällä ns. helmen. Ne ei nyt tässä kuvassa näy, mutta ehkä sen pienen yksityiskohdan joku saunoja välillä huomaa, kun katse osuu lakeiseen.



Paljoa ei ole vanhasta saunasta jäljellä, mutta se mikä tuli tässäkin todistettua on, että kaiken voi aina korjata. Mutta juuri saunassa on vanhojen hirsien sisäpinnat näkyvissä, jotka on nähneet saunassa kävijöitä ja kylpijöitä jo ainakin sata vuotta sitten. Varmasti ne kertoo omaa tarinaansa tuleville kylpijöille ja kotoisen kylyn kävijöille.